MSc Nelli-Johanna Saari
Lindisfarne eli Holy Island on historialtaan merkittävä saari Koillis-Englannin rannikolla, Northumberlandissa. Luonnonkaunis saari on kuuluisa upeista rannoistaan ja värikkäästä historiastaan, johon kuuluu muinaisjäännöksiä eri aikakausilta. Saarta on käytetty jo mesoliittisella kivikaudella, mutta vasta viikinkiajalla se asutettiin laajemmin (Brown 2003: 6, 19). Lindisfarne on kenties tunnetuin vuonna 793 tapahtuneesta viikinkihyökkäyksestä, jota pidetään ensimmäisenä kirjallisesti todistettuna skandinaavien hyökkäyksenä Englantiin. Nykyään saari on sekä turismin että uskonnollisten retriittien kohde. Sinne matkaaminen riippuu vuorovesistä, sillä kulkureitit peittyvät vedellä tiettyinä vuorokaudenaikoina. Yleisimmin kulku saarelle käy puisilla paaluilla merkityn Pilgrim’s Wayn kautta, samaa reittiä, jota alkuperäiset pyhiinvaeltajat käyttivät.
Lindisfarnen arkeologinen tutkimus on viime vuosiin saakka ollut melko vähäistä ottaen huomioon saaren kulttuurihistoriallisen arvon. Pienimuotoisia tutkimuksia on tehty 2000-luvun alkupuolella, ja yksi koeoja on kaivetty kuuluisassa Time Team -televisio-ohjelmassa The Palace –nimiselle alueelle. Vuonna 2012 Durhamin yliopisto teki saarella laajoja geofysikaalisia kartoituksia (Petts 2013) ja niitä seurasi vuonna 2016 käynnistynyt monivuotinen tutkimusprojekti Lindisfarne: The Holy Island Archaeology Project. Arkeologinen organisaatio DigVentures ja Durhamin yliopisto tekevät yhteistyötä projektissa (Casswell 2018 & 2017; Wilkins et al. 2016), ja uusissa kaivauksissa onkin paljastunut ennen tuntemattomia rakenteita, esineitä ja hautoja, jotka rikastuttavat kuvaa saaren menneisyydestä. Kaivauksista löytää lisätietoa Facebookista tai nettisivuilta, ja kaivauksiin voivat ottaa osaa muutkin kuin arkeologit.
Lindisfarnen munkkiluostari perustettiin saarelle Northumbrian kuningas Oswaldin käskystä vuonna 635, ja tehtävään valittiin irlantilaismunkki Saint Aidan (Aidan of Lindisfarne) (Brown 2003: 6–9). Luostarin perustamisen takana oli tavoite vakiinnuttaa kristinuskon asemaa Northumberlandin anglosaksisella alueella sekä käännyttää kuningaskunnan pakanat kristinuskoon. Alkuperäinen puurakenteinen munkkiluostari muuttui hiljalleen paikalliseksi uskon keskukseksi ottaen mallia roomalaisesta kirkkoperinteestä. Tämä näkyi erityisesti apotti Cuthbertin vaikutuksen myötä. Myöhemmin, vuosina 685–687, apotti toimi myös Lindisfarnen piispana. Noin yksitoista vuotta Cuthbertin kuoleman jälkeen huomattiin, että piispan ruumis oli säilynyt hautakammiossa turmeltumattomana. Tätä pidettiin piispan pyhyyden osoituksena, ja Lindisfarnesta tuli tärkeä Pyhän Cuthbertin pyhimyskultin paikka (Brown 2003).
Lindisfarnen avoimuus merelle, lukuisat maihinnoustavat rannat ja keskeinen kulttuurinen arvo altistivat saaren ulkoisille hyökkäyksille. Anglosaksien kronikan mukaan viikingit hyökkäsivät saarelle 8. kesäkuuta 793, muuttaen osaltaan saarten historiaa. Hyökkäys otettiin erityisesti uskonnollisissa piireissä raskaasti ja isku koettiin Jumalan rangaistuksena. Lindisfarnen hyökkäys nähdään alkuna laajamittaisille viikinkihyökkäysille Britanniaan, mutta yhteenotot pysyivät harvoina muuttuen intensiivisemmiksi vasta 800-luvun loppupuolella. Viikinkien kasvavan painostuksen alla osa Lindisfarnen luostarin munkeista kuitenkin lähti saarelta vuonna 875 mukanaan Pyhän Cuthbertin reliikit. Vuonna 995 uusi munkkiluostari perustettiin Durhamiin, jossa Pyhän Cuthbertin kultti jatkui. Reliikit siirrettiin lopulta 1100-luvulla valmistuneeseen Durhamin katedraaliin, josta tuli uusi pyhiinvaellusten kohde. Nykyisin Durhamin katedraalissa on nähtävillä piispan 600-luvulle ajoitettu kaiverrettu puuarkku. Katedraalissa on myös Pyhän Cuthbertin pyhäkkö, jonka keskellä reformaation myötä hävitetty reliikki olisi sijainnut.
