Liisa Kunnas-Pusa
Tiedotusvälineitä arvostellaan nykyään usein liian viihteellisestä sisällöstä, joka syö sekä palstatilaa että ihmisten mielenkiintoa vakavilta asioilta. Tiedonvälityksen oletetusti moderneihin haasteisiin kuuluvat myös uskottavuuteen liittyvät ilmiöt, kuten ”valemedia” -syytökset. Median karnevalisoitumista on selitetty viestinnän ja politiikan tutkimuksessa esimerkiksi julkisen ja yksityisen käsitteiden sekoittumisella ja muutoksella, kasvaneella kaupallisuudella, sosiaalisen median ja verkkosisältöjen aiheuttamalla murroksella sekä asiantuntijuuden arvostuksen kriisillä. Vaikka nämä ilmiöt ovatkin kiistattomasti totta, ihmisten mielenkiinto söpöihin eläimiin, julkkisjuoruihin ja ”Oletko aina juonut olutta väärin?” -tyyppisiin semitieteellisiin terveysjuttuihin tuntuu olevan sisäsyntyistä.
Tieteen historian tutkijalle vanhat sanomalehdet ovat mielenkiintoinen lähdeaineisto, mutta ne tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua kahden vuosisadan takaiseen mediamaisemaan. Sisällöistä löytyy paljon tuttua, mutta myös yllätyksiä, ja toisaalta muistutuksia siitä, että vaikka jostain menneisyyden ilmiöistä voisikin ottaa oppia, ei ennen kuitenkaan ollut kaikki paremmin. Turun Wiikko-Sanomat (TWS) oli suomenkielinen sanomalehti, jota julkaistiin vuosina 1820–1827 ja 1829–1831. Tässä kirjoituksessa käsitellään lehden ensimmäisten vuosien 1820–1822 sisältöjä. Tuolloin lehti oli monipuolisimmillaan ja levikki laajimmillaan, ja sitä toimitti suomen kielen tutkija ja kehittäjä Reinhold von Becker (1822 myös Karl Niklas Keckman).
Lehti ilmestyi lauantaisin, ja tavallisesti siinä oli neljä sivua. Sisältö koostui vaihtelevasti pidemmistä artikkeleista ja lyhyemmistä uutiskatsauksista. Monet kotimaan artikkeleista käsittelivät kansanvalistuksen hengessä erilaisia talouteen ja terveellisyyteen liittyviä kysymyksiä. Toisinaan julkaistiin myös lukijoiden lähettämiä juttuvinkkejä, kirjoituksia tai runoja, sekä ilmoituksia. Ilmoitukset koskivat yleensä virkanimityksiä tai myytävää tavaraa, mutta myös esimerkiksi holhouksen alaiseksi asetettuja henkilöitä. Holhoukseen asettamisen syynä saattoi olla juopottelu, tuhlaaminen tai ”pään heikkous”. Myös varastetusta tavarasta saatettiin ilmoittaa: 23.2.1822 toivottiin tietoja Henrikin markkinoiden aikana Frenckellin Kirjapuodista varastetuista virsikirjasta ja ranskankielisestä Voltairen teosten 1. osasta.
Puolueellisuutta, klikkiotsikoita, julkkisjuoruja – ja ihmisoikeuksien puolustamista
Nimestään huolimatta lehti ei keskittynyt pelkästään Turun asioihin, vaan suurin osa sisällöstä käsitteli koko Suomeen liittyviä ilmiöitä ja myös ulkomaan uutisia julkaistiin paljon. Esimerkiksi kreikkalaisten ja Osmanien valtakunnan välistä Kreikan vapaussotaa (1821–1830) seurattiin lehdessä tarkasti; uutisoinnin takia TWS jopa sai helmikuussa 1822 Venäjän poliittisista syistä langettaman ulkomaan uutisten julkaisukiellon. Yleisesti eurooppalaisten sympatiat olivat kreikkalaisten puolella, ja turkkilaisten harjoittamasta siviiliväestön julmasta kohtelusta uutisoitiin laajasti muuallakin.
