Heli Etu-Sihvola
Raision kaupungintalon istuntosalissa järjestettiin Turun yliopiston arkeologian oppiaineen 50-vuotisjuhlaseminaari 7.12.2019, yhteistyössä Raision museo Harkon kanssa. Samassa tilaisuudessa avattiin oppiaineen historiaa ja kaivauslöytöjä esittelevä näyttely, johon voi tutustua ilman pääsymaksua helmikuuhun saakka. Raision museolla työskentelevä arkeologi Jari Näränen avasi seminaarin ja professori Visa Immonen piti ensimmäisen esitelmän, joka käsitteli Turun yliopiston alkuvuosien kehitystä ja tietenkin arkeologian opetuksen ja tutkimuksen historiaa Turussa.
Arkeologian värikkäät vaiheet
Turun yliopisto perustettiin 1920-luvulla suomenkieliseksi yksityiseksi yliopistoksi. Arkeologiaa oli mahdollista opiskella historian opetuksen alla approbaturin (eli nykyisten 25 opintopisteen perusopintojen) verran. Juhani Rinnettä kaavailtiin arkeologian professoriksi, mutta esteeksi nousi ilmeisesti se, että Rinteen kotikieli oli ruotsi. Yliopistossa näet piti olla suomenkielistä opetusta. Omaa itsenäistä oppiainetta saatiin odottaa vielä useampi vuosikymmen. Vuonna 1956 Mauno ja Ester Wanhalinna testamenttasivat Liedossa sijaitsevan Vanhalinnan tilansa yliopistolle. Lahjoitus edisti arkeologista tutkimusta ja tilan mailla sijaitsevalla muinaislinnalla aloitettiin kaivaustutkimukset seuraavana vuonna.
Dosentti Ville Luho opetti arkeologian opintoja Turun keskustassa sijainneessa Phoenixin talossa vuodesta 1957. Seuraavana vuonna oppiaine sai oman seminaarikirjaston ja vuonna 1959 perustettiin historian oppiaineen alainen arkeologian laitos. Vuonna 1962 arkeologian opiskelijat saivat oman ainejärjestönsä, Vare ry:n. Immonen kertoi, että opiskelu oli aiemmin paljon itsenäisempää verrattuna nykyaikaan. Nykyään opiskelijoita ohjataan selkeästi enemmän.
Torsten Edgren valittiin virkaatekeväksi arkeologian oppiaineen hoitajaksi vuonna 1969 ja vakinaisen professuurin perustamista alettiin puuhata. Oppiaine siirtyi yliopistonmäelle rakennettuun uuteen Fennicum-rakennukseen. Edgren ja Satakunnan museota johtanut Unto Salo kilpailivat käytännössä kahdestaan avautuvasta professoripaikasta ja Edgren oli selvä raadin suosikki. Kävi kuitenkin niin, että kansleri Tauno Nurmela päätti yllättäen palkata Salon. Tapaus oli aikanaan skandaali. Syy Nurmelan päätökseen on jäänyt epäselväksi. Immonen esitti, että päätös saattoi johtua siitä, että Salolla oli taustallaan vahva maakunnallinen kokemus ja Edgren puolestaan oli helsinkiläinen.
Arkeologian oppiaine sijaitsi vuodesta 1975 alkaen Juslenia-rakennuksessa, jonka elinkaari jäi lopulta vain muutaman vuosikymmenen mittaiseksi. Juslenia purettiin vuonna 2016. Arkeologian opetuksessa ovat vuosien aikana korostuneet hyvät kenttätyötaidot ja aineistonhallinta, maantieteellisesti erityisesti Suomen ja Itämeren piirin arkeologia.
Unto Salon kiinnostus oli erityisesti rautakauden yhteiskunnan tutkimuksessa. Tilastolliset menetelmät tekivät tuloaan arkeologiaan 1980-luvulla ja oppiaineen varhaismetallikauteen keskittyneen hankkeen tuloksena saatiin aikaan suuri tietokanta, mikä oli uraauurtavaa. Tutkimusta tehtiin myös paljon Turun kaupunkialueella, aiheina muun muassa kaupunkihistoria ja keskiaika.
