European Association of Archaeologists (EAA) -järjestön vuosittainen konferenssi järjestettiin elo- ja syyskuun vaihteessa Liettuassa, Vilnan yliopistolla. Euroopan suurimpana arkeologisena tapahtumana pidettyyn konferenssiin osallistui tänä vuonna noin 1600 arkeologia.
Sessiossa TH1-15: Charting otherworlds: Cemeteries as Cult Sites nostettiin esiin erilaisia uskomuksiin liittyviä tulkintoja. Session avauspuheenvuorossa muistutettiin, kuinka postprosessualistisessa arkeologiassa on varottu puhumasta uskonnoista ja rituaaleista, mutta monet uudet tulkinnat ovat jälleen palaamassa näihin liittyviin kysymyksiin. Session mielenkiintoisimpiin puheenvuoroihin kuului Sian Muin (Durhamin yliopisto) esitelmä otsikolla Positioning ritual: Interpreting corpse postures in early medieval England. Väitöskirjaa anglosaksisista hautausasennoista tekevän Muin mukaan useissa hautauksissa voi havaita tarkoituksellista käsien ja jalkojen asettelua tiettyyn asentoon. Tämä voi hänen mukaansa viitata erilaisten asentojen rituaalisiin merkityksiin. Anglosaksisissa kalmistoissa miehet on Muin analyysin perusteella haudattu naisia useammin kädet suorana vartalon sivuilla. Naisten ja lasten yhteishautauksissa naisten käsivarret on usein kiedottu lasten ympärille, mikä voi viestiä naisten elämän aikaisista rooleista esimerkiksi huolenpitäjinä.
Toinen mielenkiintoinen esitelmä samassa sessiossa käsitteli Koillis-Viron Kukrusen 1000-1200-luvulle ajoittuvasta kalmistosta löytyneitä linnun munia. Tämän esitelmän piti Ester Oras Tarton yliopistosta otsikolla Christian and pagan: Eggs as grave goods in the Late Iron Age cemetery at Kukruse, NE Estonia. Esimerkkinä Orasilla oli kaksi kalmistosta kaivettua, runsaasti esineitä sisältänyttä, naisen hautaa. Toisesta haudasta munankuoren kappaleita löytyi jalkopäästä, ruoka-astian yhteydestä. Kuoret olisivat saattaneet jäädä huomaamatta, ellei haudan kappaleita olisi nostettu kipsipaakuissa ja kaivettu laboratiivisesti. Toisesta naisenhaudasta munankuoren palat löytyivät reisiluiden kohdalta. Muna oli asetettu ilmeisesti naisen syliin, vaatteiden päälle. Linnunmunat ovat jo itsessään erittäin harvinaisia hautalöytöjä, mutta tämän tapauksen erikoiseksi teki vielä kuoressa näkyvät punaisen maalin jäänteet.
Kaivauksen jälkeen tutkijat olivat pyrkineet tunnistamaan lintulajit, joille munat ovat kuuluneet. Kuoren paksuuden avulla ryhmä pystyi hieman rajaamaan vaihtoehtoja, mutta mitään tiettyä lintulajia ei tällä tavalla pystytty tunnistamaan. Sen sijaan ZooMS-menetelmä (eläintieteeseen sovellettava massaspektrometria) osoittautui tehokkaaksi. Molempien hautojen munankuorista löytyi seitsemän kesykanalle tyypillistä markkeria.
Koska munankuoren kalsiumpitoisuus vaihtelee haudonnan aikana, pystyttiin HP (high pressure) -mikroskopian avulla vielä tutkimaan sitä, missä vaiheessa haudontaa munat ovat olleet hautoihin laitettaessa. Ensimmäisen haudan kananmuna on ollut pitkälle haudottu, ja toinenkin on ollut haudonta-ajan keskivaiheilla. Hautoihin on siis todennäköisesti valittu tarkoituksella munia, joiden sisällä on tiedetty olleen tipu. Punaiseksi maalatun munan maalinjäänteistä löytyi rautaoksidia, joten muna on maalattu punamullalla. Oras pohti voisiko munissa nähdä yhtymäkohtia ortodoksiseen uskontoon ja pääsiäismunaperinteeseen. Munissa on tosin myös paljon esikristillistä symboliikkaa, joten Orasin mukaan kananmunat haudoissa voivat viestiä erilaisista maailmankatsomuksista. Lisäksi hän ehdotti, että haudat voisivat kontekstiensa perusteella edustaa myös niitä vanhempia naisia, jotka ensimmäisenä ovat omaksuneet kristinuskon.
