Nea Komulainen – Turun yliopisto
Keski- ja Etelä-Euroopasta tunnetaan joitakin rautakautisia ruumishautauksia, joissa vainaja on haudattu kahleissa tai muilla tavoin sidottuna. Löytöjä on tehty Kreikasta, Italiasta, Ranskasta ja Englannista. ja tapaukset ajoittuvat Kreikan pimeästä ajasta myöhäisantiikkiin. Seuraavassa esittelen muutamia tällaisia hautauksia yhteensä seitsemästä eri kohteesta sekä niistä esitettyjä tulkintoja. Voiko kahlehditun vainajan olettaa automaattisesti olleen orja? Mitä muuta kahleet haudassa voivat merkitä?
Eleusinion, Kreikka
Läheltä Ateenan Agoraa, Eleusinion-temppelin alueella sijaitsevasta täytetystä kaivosta, löytyi vuonna 1959 hautaus, jonka ihmisjäännökset antropologi J. Lawrence Angel analysoi vuonna 1965. Löytökonteksti oli erikoinen, sillä vainaja oli asetettu kaivon täyttökerroksiin kivilaatan päälle tiiviissä sikiöasennossa. Vainajan jalkopäästä löytyi kterisma, varhaisgeometrinen korvallinen astia, joka ajoittaa hautauksen noin vuosien 900–850 eaa. välille. (Little & Papadopoulos 1998).
Haudan vainaja on ollut noin 169 cm pitkä, keski-ikäinen mies, joka oli luiden perusteella jykevärakenteinen ja eli hyvin fyysisesti aktiivista elämää. Selkärangassa oli myös merkkejä luupiikeistä ja nivelrikosta, joiden lisäksi mies oli eläessään saanut kallovamman, joka kuitenkin oli parantunut. Kallon vasemmassa sivussa olevan suuremman murtuman ja otsaluun oikealla puolella olevan pienemmän murtuman lisäksi myös alaselän kahdessa nikamassa oli parantunut murtuma. Vammojen alkuperää voi vain spekuloida, mutta ne ovat voineet aiheutua esimerkiksi väkivallasta tai korkealta putoamisesta. Selän vammojen vuoksi miehellä on mahdollisesti ollut kyyryselkä, minkä lisäksi kallovammat ovat voineet aiheuttaa neurologisia oireita, kuten afasiaa (kommunikaation, etupäässä puhumisen vaikeutumista) tai epilepsiaa. Kallovamman aiheuttamat jälkioireet, etenkin epilepsia, on voinut vaikuttaa hautaustapaan (ks. myös Logothetis 2014). Hippokraattisessa lääketieteessä epilepsian eli ”pyhän sairauden” tai ”kaatumataudin” ajateltiin aiheutuvan liiallisesta flegmasta (limasta) aivoissa. Epilepsian uskottiin olevan tarttuva tauti, joten epileptikoita syrjittiin. Mahdollinen epilepsia olisi siis hyvin voinut olla syynä poikkeavaan hautaustapaan. Toisaalta vainaja on voinut kuulua johonkin marginaaliseen sosiaaliseen ryhmään, kuten orjiin, tai olla muuten valtaväestöstä poikkeava, kuten rikollinen tai ulkomaalainen. Miehen luista havaittavissa oleva fyysisesti raskas elämä voisi tukea teoriaa orjuudesta. (Little & Papadopoulos 1998).
