Tampereen Vapriikissa helmikuussa 2019 avautunut ja 18.8.2019 saakka avoinna oleva näyttely Dracula – vampyyrit Vapriikissa tutustuttaa vampyyreihin kansanperinteessä ja populaarikulttuurissa. Merkittävässä osassa on tietysti Bram Stokerin klassikkoteos Dracula, joka toimii siltana modernin vampyyriviihteen ja vampyyrien historian välillä. Onpa näytteillä myös romaanin ensipainos, jonka on näyttelyyn lainannut Dacre Stoker, kuuluisan kirjailijan veljenpojanpoika.
Näyttelyn historiaosuudessa ei tule selväksi se, että varsinaiset vampyyriuskomukset ja sana vampyyri ovat melko nuoria, vasta 1700-luvulta, jolloin Itä-Euroopan yli pyyhkäisi vampyyrihysteria pelkoineen elävien joukkoon palaavista vainajasta (Gardeła 2017: 89). Sen sijaan näyttelyssä vampyyreihin rinnastetaan kaikki ihmisen elinvoimaa jollakin tavalla hyödyntävät yliluonnolliset hahmot, kuten myös keskiajan uskomusten elävät kuolleet ja jossain määrin noidatkin, vaikka vampyyreista näissä myyteissä ei välttämättä ole kyse.
Ilman ajoitusta kerrotaan, että vampyyriksi epäillyn hautaan voitiin laittaa esineitä ja suuhun kolikko, ruumis voitiin naulata arkkuun tai haudan päälle kasata kiviä. Vaikka tämä tieto perustuu jossain määrin historialliseen kansanperinteeseen, pidän hautaustapoja sekä niin sanottuja poikkeavia hautoja tutkivana arkeologina tätä ja näyttelyn koko historiaosiota liian yleistävänä. Jos jokainen haudasta löytyvä esine tai raha, tai haudan päälle asetettu kivi, yhdistettäisiin vampyyriuskomuksiin, valtaosassa haudoista olisi nähtävissä vampyyripelkoa. Erityisesti Keski-Euroopassa päättömiä tai vatsallaan haudattuja vainajia sisältäviä hautoja on perinteisesti tulkittu juuri ”vampyyrihaudoiksi”, vaikka usein nämä haudat ovat vanhempia kuin varsinaiset vampyyriuskomukset.
Vampyyritulkintoja on arkeologisessa nykytutkimuksessa runsaasti kritisoitu, ja monessa tapauksessa on todettu, että poikkeavien hautausten taustalla voi olla monenlaisia syitä aina rikollisten rankaisemisesta erilaisiin yksilöiden välisistä sosiaalisista suhteista kumpuaviin seikkoihin (esim. Gardeła 2017: 81–82). Historiallisen ajan hautoihin asetetut rahat on tavallisesti tulkittu maagisiksi esineiksi (esim. Ruohonen 2018: 8–9), mutta yhtä hyvin niitä voidaan pitää henkilökohtaisina tai vainajan muistamiseen liittyvinä tavaroina. Rahojen asettamisella vainajan suuhun on antiikkiin ulottuva historia, eikä sitäkään tapaa voi pitää ainoastaan vampyyrien tai niitä muistuttavien olentojen pelkona (ks. esim. Maksuväline, koru, symboli? Rahat haudoissa).
Näyttelyssä on mukana joitakin kirjallisia teoksia varsinaisten vampyyriuskomusten ajalta 1700-luvulta. Noidan käsikirjansa lukeneet tunnistavat Arnold Paolen tapauksen, josta kerrotaan lyheysti. Tarina perustuu haavuri Johann Flückingerin 1700-luvun alussa kokoamaan selostukseen serbialaisen kylän tapahtumista. Sen mukaan Paole palasi kuolleista ja aiheutti useiden kyläläisten kuoleman, kunnes vainajan hauta avattiin. Ruumiin havaittiin näyttävän tuoreelta ja valittavan, joten se seivästettiin ja poltettiin, minkä jälkeen erikoiset kuolemat loppuivat.
1700-luvun vampyyriuskomuksille oli tavallista, että vampyyrina haudan takaa palannut vainaja oli kuollut epätavallisesti, esimerkiksi onnettomuuden tai murhan uhrina. Paolekin oli kuollut tapaturmaisesti pudottuaan heinäkärryiltä. Myös osa kulkutautien oireista voitiin sekoittaa kansanuskomusten tarinoihin, jolloin useiden ihmisten kuolemat lisäsivät vampyyripelkoa. Avatuissa haudoissa havaitut oudot piirteet selittyvät puolestaan luonnollisilla hajoamisprosesseilla. Esimerkiksi ruumiin ääntely on todennäköisesti ollut kaasujen aikaasaamaa (esim. Barber 1987: 2–3, 10; Kulkutautien vaikutuksista vampyyriuskomuksiin ks. myös Kalmistopiirin juttu ”Koleralle koleran kuolema!” – Kulkutauti slaavilaisissa kansanuskomuksissa).
