Kuka hukkasi kirveensä? Sukelluslöytö hämäläisen järven pohjasta

Ulla Moilanen

Riihimäen Urheilusukeltajien kurssin osanottaja löysi 1980-luvun alussa Lopella sijaitsevan Iso-Melkutin-järven pohjasta vartetun rautakirveen (KM 21883) ja toimitti sen Museovirastolle. Esine löytyi noin 7–9 metrin syvyydestä rantavedestä, jyrkästi syvenevästä, kivikkoisesta pohjasta. Kirveessä on hyvin säilynyt puuvarsi, mutta teräosa on kauttaaltaan korroosiotuotteiden peittämä. Kirveen alkuperäistä muotoa ei voi enää määrittää siitäkään huolimatta, että osa korroosiokuplista on kirveen pinnassa irrallaan, ja niitä pois nostelemalla näkyy alla hieman rautaa. Löytöluettelossa kerrotaan, että kirveestä otetun röntgenkuvan perusteella ”tervettä” metallia ei enää ole lainkaan jäljellä, joten esineen konservointi ei ole enää mahdollista. Vaikka kirveen tarkkaa mallia ja muotoa ei enää täysin pysty selvittämään, se ajoittunee historialliselle ajalle.

Löytöluettelon tietojen mukaan rannassa samalla alueella oli kirveen löytäjän havaintojen mukaan myös yksipuinen ruuhi. Muinaisjäännösrekisteriin on merkitty ainoastaan yksi Iso-Melkutin-järvessä sijaitseva ruuhi (kohdenimi Iso-Melkutin). Olisiko kirves löytynyt juuri tämän ruuhen lähistöltä? Siitä on tehty Museovirastolle ilmoitus tosin vasta vuonna 2006. Ilmoittajan havaintojen mukaan noin neljä metriä pitkässä ja hyvin säilyneessä ruuhessa on ”poikittaiset istuimet”. Ruuhi sijaitsee järvessä olevan pienen saaren rannassa.

Vähä-Melkutin-järvestä, joka sijaitsee välittömästi Iso-Melkuttimen länsipuolella, ilmoitettiin Museovirastolle jo 1980-luvun alussa yksipuinen ruuhi. Ruuhen tarkka sijaintipaikka ei ole tiedossa, mutta havaintojen mukaan kyseessä on yhdestä puusta valmistettu, noin kuusi metriä pitkä ja 60 cm leveä ruuhi. Muinaisjäännösrekisteristä (kohdenimi Vähä-Melkutin) selviää, että ilmoittajan mukaan ruuhen keula on puoliksi lahonnut ja että sen perä on tylppä. Jos kirves olisikin löytynyt tämän ruuhen lähistöltä, olisi löytöpaikka Iso-Melkuttimen sijasta Vähä-Melkutin.

Melkutin-järvissä ja niiden ympäristössä on erilaisia historiallisesta erätaloudesta kertovia muinaisjäännöksiä. Kalastukseen liittyvät esimerkiksi Iso-Melkuttimen Purinlahdessa olevat liistekatiskat, joita on ainakin kuusi kappaletta (kohdenimi Iso-Melkutin 2 alakohteineen). Paikoin liisteiden yläpäät näkyvät vedenpinnan yläpuolelle. Vaikka erilaisilla kalanpyydyksillä on kivikaudelle ulottuva historia, on liistekatiskoja käytetty erityisesti historiallisessa järvikalastuksessa. Metsien hyödyntämisestä kertovat puolestaan alueella sijaitsevat hiilimiilut ja tervahaudat. Iso-Melkuttimen itäpäässä sijaitsee myös mahdollinen kiukaallisen eräsijan tai kalamajan jäännös. Jouni Taivainen (2008: 78-79) on arvellut, että rakennuksen pihalla on myös keittokodan tulisijan jäännös. Taivaisen mukaan kohde on yli sata vuotta vanha, mutta sen tarkempi ajoittaminen vaatisi jatkotutkimuksia.

Lähteet:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas: Kalastusrakenne

Löytöluettelo KM 21883, Museoviraston arkisto