Uutta tietoa maanviljelyn alkuvaiheista ja asutushistoriasta Suomessa

Nina Maaranen

Kaksi viimeaikaista julkaisua ovat tuoneet päivitettyä tietoa maanviljelyn alkutaipaleesta Suomen alueella. Santeri Vanhasen joulukuussa 2019 ilmestynyt väitöskirja perehtyy kasvien makrofossiiliaineistoon arkeologisilla kohteilla erityisesti kivikauden ja rautakauden välisenä aikana (Vanhanen 2019). Hieman aiemmin syksyllä ilmestyi SUGRIGE-projektin ensimmäinen laajemmin Suomea kattava julkaisu mitokondrio-DNA:sta (Översti et al. 2019), joka voi antaa viitteitä myös maanviljelyä harjoittaneista ihmisistä.

Makrofossiilianalyysi viittaa pienimuotoiseen viljelyyn jo kivikaudella

Makrofossiilit ovat hiiltyneitä ja hiiltymättömiä kasvijäänteitä, joita voi tutkia ilman mikroskooppia. Santeri Vanhasen väitöskirja tuo Suomen varhaisten kohteiden makrofossiilitutkimustulokset (niin Vanhasen kuin muiden tuottamat) yksiin kansiin ja peilaa tuloksia muuhun viljelyyn liittyvään arkeologiseen aineistoon.

Siitepölyanalyysien perusteella varhainen kasviviljely alkoi mahdollisesti tattarilla (noin 5300 eaa.), ohralla (noin 4000 eaa.) ja hampulla (noin 4400–3200 eaa.) (Alenius et al. 2013, Alenius et al. 2017, Mökkönen, et al. 2017: 480). Makrofossiilitutkimuksissa näiden kasvien varhaisimmat jäänteet ajoittuvat kuitenkin huomattavasti nuoremmiksi – tattarin ja hampun kohdalla ajoitus osuu lähelle ajanlaskun alkua ja jopa keskiajalle, vain ohraa on löytynyt vanhemmista kohteista (Vanhanen 2019).

Varhaisimmat viljakasvien makrofossiilit Suomessa tulevat Ahvenanmaan kuoppakeraamisilta asuinpaikoilta ajoittuen 5300–4500 (3300–2500 eaa.) vuoden taakse. Kuoppakeramiikka levisi Ahvenanmaalle Itä-Ruotsista, jonne viljely puolestaan saapui suppilopikarikeramiikan valmistajien mukana noin 6000 vuotta sitten (Vanhanen 2019). Ei ole kuitenkaan varmaa, ulottuiko kuoppakeramiikan harjoittama viljely myös Manner-Suomeen.

Nuorakeraaminen kulttuuri oli Euroopassa laajalle levinnyt kulttuuri, jonka tunnusmerkkejä olivat nuorapainanteilla koristellut saviastiat ja veneitä muistuttavat vasarakirveet. Nuorakeraamisen kulttuurin harjoittajilta on löydetty yhteistä perimää Euraasiasta levinneen Yamna-kulttuurin edustajien kanssa (Haak et al. 2015). Heidän on uskottu tuoneen mukanaan indoeurooppalaiset kielet, karjatalouden ja maanviljelyn. Muinais-DNA-tutkimukset Ruotsissa ja Virossa ovat viitanneet uuden keramiikkatyypin liittyvän migraatioon ja indoeurooppalaisten kielten leviämiseen (Allentoft et al. 2015, Haak et al. 2015).

Suomessa nuorakeraaminen kulttuuri, kirveiden johdosta myös vasarakirveskulttuuriksi kutsuttu, vaikutti noin vuosien 2800–2300 eaa. välillä. Tunnetut asuinpaikat sijaitsevat laiduinmaaksi soveltuvilla savimailla (Äyräpää 1952: 292–3). Suomalaisten nuorakeraamisten asuinpaikkojen tutkimus on paljastanut kulttuurin harjoittaneen karjanhoitoa, mutta maanviljelystä ei ole löytynyt selviä makrofossiilitodisteita (Ahola et al. 2018, Cramp et al. 2014, Vanhanen 2019: 22). Manner-Suomen varhaisin viljakasvijäänne ohra on löytynyt Lounais-Suomesta noin 3500 vuoden taakse ajoittuvasta Kiukaisten kulttuurista, joka yhdisti piirteitä kampakeraamisesta ja nuorakeraamisesta kulttuurista (Pihlman et al. 1985, Vanhanen 2019: 62). Tutkimuksensa perusteella Vanhanen näkee myöhemmän viljelyn jatkumona pronssikaudelta lähtien, mahdollisesti maahanmuuton seurauksena (Vanhanen 2019: 62, 71).

