Sofia Paasikivi
Turun yliopiston arkeologian ja historian oppiaineet kokoontuivat 23.1.2020 esittelemään tutkimustaan ja verkostoitumaan. Seminaarissa oli kolmen puhesession lisäksi esillä myös postereita, ja esittelijöinä oli niin professoreita kuin nuorempia tutkijoitakin. Aiheet liikkuivat luista pseudohistorian tutkimukseen ja ajallisesti tutkimukset ulottuivat keskiajalta nykypäivään. Tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan, mutta koordinaattori Ulla Ijäs esitti toiveen siitä, että tilaisuudesta tulisi jokavuotinen perinne, jossa myös jatko-opiskelijat esittelisivät omaa tutkimustaan.
Ensimmäisessä sessiossa akatemiatutkija Nora Schuurman puhui ihmisten ja eläinten välisen hoivasuhteen tutkimuksesta sekä 2010-luvun rescue-toiminnan että työeläinten (kuten avustajaeläinten ja poliisikoirien) näkökulmasta. Sessio jatkui eläinteemalla, kun arkeo-osteologi ja akatemiatutkija Auli Blauer puhui arkeologisesta eläinluututkimuksesta ja esitteli BoNe-projektia. Blauer työskentelee arkeologisten luulöytöjen parissa ja on erikoistunut erityisesti eläinten luihin. BoNe-projekti on Suomen Akatemian rahoittama monitieteinen projekti, jossa tutkitaan Itämeren alueella esiintyvien karjaeläinten arkeologiaa ja historiaa. Blauer jakaa hankkeen kolmeen pääteemaan: 1) lajien populaatiohistoria ja geneettinen monimuotoisuus 2) karjanhoidon historia ja sen suhde ruokahuoltoon ja käsityöläisyyteen 3) eläimiin liittyvät uskomukset ja rituaalit.
BoNe-projektissa tutkitaan erityisesti vuohien populaatiohistoriaa ja geneettistä monimuotoisuutta muinais-DNA-tutkimuksen sekä ZooMS-proteiinianalyysin avulla. ZooMS-analyysissa tutkitaan luun proteiineja, ja sen avulla on mahdollista saada tietoa eläinlajista tilanteessa, jossa osteologi ei pysty kohdetta tunnistamaan. Esimerkkinä Blauer mainitsi vuohien ja lampaiden luut, joiden erottaminen toisitaan silmämääräisesti on haasteellista. (Ks. myös juttu Proteiinianalyysi lajintunnistuksen apuna – Merikilpikonnat varhaisissa intiaanikulttuureissa, jossa kerrotaan miten ZooMS-menetelmää on hyödynnetty muualla.)
Karjanhoidon historia ja sen suhde ruokahuoltoon sekä käsityöläisyyteen ovat puolestaan aiheita, joita hankkeessa lähestytään esimerkiksi arkeologisilta kaivauksilta löytyvien teurasjätteiden ja luuesineiden avulla. BoNe-projektin kolmas teema on eläimiin, erityisesti hevosiin, liittyvät rituaalit ja uskomukset. Tästä Blauer nosti esimerkiksi keskiajan alun, jolloin eläinluuaineisto muuttuu kun hevosen hyödyntäminen ruokaeläimenä päättyy.
Dosentti Jarkko Keskinen puhui tilaisuudessa suomalaisten perheyritysten historiasta 1850-luvulta nykypäivään. Hän nosti erityisenä haasteena esiin sen, että pienistä perheyrityksistä ei jää jälkeen mitään aineistoa, ja erityisesti naisvaltaiset alat kuten pienet ompelimoyritykset ovat usein jääneet täysin tilastoimatta.