Jotkut ulkomaan uutiset muistuttivat lähinnä julkkisjuorupalstaa. Esimerkiksi Napoleonin vankeuden loppuajoista St. Helenan saarella (hän kuoli 5.5.1821) uutisoitiin ahkerasti. Napoleonin harvoja julkisia esiintymisiä analysoitiin ja hänen terveydentilaansa arvuuteltiin. Myös Ruotsin entisestä kuninkaasta, vuonna 1809 vallasta luopuneesta Kustaa IV Aadolfista kerrottiin, että hän ”elää etelä-päässä Saksan-maata ikäänkuin wähäinen herrasmies, ja hän ei kuulu pitäwän yhtään palweliata, waikka häneltä ei waroja puutu. Hän on myös ottanut eronsa Puolisostansa ja lapsistansa.”
Mitä kaukaisemmista ulkomaan kolkista oli kyse, sitä enemmän uutiset keskittyivät eksoottisiin, eurooppalaisille vieraisiin tapoihin. Aikansa klikkiotsikkona voi pitää hindujen satia, eli lesken polttamista miehensä hautajaisroviolla, kuvailevan kirjoituksen (29.6.1822) otsikointia ”Kauhea tapa Indialaisten tykönä”.
Ihmisoikeuksien puolustaminen oli lehdessä keskeistä sisältöä ja se koettiin kristityksi velvollisuudeksi. Tästä oli kyse myös kreikkalaisen vapaustaistelun puolustamisessa ja leskenpolton kauhistelussa. Myös orjuutta käsiteltiin usein. 13.4.1822 kirjoitettiin, että ”…walitetaan Englannin awiisissa, että muutamat Euroopan kansat wielä yhtä jumalattomasti kuun ennenkin tekeewät tätä häpiällistä kauppaa Afrikassa, ja että siellä wieläkin myydään ja ostetaan ihmisiä, niinkuin härkiä markkinoilla.” Edellisenä vuonna (23.6.1821) julkaistussa kirjoituksessa oli ollut toiveikkaampi sävy: ”Nykyisinä walistuneempina aikoina owat kristityt enimmiten päättäneet heretä orja-kaupasta ja ihmisen sukukunnalla on wiimenkin se huwittawa toiwo, että tämä kauppa, joka on sukukuntamme suurin häpeä, kerran lakkaa ja että kaikki maailman kansat kerran kohtaawat toinen toisiansa niinkuin weljekset ja saman rakkaan Isän lapset.” Orjuutta käsittelevät kirjoitukset henkivät paheksuntaa ja afrikkalaisia kohtaan tunnettua myötätuntoa: ”…nämät surkeat, mustat ja lättänä-nenät ihmis-parat […] Näitä onnettomia pidettiin niinkuin eläimiä ja aiwan ahtaan tilan ja kehnon korjuun tähden kuoli suuri osa heistä jo merellä, ennenkuin Amerikkaan päästiin”.
Hassut eläinuutiset ja eläinten inhimillistäminen
Kotieläinten ja lemmikkien hupaisat sattumukset esiintyivät useissa lehdissä. Esimerkiksi 3.6.1820 kerrottiin, miten ”Ukkolan kylässä (Kymiwirran rannoilla) tapahtui, muutamia wuosia sitten, että musta imisä [naaras] kissa kesällä meni likeiseen synkiään korpeen, jossa hän oli talwen tuloon asti, pitäin yhteyttä näätäin kanssa.” Talven tullessa kissa palasi takaisin kotiinsa, ja todisteena yhteydenpidosta näätien kanssa oli sillä tuvan ikkunan ”kissanluukusta” tullessaan ”jälessänsä 12 poikaa, jotka oliwat suuremmat äitiänsä, ja aiwan näätäin karwaiset.” Tässä, kuten monissa muissakin eläintarinoissa, eläimistä käytetään pronominia hän, ja eläinten tekemisiä tulkitaan hyvin ihmismäisesti.
