Heli Etu-Sihvola
BiorXiv on palvelu, johon tutkijat voivat ladata valmiita artikkelikäsikirjoituksiaan. Yhtenä palvelun tavoitteena on kertoa tutkimusten olemassaolosta ja mahdollistaa kommentointi jo ennen töiden virallista julkaisua. Tässä jutussa käsiteltyä tutkimusartikkelia ei ole vielä julkaistu. Artikkeli on vasta vertaisarvioitavana, joten sen sisältämät väitteet voivat vielä muuttua arvioijien kommenttien pohjalta. Tähän on koottu joitakin artikkelissa esitettyjä teemoja.
BiorXiv-palveluun ladatun ”Population genomics of the Viking world”-nimisen käsikirjoituksen (Margaryan et al.) tekijälista on pitkä ja koostuu useissa eri instituuteissa toimivista tutkijoista. Artikkelissa on selvitetty viikinkiajan skandinaavisten väestöjen perimän samankaltaisuuksia ja eroja. Tutkimuksessa on käytetty hyvin laajaa arkeologista aineistoa, sillä siinä on mukana yhteensä 442 ihmisen muinainen DNA. Nämä kantavat perimässään tietoa myös edeltävistä polvista. Vanhimmat näytteet ajoittuvat pronssikaudelle (noin 2400 eaa.) ja nuorimmat ovat noin vuodelta 1600, mutta pääpaino on viikinkiajassa. Näytteitä on eri puolilta Eurooppaa ja myös Grönlannista, joka oli keskiajan lämpökaudella viikinkiväestön asuttama. Itäisimpiä näytteitä edustavat Ukrainan löydöt. Muinaisten näytteiden tutkimustuloksia on verrattu aiemmin julkaistujen muinaisten ihmisten ja modernien skandinaavien perimään.
Tulosten perusteella valtaosa Skandinavian viikinkiajan kohteista sisältää eri alueiden väestöjen (Tanska, Norja, Ruotsi) sekoittunutta DNA:ta, mutta pohjoisten näytteiden joukossa on myös saamelaisperimää. Se ei ole tekijöiden mielestä yllättävää. Tutkimustulokset eivät yleisesti ottaen kuitenkaan tue väitettä siitä, että eri alueiden väestöt olisivat olleet vahvoissa yhteyksissä toisiinsa. Skandinavian nykyinen väestö on edelleen jakaantunut geneettisesti samaan tapaan kuin viikinkiajalla. Norjassa noin puolet väestöstä on samankaltaista kuin tuhat vuotta sitten ja Ruotsissa noin kolmasosa.
Ruotsin ja Suomen alueen tiiviistä yhteyksistä sen sijaan kertoo se, että yksi neljästä muinaisesta ruotsalaisten klusterista on selvästi enemmän sukua suomalaisille kuin muinaisruotsalaisille. Norjassa ja Tanskassa ”suomalaisuuden” osuus on selvästi pienempi. Joissakin Etelä-Ruotsin ja Tanskan suurimmissa keskuksissa näkyy keskimääräistä monimuotoisempi väestö, ja niissä esiintyy myös eteläeurooppalaista perimää. Skandinaaviperimää oli nyt tutkitussa aineistossa vähän Itämeren eteläpuolella, mutta näihin alueisiin ei tässä artikkelissa juuri keskitytty. Tulevat tutkimukset voivat tarkentaa tätä kuvaa, sillä analysoitavia kohteita riittää paljon.
Gotlannin, Öölannin ja muiden saarten muinaisväestöjen tutkimus vahvistaa arkeologisten esineiden perusteella saatua kuvaa keskuksista, joissa käytiin vilkasta kauppaa meren yli. Tutkijoiden mukaan on yllättävää, että ruotsalaisperimän sijaan Gotlannissa tavataan viikinkiajalla paljon tanskalaiselta, brittiläiseltä ja myös suomalaiselta näyttävää perimää. Ensilukemalta oli hieman epäselvää, puhutaanko tässä yhteydessä (rivi 259) nykyisen Suomen alueesta vai itämerensuomalaisuudesta ylipäänsä. Myöhemmissä tekstikohdissa kyllä viitataan selvästi suoraan Suomeen. Suomalaisiin löytöihin perehtyneelle arkeologille tämä ”gotlantilaisedustus” ei välttämättä tule täytenä yllätyksenä, sillä täältä on löydetty suhteellisen runsaasti alueeseen viittaavaa esineistöä. Tulos on silti varsin kiinnostava ja se avaa uusia pohdintamahdollisuuksia sille, että Suomesta on lähdetty itse kauppaa hieromaan ja mahdollisesti jäätykin sille tielle.