Dosentti Petri Pajun tutkimuskohteena on jäkälien käyttö hätäravintona. Hän kertoi vuosina 1917-18 toimineesta Tampereen teknillisen seuran jäkäläkomiteasta. Huolena oli tuolloin, että sato ei riittäisi ruokkimaan koko kansaa. Jäkäläkomitean tavoitteena oli löytää jäkälästä yksi vaihtoehtoinen ravinnonlähde petun ohelle. Jäkälää on hyödynnetty korvikkeena myös nälkävuosien (1866-1868) aikana, jolloin jäkäläleipä sai maineen ruokana, jonka syöjistä moni menehtyi. Paju kuitenkin korostaa, että nälkävuosina kuolemat olivat yleisiä, eikä kuolinsyistä ole varmuutta. Jäkäläleivän sijaan ihmiset kuolivatkin mahdollisesti muihin koettelemuksiin, vaikka kuolemat olisikin assosioitu jäkäläleivän syömiseen.
Digitaalinen historia-aineistojen tutkimus oli tutkimuspäivillä voimakkaasti esillä, ja myös jäkälän ruokakäyttöön liittyvää tutkimusta oli tehty etsimällä jäkälän ravintokäyttöön liittyviä sanomalehtikirjoituksia osana COMHIS-hanketta. Analysoimalla sanomalehtiaineistossa esiintyviä toistoja käy ilmi, että jäkälän ravintokäyttöön liittyvä keskustelu nousee sanomalehdissä esiin nimenomaan katovuosien yhteydessä. Jos jäkäläleipään haluaa tutustua tarkemmin, sitä esittelee näyttelyssään Suomen maatolousmuseo Sarka.
Professori Marja Jalava esitteli nelivuotista Suomen Akatemian hanketta Suomen suuriruhtinaskunnasta poliittisena tilana. Aluillaan olevan hankkeen tavoitteena on perehtyä siihen, miten Suomen suuriruhtinaskunta käsitettiin ja millaisia merkityksiä sille annettiin osana Ruotsin ja Venäjän valtakuntia ja niiden politiikkaa. Hanke yhdistelee käsitehistoriaa sekä raja-alueiden historiantutkimusta ja sen lähteinä toimivat muun muassa digitoidut sanomalehtiaineistot niin Suomessa, Ruotsissa kuin Venäjälläkin.
Dosentti Ulla Ijäs jatkoi ajallisesti 1800-luvun parissa ja kertoi aluillaan olevasta hankkeesta, jossa tutkitaan Parikkalassa Ristimäen kartanossa vaikuttaneen rovasti Anton Ulrik Rönnholmin (1787-1862) ja hänen perheensä sosiaalisia verkostoja kirjeenvaihdon kautta. Hankkeessa tarkastellaan sitä, miten suomalaisen maalaispitäjän papisto ja porvaristo kytkeytyivät osaksi kansainvälistä verkostoa ja millainen rooli heillä oli alueiden modernisaatiossa. Tutkija Elsa Hietala jatkoi kartanoiden parissa ja puhui esitelmässään siitä, miten kartanot ovat toimineet maatalouden ja modernisaation edistäjinä ja edelläkävijöinä 1850-1920-luvuilla. Hänen tutkimuskohteenaan on erityisesti Pelkolan kartano Hattulassa sekä kartanosta vuonna 2012 Hämeenlinnan maakunta-arkistoon (Nykyinen Kansallisarkisto Hämeenlinna) tehdyn lahjoituksen aineisto.
Toisen session alussa palattiin eläinten pariin, kun tohtori Otto Latva ja professori Taina Syrjämaa esittelivät eläinteollisuutta ja eläinten hyväksikäyttöä käsittelevää tutkimushanketta. Hankkeessa tutkitaan tuotantoeläimiä ja niihin liittyviä käsityksiä ja toimintaa 1800-luvun lopulta nykypäivään asti. Cultural Unsustainability -tutkimuksesta löytyy lisätietoa projektin verkkosivuilta. Tutkijatohtori Pia Koivunen esitteli tämän jälkeen Venäjän ja Neuvostoliiton kulttuuridiplomatiaan keskittyvää tutkimusta 1800-luvulta tähän päivään.
