Ulla Moilanen
Euroopassa esiintyi 1300–1600-lukujen välisenä aikana erikoiselta vaikuttavaa tanssimaniaa. Myös tanssirutoksi nimitetyssä tilassa ihmiset tanssivat pakonomaisesti päivien tai viikkojen ajan, kunnes lopulta luhistuivat kuolleina maahan sydänkohtauksen tai uupumuksen vuoksi. Tila vaikutti myös tarttuvalta, sillä esimerkiksi Strasbourgissa heinäkuussa 1518 alkanut tanssimania vei vain kuukauden kuluessa mukanaan satoja ihmisiä. Aikalaiskuvausten mukaan tanssijat vaikuttivat olevan jonkinlaisessa transsissa. Osa oli alasti ja liikehti epäsiveellisesti, osa puolestaan tanssi niin riehakkaasti, että aiheutti itselleen luunmurtumia. Osa nauroi, osa itki ja jotkut huusivat apua, kun eivät pystyneet lopettamaan tanssimista. (Waller 2008; 2009a; 2009b.)
Italiassa tanssimaniaa kutsuttiin tarantismiksi, sillä sen uskottiin aiheutuvan lintuhämähäkin puremasta (Lanska 2018). Monet aikalaislääkärit suhtautuivat tanssimaniaan sairautena, mutta tavallinen kansa yhdisti kummallisen käytöksen kirouksiin ja mystiikkaan. Strasbourgissa paikalliset viranomaiset kannustivat tanssijoita tanssimaan enemmän. Oireiden uskottiin nimittäin helpottavan, kun henkilö sai tanssittua sydämensä kyllyydestä. Pakonomaisesti tanssivia sairastuneita ohjattiin tanssilavoille ja toreille, joille hankittiin soittajia. Tämä sai kuitenkin tanssimanian lisääntymään räjähdysmäisesti uusien tanssijoiden liittyessä entisten joukkoon. (Gotman 2018: 78–80; Waller 2008; 2009a; 2009b.)
Tanssimaniaa kuvataan monissa aikalaislähteissä, joten ilmiö on ollut todellinen. Sen aiheuttajaa ei kuitenkaan varmuudella tiedetä. Yhtenä mahdollisuutena on pidetty torajyvämyrkytystä (Waller 2009b). Viljoissa esiintyvä torajyvä on neurotoksiineja erittävä sieni, ja näiden hermomyrkkyjen tiedetään aiheuttavan hallusinaatioita ja pakkoliikkeitä. Lääkäri Ben Feingold (1975: 797) on ehdottanut, että tanssimanian taustalla olisi voinut olla jonkinlainen hyperikineettinen syndrooma. Se puolestaan olisi voinut olla seurausta esimerkiksi tarttuvasta enkefaliitista (aivotulehdus), joka on toisinaan aiheuttanut epidemioita (kuten ensimmäisen maailmansodan aikana). Ruokaviljasta saatu myrkytys tai tartuntatauti vaikuttaisi sinänsä uskottavalta selitykseltä sellaisissa tapauksissa, joissa tanssimanian valtaan joutui yksittäisiä henkilöitä tai perhekuntia. Tällaisia tapauksia raportoitiin esimerkiksi Sveitsissä 1500–1600-luvuilla (Waller 2009a). On kuitenkin erikoista, miten myrkytyksestä tai aivotulehduksesta kärsivät ihmiset olisivat jaksaneet pitkään kestävää fyysistä rasitusta.
Tavallisimmin tanssimaniaa on pidetty kollektiivisena mielenhäiriönä. Joukkopsykoosin taustalla olisivat voineet olla traumaattiset ja katastrofaaliset tapahtumat ja olosuhteet, kuten sairaudet ja nälänhätä. Esimerkiksi vuonna 1518 – juuri ennen tanssimanian puhkeamista – Strasbourgia oli koetellut huono sato, mikä nosti viljan hintaa. Lisäksi kuppa, lepra ja rutto monien muiden tartuntatautien ohella aiheuttivat alueella runsaasti sairastumisia ja kuolemia. (Gotman 2017: 53; Lanska 2018; Waller 2009a.)