Faleron, Kreikka
Arkaaisella kaudella Ateenan satamana toimineesta Faleronista löydettiin 1900-luvun alussa yli 1500 vainajaa sisältävä nekropolis, joukossa myös kahlittuja vainajia sisältävä joukkohauta (Logothetis 2014). Hautausmaa oli käytössä 700–400-luvuilla eaa., ja maankäyttö paikalla oli hyvin intensiivistä. Yleisimmät hautamuodot olivat kuoppahautauksia, ruukkuhautauksia ja polttohautauksia. Maaliskuussa 2016 alueelta kaivettiin esiin uusi joukkohauta, jossa oli 80 miestä. Valtaosa vainajista oli 20–30-vuotiaita, ja heidät oli aseteltu hautakuoppaan riviin, ranteista toisiinsa kahlittuina. Kuolinsyy on ollut kaikilla sama: tappava isku kalloon. Haudasta löytyneiden kahden ruukun perusteella hauta ajoittuu 600-luvun alkupuoliskolle eaa. (Chrysoulaki et al. 2017; Killgrove 2016). Koska viimesin löytö on vielä varsin tuore, tieteellisiä julkaisuja ja tarkkoja analyysejä siitä ei ole saatavilla. Projektipäällikkö Stella Chrysoulaki on kuitenkin ehdottanut hautauksen taustalla olevan Ateenan poliittisen tilanteen aikakaudella. Kaupunkivaltiota hallitsevat aristokraatit alkoivat 600-luvulla eaa. taistella keskenään, havitellen yksinvaltaa. Faleronin kahlemiehet mahdollisesti teloitettiin jonkun poliittisen kamppailun häviäjinä (Lobell 2016, ks. myös Logothetis 2014).
Populonia, Italia
Keski-Italiasta, Toscanan Populonian etruskilaisesta nekropoliista löydettiin vuonna 2016 hauta, joka ajoittuu noin 500–400-luvulle eaa. Hautaus on toistaiseksi ainoa tunnettu etruskilainen kahlehautaus. Vainaja oli 20–30-vuotias mies, joka haudattiin hiekkaiseen maahan lähellä rantaa selinmakuulla, vasen käsi taivutettuna leuan alle. Hänellä oli kaulassaan raskas rautarengas sekä noin kahden kilogramman painoiset raudat nilkoissaan. Vainajan pään alta löytyi merkkejä puuesineestä, joka on saattanut ollut kaularenkaassa kiinni. On mahdollista, että kaularengas ja jalkaraudat olivat kiinni toisissaan jollakin hävinneellä materiaalilla. Myös miehen vasemman käden sormessa oleva rautasormus on voinut olla osa laitetta, sillä käden asennon perusteella sormus on ollut kiinni kaularenkaassa. Mies on kiedottu käärinliinaan, mutta hauta-antimet puuttuivat kokonaan. (Lorenzi 2016).
Miehen kahlelaite olisi hankaloittanut liikkumista huomattavasti, joten hautaa tutkinut professori Giorgio Baratti uskoo vainajan olleen joko orja tai vanki, joka olisi ollut kahleissa rangaistuksena. Roomalaisia orjakahleita tutkineen Hugh Thompsonin (2014) mukaan yleisimpiä kahletyyppejä olivat juuri kaulan, käsien ja jalkojen ympärille laitetut rautarenkaat. Populonia oli 500–300-luvuilla eaa. merkittävä raudantyöstön keskus, joten vainaja olisi voinut eläessään toimia orjana esimerkiksi rautakaivoksessa (Lorenzi 2016). Roomalaisia orjia saatettiin käyttää myös maatöissä (Thompson 2014).
Pydna, Kreikka
Entiseen Makedonian kuningaskuntaan kuuluneesta, nykyisin Kreikassa sijaitsevasta Pydnasta, on löydetty noin 115 ihmiselle kuuluva joukkohauta. Hauta ajoittuu 300-luvulle eaa.. Ruumiit on heitetty syvään kuoppaan ilman hautausrituaaleja.