Professori Charlotta Wolff kertoi lääketieteen ammatillisoitumiseen liittyvästä murroksesta Suomessa vuosina 1809-1862. Hänen tutkimuksensa keskittyi erityisesti kirurgien ammattiryhmän professionalisaatioon. Aikakausi osuu lääketieteen murrosvaiheeseen, jolloin modernisaatio alkoi kiihtyä ja esimerkiksi sotalääketiede ja rokotukset muuttivat lääketieteen alaa. Sotalääketiede on vaikuttanut merkittävästi kirurgian kehitykseen, kun lääkärit ovat hoitaneet taistelukentillä haavoittuneita sotilaita. Kirurgien koulutus oli pitkään erillään lääkärien koulutuksesta. Siinä missä lääkärien koulutus oli jo varhain yliopisto-opetusta, luokiteltiin kirurgit vielä 1700-luvun alkuun asti samaan ammatilliseen kategoriaan parturien ja välskäreiden kanssa. Vasta 1700-luvun jälkeen alkoivat monet lääkärit kiinnostua kirurgiasta, ja ala alettiin nähdä enemmän lääketieteen osa-alueena. Lääkärien ja kirurgien ammattiryhmät ovat Suomessa kuitenkin yhtenäistyneet vasta 1860-luvulla. Wolff nosti esimerkiksi J. A. Törngrenin, jonka ura 1700-1800-lukujen vaihteessa yhdisti sekä lääkärin että kirurgin osaamista.
Tohtori Charlotta Forss käsitteli myös terveyteen liittyviä teemoja. Hänen tukimuksensa lähestyy terveyteen ja moraaliin liittyviä kysymyksiä saunomiskulttuurin kautta ja keskittyy saunomisen historiaan Ruotsissa 1600-luvulta 1800-luvulle. Uudella ajalla saunat ovat olleet Ruotsissa pääasiassa yleisiä ja niiden käyttö on vaihdellut jokapäiväisestä peseytymisestä juhlavaan morsiussaunaan, aivan kuten Suomessakin. Sauna on ollut sekä puhdistautumisen ja rentoutumisen että parantamisen ja terveyden paikka, jossa sairaita on kupattu ja hoidettu.
Saunat kuitenkin hävisiät Länsi- ja Etelä-Ruotsista 1700-luvulla, vaikka tapa säilyi yleisenä Itä- Ja Pohjois-Ruotsissa. Syyksi tälle on esitetty muun muassa pelkoa ruton ja syfiliksen leviämisestä, mutta Forss kyseenalaistaa selityksen, sillä epidemioiden esiintyminen ei korreloi täysin saunojen lakkauttamisen kanssa. Kyse onkin saattanut olla paikallisista näkemyksistä, jotka ovat liittyneet alasti saunomisen moraalittomuuteen. Hän myös korostaa, että saunojen häviäminen vain tietyiltä alueilta samalla kun tapa jatkuu muualla Ruotsissa ja Suomessa kertoo paikallisista näkemyksistä.
Toisen session viimeisessä puheenvuorossa tohtori Heta Aali käsitteli pseudohistorian tutkimushanketta, jossa tutkitaan 2000-luvulla internetissä käytyä pseudohistoriallista keskustelua Suomen rautakaudesta ja keskiajasta. Näille teorioille yhteistä on halu osoittaa, että Suomen alueella on sijainnut kuningaskunta jo ennen Ruotsin ja Venäjän vallan aikaa. Joidenkin pseudohistoriallisten teorioiden mukaan suomalaiset muinaiskuninkaat olisivat pohjana lähialueen kuningaskunnille Englantia myöten. Hanke hyödyntää digitaalista tekstianalyysia ja tarkastelee erityisesti sitä, miten pseudohistorialliset teoriat leviävät internetissä ja millaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkimuksen keskiössä ovat muun muassa kysymykset siitä, mitä on suomalaisuus, kuka saa sanoa olevansa suomalainen ja miten suomalaisuus näissä keskusteluissa nähdään. Hankkeen keskiössä on nationalismi, medievalismi ja popularikulttuuri sekä tieteen rooli yhteiskunnassa. Aineistoa verrataan myös vastaavaan Venäjällä käytyyn keskusteluun.