Mielenterveyden häiriöiden määrittely on kulttuurisidonnaista ja riippuu pitkälti siitä, minkälaista käyttäytymistä pidetään kussakin kulttuurissa ja yhteisössä normaalina tai epänormaalina. Tästä syystä menneisyyden ihmisten sairauksien määrittely nykyisin termein ja diagnostisin kriteerein on hankalaa. Lääketieteellisen sosiologian tutkija Robert Bartholomew (2009) on muistuttanut, että tanssimaniaan sairastuneet olivat todennäköisesti täysin normaaleja ja rationaalisia ihmisiä, joilla oli ainoastaan erilainen maailmakuva ja kulttuuri kuin nykyeurooppalaisilla. Henkilöillä, jotka jo valmiiksi uskoivat vahvasti yliluonnollisiin henkiin ja demoneihin, oli psykologinen valmius sille, että he saattoivat uskoa joutuvansa sellaisten valtaan tai vaikutuksen kohteeksi (Waller 2009a).
Tanssimanian esittäminen mielenhäiriönä kietoutuu kiinnostavasti myös sukupuolihistoriaan ja erityisesti 1800-luvulla vallalla olleeseen käsitykseen, jonka mukaan naisia on pidetty alttiimpina mielenterveyden häiriöille (vrt. Salmela 2017: 67–78). Useissa myöhemmissä historiallisissa tutkimuksissa tanssimanian uhrien on mainittu olleen naisia, vaikka aikalaislähteet kertovat yhtä lailla miesten kuin naistenkin tanssineen holtittomasti tanssiepidemioiden aikana. Bartholomewin (1998) mukaan naisten korostaminen joukkopsykoosin uhreina on selektiivistä ja jopa naisvihaa osoittavaa historiantutkimusta.
On mahdollista, että tanssimanian paikalliset epidemiat aiheutuivat monista eri syistä. Oirekuvaukset viittaavat useiden tutkijoiden mukaan kuitenkin selvästi rituaalinomaiseen käyttäytymiseen, jonka mahdollisti keskiajan aatemaailma ja syvä uskonnollisuus. Tähän viittaa myös se, että tanssimania katosi 1700-luvulle tultaessa, maailmankuvan muuttuessa yleisesti tieteellisemmäksi ja rationaalisemmaksi. (Gotman 2018: 267; Lanska 2018; Miller 2017; Waller 2009a.)
Lähteet:
Bartholomew, R. 1998. Dancing with myths: the misogynist construction of dancing mania. Feminism & Psychology 8(2): 173–183.
Bartholomew, R.E. 2009. Tarantism, dancing mania and demonopathy: the anthro-political aspects of ‘mass psychogenic illness’. Psychological Medicine 1994: 281–306.
Feingold, B.F. 1975. Hyperkinesis and Learning Disabilities Linked to the Ingestion of Artificial Food Colors and Flavors. The American Journal of Nursing 1975 May 75(5): 797–803.
Gotman, K. 2018. Choreomania. Dance and Disorder. Oxford University Press.
Lanska, D.J. 2018. The Dancing Manias: Psychogenic Illness as a Social Phenomenon. In: Neurologic-Psychiatric Syndromes in Focus. Part II – From Psychiatry to Neurology: 132–141, Bogousslavsky, J. (ed.), Basel, Karger.
Miller, L.J. 2017. Divine Punishment or Disease? Medieval and Early Modern Approaches to the 1518 Strasbourg Dancing Plague. Dance Research, Vol. 35(2): 149–164.
Salmela, A. 2017. Kuolemantekoja. Naisten itsemurhat 1800-luvun jälkipuolen tuomioistuinprosessissa. Turun yliopiston julkaisuja, Sarja C, osa 440.
Waller, J. 2009a. A forgotten plague: making sense of dancing mania. Lancet, Vol. 373, Issue 9664: 624–625.
Waller, J. 2009b. Looking Back: Dancing plagues and mass hysteria. The Psychologist 7/2009.
Waller, J.C. 2008. In a spin: the mysterious dancing epidemic of 1518. Endeavour, Vol. 32. Issue 3: 117–121.
KALMISTOPIIRI 