Yhdellä vainajista oli kaularengas, yhdellä jalkaraudat molemmissa jaloissa, yhdellä jalkarauta toisessa jalassa ja yhdellä käsirauta. Vainajista on tutkittu osteologisesti 58 kappaletta. Tutkitussa osassa oli miehiä ja naisia melko tasapuolisesti, mikä on epätavallista aikakauden makedonialaisille hautausmaille. Vainajista 42 oli (pääosin nuoria) aikuisia ja 16 alaikäisiä. Suurella osalla havaittiin nivelrikkoa sekä lihasjänteiden tai nivelsiteiden heikkenemistä johtuvia jälkiä luissa. Tämän perusteella henkilöt, myös lapset, ovat tehneet pitkäaikaista ja raskasta ruumiillista työtä. Yli puolet on myös kärsinyt anemiasta sekä luukalvojen tulehduksesta, mikä viittaa ravinnon puutteellisuuteen tai muuhun kehoa rasittavaan tekijään. Henkilöt siis elivät puutteellisissa sekä fyysisesti raskaissa olosuhteissa ja kuolivat nuorina. Hautaustavan perusteella heitä ei pidetty kuollessaankaan suuressa arvossa. Kun vielä huomioi muutaman yksilön kahleet, vaikuttaa todennäköiseltä, että he olivat orjia. Tätä näkemystä tukee myös se, että hautausten aikaan Makedoniaan liikkui paljon Aleksanteri Suuren vangitsemia sotavankeja ja orjia. (Triantaphyllou & Bessios 2005)
Saintes, Ranska
Länsi-Ranskan Saintesin roomalaisaikaisesta nekropoliista on kaivettu esiin satoja hautoja ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta jaa., monet näistä kaksoishautoja. Syksyllä 2014 Saintesista löydettiin myös viisi kahlittua vainajaa. Neljä heistä oli aikuisia: kolme miestä ja yksi, jonka sukupuolesta ei ole varmuutta. Kolmella vainajista oli niitattu kahle vasemmassa nilkassa, ja yhdellä samanlainen kahle oikeassa nilkassaan sekä kaularengas. Samalta alueelta löytyi myös lapsen jäännökset, joskin vain luurangon yläosa oli säilynyt. Myös lapsella oli kahle vasemmassa ranteessaan, mutta se oli karkeampaa tekoa kuin muiden vainajien kahleet. Käsirengas oli litteä ja kaareva, sen päät oli niitattu yhteen, ja jäljellä oli myös ketjun lenkki. (INRAP 2014). Vainajat makasivat haudoissaan selällään, ja yhden vainajan vasen käsi on – mielenkiintoista kyllä – täysin samanlaisessa asennossa kuin Populonian miehellä. Tämä voisi viitata myös hänen kätensä olleen kiinnitetty kaulaan jollakin maatuneella materiaalilla.
Saintesin nekropolis sijaitsee luoteis-kaakkosuunnassa kulkeneen antiikinaikaisen tien vieressä. Tie kuitenkin hylättiin jossain vaiheessa hautausmaan käytön aikana, sillä sen päältä löytyi myöhempiä hautauksia. Noin 250 metrin päässä sijaitsee Ranskan suurin ja vanhin säilynyt amfiteatteri. Sijainnin vuoksi hautausmaahan on arveltu haudatun teatterin gladiaattoriesityksissä kuolleita orjia. Hauta-antimia on löydetty vain yhdestä lapsen haudasta, ja niiden puuttuminen voi myös viitata haudattujen alhaiseen asemaan yhteiskunnassa. (INRAP 2014; Urbanus 2015)
Driffield Terrace, York, Englanti
Yorkista Driffield Terracelta kaivettiin esiin roomalainen hautausmaa vuosina 2004–2005. Paikka on sijainnut Eboracumin roomalaiskaupungin lähettyvillä ja ollut käytössä 200–300-luvuilla. Suurin osa vainajista oli nuoria miehiä ja yli puolet heistä oli mestattu. Miesten luurangoissa oli paljon väkivallan merkkejä. Isotooppianalyysien perusteella vainajat olivat kotoisin maantieteellisesti hyvin laajalta alueelta (Müldner et al. 2015; Montgomery et al. 2011. Eräässä haudassa nuoren miehen nilkoissa oli rautarenkaat, jotka eivät ilmeisesti olleet tavanomaiset jalkaraudat (Cool 2015; Caffell & Holst 2012). Mies oli kuollessaan 26–35-vuotias, ja kallonmurtumien lisäksi hänen vasen jalkansa katkennut ja parantunut, oikeassa kädessä oli merkkejä pehmytkudosvauriosta ja oikeassa lapaluussa oli epämuodostuma. Kuollessaan hänellä oli rintatulehdus. Rautarenkaat miehen nilkoissa olivat erikoisia, sillä ne eivät ole tavanomaisia avattavia ja suljettavia kahleita, vaan suoraan nilkan ympärille taottuja. Renkaat painavat 1,9 ja 1,4 kiloa, mutta niissä ei ole säilynyt merkkejä renkaita yhdistävästä ketjusta, joka olisi rajoittanut liikkumista ja näin estänyt pakenemisen. Toisaalta jalkoja ei ole mahtunut sujauttamaan niistä uloskaan. (Cool 2015; Caffell & Holst 2012). Pompejista on löydetty juoksevaan asentoon jähmettynyt kahlittu mies, jonka jalkaraudat olivat suurin piirtein yhtä painavat kuin Yorkin miehen (Cool 2015: 5-6). Renkaat eivät siis olisi painonsa puolesta estäneet karkaamista.