Aali korostaa, että edellä mainitut näennäishistorialliset teoriat eivät ole uusia. Ne pohjautuvat 1600-1700-luvulla esitettyihin ajatuksiin, jotka ovat historian saatossa nousseet aina välillä pintaan. Pseudohistoriahankkeen keskiössä on se, miten internet on muuttanut näiden teorioiden leviämistä ja suosiota, ja miten pseudohistorialliset teoriat linkittyvät esimerkiksi nationalismin ja populismin nousuun Euroopassa. Pseudohistoriahankkeesta kerrotaan lisää hankkeen omilla verkkosivuilla.
Tilaisuus oli kiinnostava läpileikkaus Turun yliopistossa tehtävään arkeologian ja historian tutkimukseen. Oppiaineissa tehty tutkimus on sekä ajallisesti että aihepiireiltään laajaa ja monipuolista.
Ensimmäisen session ohjelma:
Nora Schuurman: Lajienvälisen hoivan maisemat
Auli Blauer: Arkeologinen eläinluututkimus ja BoNe –projekti
Petri Paju: Jäkälät hätäravintona. Digitaalisen historiantutkimuksen tuloksia
Jarkko Keskinen: Perheyritysten juurilla
Marja Jalava: Suomen suuriruhtinaskunta poliittisena tilana. Käsitehistoriallinen tutkimus
Ulla Ijäs: Parikkalan papin perhe. Rönnholmin perheen sosiaaliset verkostot ja kulttuuriset vaikutteet 1800-luvulla
Elsa Hietala: Kartanot edelläkävijöinä? Suurtilat ja maatalouden murros kirjelähteissä 1850—1920
Toisen session ohjelma:
Taina Syrjämaa ja Otto Latva: Kestämättömän kehityksen kulttuuri. Eläinteollisuus ja eläinten hyväksikäyttö
Pia Koivunen: Venäjän kulttuuridiplomatia 1800-luvulta tähän päivään
Liisa Vuonokari-Bomström: Itä-Karjalan sotasaalisarkistoa
Charlotta Wolff: Kirurgit valistuksen ja Pasteurin välissä. Lääketieteellinen professionalisaatio Suomessa 1809—1862
Charlotta Forss: A State of Undress. Health and Morality in the Sauna, ca. 1600—1800
Heta Aali: Muinaiset kuningaskunnat ja Venäjän perustajat. Pseudohistoria ja historiapolitiikka 2000-luvun Suomessa
Kolmannen session ohjelma:
Ella Viitaniemi: Varhaisen kansalaisuuden muotoutuminen Länsi-Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla ja Pätkätyön pitkä historia.
Lyhytkestoiset työt ja niiden tekijät osana suomalaista yhteiskuntaa 1450—1860
Maija Ojala-Fulwood: Uuden ajan alun liikkuvuus
Heli Rantala: Sanojen liike ja tiedon paikat. Oppineet kirjalliset yhteisöt 1800-luvun alun Suomessa
Jukka Sarjala: Verkostotutkimus Turun romantiikasta ja mitä sen jälkeen
Maarit Leskelä-Kärki: Kulttuurihistoriallinen elämäkertatutkimus
Pertti Grönholm: Puhuvat koneet. Elektroninen ihmisääni tunteiden ja itseymmärryksen tulkkina 1960—2020
Kirsi Salonen: SCISMA
KALMISTOPIIRI 
Kiitos kattavasta raportista!
TykkääTykkää
On ollut kiinnostavia sessioita.
TykkääTykkää