Ulla Moilanen
Silmiini osui 18.2.2017 julkaistu Ylen uutinen Sonkajärvellä sijaitsevasta Kansainvälisestä pullomuseosta, jonka kokoelmissa sanotaan olevan roomalaisen kyynelpullon. Sekä uutisessa että pullomuseon kotisivulla kerrotaan, että pulloon olisi kerätty kyyneleitä osana hautajaisiin liittynyttä sururituaalia. ”Kyynelpullot” ovat kuitenkin todellisuudessa romantisoitua historiaa, jonka avulla lähinnä pyritään myymään antiikkiesineitä.
Nettihaku hakusanoilla ”tear bottle” paljastaa, että useat verkossa toimivat antiikkikaupat sekä erityisesti uskonnollisesti tai uskomuksellisesti värittyneet sivut väittävät (ilman lähteitä) kyynelpullojen historian ulottuvan antiikin Kreikkaan ja Roomaan, jossa pieniä lasipulloja on toisinaan asetettu hautoihin. Vahvimmin kyynelpullot yhdistetään näillä sivuilla kuitenkin 1800-lukuun, jolloin pulloja sanotaan käytetyn sururituaaleissa. Sivustojen mukaan kyynelpulloihin olisi 1800-luvun Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa kerätty kyyneleitä, joiden haihtuminen pullosta olisi merkinnyt suruajan päättymistä. Joidenkin nettisivujen mukaan pienet lasipullot on jopa ”virheellisesti tulkittu” hajuvesi- tai kosmetiikkapulloiksi. Perustelut kuitenkin ontuvat.
Esimerkiksi sivustot lachrymatory.com ja Tear Catcher -niminen verkkokauppa perustelevat kyynelpullojen varhaista käyttöhistoriaa Raamatun psalmilla 56:8, jossa sanotaan kenties symboliseen kyynelten keräämiseen viitaten: ”Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi”. Ensiksi mainittu verkkosivu käyttää pullojen viktoriaanisen ajan käytöstä kertovana lähteenä puolestaan Frank Dempster Shermanin (1860-1916) runoa A Tear Bottle, jonka kaksi ensimmäistä säettä kuuluvat:
Glass, wherein a Greek girl’s tears
Once were gathered as they fell,
After these two thousand years
Is there still no tale to tell?
Buried with her, in her mound
She is dust long since, but you
Only yesterday were found
Iridescent as the dew,—
Runossa ei kuitenkaan viitata aikalaiskäyttöön, vaan kaksituhatta vuotta vanhaan kreikkalaiseen hautalöytöön. Chris Woodyard on etsinyt ”kyynelpullojen” aikalaiskäytöstä mainintoja 1800-luvun lähteistä – löytämättä niitä. Woodyardin tekemän sanomalehtihaun tuloksissa kyynelpulloista puhutaan 1800-luvulla ainoastaan kreikkalaisiin ja roomalaisiin lasipulloihin viitattaessa. Sekä sanomalehtimaininnoissa että edellä mainitussa runossa onkin kyse 1800-luvun virheellisistä tulkinnoista, joiden mukaan antiikin aikaisiin pulloihin olisi kerätty surevien kyyneleitä. Näitä tulkintoja pyrittiin oikaisemaan jo 1800-luvulla (esim. Rich 1881: 709), sillä antiikin ajalta ei ole kirjallisia mainintoja tällaisesta toiminnasta. Myös myöhäisemmät lähteet puuttuvat, sillä vaikka 1800-luvulla oli käytössä erilaisia suruun ja muistamiseen liittyviä esineitä, kuten muistomedaljonkeja, eivät kyynelpullot kuuluneet suruesineiden joukkoon. Koska virheellistä tulkintaa kyynelpulloista (ks. myös Green 2008: 145) esiintyy edelleen, uskomus on ilmeisesti säilynyt marginaalisesti ja levinnyt kiehtovana tarinana. Toisaalta sentimentaalista tarinaa on voitu tarkoituksella hyödyntää antiikkipullojen markkinointikeinona (Vatomsky 2017).
Tieteellisissä tutkimuksissa antiikin aikaisten lasi- ja keramiikkapullojen on todetty sisältäneen hajuvettä tai aromaattisia öljyjä. Jo vuonna 1977 julkaistiin tutkimus Aksumista, Etiopiasta, löytyneen 600-luvun lasipullon sisältämistä jäämistä, jotka paljastuivat sivettikissan rauhaseritteeksi. Voimakkaan myskintuoksun vuoksi sitä on voitu käyttää juuri parfyyminä (Von Endt 1977). Vuonna 2014 valmistuneessa amerikkalaisessa opinnäytetyössä analysoitiin museokokoelmissa olevien roomalaisten pikkuastioiden sisältöä ja niiden havaittiin sisältävän usein mäntyä, mirhaa ja virmajuurikasveja (Mortensen 2014). Myös muissa kaasukromatografian-massaspektrometrian avulla tutkituissa roomalaisissa pikkuastioissa on havaittu mehiläisvahaa ja mäntypohjaisia tuoksuja (Ribechini et al. 2008). Mortensenin (2014) mukaan tuoksut ovat sinänsä voineet olla osa hautausrituaaleja, ja pullojen aineita on voitu käyttää paitsi parfyymeina myös vainajan voitelemiseen. Kyyneleitä astioihin ei kuitenkaan ole kerätty.
———
Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian tohtorikoulutettava, jonka erikoisalaa ovat hautaukset, hautausrituaalit ja kuolemankulttuurit.
Lähteet:
Green, D. 2008. Sweet Spices in the Tomb: An Initial Study on the Use of Perfume in Jewish Burials. In: Commemorating the Dead: Texts and Artifacts in Context. Studies of Roman, Jewish, and Christian Burials, Edited by Brink, L. & Green, D. Walter de Gruyter: 145–176.
Mortensen, J. L. 2014. The Implications of Content Analysis for the Interpretation of Unguentaria in Museum Collections. University of Wisconsin Milwaukee, Theses and Dissertations. Paper 506.
Niiranen, P. 2017. Pullotettuja kyyneleitä ja muita erikoisuuksia: Sonkajärven pullomuseossa talvehtii yli 6 000 lasiesinettä. Yle uutiset 18.2.2017.
Ribechini, E., Modugno, F., Colombini, M. P. & Evershed, R. P. 2008. Gas chromatographic and mass spectrometric investigations of organic residues from Roman glass unguentaria. Journal of Chromatography A, 1183 (2008): 158–169.
Rich, A. 1881. A Dictionary of Roman and Greek Antiquities. D. Appleton.
Vatomsky, S. 2017. Debunking the Myth of 19th-Century ”Tear Catchers”. Atlas Obscura.
Von Endt, D. W. 1977. Amino-acid analysis of the contents of a vial excavated at Axum, Ethiopia. Journal of Archaeological Science, Vol. 4, Issue 4, December 1977: 367–376.
Woodyard, C. 2017. Transparent Fiction – The Myth of the Vicotiran Tear Bottle. Haunted Ohio.
KALMISTOPIIRI 