Mistä lähtien Suomessa on syöty pullaa? – Lukijan kysymys
Vehnäjauhoista hiivalla kohotettu pulla mielletään helposti vanhaksi leivonnaiseksi, mutta se on suhteellisen uusi tulokas leipomusten joukossa. Esimerkiksi piparkakkuja on leivottu jo keskiajalla ja rinkeleitä 1600–1700-luvuilla, mutta nykyisen kaltainen pulla ilmestyy pitopöytiin vasta myöhemmin. (Talve 1973: 64-65; 1997: 125.)
Pulla eli vehnänen leivotaan vehnäjauhoihin. Vaikka Suomesta on joitakin vehnälöytöjä jo rautakaudelta, on vehnä ollut harvinainen vilja viime aikoihin saakka. Vielä 1700-luvulla sitä viljeltiin lähinnä Varsinais-Suomessa, ja muualla Suomessa se yleistyi vasta 1900-luvulla (Luke: Vehnän pitkä kehityshistoria). Pulla oli siis 1800-luvullakin kallis herkku, jota leivottiin pääasiassa ostojauhoihin. Kahvinkäytön yleistyessä tavallisen kansan keskuudessa 1870–80-luvuilla tarvittiin myös kahvileipää vieraiden kestitykseen sekä juhlia varten. Pullaa voitiin ostaa maaseudulle esimerkiksi kaupunki- ja markkinamatkoilta. Pullasta kuivatettiin myös korppuja. (Knuuttila 2010; Talve 1973: 64-65; 1997: 125.)
Keski-Euroopassa leipurit valmistivat erilaisia leipomuksia jo keskiajalla, ja meidän tuntemamme pullan juuret voi kenties ulottaa näihin tuotteisiin. Suomen pappiloihin ja kartanoihin pulla saapui 1700-luvulla Ruotsista, jossa oli ryhdytty leipomaan laskiaispullia myöhäiskeskiaikaisen saksalaisen esikuvan mukaan. Pullat eivät vielä tässä vaiheessa olleet kovin makeita. Ne maustettiin muun muassa korinteilla, eikä niissä ollut täytteitä. Pulla nautittiin lämpimässä maidossa syvältä lautaselta – Suomessa näin on tehty paikoitellen vielä 1900-luvulla. (Reinilä 1979.)
Mantelimassaa ja kermavaahtoa laskiaispullien sisään on laitettu 1800-luvulta ja kermavaahtoa vasta 1900-luvun alusta lähtien. Kanelipullia ja korvapuusteja on ryhdytty leipomaan vasta 1900-luvun alkupuoliskolla. (Talve 1973: 64-65.)
———
Vastaus: Ulla Moilanen, Turun yliopisto
Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.
Lähteet:
Knuuttila, M. 2010. Kauha ja kynä. Keittokirjojen kulttuurihistoriaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1271, Tieto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Luke (Luonnonvarakeskus): Vehnän pitkä kehityshistoria
Reinilä, A.-M. 1973. Laskiainen kaupungissa. Teoksessa: U. Vento (toim.) Juhlakirja. Suomalaiset merkkipäivät: 103-114. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Talve, I. 1973. Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta. Turun yliopiston kansatieteen laitoksen toimituksia 2, Turku.
Talve, I. 1997. Finnish Folk Culture. Studia Fennica Ethnologica 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
KALMISTOPIIRI 
Kiinnostavaa kulttuurihistoriaa. Ymmärrän, miksi meillä siirtokarjalaisilla oli vielä 1950-luvulla tapana mennä rotinoille ja viedä tuomisiksi pullakranssi.
Ymmärrän nyt vihdoin, miksi Satakunnassa naapurin vanha emäntä, entinen torppari, selitti minulle alle kouluikäiselle 1950-luvun alussa reikäleipätaikinaa vaivatessaan, että hän tekee reikäleipiä, ei osaa pullaa tehdä, mutta tyttärensä osaa. Arvioin, että emäntä oli syntynyt reilusti 1800-luvunn puolella.
Pidoissa oli tapana antaa pullaa ja pikkuleipiä kotiin tuomisiksi.
Oletan, että tuontitavaraa kanelia oli silloin vielä niukasti jos lainkaan kaupoissa, korvapuustit harvinaisia. Namia lapsille oli pullasiivu ja päälle voita!
TykkääTykkää