Etiikka Forensinen arkeologia Haastattelut Historiallinen aika Joukkohaudat Rautakausi Suomi

Joukkohautojen tutkimuksissa piilee mahdollisuus sovintoon, kertoo oikeushammaslääkäri Helena Ranta

Oikeushammaslääkäri Helena Ranta tunnetaan puolueettomana sotarikosten selvittäjänä ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän on toiminut muun muassa kansainvälisten oikeuslääketieteellisten tutkijaryhmien johtajana ja jäsenenä, tunnistanut onnettomuuksien uhreja sekä vaikuttanut siihen, että konfliktialueilla työskentely tapahtuu eettisesti kestävin tavoin. Tässä Kalmistopiirille antamassaan haastattelussa Ranta kertoo arkeologien kanssa tekemästään yhteistyöstä. Rannan lapsuudesta ja urasta voi lukea tarkemmin esimerkiksi Naisten ääni -hankkeen artikkelista Helena Ranta – ihmisarvon puolustaja tai Hammaslääkärilehden haastattelusta Hampaiden kautta aukesi maailma.

Helena Ranta. Kuva: Wikimedia Commons.

Kuinka päädyit tekemään yhteistyötä arkeologien kanssa ja minkälaista tämä yhteistyö on ollut?

Suomalaiset oikeuslääketieteen asiantuntijat aloittivat työnsä konfliktialueilla välittömästi Jugoslavian hajoamissotien jälkeen maaliskuussa 1996. Ymmärsin hyvin pian, että joukkohautojen tutkimuksessa tarvitaan monitieteellistä asiantuntijaryhmää oikeuslääkäreiden rinnalla. Balkanilla työskenteli arkeologeja ja antropologeja useista eri maista, ja silloin luodut henkilökohtaiset kontaktit ovat osoittautuneet arvokkaiksi. Palattuani pysyvämmin (näin luulin!) Suomeen, otin yhteyttä Helsingin yliopiston arkeologian laitokseen tiedustellen kiinnostusta yhteistyöhön. Pelkään pahoin, etten antanut professori Mika Lavennolle mahdollisuutta kieltäytyä! Toivon kuitenkin, ettei hän kanna kaunaa minulle. Tiivis työskentely alkoi Huhtiniemen kaivauksilla Lappeenrannassa. Toisen maailmansodan jälkeen kaupungissa huhuttiin salaisen tuomioistuimen langettaneen peräytymisvaiheen aikana karkureille kuolemantuomioita. Teloitetut olisi haudattu Huhtiniemen alueelle, jonka kaavoittamista kaupunki alkoi suunnitella. Vuosikymmenien aikana kaupunkilaiset olivat keränneet paikalta luita ja säilyttäneet niitä kellareissa ja vinteillä. On muistettava, että meillä oli sotienkin aikana toimiva oikeuslaitos, eikä arkistoista löydy viitteitä salaisista tuomioistuimista.

Ilmakuva Lappeenrannasta 1957, etualalla Huhtiniemi. Kuva: Lappeenrannan museot/Finna.fi.

On selvää, että tieteenalojen toimintakulttuureissa on eroja. On tärkeää, että nämä tunnistetaan ja tunnustetaan etukäteen. Vastuullisten senioritutkijoiden välinen avoin dialogi on erittäin tärkeä viesti työssä mukana oleville nuoremmille tutkijoille ja opiskelijoille. Kentälle ei voi mennä opettelemaan vaan tekemään yhteistyötä. Erityisesti ennen konfliktialueilla lähtöä on välttämätöntä pyrkiä selvittämään lähtijöiden henkinen sietokyky.

Yhteistyö arkeologien kanssa on ollut alusta alkaen sujuvaa. Opiskeluaikoina osallistuin arkeologisiin kaivauksiin ja ylenin kolmantena kesänä kartanpiirtäjäksi. Ehkä tämä vähäinen työkokemus on helpottanut yhteisen sävelen löytämistä.

Kuvassa keskellä seisova Helena Ranta (os. Tamminen) toimi kartanpiirtäjänä kälynsä Marketta Tammisen johtamilla kaivauksilla Laitilan Palttilan Kylämäen kalmistolla 1964. Kuva: Marketta Tamminen.

Minkälainen yhteistyöpotentiaali arkeologian ja oikeuslääketieteen välillä on?

Arkeologien ja oikeuslääketieteen edustajien yhteistyö tutkimuksessa ja kenttätyön piirissä on vuosien kuluessa lisääntynyt. Pidän tätä kehitystä hyvänä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Maiden sisäisten aseellisten konfliktien aikana ihmisiä katoaa ja joukkohautoja syntyy valitettavasti koko ajan. Sortuneitten yhteiskuntien jälleenrakentaminen ja kansallisen sovinnon mahdollisuus edellyttävät väkivaltaisen lähihistorian tutkimusta. Kadonneiden omaisilla on oikeus saada tietää, mitä on tapahtunut ja, jos mahdollista, haudata löytynyt vainaja hautaan, joka kantaa hänen omaa, oikeaa nimeään.

