Minerva Piha
Minerva Pihan kielitieteellis-arkeologinen väitöstutkimus osoittaa, että saamenkielisen väestön elinkeinot olivat rautakaudella monipuolisemmat kuin yleisesti luullaan. Tutkimus tuo uusia menetelmiä niin arkeologian ja kielitieteen yhdistämiseen kuin kielihistoriallisen aineiston absoluuttiseen ajoittamiseen. Tutkimus on puheenvuoro monitieteisyyden puolesta ja selventää saamelaisten keskeistä asemaa Suomen ja Skandinavian historiassa.
Uudessa arkeologiaa ja kielitiedettä koskevassa, Turun yliopistossa tekemässäni väitöstutkimuksessa on saatu uusia näkökulmia Keski-Skandinavian eteläsaamelaisten menneisyyteen. Tutkimukseni paljastaa, että eteläsaamelaiset ovat olleet nuoremmalla roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla (200–550 jaa.) karjanhoitajia jo ennen poropaimentolaisuuden syntyä. Saamelaisten varhaisrautakautinen karjanhoito ei ole saanut yleistä hyväksyntää tutkijoiden piirissä, mutta käsillä olevan väitöstutkimukseni tulokset vahvistavat karjanhoidon olleen eteläsaamelaisten keskeinen elinkeino. Aiemmista arkeologisista tutkimuksista tiedetään, että poropaimentolaisuus sen sijaan on kehittynyt vasta 700-luvulla, ja tätä ennen saamelaisten on ajateltu olleen metsästäjiä ja keräilijöitä.
Uusi teoreettinen malli mahdollistaa arkeologisen ja kielitieteellisen tiedon yhdistämisen
Tutkimuksessa tarkastelin eteläsaamelaisten menneisyyttä monesta näkökulmasta sanaston ja arkeologisen aineiston avulla. Varsinaisiin tutkimustuloksiin pääsin hyödyntämällä kehittämääni arkeologisen ja sanastohistoriallisen tiedon systemaattisen yhdistämisen teoreettista mallia. Mallin avulla voidaan tutkia, heijastuvatko tietyn ikäiset arkeologiset löydöt saman ikäisiksi ajoittuvissa sanoissa: onko arkeologisessa aineistossa siis esinettä tai muinaisjäännöstyyppiä, jolle olisi samanaikainen nimitys kielessä.
Eteläsaamessa on runsaasti karjanhoitoon liittyvää sanastoa, joka on lainattu kantaskandinaavisesta kielimuodosta, jota puhuttiin roomalaisella rautakaudella ja kansainvaellusajalla. Lisäksi huomasin sana-aineistoa analysoidessani, että eteläsaamesta löytyy runsaasti poroihin liittyviä kantaskandinaavisia lainasanoja, jotka ovat lainanantajakielessä viitanneet karjanhoitoon. Arkeologisessa aineistossa puolestaan on esimerkiksi lampaiden tai vuohien luita. Karjaan viittaavat arkeologiset löydöt korreloivat karjanhoitoon viittaavan sanaston kanssa erinomaisesti myös ajoituksensa puolesta.
Arkeologinen aineisto sanojen merkityksenmuutosten ajoittajana
Poroihin ja poronhoitoon liittyvä mutta alun perin karjanhoitoon viitannut sanasto avaa myös toisen tutkimuksen merkittävistä tuloksista: sanojen merkityksenmuutoksia on mahdollista ajoittaa arkeologisen aineiston avulla absoluuttisesti. Kielitieteessä päästään enintään suhteellisiin ajoituksiin, eli erilaisia kielenkerrostumia tarkastelemalla voidaan sanoa, mikä sana on vanhempi kuin jokin toinen sana. Merkityksenmuutosten ajankohdista taas ei yleensä voida sanoa yhtään mitään.
Arkeologisissa tutkimuksissa on saatu pohjoisen Suomen ja Skandinavian poropaimentolaisuuden syntyajankohdaksi 700-luku, eikä tätä ajoitusta ennen ole mahdollista puhua laajamittaisesta poropaimentolaisuudesta. Eteläsaameen lainattu poroihin nykyään viittaava runsas sanasto tuskin on viitannut poroihin silloin, kun porot eivät olleet sen keskeisempi elinkeino kuin muukaan riista.
Porosanaston lisäksi tutkin merkityksenmuutosten ajoituksia eteläsaamen alkuperäisuskonnon piiriin kuuluvasta sanastosta ja arkeologisesta aineistosta, ja myös nämä aineistot tukevat merkityksenmuutosten ajoittamista arkeologisella aineistolla.
Minerva Piha väittelee perjantaina 27.11.2020 klo 12 Turun yliopistossa.
Linkki väitökseen: https://utu.zoom.us/j/65064283827
Lähde (ja linkki väitöskirjaan):
Minerva Piha 2020. Eteläsaamelaiset rautakautisessa Pohjolassa. Kielitieteellis-arkeologinen näkökulma. Turun yliopiston julkaisuja C 498. Turku: Turun yliopisto.
KALMISTOPIIRI 