Tutkimus on laaja, mikä muodostaa ongelmia silloin kun tulokset halutaan tiivistää yhdeksi artikkeliksi tiedejulkaisujen vaatimaan noin 5000 sanaan. Kyseessä ei ole suinkaan yksin tämän artikkelin ongelma. Sanarajoituksista johtuen moni tutkimuksessa mainittu teema jää leipätekstissä parin lauseen maininnaksi. On varmaa, että tämän artikkelin sisällöstä kumpuaa vielä lukuisia uusia tutkimuksia, jotka hyödyntävät nyt tekeillä olevan artikkelin tuloksia. Mahdollisesti voidaan odottaa myös julkaisuja, joissa nyt sivuhuomioiksi jääneitä asioita käsitellään tarkemmin.
Artikkelissa tutkimustuloksista poimitaan laajojen väestötieteellisten huomioiden lisäksi runsaasti myös erilaisia kuriositeetteja, minkä vuoksi artikkeli on rakenteeltaan hieman rikkonainen. Osa havainnoista liittyy sukulaisuussuhteisiin ja Saarenmaan Salmen laivahaudat ovat varmasti kiinnostavimpien esimerkkien joukossa (lue lisää laivasta nro 1 ja laivasta nro 2). Salmen löydöt ovat monella tapaa merkittäviä. Ne ovat osaltaan ajoittamassa viikinkiajan alkua jo vuoden 750 tienoille. Salmen laivat ovat myös ainoita suoria todisteita mahdollisen kaupankäynti- tai ryöstöretken osanottajien kokoonpanosta, ja nyt geneettinen tutkimus tuo lisää tietoa laivojen miehistön sukulaisuussuhteista. Väkivaltaisesti kuolleen seurueen epäonninen retkikunta haudattiin kahteen suureen veneeseen, joista suurempaa ja paremmin säilynyttä (laiva nro 2) kaivettiin vuosina 2010–2011. Tähän suurempaan laivaan haudattujen miesten joukossa oli neljä vierekkäin haudattua veljestä ja yhden veljeksen kaukaisempi sukulainen (esimerkiksi serkku).
Yksi tutkimuksen havainnoista vahvistaa ajatusta siitä, että ”viikinkiys” ei ole aina ollut sidoksissa geneettiseen perimään. Orkneysaarten viikinkiaikaisilta kohteilta otetuissa näytteissä oli enimmäkseen paikallista perimää ja vain kaksi kuudesta yksilöstä voitiin määrittää paikallisten ja skandinaavien jälkeläisiksi. Tämä tulos oli kuitenkin ristiriidassa isotooppitutkimuksen ja arkeologisen aineiston kanssa. Artikkelissa arvellaan, että kuusi paikalliselta vaikuttavaa näytettä saattavat olla piktejä, jotka omaksuivat skandinaavisen kulttuurin viikinkiajalla.
Tutkimuksessa on käsitelty myös perinnöllisiä sairauksia, ja sen vuoksi mukaan on otettu kaksi Uppsalan läänin Skämstasta löytynyttä lyhytkasvuista vainajaa (nainen ja mies), joiden havaittiin olevan sisaruksia. Molemmilla oli harvinainen perinnöllinen luustosairaus spondyloepiphyseal dysplasia, joka aiheuttaa muun muassa juuri lyhytkasvuisuutta. Lisäksi havaittiin, että eräs Öölantiin haudattu mies oli melko läheistä sukua Skämstan naiselle, mahdollisesti tämän serkku.
