Pronssikautisia esinelöytöjä Helsingistä

Jarkko Saipio

Helsinki ei välttämättä ole ensimmäinen mieleen tuleva paikka Suomen pronssikaudesta puhuttaessa. Helsingin pronssikautiset esinelöydöt ovatkin varsin niukat, mutta sitäkin kiinnostavammat. Kaupungin alueelta on tutkittu kaikkiaan 12 selvästi tai todennäköisesti pronssikauteen ajoittuvaa röykkiötä. Niistä yhdestäkään ei ole löydetty metalliesineitä, mutta toistaiseksi ajoittamatonta palanutta luuta sen sijaan on löytynyt useimmista. Kansallismuseon esihistorianäyttelyssä voi kuitenkin ihailla kahta lähes identtistä pronssista taistelukirvestä (KM 72), jotka on löydetty irtolöytönä Tapanilasta, pronssikautisen rantaviivan tuntumassa olleesta moreenikummusta jo 1840-luvulla.

Tapanilan tanskalaista tyyppiä olevat pronssikirveet ajoittuvat typologisin perustein Monteliuksen II periodille (noin 1500–1300 eaa.). Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa tällaiset pareittain uhratut pronssiesineet liitetään ajatukseen pronssikautisesta jumalallisten kaksosten kultista.

Tätä ajatellen on kiintoisaa, että Helsingissä on tehty toinenkin luultavasti varhaispronssikautinen esinelöytö, jossa on yhteisiä piirteitä Tapanilan kirveslöydön kanssa. Vuonna 1953 Lahdenväylän rakennustöissä läheltä Malmin hautausmaata löytyi skandinaavinen piisirppi ja katkelma toisesta (KM 13232: 1–2). Aluksi piisahoiksi kuviteltujen esineiden ilmoitettiin löytyneen hiekasta, noin metrin syvyydestä. Nykyisin Viikkiin luettavan löytöpaikan täsmällinen korkeus merenpinnan tasosta ei valitettavasti ole tiedossa, mutta esineistä puuttuu piisirpeille tyypillinen kellertävä vesipatina, minkä perusteella niitä ei ilmeisesti ole uhrattu veteen. Sen sijaan ne on saatettu haudata hiekkaan rantatöyräälle, samaan tapaan kuin Tapanilan kirveet.

Röykkiöttömän hautauksen antimista esineissä tuskin on kyse, koska piisirppejä ei ole koskaan löydetty hautauskontekstista, toisin sanoen hiidenkiukaasta tai lapinrauniosta. Erityisen mielenkiintoiseksi sekä Helsingin kirves- että sirppiparin tekee se, että Suomesta ei tunneta muita ehdokkaita uhrauksiksi jumalallisille kaksosille. Kun pidetään mielessä, että Helsinki sijaitsi sivussa rannikon pronssikulttuurin ydinalueista, tuntuu mahdolliselta, että seudulle olisi asettunut varhaisella pronssikaudella skandinaavista väestöä, joka olisi jonkin aikaa ylläpitänyt täällä kulttia, joka ei koskaan levinnyt Suomessa laajalti. (Lue lisää kaksosista menneisyydessä Kalmistopiirin jutusta Jos kaksoishauta onkin kaksoshauta?)

———

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Hän työskentelee parhaillaan tutkijana Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeessa, jossa hän vastaa pronssikauden esinetietokannan kokoamisesta. Jutun löydöt käytiin läpi projektin yhteydessä.

Kirjallisuutta:

Cleve, Nils 1950. Helsingin seutu esihistoriallisena aikana. Helsingin kaupungin historia I. Helsinki: Helsingin kaupunki, 57–78.

Honkanen, Pekka 1984. Kadonneen aarteen metsästystä Helsingissä. Narinkka 1984, 3–18.

Kristiansen, Kristian 2013. Religion and Society in the Bronze Age. In L. Bredholt Christensen, O. Hammer, & D. Warburton (Eds.), The Handbook of Religions in Ancient Europe. Durham: Acumen Publishing, 77–92.

Kristiansen, Kristian & Larsson, Thomas B. 2005. The Rise of Bronze Age Society. Cambridge: Cambridge University Press.

Lehtosalo, Veikko 1962. Helsingin pitäjän kiinteät muinaisjäännökset. Inventointiraportti Museoviraston arkistossa. www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.135421

Luho, Ville 1965. Helsingin pitäjän esihistoria. Helsingin pitäjän historia I. Helsingin maalaiskunta, 7–92.

Salo, Unto 1972. Suomen varhaisimmat sirpit. Kotiseutu 4–5/1972, 157–160.