Unto Salon professorikauden jälkeen hänen vakinaiseksi seuraajakseen valittiin vuonna 1995 Jussi-Pekka Taavitsainen. Opetukseen tuli lisää yhteistyötä luonnontieteilijöiden kanssa ja muun muassa hallinnollisen arkeologian opetus kehittyi. Yksi leimallinen piirre 1990-luvun pro gradu -tutkimuksille olivat arkeologian teoriaan keskittyneet työt.
Paimionjokilaakson tärkeät tutkimukset
Seuraavaksi esitelmöi FT Jukka Luoto, joka aloitti esitelmänsä kertomalla Liedon Vanhalinnan ”takana” sijaitsevan Pahkan Pahamäen kaivaustutkimuksista. Rautakautisen asutushistorian selvitys oli pitkäjänteinen ja työläs tutkimusprojekti, jota jatkettiin 1980-luvulle saakka. Tällöin tutkimuksen painopiste päätettiin siirtää Paimionjokilaakson asutusvaiheiden selvittämiseen.
Tutkimuksessa oli mukana ympäristöhistorian asiantuntijoita ja arkeologisten kaivausten ohessa tehtiin muun muassa siitepölyanalyyseja ja muuta maaperägeologista tutkimusta. Suomen Akatemian humanistinen toimikunta ei pitänyt luonnontiedepainotuksesta, mutta luonnontieteellinen toimikunta antoi rahoitusta projektille, joka kantoi nimeä 01/332. Samaan aikaan ”naapurissa” sijaitsevassa Uskelanjokilaaksossa oli käynnissä Helsingin yliopiston tutkimusprojekti, jossa tutkittiin Isokylän vaiheita.
Turun yliopiston tutkimuksissa oli havaittu, että historiallinen kyläasutus sijaitsi usein samoilla paikoilla kuin rautakautinen asutus. Muinaislinnat olivat tutkimusten alkuaikoina myös tärkeässä asemassa asutusta selvitettäessä. Luoto kertoi Sievolan Kylämäen tutkimuksista, joissa oli löytynyt skandinaavistyyppinen talonpohja, johon yhdistyi pihatto. Paikalta oli löytynyt myös hopea-aarre.
Spurilan kartanon mailla sijaitsevan mäen tutkimuksissa oli löydetty roomalaiseen rautakauteen ajoittuvia arkkumaisia kivirakenteita ja esineistöä, jotka olivat baltialaisperäisiä. Luoto hauskuutti yleisöä pohtimalla, kuka väliä oli mahtanut soutaa. Luodon mukaan esineet olivat ehkä päätyneet Paimioon Kaliningradin alueen kautta. Hän sanoi, ettei usko mihinkään laajempaan väestön siirtymiseen. Tutkimus on Spurilassakin kuitenkin perustunut lähinnä kalmistolöytöihin. Rahoitusta asutukseen liittyville jatkotutkimuksille ei aikanaan herunut ja Luoto toivoikin, että roomalaisen rautakauden vaiheita voitaisiin tulevaisuudessa selvitellä lisää.
Pronssikaudentutkimusta 1980-luvulla
Kolmannen esitelmän piti Museoviraston tutkija, FM Teija Tiitinen joka puhui pronssikauden röykkiöihin kohdistuneista 1980-luvun tutkimuksista. Hän aloitti esitelmänsä kertomalla tutkimukseen liittyvästä teoriataustasta. Suomen rannikon pronssikausi on vahvasti kytköksissä skandinaaviseen pronssikauteen, jonka tutkijoista tanskalaisella Kristian Kristiansenilla oli vahvasti strukturalistiseen teoriaan nojaava näkemys yhteiskunnan luonteesta. Pronssikausitutkimuksessa eli 1980-luvulla vahvana myös marxilainen teoria ja vaikka sen suora käyttö olikin Suomen tutkimuksessa vähäisempää, ajan suomalaistutkijat kuitenkin omaksuivat marxismista ”kotikutoisen” version tulkintojensa pohjaksi. Esimerkkinä Tiitinen kertoi hylkeenpyynnin tuottamasta ylijäämästä, joka olisi johtanut omaisuuden uudelleenjakoon ja yhteiskunnalliseen muutokseen.
Unto Salon kiinnostus pronssikauteen oli herännyt Satakunnan museon johtajana ja tutkimus edusti kulttuurihistoriallista näkökulmaa. Salo ei Tiitisen mukaan ollut marxilaisuuden kannattaja, mutta puhui tulkinnoissaan kuitenkin maanomistuksesta ja talonpoikaisuuden synnystä. Vanhemmat pronssikauden tutkimukset perustuivat pitkälti esinetypologioiden eli esinetyyppien muutosten perusteella tehtäviin tulkintoihin yhteistöistä.