Hyvin pieniä munankuoren kappaleita löytyi vielä Kukrusen kahdesta muusta haudasta pronssisolkia puhdistettaessa. Orasin mukaan kalmiston kananmunat näyttäisivät liittyvän varakkaiden naisten hautoihin. Tämä tosin herätti yleisöstä kommentin, jonka mukaan varallisuutta ei pitäisi määritellä esineiden lukumäärän vaan esineiden laadun ja käyttötarkoituksen perusteella, sillä runsas korumäärä on ollut tavallista perinteisissä talonpoikaispuvuissa vielä viime vuosisadoilla. Kommentoijan mukaan myöskään maataloustyökalut haudassa eivät välttämättä viittaa korkeaan statukseen, sillä ne symboloivat pikemminkin yhteisön elinkeinoja.
Lintuaiheisia esitelmiä oli koottu myös arkeo-ornitologian sessioon TH1-01: Archaeo-ornitology: Figurations of Human-Bird Interfaces in Prehistory and Early History. Sessiossa Tuuli Kurisoo (Tallinnan yliopisto) puhui otsikolla Symbolic side of human-bird interfaces in the Late Iron Age (800-1200/1250 AD) Eastern Baltic. Kurisoo esitteli lyhyesti lintujen erilaisia merkityksiä balttilais-suomalaisessa folkloressa. Lintu on esiintynyt konkreettisesti myös rautakauden pronssisissa riipuksissa. Löydöissä on toisinaan myös rei’itettyjä, amuletteina kannettuja lintujen luita ja nokkia.
Linturiipuksissa on toisinaan nähty myyttisiä ukkoslintuja tai kyyhkysiä. Kurisoo on kuitenkin pyrkinyt tunnistamaan riipuksissa kuvattuja lintulajeja erilaisten elementtien ja muotoseikkojen perusteella. Hänen mukaansa linturiipuksissa on voitu kuvata ideaalista yleisesitystä tutuista linnuista. Suurin osa esittääkin Kurisoon mukaan kanoja. Toinen ryhmä koostuu vesilinnuista ja kolmas eri lintulajien yhdistelmistä. Myös arkeologisilta kohteilta löytyneistä linnunluisista amuleteista ja rei’itetyistä linnunnokista suurin osa on tehty kanojen jäänteistä. Kurisoon mielestä riipusten linnut eivät ole liittyneet uskomuksiin tuonpuoleisesta, vaan ne kuvaavat tuttuja ja arkipäiväisiä, pääosin kodin piiristä löytyviä lajeja.
Sessio TH5-05: Plague in diachronic and interdisciplinary perspective käsitteli nimensä mukaisesti ruttoa ja taudin eri vaiheita sekä arkeologisessa että historiallisessa kontekstissa. Monitieteisen session ensimmäisellä puhujalla, mikrobiologi Wyndham Lathemilla oli heti alkuun kaksi puheenvuoroa otsikoilla The Biology of Yersinia pestis and Plague in the 21st Century ja From Mild to Murderous: How Yersinia pestis Evolved to Cause Pneumonic Plague. Ensimmäisessä puheenvuorossaan hän esitteli ruton aiheuttajan, Yersinia pestis -bakteerin evoluutiota ja bakteerin eri muotojen kehitystä sekä erityisesti niihin tällä hetkellä kohdistuvaa mikrobiologista tutkimusta. Toisessa puheenvuorossaan Lathem keskittyi keuhkoruton kehitykseen ja ruttobakteerin eri muotojen eroihin. Vaikka paiserutto (bubonic plague) on esimerkiksi populaarikulttuurin kautta saanut poikkeuksellisen pelottavan maineen, on paiseruton kuolleisuus ollut 50-70%, kun taas sekä verirutossa (septicemic plague) että keuhkorutossa kuolleisuus on 95-100%.