Itäisten rautakautisten ja keskiaikaisten kohteiden asukkaat lähinnä varhaisia muinaiseurooppalaisia viljelijöitä

SUGRIGE-projektin tuore julkaisu tutki soluhengityksestä vastaavien mitokondrioiden (mt)DNA:ta (Översti et al. 2019). Mitokondriot, ja näin ollen mtDNA, periytyvät vain äideiltä ja sisältävät tietoa muinaisista äitilinjoista. Tutkimus sisälsi yhteensä 70 yksilöä viidestä rautakaudelta keskiajalle sijoittuvasta kalmistosta (n. 300–1500 jaa.) sekä lisäksi 33 yksilöä myöhemmistä pääasiassa historialliselle ajalle ajoittuvilta hautausmailta (n. 1400–1800-luvut). Muuta Eurooppaa koskevien muinais-DNA-tutkimusten perusteella tiedetään, että kivikautiset metsästäjä-keräilijät ovat pääasiassa kuuluneet mitokondriaaliseen haploryhmään U, kun taas maanviljelyn leviäminen toi mukanaan uutta väestöä sekä uusia mitokondriolinjoja. Tutkimusten perusteella puhutaankin niin kutsutuista metsästäjä-keräilijä-haploryhmästä (U) sekä maanviljelijä-haploryhmistä (H, J, K, T), vaikka onkin syytä huomioida, ettei haploryhmä itsessään kykene kertomaan yksilön käyttämästä elinkeinosta. Myös nykyeurooppalaiset ovat sekoitus kaikkia näitä mitokondriolinjoja.

Suomesta julkaistun tutkimuksen vainajat kuuluivat pääosin kolmeen ryhmään: nykysaamelaisilla yleisiin metsästäjä-keräilijätyyppisiin haploryhmiin (U5b1b1a ja mahdollisesti U5a), ei-saamelaisiin metsästäjä-keräilijöihin (U4) ja neoliittisiin viljelijöihin liittyviin haploryhmiin (H, J, K ja T). Aiemmin mainittujen Yamna- ja nuorakeraamisen kulttuurin leviämiseen on taas liitetty varsinkin haploryhmien I, U2 ja T1 yleistyminen.

Koillisilla rautakautisilla ja keskiaikaisilla asuinpaikoilla H-haploryhmä oli yleisin, kun taas lounaisilla rautakautisilla ja keskiaikaisilla asuinpaikoilla yleisin oli U-haploryhmä. Muinais- ja nykysuomalaiset jakavat samat haploryhmät, mutta esiintymistiheyksissä on vaihtelua. Nykysuomalaisillakin tavataan kaikkia edellä mainittuja haploryhmiä, kuitenkin niin, että maanviljelijöihin liitetyt mitokondriolinjat ovat huomattavasti yleisempiä Lounais-Suomessa kun taas metsästäjä-keräilijöille tyypillisiä linjoja on maamme itä-ja pohjoisosissa enemmän kuin etelässä sekä lännessä.

Useat geenitutkimukset ovat näyttäneet nykysuomalaisen väestön jakautumisen läntiseen ja itäiseen osaan, varsinkin Y-kromosomissa tavattavien erojen kohdalla (Kittles et al. 1998, Lappalainen et al. 2006, Palo et al. 2009,). Jako on nähtävissä myös kielellisinä, kulttuurisina ja kansanperinteen eroina (Översti et al. 2019).