Geneettinen tutkimus voi yhdessä muiden menetelmien kanssa tuoda uudenlaisia tulkintamahdollisuuksia arkeologiaan. Joitakin viime vuosien tutkimuksia on kuitenkin kritisoitu siitä, että tutkimuksissa mukana olleita arkeologeja on jätetty tulkinnoissa sivuun (keskustelua on koostanut yhteen mm. Callaway 2018). Tämän artikkelin tekijätiimi sisältää useita arkeologeja ja ilokseni heitä ei ole vaiennettu. Käsikirjoitus on erittäin laajan tekijäjoukon vuoksi ehkä vielä hieman poukkoileva, mutta varmasti hioutuu lisää arvioijien kommenttien pohjalta.
Tekstissä huomautetaan monessa kohtaa, että geneettinen tutkimus itse asiassa vahvistaa aiempia käsityksiä viikinkiajan arkeologiasta: tanskalaiset matkasivat Britanniaan, norjalaiset Irlantiin, Islantiin ja Grönlantiin, ja ruotsalaiset liikkuivat itämeren ympäristössä. Tässä yhteydessä täytyykin antaa kunnia kaikille niille menneille arkeologisukupolville, jotka ovat käyneet löytöjä läpi kohde kohteelta ja päätyneet tulkinnoissaan väestötasolle saakka.
— — —
Heli Etu-Sihvola on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Hänen väitöskirjansa käsittelee Euran Luistarin rautakautisen väestön isotooppitutkimusta. Hän tekee väitöskirjaa Koneen Säätiön ja Suomalaisen Tiedeakatemian Eino Jutikkalan rahaston rahoituksella.
Päivitys syyskuussa 2020: Julkaisu on juuri ilmestynyt sarjassa Nature: Margaryan et al. 2020. Population genomics of the Viking world, Nature 585, 390–396.
Lähteet:
A. Margaryan, D. J. Lawson, M. Sikora, F. Racimo, S. Rasmussen, I. Moltke, L. Cassidy, E. Jorsboe, A. Ingason, M. Winther Pedersen, T. Sand Korneliussen, H. Wilhelmson, M. M. Bus, P. de Barros Damgaard, R. Martiniano, G. Renaud, C. Bherer, J. V. Moreno-Mayar, A. K. Fotakis, M. Allen, M. Molak, E. Cappellini, G. Scorrano, A. Buzhilova, A. M. Fox, A. Albrechtsen, B. Schutz, B. Skar, C. Ahlstrom Arcini, C. G. Falys, C. Hedenstierna-Jonson, D. Blaszczyk, D. Pezhemsky, G. Turner-Walker, H. Gestsdottir, I. Lundstrom, I. Gustin, I. Mainland, I. Potekhina, I. M. Muntoni, J. Cheng, J. Stenderup, J. Ma, J. Gibson, J. Peets, J. Gustafsson, K. Hojholt Iversen, L. Simpson, L. M. Strand, L. K. Loe, M. Sikora, M. Florek, M. Vretemark, M. Redknap, M. Bajka, T. Pushkina, M. Sovso, N. Grigoreva, T. Christensen, O. Thirup Kastholm, O. C. Uldum, P. Favia, P. Holck, R. Allmäe, S. Sten, S. V. Arge, S. Ellingvag, V. Moiseyev, W. Bogdanowicz, Y. Magnusson, L. Orlando, D. G. Bradley, M. L. Schjellerup Jorkov, J. Arneborg, N. Lynnerup, N. Price, M. T. P. Gilbert, M. E. Allentoft, J. Bill, S. M. Sindbek, L. Hedeager, K. Kristiansen, R. Nielsen, T. Werge, E. Willerslev. Population genomics of the Viking world. bioRxiv 703405; doi: https://doi.org/10.1101/703405
Callaway, E. Divided by DNA: The uneasy relationship between archaeology and ancient genomics Nature 28.3.2018.
Wheeless, C.R. Wheeless´ Textbook of Orthopaedics. Spondyloepiphyseal Dysplasia Congenita (käytetty 18.7.2019).
KALMISTOPIIRI 