Ulla Moilanen
Janakkalan Veräjänsuun rautakautinen polttokenttäkalmisto kuuluu Hakoisten laajaan muinaisjäännösalueeseen, jolla sijaitsee kalmistojen lisäksi rautakautisia ja keskiaikaisia asuinpaikkoja, muinaislinnoja ja kuppikiviä. Vuonna 1988 Helsingin yliopisto teki Veräjänsuun kalmistolla kaivaustutkimuksia. Niissä löydettiin paitsi hautausrituaaleista peräisin olevia esineitä, myös kiinnostava orgaanisen aineksen löytö.
Kaivausalueen rautakautisen kerroksen pohjalla oli hiili- ja nokipitoinen läikkä, joka varovasti kaivettuna paljastui hiiltyneeksi kimpiastiaksi. Kimpiastiat koostuvat suorista tai kaarevista laudoista (kimpi), jotka kiinnitetään tasaiseen pohjapalaan ja tuetaan vanteilla. Kimpiastioiden tekotapa on tunnettu jo varhain, mutta Unto Salon vuonna 1989 kirjoittaman artikkelin mukaan Suomesta ei olisi yhtään rautakautista kimpiastialöytöä, keskiajalta niitä sen sijaan on useita. Janakkalan löytö ei ole Salon juttuun ehtinyt mukaan, mutta ainakin yksi vanhempi rautakautinen kimpiastialöytö meillä saattaa kuitenkin olla. Valkeakosken Toppolanmäen kalmiston ristiretkiaikaisesta ruumishaudasta on Jorma Leppäahon kuvauksen mukaan nimittäin löytynyt vuonna 1936 ”puuviiluista” tehty astia. Onkin luultavampaa, että puiset kimpiastiat eivät ole säilyneet rautakaudelta.
Vaikka Salon (1989: 28) mukaan varsinaiset kimpiastialöydöt puuttuvat Suomesta rautakaudelta, on astioiden tekotapa hänen mukaansa tunnettu alueella jo roomalaisella rautakaudella. Hän yhdistää kimpiastioiden tekoon Sauvon Junnolan 300-luvun hautalöydöt, jotka sisältävät vuolimen, kovelin, poraksi arvellun rautapuikon sekä naskalintapaisen esineen. Köyliönsaaren kalmistosta on merovingiaikaisesta ruumishaudasta koveli, kava, vuolin, naskali ja uurrinpuikko (Salo 1989: 28). Vastaavia työkaluja voi tietysti käyttää monissa muissakin käsitöissä, mutta Salon mukaan löydöt kertovat siitä, että jo rautakaudella oli erityisesti kimpiastioiden tekoon erikoistuneita tekijöitä. Toisaalta kimpiastioiden teko onnistuu myös muilla yleisillä löydöillä, kuten puukolla ja kirveellä, joten välineet astioiden tekoon ovat löytyneet todennäköisesti jokaiselta.
Veräjänsuun kimpiastia otettiin talteen kipsivalumenetelmällä ja myöhemmissä laboratoriotutkimuksissa todettiin, että astia on tehty männystä ja sen puuvanteet katajasta tai kuusesta. Astian sisällä oli runsaasti orgaanista ainetta, jota löytöluettelossa arvellaan puuroksi. Kaivauskertomuksesta (Lönnqvist & Schauman-Lönnqvist 1989) ei löydy tietoa siitä, onko jäänteistä tehty tarkempaa tutkimusta. Puuron ja myös leipien laitolla kalmistoon on voinut olla erilaisia merkityksiä aina vainajien mukaan laitetuista ruokalahjoista hedelmällisyysmagiikkaan ja muistoaterioihin. Lue aiheesta lisää jutusta Leipää ja viinaa kuolleelle – Ruoka ja juoma hautauksissa).
———
Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tohtorikoulutettava ja Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeen tutkija. Hän vastaa hankkeessa rautakauden esinetietokannan kokoamisesta. Janakkalan Veräjänsuun löytöjä käytiin läpi hankkeen yhteydessä.
Lähteet:
Löytöluettelo KM 24440, Museoviraston arkisto, Helsinki.
Leppäaho, J. 1936. Sääksmäki, Ritvala, Hakala Toppolanmäen kalmisto. Kaivauskertomus. Museoviraston arkisto, Helsinki.
Lönnqvist, M. & Schauman-Lönnqvist, M. 1989. Janakkala Hakoinen Veräjänsuu ja Lensunkallio. Koekaivaus 1988. Kenttätyöraportti. Museoviraston arkisto, Helsinki.
Salo, U. 1989. Astian kulttuurihistoriasta Suomessa ja naapurialueilla. Suomen Museo 1989: 5–48.
KALMISTOPIIRI 