Monissa eläintarinoissa sympatia on eläimen puolella, ja ihminen saa opetuksen. 27.10.1821 ilmestyneessä numerossa kerrottiin vitsikäs tarina, jossa mies myi karhun nahan ja joi rahat ennen kun hän oli edes kaatanut karhua. Kun hän lähti sitten toverinsa kanssa karhunpyyntiin, tulikin karhu vastaan ja kaatoi miehen kumoon ja nuuski häntä. ”Toinen mies, joka oli sillä aikaa ollut puussa, kysyi häneltä sittenkuin karhu oli pois mennyt: ’mitäs karhu sinullen sanoi.’ Se neuwoi (wastasi hän) ettei karhun nahkaa koskaan pidä myötämän, ennenkuin karhu on saatu.”. Saksalaisen leijonankesyttäjän tarina taas päättyi ikävästi: ”Saksassa on näinä aikoina kuleksinut Henrik Kraal niminen mies näyttäin rahan eestä Leionata (taikka Jalopeuraa), jonka hän oli tehnyt niin kesyksi, että hän taisi pistää päänsä sen awonaiseen kitaan.” Leijona oli kuitenkin unohtanut olevansa kesy ja olikin tempun aikana purrut miehen pään irti. (16.9.1820)
Monet eläinaiheisista kirjoituksista käsittelivät eksoottisia eläimiä, kuten norsuja, strutseja ja leijonia. Apinat herättivät erityistä mielenkiintoa ja kummastusta. 24.3. ja 31.3.1821 julkaistiin kaksiosainen sarja ”Ihmisen muotoisista metsän eläwistä eli kapeista”: ”Tuskin mitkään eläwät owat ihmeellisemmät nähdä kuin ne lämpimimmissä maailman osissa löytywät apinjat, joillen Luoja on antanut niin ihmisen näköisen muodon ja ruumiin, että muutamat Oppineetkin owat luulleet heidän olewan ihmisen sukua, ja joita sentähden myös on Metsäihmisiksi kutsuttu. […] Koska he metsässä löytääwät ihmisiltä tehdyn tulen, kokontuuwat he sen ympärillen lämmitteleimään, muttä sitä mieltä ei heillä ole, että he ymmärtäsiwät korjata walkeata ja lisätä siihen puita.” Apinoiden hyödyntämistä työvoimana pohdittiin ja kesyjä apinoita kerrottiin pidettävän lemmikkeinä. Lemmikkiapinat aiheuttavat kuitenkin enemmän tuhoa kuin hyötyä: Eräs oli esimerkiksi nähnyt isäntänsä repivän turhia papereita, ja oli sitten tämän poissaollessa tuhonnut kaikki tärkeätkin paperit.
5.5.1821 julkaistussa maailman eläinluokkien luettelossa ihmiset ovat mukana ensimmäisenä ryhmänä, ”2-kätiset”. Siihen kerrotaan kuuluvan vain ihmiset, mutta seuraavaan ryhmään 4-kätiset ”kuuluu kaikki marakatit, apinjat ja pawianit, joilla on 4 kättä käpälin asemesta.”
Kouluopetuksen ongelmat, pakkoruotsi ja suomen kielen rappio
Lehdissä otettiin kantaa mm. kouluopetuksen käytäntöihin. 1.9.1821 ilmestyneessä lehdessä todetaan ilmiöoppimisen hengessä, että huono opettaja ”waatii että lasten pitää, wastoin luontoansa, istuman äänetä yhdessä kohden, ikäänkuin ikäloput ukot. […] Tällä tawalla tukauttaa hän lapsessa opin ja askareen halun, ja saattaa työn heillen tukalaksi.” Hyvä opettaja sen sijaan opettaa leikin varjolla ja käyttää opetuksessa apuna esimerkiksi musiikkia ja retkiä. Koulunkäyntiin liittyen nostettiin esiin myös se, miten suomenkieliset talonpojat ovat epätasa-arvoisessa asemassa äidinkieleltään ruotsinkielisiin nähden silloinkin, jos pääsevät kouluttautumaan, koska he joutuvat käymään koulua itselleen vieraalla kielellä. Saman tyyppisiä argumentteja käytetään nykyisinkin keskustelussa ”pakkoruotsista”: Sen nähdään vievän resursseja muiden kielten opiskeluun niiltä oppilailta, joille kielten oppiminen on vaikeaa.
15.1.1820 julkaistussa kirjoituksessa pidettiin ruotsin kielen vaikutusta suomen kirjakieleen peräti hidasteena suomenkielisten lukemaan oppimiselle: ”Ne Ruotista Suomen kieleen tungetut liiat puukstawit, joit’ ei Umpi-Suomalainen taia ensinkään oikeen ulospuhua, haittaawat ja hammentääwät häntä, sekä kirjoittaissa että lukeissa: jonka asian esimerkiks tällä kertaa ainoastaan tahon mainita että Suomalaiset usein kirjottaawat: deitä, dulee, kuin pitäsi kirjotettawan teitä, tulee.” Ruotsin pelättiin myös rappeuttavan suomen kieltä, samoin kuin englannin pelätään nykyään: ”Ne, jotka wirkaansa wuoksi owat kirjottaneet Suomen kieltä, owat usein koristelleet sitä sopimattomilla wierailla puheen-parsilla, joista on ollut enemmän pahennusta kuin etua kielellemme.”, tuskailtiin 30.12.1820.