Tutkimuksen mukaan Hiitolan ja Mikkelin alueen kalmistojen vainajat ovat mitokondriaaliselta perimältään suhteellisen lähellä kivikauden eurooppalaisia viljelijöitä. Karjalassa sijaitsevan Hiitolan vainajat ajoittuvat 1200–1500-lukujen välille, Mikkelin Tuukkalan vainajat 1250–1500-lukujen välille. Molemmilta kohteilta tavattiin myös haploryhmiä, jotka ovat harvinaista nykysuomalaisilla, kuten Hiitolan haploryhmä W6 sekä Tuukkalassa tavattu linja D5a3a1a. Tilastollisessa analyysissa itäiset rautakautiset ja keskiaikaiset kohteet, historialliset kohteet ja nykyiset lounaissuomalaiset ryhmittyivät lähelle eurooppalaisia neoliittisiä, pronssikautisia ja rautakautisia populaatioita. Nykyinen itäsuomalainen väestö ei tilastollisen analyysin valossa näyttäisi ryhmittyvän selkeästi minkään muun tutkimuskohteen kanssa.

SUGRIGE:n tutkimustulokset saattavat antaa viitteitä siitä, että viljelyväestöä olisi mahdollisesti muuttanut nykyisen Suomen alueelle lännen lisäksi myös idästä, olettaen, että tietyt mtDNA-haploryhmät voidaan yhdistää erilaisten elinkeinojen leviämiseen. Se, että nämä muinaiset itäsuomalaiset muistuttavat enemmän nykyisiä länsisuomalaisia, voi olla merkki siitä, että väestöä on siirtynyt idästä länteen paremmille viljelymaille keskiajan aikana (Översti et al. 2019). Koska näytteet ovat kuitenkin verrattain nuoria, tapahtumien kulussa on vielä paljon arvailujen varassa. Översti ja kumppanit eivät sulje pois vaihtoehtoa, että nykyisen Lounais-Suomen mtDNA- ryhmittymät saattavat edustaa myös myöhempää Skandinaviasta ja Baltiasta tapahtunutta muuttoliikettä. Rauta- ja keskiaikaiset asuinpaikat osoittivat suurempaa geneettistä vaihtelua kuin myöhemmät kohteet, mikä saattaa johtua laajemmasta vilkkaasta muuttoliikehdinnästä tänä aikana.

Uusi tutkimus tuo lisätietoa Suomen asutus- ja kulttuurihistoriasta

Orgaanisten materiaalien säilymättömyys Suomessa on valtava haaste. Edes menetelmien jatkuva kehittyminen ei tule täysin poistamaan tätä ongelmaa. Haasteista huolimatta makrofossiili- ja muinais-DNA-aineistot ovat tuoneet lisätietoa Suomen alueen menneisyydestä.

Makrofossiilitutkimuksen valossa viljely saattoi levitä Itä-Ruotsista Ahvenanmaan kautta Manner-Suomeen kuoppakeraamisen kulttuurin aikana (Vanhanen 2019: 71). Kuoppakeramiikkaa seurannut nuorakeraaminen kulttuuri toi mukanaan indoeurooppalaiset kielet, karjatalouden ja maanviljelyn, asettuen Suomen rannikkoalueelle noin 2800 eaa. Mielenkiintoista on, että paljon myöhemmin rautakaudella ja keskiajalla (1200–1500-luvuilla) näiden varhaisten henkilöiden perimää löytyy Lounais-Suomen sijasta itäsuomalaisista. Kiinnostavaa on myös, että rautakautiset ja keskiaikaiset itäsuomalaiset muistuttavat geneettisesti nykyisiä länsisuomalaisia.

On muistettava, että mtDNA seuraa äitilinjojen kehittymistä. Geneettinen, antropologinen ja arkeologinen tutkimus on osoittanut, että mies- ja naissukupuoliset henkilöt muuttavat niin yhdessä kuin omina ryhminään, seuraten erilaisia muuttostrategioita (Brettel 2008, Campbell and Barone 2012, Tsuda and Baker 2015). Sukupuolittuneet muuttostrategiat ovat nähtävissä myös varhaisten viljelijöiden liikkeissä, ja esimerkiksi Virossa nuorakeraamisen kulttuurin naissukupuolisilla yksilöillä oli vahva yhteys niin Euroopan kuin Lähi-idän (Anatolia ja Levantti) varhaisiin viljelijöihin (Saag et al. 2017).

