Jasmin Vanha-Majamaa
Median ja yleisen keskustelun vuorovaikutus voi sekä synnyttää että säilyttää kollektiivisia muistoja kulkutaudeista. Helsingin Kauppatorin Kolera-altaan nimi on seurausta 1800-luvulla Euroopassa jyllänneestä kolerapandemiasta, jonka viides aalto osui Suomessa 1890-luvun alkuun, ja josta on käyty keskusteluja myös muissa suomalaisissa kaupungeissa (Paasikivi, 2016). Helsinkiläislehtien maltillinen tautiuutisointi vuosikymmenen vaihteesta muuttui talvella 1892‒1893 huomattavasti tarkemmaksi ja lehtien palstoilta paljastuva yleinen keskustelu pelokkaaksi. Syksyllä 1893 Kauppatorin Silakkamarkkinoilla ilmeni koleratapaus, joka vakiintui paikannimeksi nopeasti, ja muistuttaa historiallisesta pandemiasta edelleen.
Lehtikeskustelussa varaudutaan tautitapauksiin
Suurimmat Helsingissä julkaistavat sanomalehdet, suomenkielinen Uusi Suometar ja ruotsinkielinen Hufvudstadsbladet, hiljattain perustettu Päivälehti sekä ruotsinkieliset iltapäivälehdet Nya Pressen ja Aftonbladet, ovat kaikki uutisoineet kolerasta 1890-luvun ensimmäisinä vuosina melko aktiivisesti. Paino on ollut pienissä ulkomaansähkeissä ja uteliaissa tiedeuutisissa. (Fogde, 2020; Päivälehden arkisto, 2012: 6‒10.) Vuoden 1892 loppuun mennessä kolerauutisten sävy kuitenkin vaihtuu toppuuttelevasta vakavaksi ja huolestuneeksi. Epäonnistunut sato jättää Venäjälle nälänhätää ja koleran leviäminen keisarikunnassa, johon Suomikin kuuluu, kiihtyy entisestään. Uuden Suomettaren (04.01.1893: 1) etusivun juttu tammikuun ensimmäisellä viikolla maalaa lohduttoman kuvan Euroopan ja Venäjän tilasta koleran levitessä:
Vuosi 1892 ulkomailla. I.
Mennyt vuosi ei ole jättänyt hauskoja muistoja ihmisten mieliin. Puhumattakaan siitä että nälänhätä on rasittanut ei ainoastaan omaa maatamme, vaan myöskin suurta naapurivaltakuntaa, jonka kanssa olemme yhdistetyt, on kolera jälkimäisenä vuosipuoliskona uhannut koko Eurooppaa ja paikoittain tehnyt suuria vammoja lisäten vielä enemmän sitä taloudellista ahdinkoa, jota maailma jo pitkiä aikoja on sairastanut. (…) Ranskalaiset ystävät tanssivat ja pitivät arpajaisia Venäjän hädänalaisten hyväksi ja käytännölliset amerikalaiset lähettivät laivalastittain ilmaiseksi viljaa tuonne Euroopan parhaimpaan vilja-aittaan. Tuskin oli talvi poistunut, viljakauppa päästetty vapaaksi ja kesä tuonut helpotusta ja toivoa ihmisten mieliin, kun Persian rajoilta alkoi kuulua sanomia koleran lähestymisestä. Nälän näännyttämästä Venäjän kansasta löysi se edullisen vaikutusalan ja levisi nopeasti ensin pitkin Volga virtaa ja sitte Pietariin saakka. Kesän ja syksyn kuluessa raivosi se sitten hirvittävällä tavalla tappaen sekä aasialaisessa että eurooppalaisessa Venäjässä yhteensä noin 300,000 henkeä. (…)
Lehtien otsikoissa alkavat toistua yhä useammat Euroopan ja Arabimaiden kaupungit, kuten Pariisi ja Mekka, joissa koleratartuntojen määrä kasvaa. Kesäkuun lopusta lähtien tartuntoja kerrotaan ilmenneen jo Moskovassa sotilaiden keskuudessa (Päivälehti, 1.7.1893, s. 4). Kolera alkaa ilmaantua sairas- ja kuolintapausten listoille myös Helsingin lehdissä – alkuun kuolintapausten määriksi on merkitty vuoden 1892 puolelta ”ei yhtäkään”, mutta varautuminen mahdolliseen tulevaan on selvä (Päivälehti, 11.1.1893, s. 2). Viimeistään toukokuun saapuessa helsinkiläiset vaikuttavat astuneen huvittuneesta apatiasta suoraan pakokauhuun.