Salo johti vuosina 1982–85 käynnissä ollutta Lounais-Suomen hautaraunioiden (röykkiöiden) tutkimusprojektia, jossa talletettiin tietokannaksi kivirakenteiden yksityiskohtaiset mitat ja löytötiedot. Tämänkin projektin yhteydessä tehtiin erilaisia analyyseja ympäristöstä, muun muassa useampia siitepölyanalyysejä (Irmeli Vuorela) ja luututkimusta (Tarja Formisto). Röykkiötutkimukseen liittyvää monimuuttuja-analyysia tehtiin yliopiston isolla tietokoneella. Tavoitteena oli minimoida tutkijoiden omien ennakko-oletusten vaikutusta tuloksiin. Tuloksena saatiin aikaan edelleen laajennettu TYARKTIKA-tietokanta. Tiitinen kertoi, että 1980-luvun jälkeen varhaismetallikautta on tutkittu vähän, paitsi pelastuskaivauksina. Nykykäsityksen perusteella röykkiöt eivät ole välttämättä aina hautoja, vaan niiden rakentamiseen on voinut olla monimuotoisia syitä (esim. Salomaa 2019).
Esitelmän lopulla Tiitinen esitti huolensa siitä, että arkeologinen tutkimus on valumassa luonnontieteilijöiden käsiin. Visa Immonen sanoi jakavansa saman huolen ja kysyi jatkona kysymyksen, minkälaista röykkiötutkimusta tulevaisuudessa voitaisiin tehdä. Tiitinen toivoi, että kulttuuria tutkittaisiin taas enemmän.
Ortodoksikulttuurin arkeologiaa
Ennen ruokataukoa esitelmöinyt FT Ville Laakso kertoi graduaiheestaan, josta kasvoi pitkä projekti ja väitöskirja (Laakso 2014). Kyseessä oli ensimmäinen ortodoksisen kulttuurin jäänteisiin kohdistunut arkeologinen kaivaustutkimus Suomessa. Vuonna 1995 professori Jussi-Pekka Taavitsainen ehdotti Laaksolle pari kilometria nykyisen Suomen rajojen sisäpuolella sijaitsevan Uukuniemen Papinniemen ortodoksikylän tutkimusta. Karjalan arkeologinen tutkimus oli alkanut jo 1800-luvun loppupuolella ja jatkunut 1900-luvun alkupuolella, mutta sota katkaisi tutkimukset kokonaan.
Uukuniemeltä oli tehty metallinpaljastinlöytöjä ja sana tästä oli kiirinyt dosentti Markus Hiekkasen korviin. Hän oli käynyt paikalla ja kirjoitti tarkastuskertomuksen vuonna 1993. Lopulta professori Taavitsainenkin kuuli paikasta. Laakso kertoi, ettei ensin ollut kovin innostunut historiallisen ajan tutkimuksesta. Tutkimusaineistoa ei myöskään juuri ollut olemassa, joten se piti ensin hankkia. Vuonna 1997 valmistui Laakson gradu Käkisalmen läänin 1300–1700-luvuista. Arkeologisella aineistolla oli työssä suuri merkitys.
Turun yliopiston Uukuniemi-projekti kesti vuodet 1995–2007 ja sen aikana järjestettiin kaivauksia useana vuonna, mukaan lukien arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset vuosina 1998–2000. Ortodoksikylän alue on kooltaan noin neljän hehtaarin laajuinen ja siitä on tutkittu arkeologisesti noin viisi prosenttia. Uukuniemen tutkimuksissa käytettiin monenlaista lähdeaineistoa kuten perimätietoa ja muita historiallisia lähteitä sekä nimistöntutkimusta ja erilaisia luonnontieteellisiä analyyseja.