Tiedeuutiset
Jos Turun Wiikko-Sanomista pitäisi poimia jokin asia, jonka toivoisi olevan samoin nykymediassa, olisi se ehdottomasti tiedemyönteisyys ja usko parempaan tulevaisuuteen. Tieteen uutuuksia käsitellään monessa numerossa ja ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä pyritään hälventämään esimerkiksi isorokkoon rokottamisesta: ”Tosin owat monen sekä yläisemmän että alaisemman turhat ja wäärät luulot, muutamain päällysmiesten huono toimi ja wälistä myöskin rokon-paniain taitamattomuus wielä paikottain tehneet esteitä warjelus-rokon lewittämisellen; mutta uskottawa on että koko ihmiskunta kerran wahingosta wiisastuu ja yksimielisesti alkaa warjelus-rokolla estää muun rokon lukemattomia turmioita ja että sillä tawalla ihmisen rokko (taikka rupuli) wiimen saatetaan koko maailmasta peräti katoamaan.” (3.2.1821)
12.8.1820 ilmestyneessä kirjoituksessa ”Ukkosen tulesta, ja kuinka se estetään huoneita polttamasta” käsiteltiin sähköä: ”Elektriciteetin” kerrotaan olevan sekä elollisten että elottomien kappaleiden pinnassa oleva näkymätön voima, jonka voi nähdä esimerkiksi jos silittää pimeässä hevosta tai muuta karvaista eläintä. ”Oppineet keksivät että Ukon tuli johtuu pilvissä kerääntyneestä electriciteetistä”, joka pyrkii ”maan sisään” ja jota metallit ja korkeat kohdat vetävät puoleensa. Salamaniskulta voi kuitenkin suojella rakennuksia asentamalla niihin ”Ukon tulen johtaja”, ”elektriciteettiä johtawa waskikisko”, eli ukkosenjohdatin.
Lentämistä eli ”Ilma-seilausta” pohdittiin puolestaan 9.9.1820 ilmestyneessä lehdessä, jossa kerrottiin Ranskassa 1700-luvun lopulla tehdyistä kuumailmapallokokeiluista. Tuolloin ajateltiin tulen erottavan ilmasta erityistä kaasua, ”kevyempää ilmaa”, joka ohjattiin palloon, mikä oli lähellä todellisuutta: ilman kuumentaminen tekee siitä ympäröivää ilmaa kevyempää. Samaan aikaan kokeiltiin kuitenkin myös ensimmäisiä vedyllä täytettyjä palloja, joista tässä todennäköisesti on kysymys. Uutisen mukaan ranskalaisten ”pienen huoneen kokoinen Ilma-Palli” sen alle kiinnitettyine veneineen oli suorittanut onnistuneen miehitetyn lennon: ”Tällä tawalla oppiwat ihmiset sen hirwittäwän ja ihmeellisen Ilma-seilarin konstin”.
Tiedeuutisissa vastattiin myös lukijoiden toiveisiin. Helmikuussa 1822 julkaistiin kahdessa numerossa tähtiä ja planeettoja käsittelevä kirjoitus, koska viimeisimmillä Henrikin markkinoilla oli käynyt ”pari kunniallista talonpoikaa itsensä ja toisten puolesta pyytämässä” lehtijuttua havaitsemastaan kirkkaasta ”ehtoo-tähdestä”. Kirjoituksessa esitellään aurinkokunta sen hetkisten uusimpien tietojen mukaan. Lopuksi kirjoittaja intoutuu science fictionin tapaan kuvittelemaan, millaista on muilla planeetoilla: ”Kaikilla planeetoilla on omat yöt ja päiwät, kewäät, kesät, syksyt, ja talwet. Sen tähden on myös uskottawa että niissä kaswaa kaikellaista wiljaa ja löytyy monet miljonat eläwiä olentoja, niinkuin tässäkin maaksi kutsutussa planeetassa, jolla me Adamin lapset asumme.”
———
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa kivikauden tutkimuksen historiasta Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineessa.
Lähteet
Turun Wiikko-Sanomat 1820–1822. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Hanski, J. 2001. Becker, Reinhold von. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: SKS.
Herkman, J. 2011. Politiikka ja mediajulkisuus. Tampere: Vastapaino.
Nordenstreng, K. & Nieminen, H. (toim.) 2017. Suomen mediamaisema. Tampere: Vastapaino.
KALMISTOPIIRI 