Finsbury Circus, Lontoo, Englanti
Hyvin samankaltaisia lukottomia renkaita on löydetty myös kahdelta muulta henkilöltä Lontoosta Finsbury Circusin hautausmaalta. Kyseiset haudat ajoittuvat 100-luvun jälkipuoliskolle ja sijaitsevat lähellä toisiaan. Toinen haudatuista oli kaksoishautaan kuuluva, päättömänä haudattu 18–25-vuotias mies, jolla oli renkaat molemmissa jaloissaan (Cool 2015). Hänen kätensä olivat niiden asennosta päätellen mahdollisesti sidottu miehen selän taakse. Toisesta vainajasta oli enää jäljellä vain jalat, joista toisen ympärillä oli rengas. Tämä vainaja oli aikuinen, mutta sukupuolta tai tarkempaa ikää ei pystytty määrittämään. Koska renkaat eivät olleet varsinaisia kahleita, niistä ei välttämättä voida päätellä vainajien olleen orjia tai vankeja (Caffell & Holst 2012: 149). Käsien sitominen toisessa Finsbury Circusin tapauksista tosin viittaisi jälkimmäiseen.
Koska renkaat on täytynyt nilkan ympärille, olisi toiminta todennäköisesti aiheuttanut vakavia palovammoja ja murtumia. Luiden haurastuminen Yorkin tapauksessa viittaa kyllä pitkäaikaiseen kahleiden käyttöön, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan hautauksesta löydettyjen renkaiden. Edellä mainittujen seikkojen perusteella renkaat luultavasti taottiin vasta kuolleen ihmisen jalkoihin. Mahdollisesti henkilö oli eläessään alistetussa asemassa tai vainajaa haluttiin estää kummittelemasta. Renkaat saattoivat myös toimia merkkinä vainajan erityisasemasta. Rauta oli 300-luvun lopulla erityisessä arvossa, joten jos vainaja kuoli tuohon aikaan, on jälkimmäinen teoria täysin mahdollinen. (Cool 2015).
Yhteenveto
Varsinkin antiikin kreikkalaisissa ja roomalaisessa konteksteissa orjuus tai vankeus lienee todennäköisin syy kahlehautauksille. Orjuus oli aikakaudella yleistä, ja siitä on niin historiallista kuin arkeologistakin näyttöä. Kreikan poliittisista kiistoista tiedetään runsaasti, ja ainakin osa kahlittujen joukkohaudoista on pystytty yhdistämään kapinoihin tai sotiin. Roomassa orjakahleiden tiedetään olleen Roomassa yleisessä käytössä ainakin ajanlaskun alusta 300–400-luvuille saakka. Kaikki Rooman valtakunnan orjat eivät kuitenkaan työskennelleet kahleissa, vaan niihin saattoi päätyä esimerkiksi kritisoituaan systeemiä tai käyttäydyttään muuten kurittomasti. Kahleet saatettiin myös laittaa rangaistuksena orjalle, joka yritti paeta tilaltaan. Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen tilanne näyttää muuttuneen merkittävästi ja esimerkiksi rautakätköjen joukosta ei enää löydy yhtä paljon kahleita kuin aiemmin (Henning 2008). Vaikka orjuutetut henkilöt olisivat eläneet kahleissa, miksi he pysyivät niissä kuolemassakin? Ehkä kahleita pidettiin sen verran arvottomina, että niitä ei vaivauduttu poistamaan, tai sitten vainajien rangaistuksen tai alisteisen aseman toivottiin jatkuvan kuoleman jälkeenkin. Kaikissa edellä esitellyissä tapauksissa hauta-antimet olivat joko hyvin niukkoja tai niitä ei ollut ollenkaan, mikä voisi viitata vainajien alhaiseen asemaan yhteisössä.