Itse bakteerin lisäksi sessiossa kerrottiin myös taudin vektoreista eli välittäjäeläimistä. Edinburghin yliopiston Eva Panagiotakopulun esitelmä Rats, fleas and other stories – The Paleoecology of the Black Death keskittyi puhumaan erityisesti Yersinia pestistä levittävistä kahdesta eläimestä eli rotista ja kirpuista. Panagiotakopulu esitteli ajatuksen siitä, että ruttoepidemioiden mahdollinen alkuperä voisikin olla Egyptissä. Ruton kaltainen tauti mainitaan esimerkiksi Ebersin papyruksena tunnetussa lääketieteellisessä kirjoituksessa noin vuodelta 1550 eaa sekä 1300-luvulle eaa ajoittuvissa Amarna-kirjeissä, diplomaattisessa kirjeenvaihdossa Egyptin, Kaanaanin ja Amurrun kuningaskuntien välillä. Kirjoituksissa viitataan epidemioihin, joiden Panagiotakopulu arvioi levinneen lapis lazuli -kaupan mukana Egyptistä Mesopotamiaan ja Intiaan. Molemmat ruton vektorieläimet – rotta ja kirppu – ovat olleet yleisiä Egyptissä ja yhden ruttoa levittävän kirppulajin holotyyppinäyte on myös löydetty Egyptin Gizasta.
Doris Gutsmiedl-Schümann (Bonnin yliopisto) esitelmöi ruttoon kuolleiden hautaustavoista otsikolla Early medieval burials of plague victims: Examples from Aschheim and Altenerding. Nykyisen Saksan alueella sijaitsevilla merovingiaikaisilla (noin 500-800 jaa.) hautausmailla on tehty laajoja tutkimuksia, ja osasta vainajista on löytynyt ruttobakteerin DNA:ta. Ruttoon kuolleiden joukossa esiintyy hieman runsaammin kaksois- ja joukkohautoja, mikä on luonnollista sairauden aiheuttaman korkeamman kuolleisuuden vuoksi. Kuitenkin hautojen varustelu ruttovainajilla on samanlaista kuin muillakin. Oletettavasti myös huolellinen hautausrituaali pesuineen ja vaatettamiseen on tehty normaaliin tapaan, sairaudesta huolimatta.
Laurynas Kurila Liettuan historian instituutista puhui sessiossa Th4-11: Bioarchaeology in the Baltic Sea region esinetypologioiden ja radiohiiliajoitusten yhdistämisen vaikeudesta otsikolla Human bone AMS 14C dating and the freshwater reservoir effect? An East Lithuanian Iron age sample. Aivan kuten Suomessa, myös Liettuassa rautakautisia hautoja on perinteisesti ajoitettu esinetypologioiden perusteella. Tästä syystä perustettiin projekti, jonka puitteissa otettiin 30 näytettä liettualaisten hautojen luumateriaalista ja lähetettiin ne AMS-ajoitukseen. Näytteistä 11 oli palamattomasta luusta, 17 palaneesta luusta ja kaksi polttohautausten yhteydestä löytyneestä hiilestä. Kahdeksan näytettä ajoittui vanhemmalle rautakaudelle, 12 keskiselle rautakaudelle ja 10 nuoremmalle rautakaudelle.