Punakhmerien hallinnon aikaisten joukkohautojen muistomerkki Choeung Ekin kuoleman kentillä Kambodžassa. Kuva: Shankar S./Flickr (CC BY 2.0).

Minkälaisia ominaisuuksia vaaditaan konfliktialueilla työskenteleviltä ammattilaisilta?

On selvää, että työskentely konfliktialueilla edellyttää hyvää fyysistä kuntoa ja vakaata psyykkistä tasapainoa. Eräät vakavat perussairaudet voivat myös rajoittaa mahdollisuuksia osallistua missioihin. Kentälle ei voi mennä opettelemaan yhteistyötä kuten jo aikaisemmin totesin. Tutkimusryhmän johtajalla tai johtajilla on suuri vastuu harmonisesti toimivan ryhmän kokoamisessa. Myönnän, etten ole aina onnistunut tässä.

Siviilimissiot perustuvat vapaaehtoisuuteen, ja on tärkeää tunnistaa etukäteen seikkailunhaluiset asiantuntijat, jotka pahimmillaan voivat myös muodostaa vakavan turvallisuusriskin. Kullakin tieteenalalla on oma sisäinen eettinen perustansa, jonka noudattaminen on ehdotonta. YK:n Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselmat ja ICRC:n (Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea) suositukset ja ohjeistot tulee jokaisen lähtijän tuntea.

”Ei ole olemassa rauhaa ilman oikeutta eikä oikeutta ilman anteeksiantoa.” Helena Ranta pitää keynote-luentoa IFLA-kongressissa 2012. Kuva: Ewa Rozkosz/Flickr (CC BY-SA 2.0).

Mikä arkeologinen kohde on Suomessa tai muualla tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen ja miksi?

Ensimmäinen ja viimeinen kaivaukseni kartanpiirtäjänä Laitilassa 1960-luvulla on jäänyt tietysti mieleeni. Paikallislehden toimittaja istui kaivauksen reunalla odottaen, että löytäisimme jotain. Yhtenä päivänä hän ei tullut, ja silloin löysimme viikinkisoturin haudan taitettuine miekkoineen. Kävin myöhemmin Kansallismuseossa ihailemassa vitriiniä, jossa tämä löytö oli hetken nähtävissä. Tunsin lähes omistajan ylpeyttä sen vieressä.

Sittemmin työ konfliktialueilla on tuonut mukanaan mieleenpainuvia synkkiä kokemuksia, joita ei haluaisi muistaa eikä muistella. Omaisten kohtaaminen on vaikeaa, mutta on tärkeää olla lupaamatta liikoja. Emme välttämättä koskaan löydä heidän kadonneita rakkaitaan.

Laitilan Palttilan Kylämäen asehaudan esineistöä. Kuva: Marketta Tamminen.
Palttilan Kylämäen asehaudan dokumentointipiirros.

Libyassa kävin suurella joukkohauta-alueella, jossa kaivaukset ja vainajien tutkimukset olivat jo alkaneet paikallisten toimesta. Jos minulla olisi ollut mandaatti, olisin ehdottomasti keskeyttänyt työskentelyn. Dokumentaatio oli puutteellinen ja vainajien tutkiminen pintapuolista. Näin työskenneltäessä tuhotaan sekä tahallisesti että tahattomasti mahdollista todistusaineistoa.

On hetkiä, jolloin olen toivonut, etten olisi koskaan lähtenyt tutkimaan ihmisoikeusloukkauksia ja avaamaan joukkohautoja. Silloin on tärkeää muistuttaa itseään, että tutkimalla kuolleita me voimme auttaa eloonjääneitä.

Heroinat-monumentti Pristinassa muistaa Kosovon sodan (1998-1999) naisuhreja. Kuva: Wikimedia Commons.

Lue myös Kalmistopiiristä tiivistelmä Helena Rannan luento politisoidusta kuolemasta ja työskentelystä kriisialueilla

Vuoden 2019 EAA (European Association of Archaeologists) -konferenssissa Ranta oli mukana arkeologien ja oikeuslääkärien yhteisesitelmässä, jossa pohdittiin sitä, miten modernien joukkohautojen kaivamiseen ja tutkimiseen liittyvät eettiset seikat ovat relevantteja arkeologiassa. Lyhyt kuvaus ja abstrakti löytyvät tästä yhteenvedosta.

Lappeenrannan Huhtiniemen monitieteinen tutkimusraportti pdf-muodossa Museoviraston ylläpitämässä Kulttuuriympäristön palveluikkunassa.

YK:n Ihmisoikeusneuvoston päätöslauselmia ihmisoikeuksista ja forensisen tutkimuksen eettisistä toimintaohjeista voi hakea YK:n digitaalisesta kirjastosta.

Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea ja ihmisoikeudet sivulla ICRC Human Rights Council.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.