”Koleralle koleran kuolema!” – Kulkutauti slaavilaisissa kansanuskomuksissa

Ulla Moilanen – Turun yliopisto

Haminan lehti julkaisi 8. lokakuuta 1908 artikkelin otsikolla Kolera ja taikausko. Kolera aiheutti 1800-luvulla laajoja epidemioita myös Suomessa, ja aihetta käsiteltiinkin lehdistössä usein vielä vuosisadan vaihteessa. Edellä mainitussa, yli sata vuotta vanhassa, artikkelissa lainataan vuonna 1908 ilmestynyttä teosta Geschichte der öffentlichen Sittlichkeit in Russland, jossa kerrotaan kulkutauteihin liittyvistä slaavilaisista kansanuskomuksista jopa hieman sensaatiohakuiseen sävyyn. Alkuperäinen lehtijuttu löytyy alta kuvana, mutta seuraavassa lainauksessa artikkelin tekstiä on muutettu hieman nykykielisempään muotoon luettavuuden vuoksi:

Saksalaisen Bernhard Sternin äskettäin julkaisema teos ”Yleinen siveellisyyden historia Venäjällä” sisältää muutamia huomattavia tietoja niistä taikauskoisista menoista, joilla Venäjän kansa luulee voivansa vastustaa tarttuvia tauteja. Vaarallista on kulkutautien aikana niiden henkilöiden elää, jotka muodottomalla ulkonäöllään herättävät alemman kansan huomiota.

V(uonna) 1878 riehui Vologdan läänissä Ust-Sysolskin piirissä karjarutto ja kansan keskuudessa levisi huhu, että kuuromykät ovat joillakin salaisilla vyyhdeillä aikaansaaneet taudin. Taratshevskajan kylään saapui sitten muuan mykkä kerjäläisukko, kontti selässään. Heti hyökättiin hänen kimppuunsa ja surmattiin hänet huutaen: ”Koleralle koleran kuolema!”

V(uonna) 1831 tuhosi väestö Pietarissa koleran aikana erään kolerasairaalan. Muuan rauhallisena katseleva mies, joka ei ottanut osaa hävitystyöhän, leimattiin ”ihmissudeksi” ja häneltä ruvettiin hakemaan ”taikahäntää”. V(uonna) 1892 väestö murhasi ja poltti monta lääkäriä ja apteekkaria, joita pidettiin noitina. Hvalynskissa Saratovin läänissä rahvas väitti, että paikallinen lääkäri Moltshenov oli antanut koleralle ”lupakirjan” kaupunkiin pääsyä varten, ja lääkäri kivitettiin kuoliaaksi.

Paitsi että pyhimyskuvilla arvellaan olevan vaikutusta tauteja vastaan, luullaan myöskin uhrilla – nimenomaan ihmisuhrilla – voitavan torjua kulkutauteja. V(uonna) 1855 houkuttelivat talonpojat Novohradin kihlakunnassa Okopovitsin kylässä haavuri Kojasovitsin neuvoa seuraten erään vanhan vaimon hautausmaalle, työnsivät hänet avonaiseen hautaan, johon sitä ennen oli pantu kuolleen ihmisen ruumis, ja loivat haudan umpeen.

Elokuussa 1871 tapahtui Novohradin kihlakunnassa Torkatshin kylässä monta sellaista tapausta; mm. haudattiin elävänä maahan eräs tyttö, joka oli sairas ja kuolemaisillaan. ”Nedjeldan” vuosikerrassa 1872 kerrotaan tästä rahvaan taikauskoisesta raakuudesta ja mainitaan, että mainitunlaista hautausta varten oli annettu kunnanhallituksesta tarpeelliset paperitkin, sillä kunnanvanhin ja koko kunnan hallitus olivat vakuuttuneita siitä, että kolera voidaan ihmisuhrilla sovittaa.

Hautojen häväisemistäkin tapahtuu tautivuosina. Kun v(uonna) 1851 Kiovan läänissä Berdytšivin kihlakunnassa Posadyn kylässä ilmestyi kolera, levisi huhu, että entinen kirkonvartija ja hänen vaimonsa ovat ”verenimijöitä” ja syyllisiä tautiin. Heidän ruumiinsa kaivettiin ulos haudasta, hakattiin päät poikki ja poltettiin ne; ruumiit laskettiin takaisin hautaan, mutta varovaisuuden vuoksi kiinnitettiin ne saarniseipäillä maahan. – Kun v(uonna) 1893 Penzan läänissä Tashtemakovan kylässä liikkui joku kulkutauti, päätti kyläkokous avata erään talonpoikaisvaimon haudan, jota eläissään oli pidetty noitana, ja kiinnittää hänen ruumiinsa saarniseipäällä maahan.