Viikinkien aiheuttamasta uhasta huolimatta munkkien toiminta jatkui pienimuotoisesti Lindisfarnessa ja voimistui jälleen 1100-luvulla. Saaren uskonnollisen merkityksen palautuminen johti voimakkaaseen uudelleenrakentamiseen, ja nykyisin säilyneet ja näkyvät rakenteet ovat peräisin juuri 1100-luvun jälkeisistä rakennustoimista. Saaren keskeinen nähtävyys on Lindisfarne Priory, joka on näyttävä ja massiivinen raunio uudelleenrakennetusta luostarista. Raunion kaunein osa on Durhamin katedraalin pienoisreplikaksi rakennettu Priory Church, jonka holvikaaret ja erilliset siivet ovat yhä näkyvissä. Holvikaarista Rainbow Arch on kaikista näyttävin, ja se seisoo yhä tukevasti paikallaan.
Raunioiden yhteydessä on 1100-luvulla rakennettu The Parish Church of St Mary The Virgin –kivikirkko. Kirkon sanotaan sijaitsevan alkuperäisen anglosaksien aikaisen munkkiluostarin kohdalla, ja tiedettävästi osa kirkosta on rakennettu 600-luvun kivirakenteiden päälle. Kirkon sisälle on sijoitettu suurikokoinen puinen veistos Lindisfarnen munkeista kantamassa Pyhän Cuthbertin arkkua. Sitä mukaileva pronssiveistos The Journey löytyy myös Durhamin keskustan Millennium Squarelta.
Kuningas Henrik VIII:n eteenpäin viemän reformaation ja siihen liittyneiden määräysten seurauksena Lindisfarnen merkitys muuttui jälleen. Luostarilaitokset kiellettiin ja myös Lindisfarnen luostari suljettiin vuonna 1537. Englannin ja Skotlannin raja-alueella sijaitsevana saarena Lindisfarnen merkitys puolustusrakenteena kasvoi, ja 1550-luvulla merelle näkyvälle Bedlowe Craigin kukkulalle rakennettiin Lindisfarnen linna. Myös muita puolustusrakenteita nousi saarelle, esimerkiksi pienempi linnake Heughin alueelle, mutta linna on saaren näkyvin piirre ja tunnettu maamerkki. Muita kuuluisia rakenteita saarella ovat muun muassa kalkintuotantoon liittyvät rakennukset, joista 1860-luvulla rakennetun suurimman kalkinpolttoon liittyvien rakennuksen jäänteet (The lime kilns at Castle Point) ovat säilyneet erinomaisesti linnan lähettyvillä. Nämä rakenteet ovat suurimpia Northumberlandissa säilyneitä kalkinpolttouuneja, ja rakennukseen pääsee myös vierailemaan sisällä.
Lindisfarnessa sijaitsee myös pieni museo (Lindisfarne Exhibition Centre), jonka näyttelyissä kuvataan Lindisfarnen historiaa, Pyhän Cuthbertin kulttia, uskonnollista elämää, viikinkihyökkäyksiä ja saaren ekologiaa sekä elinkeinoja. Historiallisten ja arkeologisten kohteiden lisäksi saari on uskomattoman kaunis luonnonkohde, ja pienenä kalastajakylänä todella tunnelmallinen vierailla.
———
Kirjoittaja on valmistunut maisteriksi Durhamin yliopistosta (MSc, pääaineena Archaeological Science), erikoisalanaan muinais-DNA-tutkimus. Hän suorittaa parhaillaan toista maisterintutkintoa Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineeseen.
Lähteet:
Brown, M. P (Ed.) (2003) ‘The Lindisfarne Gospels. Society, Spirituality and the Scribe’. The British Library, London.
Casswell, C. (2018) ‘Lindisfarne: The Holy Island Archaeology Project. Assessment Report and Updated Project Design’. Archaeological report.
Casswell, C. (2017) ‘Lindisfarne: The Holy Island Archaeology Project. Assessment Report and Updated Project Design’. Archaeological report.
Petts, D. (2013). ‘Expanding the Archaeology of Holy Island (Lindisfarne)’. Medieval Archaeology 67, pp. 302 – 307.
Sawyer, P. (Ed.) (2001) ‘The Oxford Illustrated History of The Vikings’. Oxford University Press, Oxford.
Lindisfarne Exhibition Centre. (2018) ‘The Lindisfarne Gospels’ and ‘The Vikings on Lindisfarne’ exhibitions. Visited on 10.02.2018.
Wilkins, B., Petts, D. & Dave, R. (2016). ‘Lindisfarne: The Holy Island Archaeology Project. Assessment Report and Updated Project Design’. Archaeological report.
KALMISTOPIIRI 