Papinniemeltä löytyi 1600-luvulla palaneen kirkkorakennuksen jäänteet ja kirkosta saviastioita ja palaneita eläinluita. Vielä 1800-luvulla oli tavallista, että ortodoksikalmistoihin vietiin ruokaa vainajien muistamiseksi. Lisäksi löydettiin kalmisto ja asuinrakennusten jäänteitä. Historialähteiden perusteella tiedettiin muutamasta papista, mutta muuhun väestöön liittyvä tieto oli niukkaa. Uukuniemen ortodoksinen asutus korvautui 1600-luvulla luterilaisella väestöllä, nämä asuivat hieman eri paikassa. Uukuniemen ortodoksikylän jäänteet saivat olla kaikessa rauhassa kaikelta maankäytöltä. Paikka onkin ainutlaatuinen katsaus historiallisen ajan maaseutuyhteisöön, jossa tunnettiin löydetyn kirjoituspuikon osan perusteella myös lukutaito.
Laakso toivoi, että ortodoksikalmistojen inventointi voitaisiin saattaa tulevaisuudessa loppuun, sillä työ on nyt vasta puolessa välissä. Karjalaisessa keramiikassa ja metalliesineissä riittäisi niissäkin tutkittavaa. Esitelmän aikana kuultiin myös, etteivät Uukuniemen tutkimukset muutenkaan vielä kokonaan päättyneet, sillä käynnissä on muun muassa muinais-DNA -tutkimusta erästä kiinnostavasta Uukuniemen naisenhaudasta. Kuulemme varmasti tuloksista myöhemmin lisää.
Juhlanäyttelyn avajaiset
Seminaarin lounastauolla avattiin arkeologian oppiaineen historiaa esittelevä ”Viisi vuosikymmentä arkeologiaa”-juhlanäyttely, jossa voi tutustua muun muassa ensimmäiseen Turun yliopiston arkeologisiin kokoelmiin toimitettuun löytöön, Raision Ihalan asuinpaikkalöytöihin ja oppiaineen tunnuseläimeksi päätyneeseen ”norsuun” sekä Spurilasta löydettyyn kaularenkaaseen. Näyttely sijaitsee Raision kaupungintalon toisessa kerroksessa ja on kooltaan pieni, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Samalla retkellä voi vierailla myös Raision muinaisjäännöksillä, esimerkiksi Ihalan rautakautisella asuinpaikalla miettimässä, miltä maisema näytti tuhat vuotta sitten kun nykyinen Raisionjoki oli suurempi lahdelma.
Lounaan jälkeen pidettiin hiljainen hetki lokakuun lopulla pois nukkuneen arkeologian emeritusprofessori Unto Salon muistoksi.
Kivirivejä ja monenlaisia muita löytöjä
Iltapäivän esitelmät aloitti FM Jouko Pukkila kertomalla Liedon Vanhalinnan linnavuoren kaivaustutkimuksista. Mäkilinnaa tutkittiin jo vuosina 1886 ja 1889 Hjalmar Appelgrenin johdolla ja vuosisadan vaihteen jälkeen 1908–09 Juhani Rinteen johdolla. Näissä kaivauksissa mäen laelta löytyi jäännöksiä rakennuksista, ”kaivo” ja erilaisia puolustusvarustusten jäännöksiä, esimerkiksi erilaisia kivivalleja. Pukkila kertoi, että Rinteen tutkimuksia on myöhemmin myös kritisoitu. Hänen mukaansa on aiheellinen kysymys pohtia, ovatko Rinteen raportoimat löydöt olleet todellisia ja onko hän esimerkiksi ”parannellut” löydöksiään korottamalla mäeltä löydettyä vallia. Arkistolaitoksen aineistojen perusteella paikalliset ihmiset olivat kertoneet 1850-luvulla laella olevista ”muurirakenteiden” jäljistä ja tämä on saattanut vaikuttaa myös Rinteen työhön.
Linnavuoren rinteellä on järjestetty vuosina 2007–08 arkeologian oppiaineen opetuskaivauksia, niissä löydettiin mm. mäkeä kiertävän kivirakenteen jäännöksiä. Linnavuorelta on löydetty kaivauksissa myös palanutta ihmisluuta, mutta ei selkeää kalmistoa. On edelleen mysteeri, miksi luuta on jyrkässä rinteessä.
Esitelmän jälkeen oppiaineen lehtorin virasta 2016 eläkkeelle jäänyt Kristiina Korkeakoski-Väisänen huomautti, että linnavuoren laki pitäisi kaivaa kokonaan, sillä tämä työ on aikoinaan jäänyt kesken. Vanhalinna on suosittu vierailukohde ja polkujen ulkopuolella kulkeminen kuluttaa lakea koko ajan. Uuden tutkimuksen avulla olisi mahdollista saada nykyaikaista tietoa mäen laella säilyneistä rakenteista.