Hyvin laajalle levinnyt keino taistella kulkutautia vastaan on myöskin kylän ”kyntäminen” eli ”lehmän surma”. Kyntäjien täytyy olla paitasillaan tai aivan alastomina. V(uonna) 1871 tapahtui Venäjällä usein tällaisia kolerakyntöjä. Viime aikoina on kulkutautien ilmestyessä eläinten tai ihmisten keskuuteen tapahtunut kyntöjä Orjolin, Tambovin, Jaroslavin ja Vologdan lääneissä. Kyntäminen tapahtuu keskellä yötä. Eturivistä kannetaan pyhimyskuvia, joiden jäljessä ratsastaa povaaja-akka luudalla, niitä seuraavat alastomat kyntäjätytöt auroineen ja viimeisinä kylänakat pannuineen, hankoineen, viikatteineen ja talikkoineen, pitäen helvetinmoista melua. Sen jälkeen haudataan koiria, kissoja ja kukkoja elävinä. Toimitusta pidetään onnistuneena, jos kulkue kolme kertaa kylän ympäri kulkiessaan ei ole kohdannut ketään vastaantulijaa. ”Jumala varjelkoon jokaista joutumasta tämän kulkueen tielle”, – kirjoittaa pappi Orlov. – ”Jos se on eläin, lyödään se heti kuoliaaksi, jos taas ihminen, piestään häntä, kunnes hän kaatuu maahan tiedottomana tai kuolee. Se on välttämätöntä. Sillä vastaantulija ei ole muuta kuin kuolema sen olennon haamussa, joka on saapunut turmelemaan pyhän auran työn kulkemalla sen vakojen poikki.”

Edellä lainattuun, yli sata vuotta vanhaan, tekstiin tulee suhtautua normaalilla lähdekritiikillä. Tarinoissa taikausko ja kansan reaktiot saavat helposti suuremman painon, kuin mitä niillä todellisuudessa on ollut. Esimerkiksi Pietarin vuoden 1831 koleralevottomuuksien taustalla vaikuttivat suuresti myös Ranskan vallankumouksen herättämät uudenlaiset ideologiat. Joidenkin aikalaiskäsitysten mukaan kolera oli yläluokan keino päästä eroon rahvaasta (Huet 2012: 71-72). Näin ollen koleramellakat ja lääkärien surmat voi mahdollisesti liittää aikakauden sosiaalisiin levottomuuksiin tautiuskomusten sijaan.

Lienee kuitenkin fakta, että kulkutaudit ovat aina jossain määrin herättäneet pelkoa. Niihin on myös voinut liittyä kansanomaisia uskomuksia ja syntipukkien etsimistä. Lehtijutussa mainittuja, Venäjälle ja Ukrainaan sijoittuvia, tapahtumia on todennäköisesti hieman väritetty, jotta ne kuulostaisivat jännittävämmiltä. Mukana näyttäisi olevan myös slaavilaisesta tarinaperinteestä kumpuavia teemoja vampyyreineen, ihmissusineen ja tautikyntöineen (vrt. Ivanits 1992). Tekstin mukaan kolera olisi herättännyt epäilyjä vampirismista, mikä olisi johtanut mm. polttohautaukseen, elävältä hautaamiseen ja sekundaariseen ruumiin käsittelyyn. Joissakin nykytutkimuksissa on havaittu, että 1700-luvulla Itä-Euroopan yli pyyhkäissyt vampyyriksi leimaamisten sarja liittyi nimenomaan epidemioihin (Tiziani 2009). Etenkin koleraa on pidetty yhtenä mahdollisena taustatekijänä puolalaisissa 1600-1700-luvun ”vampyyrihautauksissa”, joissa vainajan kaulan tai vatsan päälle on asetettu viikate estämään vainajaa nousemasta haudasta (Gregoricka et al. 2014; Betsinger & Scott 2010). Kalmistopiirissä Betsingerin et al. tutkimuksesta on aiemmin kerrottu artikkelissa Vampyyreja ja orjia Istanbulin EAA-konferenssissa.

Omassa tekeillä olevassa väitöskirjatyössäni tutkin hautauksia, jotka jollakin tavalla eroavat kunakin aikakautena vallalla olleesta normista. Pidän todennäköisenä, että esimerkiksi epidemioiden kaltaiset poikkeustilanteet ovat historian kuluessa herättäneet reaktioita, joilla on ollut vaikutusta niin ihmisiin suhtautumiseen kuin hautaustapoihin. Arkeologisesti näitä reaktioita on vaikea todentaa, joten poikkeavien hautausten tulkinnoissa on otettava huomioon erilaisia vaihtoehtoja. Apuna voivat kuitenkin toimia erilaiset mikrobiologiset tutkimukset, joiden avulla ihmisjäännöksistä voi hyvällä onnella löytyä taudinaiheuttajia.

Käytetyt lähteet:

Betsinger, T.K. & Scott, A.B. 2010. Vampirism and Disease: An Anthropological Analysis. Poster: Slavia.org.

Devault et al. 2014. Ancient pathogen DNA in archaeological samples detected with a Microbial Detection Array. Scientific Reports 2014, 4: 4245. doi: 10.1038/srep04245

Gregoricka, L.A., Betsinger, T.K., Scott, A.B., Polcyn, M. 2014. Apotropaic Practices and the Undead: A Biogeochemical Assessment of Deviant Burials in Post-Medieval Poland. PLoS ONE 9(11): e113564.  doi:10.1371/journal.pone.0113564

Huet, M-H. 2012. The Culture of Disaster. The University of Chicago Press.

Ivanits, L.J. 1992. Russian Folk Belief. Routledge.

Kolera ja taikausko. Haminan lehti: 8.10.1908

Tiziani, M. 2009. Vampires and vampirism: pathological roots of a myth. Antrocom 2009, Vol. 5, n. 2: 133-137.