Kuten monet tutkimukset ovat jo aiemmin antaneet ymmärtää, Suomeen on saapunut uutta väestöä useasti ja monesta eri suunnasta, mahdollisesti niin mies- kuin naisvoittoisina. Molemmat tässä esitellyt tutkimukset valmistuivat vuoden 2019 loppupuolella. Niiden tuottama uusi tieto liittyy osaksi laajempaa keskustelua Suomen menneisyydestä, ja ne tulevat varmasti osaltaan muodostamaan uusia mielenkiintoisia näkemyksiä ja jatkotutkimuksia.

———

Kirjoittaja on luututkimukseen erikoistunut arkeologi, joka työskentelee projektitutkijana Bournemouthin yliopistossa Englannissa.

Suuret kiitokset Santeri Vanhaselle ja Sanni Överstille kaikista avuliaista kommenteista ja lisäselvennyksistä.

Lähteet:

Ahola, M., Kirkinen, T., Vajanto, K., ja Ruokolainen, J. 2018. On the scent of an animal skin: new evidence on Corded Ware mortuary practices in Northern Europe. Antiquity 361: p.118–131.

Alenius, T., Haggrén, G., Koivisto, S., Vanhanen, S., ja Sugita, S. 2017. Landscape dynamics in southern Finland during the Iron Age and the Early Modern Era — Pollen-based landscape reconstruction (LRA), macrofossil and historical data from Western Uusimaa. Journal of Archaeological Science: Reports 12: p.12–24.

Alenius, T., Mökkönen, T., ja Lahelma, A. 2013. Early Farming in the Northern Boreal Zone: Reassessing the History of Land Use in Southeastern Finland through High-Resolution Pollen Analysis. Geoarchaeology 28(1): p.1–24.

Allentoft, M. E., Sikora, M., Sjogren, K. G., Rasmussen, S., Rasmussen, M., Stenderup, J., Damgaard, P. B., Schroeder, H., Ahlstrom, T., Vinner, L., Malaspinas, A. S., Margaryan, A., Higham, T., Chivall, D., Lynnerup, N., Harvig, L., Baron, J., Della Casa, P., Dabrowski, P., Duffy, P. R., Ebel, A. V., Epimakhov, A., Frei, K., Furmanek, M., Gralak, T., Gromov, A., Gronkiewicz, S., Grupe, G., Hajdu, T., Jarysz, R., Khartanovich, V., Khokhlov, A., Kiss, V., Kolar, J., Kriiska, A., Lasak, I., Longhi, C., McGlynn, G., Merkevicius, A., Merkyte, I., Metspalu, M., Mkrtchyan, R., Moiseyev, V., Paja, L., Palfi, G., Pokutta, D., Pospieszny, L., Price, T. D., Saag, L., Sablin, M., Shishlina, N., Smrcka, V., Soenov, V. I., Szeverenyi, V., Toth, G., Trifanova, S. V., Varul, L., Vicze, M., Yepiskoposyan, L., Zhitenev, V., Orlando, L., Sicheritz-Ponten, T., Brunak, S., Nielsen, R., Kristiansen, K. ja Willerslev, E. 2015. Population genomics of Bronze Age Eurasia. Nature, 522 (7555), 167–172.

Brettel, C. B. 2008. Theorizing migration in anthropology. Kappale kirjassa: Brettel, C. B. ja Hollifield, J. F., toim. Migration theory: talking across disciplines. New York: Routledge, 113–160.

Campbell, B. C. ja Barone, L. 2012. Evolutionary basis of human migration. Kappale kirjassa: Crawford, M. H. ja Campbell, B. C., toim. Causes and consequences of human migration: an evolutionary perspective. Cambridge: Cambridge University Press, 45–64.

Cramp, L. J., Evershed, R. P., Lavento, M., Halinen, P., Mannermaa, K., Oinonen, M., Kettunen, J., Perola, M., Onkamo, P. ja Heyd, V. 2014. Neolithic dairy farming at the extreme of agriculture in northern Europe. Proceedings of the Royal Society B, 281 (1791), 20140819.

