Arkeobotaniikka Esitelmät ja konferenssit/seminaarit Historiallinen aika Luonnontieteelliset analyysit ja menetelmät Osteologia Ruumishautaus Suomi

Hautoja Köyliön kirkon lattian alla: silkkimyssyjä ja polvisukkia

Kesällä 2015 Köyliön kirkon (rakennettu 1752) kunnostustöiden yhteydessä lattian alla olleesta hiekasta paljastui arkkuja. Muuritutkimus ky teki kirkossa koetutkimuksia hautausten lukumäärän ja ajoituksen selvittämiseksi. Koetutkimusten jälkeen kuusi todennäköisimmässä tuhoutumisvaarassa olevaa hautaa tutkittiin. Haudoista kolme kuului aikuisille ja kolme lapsille.

Kirkon lattian alla olleissa suotuisan kuivissa olosuhteissa vainajien päällä olleet tekstiilit sekä hautauksiin liittyvät kasvijäänteet olivat osin säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Osteologisen tutkimuksen lisäksi hautojen tekstiileistä ja kasvijäänteistä teetettiin analyysit.

Hyvin säilyneiden arkkujen kansia Köyliön kirkon lattian alla. Arkut pitivät sisällään hyvin säilyneitä luita ja tekstiilejä. Kuva: Maija Helamaa/Muuritutkimus ky.
Hyvin säilyneiden arkkujen kansia Köyliön kirkon lattian alla. Arkut pitivät sisällään hyvin säilyneitä luita, tekstiilejä ja kasvijäänteitä. Kuva: Maija Helamaa/Muuritutkimus ky.

Köyliön kirkon lattian alta löydetyt tekstiilit ovat hauraita, mutta Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen hyvin säilyneitä. Useimmat vaatteet ovat olleet vanhoja, käytöstä poistettuja, vaatteita. Vaatteissa on säilynyt yksityiskohtia, jotka kertovat tarkasta ompelutaidosta. Naisvainajilla oli päässään silkkimyssyt ja käsissään nahkaiset silkkilangalla koristellut käsineet. Jaloissaan kaikilla vainajilla on ollut neulotut polvisukat. Haudoista löytyi merkkejä myös arkun sisustamisesta ja koristelusta. Patja ja tyyny on peitetty valkoisilla kankailla, ja yhden lapsen arkun päältä poimittiin aniliininpunainen silkkiruusuke. Hauta-asujen tutkimus on tieteellisesti merkittävää, sillä niiden perusteella voidaan päätellä millaisia ajatuksia 1700-luvun lopun köyliöläisillä oli kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä.

myssy_h4
Haudan 4 myssy on mahdollisesti ranskalaista silkkiä. Punertavanruskean kankaan koristeena on kukkia ja ornamentteja. Myssyn etureunaa koristaa nyplätty pitsi. Kuva: Sanna Lipkin/Muuritutkimus ky,

Myös arkut ja luurangot itsessään olivat hyväkuntoisia, joskin tutkimuksia haittasi arkkujen sisällä kehittynyt home. Hautaukset on tehty todennäköisesti kirkkoon 1700-luvun jälkipuoliskolla, mahdollisesti 1800-luvun alussa. Pois kaivettujen hautojen lisäksi tutkimuksissa havaittiin kahdeksan muuta hautaa, jotka jätettiin paikolleen tarkemmin tutkimatta. Todellinen hautojen määrä kirkon lattian alla lienee moninkertainen.

Köyliön kirkon lattian alla sijaitsevien hautojen tutkimuksesta kerrotaan lisää Muuritutkimus ky:n Avoimet ovet -päivässä maanantaina 25.4.2016 klo 13-20 (Piispanristintie 2d, Kaarina). Lisätietoja: www.muuritutkimus.com

Työryhmä:

Muuritutkimus: Maija Helamaa, Sanna Lipkin, Sanni Salomaa, Oona Jalonen, Anne-Mari Liira, Terttu Lempiäinen ja Kari Uotila

Rauman museo: Elzbieta Djupsjöbacka

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.