Opetuskaivaukset ”uudella” kalmistokohteella
Viimeisessä esitelmässä FM Juha Ruohonen aloitti puheensa toteamalla, että kaivaminen on mukavinta, mitä arkeologi voi tehdä ja mitä muutenkin voi tehdä. Sen jälkeen hän kertoi arkeologian opiskelijoiden opetuskaivausten tavoitteista ja Liedon Pettisissä syksyllä järjestetyistä vuoden 2019 opetuskaivauksista. Kohteen olivat löytäneet metallinpaljastinharrastajat ja se sijaitsee aiemmin tiedossa olleiden muinaisjäännösten välissä.
Arkeologisten kaivausten tulosten käsittely ja raportointi ovat meneillään, joten jätän niistä kertomisen, mutta tutkimuksissa on tehty erittäin kiinnostavia kalmistolöytöjä kansainvaellusajalta (noin 200–400 jaa.) viikinkiajalle (noin 800–1050 jaa.) sekä tietenkin usein vastaan tulevia moderneja pullonkorkkeja. Ruohonen kertoi sattumuksia kaivauksilta: hän oli suorastaan kompastunut yhteen maasta pilkistäneeseen esinelöytöön ja sekin oli ollut vähällä, etteivät kaivajat epähuomiossa kaivaneet maanomistajien metsään hautaamia kissoja ylös!
Hyvät kenttätyötaidot ovat olleet alusta saakka tärkeä osa Turun yliopiston arkeologian opetusta. Ruohonen kertoi, että tämän hetken tilanne on sellainen, että tutkimuskohde täytyy harkita joka vuosi uudelleen saavutettavuuden ja käytössä olevien fasiliteettien vuoksi. Oppiaineen vakinaisen henkilökunnan määrä ei riitä yhtä aikaa kenttätyöhön liittyvään opetukseen ja muuhun opetustyöhön. Epävarma tilanne estää myös monivuotisten projektien suunnittelun. Toisen yliopisto-opettajan palkkaamiseen liittyvä päätöksenteko on tätä kirjoittaessa kesken. Minkälainen on arkeologian opetuksen tulevaisuus Turussa?
Ruohonen totesi, että (kaivauksiin ja inventointiin liittyvän) perustutkimuksen tämänhetkisestä tilasta kertoo paljon se, että nyt löydetty hieno Pettisten kohde oli ollut tähän saakka tuntematon. Muutaman viikon kestävät opetuskaivaukset järjestetään vain parin tonnin budjetilla ja tässä olisikin erittäin hyvä tilaisuus auttaa arkeologista tutkimusta. Ruohonen kertoi, että mesenaatteja otettaisiin kuulemma erittäin lämpimästi vastaan!
Esitelmäpäivä sisälsi paljon historiaa eikä aiemman (ja nykyisen tutkimuksen) kritiikiltäkään vältytty. Juhlinta jatkui seminaarin jälkeen vielä illanvietolla. Onnittelut Turun yliopiston arkeologian oppiaineelle viidestäkymmenestä vuodesta!
Lue lisää
Professori Unto Salon urasta Kalmistopiirin artikkelista Arkeologian professori Unto Salo (1928–2019).
Lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäsen haastattelu vuodelta 2016.
Paimion Spurilan löydöistä vuonna 2008 Turun Sanomissa.
Lähteet
Juhlaseminaarin esitelmät. Väliotsikot kirjoittajan.
Schvindt, Th. 1893. Tietoja Karjalan rautakaudesta ja sitä seuraavilta ajoilta Käkisalmen kihlakunnan alalta saatujen löytöjen mukaan. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 13.
Esitelmiin liittyviä julkaisuja ja opinnäytteitä
Laakso, V. 2014. Papinniemi in Uukuniemi and related archaeological sites of the eastern orthodox cultural area in Finland. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae. Suomen keskiajan arkeologian seura. (väitöskirja). Linkki työn sisällysluetteloon.
Salomaa, S. 2019. Satakunnan esiroomalaisen rautakauden röykkiöt kahden raumalaisen röykkiökohteen valossa. Turun yliopisto, pro gradu -tutkielma.
KALMISTOPIIRI 