Tuloksia eri menetelmistä vertailtiin tilastollisesti, jolloin huomattiin, etteivät ajoitukset vastaa toisiaan. Peräti 68,2 %:ssa tapauksista radiohiiliajoituksen antama ajoitus oli pari sataa vuotta liian vanha verrattuna esineisiin. Virheen mahdollisuus palamattomia luita ajoitettaessa on tunnettu, mutta Kurilan tutkimuksessa sama virhe saatiin myös palaneista luista. Tarkkoja vastauksia yleisöstäkään ei ilmiölle osattu antaa. Puheenvuoron kommenteissa ehdotettiin, voisivatko esinetypologiat olla virheellisiä, mitä Kurila piti kuitenkin epätodennäköisenä. Tämä tarkoittaisi, että typologiat olisivat systemaattisesti virheellisiä kaikkialla Euroopassa. Kommenteissa ehdotettiin myös ajoitusten teettämistä haudoissa olevista hevosten luista, sillä rautakauden Liettuassa hevonen oli yleinen hauta-anti. Hevonen ei myöskään yleensä ole syönyt merellistä tai järvestä peräisin olevaa ravintoa, jolloin ravinnosta luihin kulkeutunut hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista eikä vesieliöistä. Juuri ilmakehän hiilidioksidin sisältämää radiohiilen määrää käytetään ajoittamisessa ikämallinnuksen oletuksena. Vesieliöiden radiohiili-iät voivat erota satoja vuosia maaeläimistä, minkä vuoksi esimerkiksi merellistä ravintoa syöneiden ihmisten ajoitustuloksia voi joutua korjaamaan.
Samassa sessiossa Martin Malve (Tarton yliopisto) kertoi keskiaikaisten ja varhaismodernien teloituspaikkojen tutkimuksista Virossa sekä teloituspaikkojen yhteydestä löytyneistä hautauksista otsikolla Human remains from the Medieval and Early Modern Gallows hill in Tallinn, Estonia. Haapsalusta kaivaustutkimukset paljastivat hirsipuun kiviperustan 1500-1600-luvulta. Samalta paikalta oli jo 1930-luvulla löydetty kaksi luurankoa, jotka kuitenkin tarkemmissa tutkimuksissa osoittautuivat historiallisella ajalla paikalle haudatuiksi, todennäköisesti itsemurhan tehneiksi henkilöiksi, joita ei voitu haudata kirkkomaahan. Vainajien luista löytyi tutkimuksissa myös lääketieteellisen ruumiinavauksen jättämiä jälkiä. Tarton keskiaikaiselta teloituspaikalta löytyi ihmisluiden fragmentteja, mutta ne olivat peräisin läheiseltä kirkkomaalta. Kaivauksissa ei myöskään löytynyt rangaistuspaikkaan liittyviä rakenteita, vaan sen sijaan tuulimyllyn perustus.
Runsaslöytöisimmäksi osoittautui Tallinnassa sijaitseva teloituspaikka, josta saatiin esiin 1300-1400-luvulle ajoittuva hirsipuun kiviperustus. Lisäksi paikalta löytyi 22 kokonaista hautausta ja 50 pääkalloa. Tutkimusten perusteella mestattujen päät oli kasattu siististi omalle alueelleen. Paikalle haudatuista miehiksi voitiin määrittää 81 %, naisiksi 8%. Lopuista ei voitu tehdä varmoja määrityksiä. Myös Narvan bastionin myöhäiskeskiaikaiselta teloituspaikalta löytyi suurimmaksi osaksi miesten jäännöksiä. Luissa havaittiin myös tylppiä vammoja, joiden Malve arveli syntyneen teilipyörässä. Kaikissa luissa oli nähtävissä myös runsaasti parantuneita vammoja, mikä puolestaan kertoo teloitetuksi päätyneiden ihmisten eläneen väkivaltaista elämää.
Teksti: FM Ulla Moilanen, FM Sofia Paasikivi, FM Heli Etu-Sihvola
Aikaisemmista EAA-konferensseista Kalmistopiirissä:
Lähteet:
Yllä mainitut esitelmät. (Esitelmien sisältämään tietoon viitattaessa kehotetaan etsimään aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Osa puhujista saattaa julkaista tutkimuksensa vasta esitelmöinnin jälkeen.)
Jonuks, T. & Kurisoo, T. 2013. To be or not to be… a Christian. Some new perspectives on understanding the Christianisation of Estonia. Folklore. Elextronic Journal of Folklore. DOI 10.7592/FEJF2013.55.jonuks_kurisoo.
Malve, M., Varul, L. & Roog, R. 2013. The Haapsalu Gallows Hill. Archaeological Fieldwork in Estonia 2013: 193-200.
KALMISTOPIIRI 