Illanvirkku, aamuntorkku – Ihmisen vuorokausirytmin historiaa

Jakautuivatko ihmiset kansainvaellusten aikana aamuvirkkuihin itäauringon suuntaan menijöihin ja iltavirkkuihin länteen ilta-auringossa vaeltaviin? – Lukijan kysymys

On sinänsä hauska ajatus, että ihmiset olisivat vielä muutamia vuosisatoja sitten valinneet asuinpaikkansa sen mukaan, missä päivän ja yön vaihtelu vastaa parhaiten kunkin omaa sisäistä rytmiä. Vaikka erilaiset unirytmit eivät aiheuttaneet tai edesauttaneet kansainvaelluksia, osa ihmisistä tunnistaa olevansa illanvirkkuja ja osa aamuvirkkuja. Mistä tämä johtuu?

Yksilöittäin vaihteleva sisäinen kello on perinnöllinen ominaisuus, joka on esiintynyt ihmisissä jo lajin varhaisista vaiheista saakka (Jones et al. 2019). Vuonna 1966 Frederick Snyder ehdotti ihmisten epäyhtenäisten vuorokausirytmien selitykseksi niin sanottua vartijahypoteesia. Sen mukaan vaihtelevat vuorokausirytmit kertovat siitä, miten varhaiset ihmiset ovat sopeutuneet elinympäristöönsä. Monien muiden eläinlajien tavoin ihminen tarvitsee unta, joka on erityisen tärkeä muistin ja kognitiivisten toimintojen kannalta. Häiriintymätön ja rauhallinen uni on taattu, jos osa yhteisöstä pysyy luontaisesti hereillä muiden nukkuessa, toisin sanoen valppaana mahdollisten vaarojen, kuten petoeläinten varalta (Snyder 1966).

Muutamia vuosia sitten antropologiryhmä testasi Snyderin vartijahypoteesia Tansaniassa elävien hadzojen parissa. Hadzat ovat Itä-Afrikan ainoa kansa, joka on säilyttänyt perinteisen metsästäjien ja keräilijöiden elämäntavan tuhansien vuosien ajan. He elävät muutaman kymmenen henkilön ryhmissä ja vaihtavat leirimäisiä asuinpaikkojaan vuodenaikojen mukaan.

Tutkimuksen mukaan vartijahypoteesin olisi voinut hylätä, jos lähes kaikki leirin ihmiset olisivat nukkuneet yhtäaikaisesti säännöllisesti. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että hadzojen nukahtamis- ja heräämisrytmi oli asteittaista niin, että aina osa oli valveilla muiden nukkuessa (Samson et al. 2017). Tutkimuksen mukaan vartijateoria on siis uskottava, sillä se edistää ihmisryhmän selvitymiskykyä tämän säilyttäessä tarkaavaisuuden mahdollisia ulkoisia uhkia kohtaan.

Voisi myös spekuloida, että eri aikaan hereillä oleminen olisi ollut esivanhemmillemme etu myös metsästyksessä, sillä tällä tavalla mahdollisuus pyytää eri aikaan, esimerkiksi ilta- ja aamuyöstä liikkuvia eläimiä tulisi hyödynnettyä parhaiten ja ravinnonsaanti olisi maksimoitu. Näin ollen voisi ajatella, että varhaiset ihmisyhteisöt olisivat hyötyneet eniten siitä, että joukossa on yksilöitä mahdollisimman erilaisilla unirytmeillä.

Toisaalta ihmisten luontaisesta unirytmistä tiedetään vielä melko vähän. Moni tutkija on sitä mieltä, että keinotekoiset valot ovat häirinneet ihmisen normaalia vuorokausirytmiä. On myös esitetty, että esiteollisessa Euroopassa ihmisten yöuni olisi koostunut kahdesta erillisestä unijaksosta, joiden välissä oltaisiin oltu luontaisesti hereillä. Nukkumaan olisi tämän teorian mukaan menty aikaisemmin, ja yöllä olisi ollut normaali hereilläoloaika ennen seuraavan unijakson alkamista. Ekirchin (2001) mukaan keskiajalla käyttöön otettu vigilia, yömessu, puhuisi juuri tällaisen jaksotuksen puolesta.

Aiheesta kiinnostuneille voi suositella englanninkielistä verkkosivua Sleep Cultures, joka on koonnut unen nuorempaan historiaan ja kulttuurihistoriaan liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja.

———

Vastaus: Ulla Moilanen, arkeologian tohtorikoulutettava ja biologian projektitutkija, Turun yliopisto.

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Ekirch, R. 2001. Sleep we have lost: pre-industrial slumber in the British Isles. The American Historical Review 2001, 106(2): 343–86.

Jones, S.E. et al. 2019. Genome-wide association analyses of chronotype in 697,828 individuals provides insights into circadian rhythms. Nature Communications, vol. 10, Article nr: 343 (2019).

Samson, D.R., Crittenden, A.N., Mabulla, I.A., Mabulla, A.Z.B. & Nunn, C. 2017. Chronotype variation drives night-time sentinel-like behaviour in hunter–gatherers. 284. Proceedings of the Royal Society Biological Sciences.

Snyder F. 1966. Toward an evolutionary theory of dreaming. American Journal of Psychiatry 123: 121–136.