Kotiyleisön arjessa käytyjen keskustelujen jäljille on vaikea päästä. Kasvavasta huolesta kertoo kuitenkin se, että lehdissä alkaa kevään 1893 aikana ilmestyä virkamies-, tiede- ja ulkomaanuutisten lisäksi juttuja, jotka koskevat koleraa ja matkustusta, kauppaa, perhe-elämää, sekä arjen suojautumista. Kieltääkö Amerikka kesällä siirtolaisuuden Euroopasta koleratartuntojen pelossa? Venäjä on rajannut Mekan pyhiinvaeltajien käyttöön ainoastaan kolme satamakaupunkia, ja niissäkin on voimassa tiukkoja rajoitustoimia. Kuinka erottaa huonosta maidosta johtuva lapsen ripuli kolerasta? Ja varmuuden varalta vielä ”varokaa itseänne kärpäsiltä!” (Päivälehti, 12.1.1893, s. 3; Uusi Suometar, 13.7.1893, s.3; Uusi Suometar, 5.7.1893, s. 2; Uusi Suometar, 14.7.1893, s. 3.) Keskustelu kuulostaa paikoin hyvinkin tutulta tämän päivän koronavirusta ruotiviin nettikeskusteluihin verrattuna. Mitä lähemmäs kolera saapuu ja mitä enemmän tautitapauksia ulkomailta raportoidaan, sen suuremmaksi näyttää kasvavan myös yleisön kysyntä tautia, sen tunnistamista ja hoitoa koskeville jutuille. Toukokuussa on kaupungin sairastartuntojen listalla jo yksi ”kotimainen kolera”. Erään Päivälehdessä samoihin aikoihin julkaistun kommentin mukaan Viipurin lomahuviloiden hinnankasvuun ”kolera se on siihenkin syynä, sillä kun kaikki tahtovat lähteä koleraa pakoon, mistä niitä paikkoja riittää.” (Uusi Suometar, 2.5.1893, s. 3; Päivälehti, 3.5.1893, s. 3)
Kolera saapuu kaupunkiin
Yksittäiset koleratapaukset ovat alkuun lähinnä rajanylityksistä johtuvia tartuntoja. Vielä syyskuun lopussa Uusi Suometar uutisoi Suomen koleratilanteen rajoittuvan ainoastaan Kivennavan Raivolan kylään Karjalan kannaksella, ja että suomalaisten matkustaminen Tukholmaan sallitaan yhä ilman karanteeneja, sillä Suomea ei katsota koleran ”saastuttamaksi” (Uusi Suometar, 29.9.1893, s. 2). Vie vain pari päivää, että Helsingfors Aftonbladin ja Uuden Suomettaren otsikoihin nousevat viimein koleratoimenpiteet Helsingissä. Uuden Suomettaren (1.10.1893, s. 2‒3) mukaan Helsingin uudelle kolerasairashuoneelle on nimitetty vastaavaksi lääkäriksi tohtori J. Hagelstam. Satamakonttorin tulee kyseisestä päivästä alkaen myös saattaa tarkastuslääkäri kaikkiin Helsinkiin saapuviin laivoihin koleratarkastuksen suorittamiseksi. Seuraavalla sivulla kerrotaan paitsi satamaan markkinoille saapuneista saaristolaisveneistä, myös nauvolaisen kalastaja Johannes Michelssonin ”epäiltävästä kuolemantapauksesta”.
Silakkamarkkinat järjestetään Helsingissä yleensä lokakuun alussa. Kauppatorille ankkuroituu kalastajaveneitä eri puolilta etelärannikkoa myymään kalatuotteita ja käsitöitä. Tapa oli voimissaan jo vuonna 1893 yhtenä useista vuotuisista maatalous- ja elintarvikemarkkinoista. Vaikka juuri ennen markkinoita ilmennyttä tautia ei uhrin kotiseudun perusteella pidetty heti kolerana, on jo ensimmäisessä uutisotsikossa painotettu lääkäreiden ja poliisin kohdelleen tapausta kaikin koleran vaatimin varotoimin. Michelssonin kuolinsyyksi selviää jo seuraavan päivän Aftonbladetin etusivulla lääkärin varmistama koleratartunta, jonka seurauksena koko satama-allas tyhjennettiin veneistä – kolmisenkymmentä kalastajavenettä käskettiin ankkuroitumaan uudelleen toisaalle Helsingin Pohjoissatamaan ja totuttu markkina-allas suljettiin rautakettingillä. Aftonbladetin tyyliin kuuluen palstan loppuosassa kerrotaan päivän kulusta värikkäämmin – erään kauppiaan sanotaan pesseen kaikki myyntialustansa altaan vedessä, mikä johti viranomaisten hoitamaan desinfiointikäsittelyn kaikille hänen torituotteilleen, ja kirjoittaja esittää puntaroivia mietteitä myös altaalta poistettujen kalastajien täydestä karanteenista. (Uusi Suometar, 1.10.1893, s. 2‒3; Helsingfors Aftonblad, 02.10.1893, s. 1‒2.) Kattavampi ja vähemmän sensaatiohakuinen selonteko tapahtumien kulusta, viranomaistoimista ja helsinkiläisten reaktioista tapaukseen löytyy saman aamun Hufvudstadsbladetista (Hufvudstadsbladet, 2.10.1893, nro 265, s. 2).