Haak, W., Lazaridis, I., Patterson, N., Rohland, N., Mallick, S., Llamas, B., Brandt, G., Nordenfelt, S., Harney, E., Stewardson, K., Fu, Q., Mittnik, A., Banffy, E., Economou, C., Francken, M., Friederich, S., Pena, R. G., Hallgren, F., Khartanovich, V., Khokhlov, A., Kunst, M., Kuznetsov, P., Meller, H., Mochalov, O., Moiseyev, V., Nicklisch, N., Pichler, S. L., Risch, R., Rojo Guerra, M. A., Roth, C., Szecsenyi-Nagy, A., Wahl, J., Meyer, M., Krause, J., Brown, D., Anthony, D., Cooper, A., Alt, K. W. ja Reich, D. 2015. Massive migration from the steppe was a source for Indo-European languages in Europe. Nature, 522 (7555), 207–211.

Kittles, R.A., Perola M., Peltonen L., Bergen A.W., Aragon R.A., Virkkunen M., Linnoila M., Goldman D., Long J.C. 1998. Dual origins of Finns revealed by Y chromosome haplotype variation. American Journal of Human Genetics 62:1171–1179

Lappalainen, T., Koivumäki, S., Salmela, E., Huoponen, K., Sistonen, P., Savontaus, M. L. ja Lahermo, P. 2006. Regional differences among the Finns: a Y-chromosomal perspective. Gene, 376 (2), 207–215.

Lempiäinen, T. 2007. Archaeobotanical evidence of plants from the medieval period to early modern times in Finland. Kappale kirjassa: Karg, S., toim. Medieval Food Traditions in Northern Europe. Copenhagen: The National Museum of Denmark, 97–118.

Palo, J. U., Ulmanen, I., Lukka, M., Ellonen, P. ja Sajantila, A. 2009. Genetic markers and population history: Finland revisited. European Journal of Human Genetics 17, 1336–1346.

Pihlman, S. ja Seppä-Heikka, M. 1985. Indication of Late-Neolithic cereal cultivation at the Kotirinne dwelling site at Niuskala, Turku, SW Finland. Memoranda Societas pro Fauna et Flora Fennica 61, 85–88.

Saag L., Varul L., Scheib C.L., Stenderup J., Allentoft M.E., Saag L., Pagani L., Reidla M., Tambets K., Metspalu E., Kriiska A., Willerslev E., Kivisild T. ja Metspalu M. 2017. Extensive Farming in Estonia Started through a Sex-Biased Migration from the Steppe. Current Biology 27(14), 2185–2193.

Salmela, E., Lappalainen, T., Fransson, I., Andersen, P. M., Dahlman-Wright, K., Fiebig, A., Sistonen, P., Savontaus, M. L., Schreiber, S., Kere, J. ja Lahermo, P. 2008. Genome-wide analysis of single nucleotide polymorphisms uncovers population structure in Northern Europe. PLoS One, 3 (10), e3519.

Tsuda, T. ja Baker, B. J. 2015. Conclusion: migration and disruptions from prehistory to the present. Kappale kirjassa: Baker, B. J. ja Tsuda, T., toim. Migration and disruptions: towards a unifying theory of ancient and contemporary migrations. Gainesville: University Press of Florida, 296–331.

Vanhanen, S. 2019. Prehistoric cultivation and plant gathering in Finland. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Äyräpää, A. 1952. The Settlment of Prehistoric Age. Fennia 72, 285–299.

Översti, S., Majander, K., Salmela, E., Salo, K., Arppe, L., Belskiy, S., Etu-Sihvola, H., Laakso, V., Mikkola, E., Pfrengle, S., Putkonen, M., Taavitsainen, J. P., Vuoristo, K., Wessman, A., Sajantila, A., Oinonen, M., Haak, W., Schuenemann, V. J., Krause, J., Palo, J. U. ja Onkamo, P. 2019. Human mitochondrial DNA lineages in Iron-Age Fennoscandia suggest incipient admixture and eastern introduction of farming-related maternal ancestry. Scientific Reports, 9 (1), 16883.