Toisaalta kahleet haudassa eivät välttämättä automaattisesti merkitse orjaa. Kahleilla on myös voitu pyrkiä estämään vainajan kummittelua. Tässä tapauksessa nimenomaan rautakahleilla olisi saattanut olla erityinen merkitys, onhan rautaan materiaalina monina aikoina ja monissa kulttuureissa liitetty erityistä voimaa ja jopa maagisia ominaisuuksia.
Kahleet rautakauden ruumishautauksissa ovat harvinainen ilmiö, joten jokaista tapausta olisi paras lähestyä yksilöllisen viitekehyksen kautta. Vaihtoehdot voivat olla hyvinkin värikkäitä, kuten Eleusinionin epileptikko ja Phaleronin poliittiset uhrit.
———
Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa.
Editointi: Kalmistopiiri.
Käytetyt lähteet:
Caffell, Anwen & Holst, Malin 2012. Osteological Analysis 3 and 6 Driffield Terrace York North Yorkshire. Report No 0212, Feb. 2012. York Archaeological Trust.
Chrysoulaki, Stella, Alexandropoulou, Anna & Aggouras, Theoseveios. The Excavation of the 26th EPCA (Ephorate of Prehistoric and Classical Antiquities) at the Faliron Delta. Stavros Niarchos Foundation Cultural Center.
Cool, H. 2015. Selected Roman Small finds from the Cemetery at nos. 3 and 6 Driffield Terrace, York. York Archaeological Trust, Report.
Henning, J. (2008) Strong Rulers – Weak Economy? Rome, the Carolingians and the Archaeology of Slavery in the First Millennium AD. Teoksessa Jennifer R. Davis & Michael McCormick (toim.) The Long Morning of Medieval Europe: New Directions in Early Medieval Studies. Ashgate. S. 33– 53.
Killgrove, Kristina. 24.3.2016. Archaeologists To Study Shackled Skeletons From Ancient Greece To Understand Rise Of Athens. Forbes 24.3.2016.
Little, L.M. & Papadopoulos, J.K. (1998) A Social Outcast in Early Iron Age Athens. Hesperia: The Journal of the American School of Classical Studies at Athens, Vol. 67, No. 4 (Oct.–Dec., 1998): 375-404
Lobell, Jarrett A. 2016. Regime Change in Athens. Archaeology 12.12.2016.
Logothetis, Katerina 2014. Heroes and Outcasts. Group burials in Classical Greek antiquity. Archaeology & Arts.
Lorenzi, Rossella 2016. Shackle-Bound Skeleton Found in Etruscan Burial. Discovery News 8.11.2016.
Montgomery, Janet; Knüsel, Christopher J. & Tucker, Katie 2011. Identifying the Origins of Decapitated Male Skeletons from 3 Driffield Terrace, York, Through Isotope Analysis. Reflections of the Cosmopolitan Nature of Roman York in the Time of Caracalla. Bonogofsky, M. (ed.) The Bioarchaeology of the Human Head: Decapitation, Decoration, and Deformation: 141–178. Florida University Press.
Müldner, G., Chenery C. & Eckardt, H. 2011. The ‘Headless Romans’: Multi-isotope investigations of an unusual burial ground from Roman Britain. Journal of Archaeological Science, Vol. 38, Issue 2: 280–290.
Thompson, Hugh 2014. Iron Age and Roman Slave-Shackles. Archaeological Journal, Vol. 150, 1993, Issue 1: 57–168.
Triantaphyllou, S. & Bessios, M. 2005. A Mass Burial at Fourth Century BC Pydna, Macedonia, Greece: Evidence for Slavery? Antiquity 79, no. 305.
Urbanus, Jason. 2015. Shackled for Eternity. Archaeology. Vol. 68 Issue 2. S. 22.
KALMISTOPIIRI 