Uusi Suometar julkaisee viikon sisällä ”Kirjeen Helsingistä’”. Kyseessä on yhteenveto viime päivien tapahtumista, päiväys 7. lokakuuta, joka jo puhuu paitsi monia kaupunkilaisia järkyttäneestä tapauksesta ja arvioi Michelssonin tartunnan mahdollisia lähteitä, kertoo myös ensimmäistä kertaa nimeä käyttäen ”’kolera-altaasta”, jota viranomaiset ovat niin huolellisesti koettaneet sulkea yleisöltä”. (Uusi Suometar, 8.10.1893, s. 2.)
Kulkutauti jää kaupungin nimistöön
Koleran jälkeensä jättämä kaiku Helsingin kaupunkikuvassa on etymologialtaan mutkaton. Se on jämähtänyt paikalliseen puheenparteen nopeasti – viikon sisällä – ja toistaiseksi melko pysyvästi – tapauksesta on kulunut melkein 130 vuotta, ja Kolera-allas on paikannimenä yleisessä käytössä. Paikkaan ei kuitenkaan liity nimeä suurempaa pelkoa, vaan Kauppatori satama-altaineen on vilkas vuodesta toiseen. Kohina pelätystä taudista on laantunut, ja suurena syynä on varmasti se, kuinka harvinaisiksi kolera ja muut oireiltaan ja leviämistavoiltaan sen kaltaiset taudit (esim. punatauti ja lavantauti) ovat ajan myötä Suomessa käyneet (Vuorinen, 2006; Seppänen jne., 2020, s. 15‒16).
Sanomalehtien tarkastelu kertoo niin lääketieteellisen tutkimuksen, median, kuin yleisenkin keskustelun olleen 1890-luvulla aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään, kun puheenaiheena ovat kulkutaudit. Kolumnistien omat mielipiteet ja huonojen uutisten runsautta seuraavat ohjeet lasten ruokintaan raottavat verhoa myös uutistoimitusten ulkopuoliseen keskusteluun. Pitkittyvä pandemia on aiheuttanut hyvin inhimillisisä pelon ja uupumuksen tunteita.
Kolera-altaan nimen taustalla on pitkään kasvanut huoli, lisääntynyt tietoisuus, ja useamman vuoden mediapyöritys tautia koskien. Nimi itsessään tuntuu kuitenkin tarttuneen uteliaan kansan suusta lehtien sivuille, eikä toisin päin. Suuria otsikoita ”Kolera-altaasta” ei lehdistä löydy ennen kirjettä, joka viittaa siihen kuin ohikulkijoiden ja torilla toimineiden valvojien suusta kuultuna. Nykyhetkeä ajatellen onkin kiinnostavaa pohtia, kuinka Covid19-viruspandemia saattaa vielä jäädä elämään kieleen, esimerkiksi puheenparsina tai paikanniminä, ja missä yhteyksissä taudin nimi tarttuu.
— — —
Jasmin Vanha-Majamaa on Helsingistä Rovaniemelle muuttanut Lapin yliopiston kulttuurihistorian opiskelija, jonka pääaine on matkailututkimus. Sivuaineisiin ja muihin kiinnostuksenkohteisiin kuuluvat kielet ja taidehistoria. Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopiston järjestämällä valtakunnallisen humanistisen verkko-opetuksen Kulkutautien historiaa -kurssilla syyslukukaudella 2020.
Lähteet
Kansalliskirjaston digiarkiston sanomalehdet vuosilta 1890‒1894:
Helsingfors Aftonbladet
Hufvudstadsbladet
Nya Pressen
Päivälehti
Uusi Suometar
Muut sanomalehtiartikkelit:
Päivälehden arkisto (21.5.2012). Helsingin sanomien historiikki. Haettu 10.12.2020 osoitteista https://www.paivalehdenarkisto.fi/yleinen/paivalehti-helsingin-sanomien-historiikki/ ja https://www.slideshare.net/paivalehdenarkisto/paivalehti-helsinginsanomat
Tieteelliset artikkelit ja kurssimateriaalit:
Fogde, S. (2020). Pengar eller politik? : Motiven bakom och debatten om kvällstidningen Nya Pressens nedläggning 1974. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202005272368
Paasikivi, S. (2020). ”Waikioita Waiwoja Watasta”: Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto.
Seppänen jne. (2020). Johdanto. Kulkutautien historiaa. Historian valtakunnallinen verkko-opetus, Turun yliopisto.
Summers, J. (1989). Broad Street Pump Outbreak. Soho – A History of London’s Most Colourful Neighborhood. Lontoo: Bloomsbury. s. 113‒117.
Vuorinen, H. S. (2006). Tautinen Suomi 1857‒1865. Tampere: Tampere University Press, s. 35‒181.
KALMISTOPIIRI 