Erityisen hieno osio Vapriikin näyttelyssä kertoo 1400-luvulla eläneestä Valakian voivodi Vlad III:sta ja hänen aikakaudestaan. Vlad III tunnetaan myös lisänimellä Țepeș eli seivästäjä, ja häntä pidetään usein Bram Stokerin Draculan esikuvana. Vanhojen kirjallisten lähteiden mukaan Vlad oli paholaisen poika, joka surmasi tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia ihmisiä seivästämällä, polttamalla ja elävältä nylkemällä. Näyttelyssä tosin muistutetaan, että näistä asioista kertovilla painatteilla oli propagandistinen tavoite ja että niitä levittivät erityisesti Transsilvanian saksalaiskauppiaat, joiden oikeuksia Vlad oli rajoittanut. Romanialaisessa kansanperinteessä Vlad on esiintynyt puolestaan oikeudenmukana hallitsijana (Hovi 2015: 53–54, 61).
Nykyiseen Romaniaan kuuluvalla Valakialla oli 1400-luvulla maantieteellisesti ja poliittisesti hankala sijainti Osmanien valtakunnan ja kristityn Euroopan välissä. Valakian hallitsijat pyrkivät tasapainottelemaan ottomaanien ja Unkarin kuningaskunnan välissä, mutta tilanteet kärjistyivät usein sotilaallisiksi konflikteiksi. Vlad III kuului isänsä lailla Unkarin kuninkaan Sigismundin perustamaan Lohikäärmeen ritarikuntaan, jonka tarkoituksena oli puolustaa kristittyjä vääräuskoisia vastaan. Hän pystyikin jossain määrin vastustamaan Osmanien valtakunnan laajentumispyrkimyksiä.
Wienin taidehistoriallisesta museosta (Kunsthistorisches Museum) on Vapriikin näyttelyyn saatu lainaan useita aikakauteen liittyviä esineitä, kuten erilaisia haarniskoita ja aseita. Mukana on esimerkiksi sulttaani Suleiman I Suurelle (1496/97–1566) kuulunut käsivarsisuoja, kuningas Stefan Bathoryn haarniska 1500-luvun puolivälistä, unkarilaisen lohikäärmeen ritarikunnan seremoniamiekka 1400-luvun alusta ja 1500-luvun puolivälissä maalattu kuva Vlad III:sta.
Useat keräilijät ja museot ovat myös lainanneet näyttelyyn vampyyrielokuvissa käytettyä rekvisiittaa, esimerkiksi maskeeraussuunnitelmia, asusteita ja esineitä. Uusinta, romantisoitua vampyyrikuvaa edustavat nuorille suunnatun populaarikulttuurin vampyyrihahmot. Niistä näyttelyssä on mukana esimerkiksi Bella Swanin Twilightissa käyttämän hääpuvun tarkka kopio.
Näyttely tuntuu melko pieneltä, mutta monipuoliselta. Mukaan on mahdutettu runsaasti sisältöä ja asioita on lähestytty eri näkökulmista. Näyttelyä voi suositella paitsi vampyyrifaneille myös kirjallisuuden ja elokuvien ystäville sekä Euroopan historiasta ja keskiajasta kiinnostuneille, onhan mukana sellaista 1400–1500-lukujen esineistöä, jota ei muuten pääse kovinkaan usein näkemään. Kannattaa huomioida, että Vapriikki ei suosittele näyttelyä perheen pienimmille, sillä näyttely sisältää myös voimakasta kuvamateriaalia.
———
Teksti ja kuvat: Ulla Moilanen. Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tohtorikoulutettava. Hänen väitöskirjansa käsittelee hautaustapoja sekä niin sanottuja poikkeavia hautauksia Suomessa. Hän työskentelee tällä hetkellä Turun yliopiston Kipot ja kielet -hankkeessa.
Näyttelyn lisäksi muut käytetyt lähteet:
Barber, P. 1987. Forensic Pathology and the European Vampire. Journal of Folklore Research, Vol. 24, No. 1: 1–32.
Gardeła, L. 2017. Bad death in the Early Middle Ages. Atypical burials from Poland in a comparative perspective. Rzeszów: Instytut Archeologii UR.
Hovi, T. 2015. Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula. Kirjokansi, 71. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura.
Moilanen, U. 2016. ”Koleralle koleran kuolema!” – Kulkutauti slaavilaisissa kansanuskomuksissa. Kalmistopiiri 22.4.2016.
Ruohonen, J. 2018. ´Hijtte sari’ Historiallisen ajan kyläkalmisto läntisellä Karjalankannaksella. SKAS 1/2018: 2–18.
KALMISTOPIIRI 