Chesterin yliopiston arkeologian professori Howard Williams käsittelee Archaeodeath-blogissaan Game of Thrones –sarjan polttohautauksia ja pohtii hautaustavan roolia fiktiivisen televisiosarjan kerronnassa. Aihe liittyy hänen akateemiseen kiinnostukseensa polttohautauksen esitystavoista nykykirjallisuudessa, -taiteessa ja -mediassa. Williams on tähän mennessä käsitellyt kahta sarjassa nähtyä polttohautausta: ensimmäisen kauden lopussa nähtävää Dothraki-nomadiheimon päällikön Khal Drogon ja kolmannella kaudella tapahtuvaa lordi Hoster Tullyn hautajaisseremoniaa.
Khal Drogo haudataan polttamalla heimonsa tapaan. Williams on kiinnittänyt huomionsa järkevän kokoiseen rovioon, joka kaikessa vaikuttavuudessaan ei kuitenkaan ole kovin suurellinen. Roviolla ei ilmeisesti ole mukana hauta-antimia, eikä Williamsin harmiksi myöskään hevosta, jolla on Dothraki-kulttuurissa suuri merkitys. Drogon hautajaisissa on näyttävästi kuitenkin mukana ihmisuhraus, sillä roviolle sidotaan Drogon kuolemasta välillisesti vastuussa oleva noita. Lopuksi Drogon leski Daenerys Targaryen astuu itse vapaaehtoisesti liekkeihin kolmen lohikäärmeenmunan kanssa. Kun rovio on palanut loppuun, Daenerys astuu alastomana tuhkasta kolmen kuoriutuneen lohikäärmeen kanssa. Williams huomauttaa, että Dothrakit eivät tunnu välittävän rovion jälkeen tapahtuvista rituaaleista, kuten hautakummun rakentamisesta tai roviojätteiden keräämisestä – asioista jotka esihistoriallisina aikoina ovat olleet vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin vainajan polttaminen. Dothrakien polttohautauksen tarkoituksena on siirtää vainajan sielu tuonpuoleiseen, mutta kohtauksessa on vahvasti mukana myös uudestisyntymisen aspekti. Palaminen toimii siirtymäriittinä: Daenerys muuttuu tulen avulla päällikön vaimosta itsenäiseksi johtajaksi. Voikin kenties pitää poikkeuksellisena, että fiktiossa esitetään rituaaleja, uskomuksia ja käytänteitä, joilla voi olla vuosisatoja tai -tuhansia vanhat juuret. Juuri tällainen on käsitys tulesta elvyttävänä ja uudistavana, eikä vain tuhoavana voimana.


Samainen kohtaus tuo arkeologisen kuolemankulttuurin tutkijan mieleen väkisinkin myös rituaalin, jossa naispuolinen leski seuraa joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna miestään roviolle. Tapaa on esiintynyt eri puolilla maailmaa eri aikoina, tunnetuin esimerkki lienee Intiasta ja sen lähialueilta. Intiassa tapaa kutsuttiin nimellä satī (joskus myös suttee), ja sitä harjoitettiin vapaaehtoisena vuosisatojen ajan ennen kuin se kiellettiin rikollisena toimintana 1980-luvun loppupuolella. Samanlaisesta rituaalista löytyy toisinaan mainintoja myös keskiaikaisista tarinoista ja myyteistä, esimerkiksi Proosa-Eddasta, jossa Balderin vaimo Nanna heittäytyy tuleen miehensä kuoltua.
Kolmannella kaudella nähtävä Vuolasvirran lordi Hoster Tullyn huomiota herättävä polttohautaus on hyvin erilainen kuin Khal Drogon hautausrituaali. Tully-suvun päämies asetetaan pieneen veneeseen, joka työnnetään rannasta ja sytytetään ampumalla siihen palava nuoli. Veneeseen on myös asetettu hauta-antimia: miekka, kilpi ja kuusi keramiikka-astiaa sekä suvun tunnuksia. Williams miettii hautaustavan mahdollista sybolismia vallan ja vaurauden ilmentäjänä. Veneen laskeminen alavirtaan voisi mahdollistaa useiden katsojien osallistumisen seremoniaan. Myös kaukaa saapuneet hautajaisvieraat voi nähdä vainajan korkean statuksen merkkeinä.
Veneen sytyttäminen on Hosterin perijän vastuulla. Tämä kuitenkin epäonnistuu, ja sytyttämisen joutuu tekemään tämän veli viime hetkillä ennen veneen katoamista joen mutkan taakse. Williamsin mukaan kohtauksessa onkin merkittävää valitun hautaustavan potentiaalinen epäonnistuminen. Siihen on korkean statuksen tarkasti määritellyissä hautausrituaaleissa ollut menneisyydessäkin mahdollisuus.



Arkeologiset laivaan tai veneeseen tehdyt poltto- ja ruumishautaukset ovat suurelle yleisölle tuttuja etenkin rautakauden Skandinaviasta (katso Kalmistopiiristä aihetta käsittelevät artikkelit kategoriasta laivahautaus). Williams kuitenkin aiheellisesti huomauttaa, että palavan veneen laskeminen veteen ei välttämättä olisi onnistunut kovinkaan helposti. Hänen mukaansa myös Hoster Tully voisi palaa veneessä vain osittain ja päätyä rantaan jo seuraavassa joen mutkassa. Williams ei silti halua kokonaan tyrmätä ajatusta mahdollisesta esihistoriallisesta hautaustavasta, jossa palava vene lasketaan virran vietäväksi, sillä vesi ja tuli muodostavat voimakkaan symbolisen yhdistelmän. Hän kehottaa mieluummin miettimään, kuinka kyseinen hautaustapa näkyisi arkeologisessa aineistossa.
Lue lisää Howard Williamsin blogista:
Williams, Howard M.R. 2016. Burning Ambitions: Cremation in Game of Thrones Season 1. Archaeodeath. Archaeology, Mortality & Material Culture 20.5.2016.
Williams, Howard M.R. 2016. Fire on the Water: Cremation in Game of Thrones Season 3. Archaeodeath. Archaeology, Mortality & Material Culture 21.5.2016.