Marja Ahola & Ulla Moilanen
Syksyllä 2020 historianopettaja Antti Koskinen tuskaili Twitterissä sitä, miten saisi takarivin opiskelijoiden silmät pysymään auki kampakeramiikasta kerrottaessa. Yhdeksi herätyskeinoksi ehdotettiin meemejä, ja myös Kalmistopiiri pyydettiin tässä yhteydessä apuun. Seurauksena oli pitkä ketju, joka sisälsi sekä kampakeramiikkameemejä että keskustelua kivikauden kiinnostavuudesta ja arkeologiasta osana historianopetusta.
Keramiikan ilmestyminen Suomen kivikautiseen aineistoon (noin 7000 vuotta sitten) on merkittävä murrosvaihe, jonka katsotaan aloittavan neoliittisen kivikauden. Siitä syystä keramiikan tutkimus on saanut paljon painoarvoa suomalaisessa arkologiassa. Voi kuitenkin olla, että kampakeramiikan lukuisat tyylivaiheet ja museonäyttelyissä esillä olleet, näkkileipää muistuttavat keramiikanpalaset eivät sellaisenaan avaudu peruskoulu- tai lukio-opiskelijoille (tai muillekaan asiaan vihkiytymättömille).
Todellisuudessa näkkäriltä näyttävä kivikauden keramiikka on varsin kiehtovaa, sillä sen tutkimus voi kertoa tarkemmin siitä, mitä tuhansia vuosia sitten syötiin tai kuinka silloin valmistettiin ruokaa. Esimerkiksi analysoimalla saviastioiden sisältämiä rasvajäänteitä on todettu, että astioissa on valmistettu tai säilytetty kalaa ja riistaa. Kun tämän tiedon yhdistää asuinpaikalta löytyneisiin eläimenluunpaloihin ja kasvijäänteisiin, päästään jo melkein kiinni kivikauden ihmisen reseptikirjaan (lue lisää esimerkiksi jutusta Riistaa, marjoja ja pähkinöitä: kivikautista ruokaa Suomen alueella). Näkkileipää ruokavaliosta ei kyllä löydy.
Astioiden muoto ja koristelu voivat puolestaan valottaa jopa sitä, minkälainen maailmankuva kivikauden ihmisellä oli. Vaikuttaa esimerkiksi siltä, että jokapäiväisessä käytössä olleet saviastiat kuuluivat tiiviisti elävien yhteisöön, eikä niitä annettu mukaan vainajille. Tämä saattaa johtua siitä, että metsästäjä-keräilijä-kalastajien maailmassa savea pidettiin samalla tavalla erityisenä raaka-aineena kuin metallia myöhemmillä aikakausilla (lue lisää jutusta Saviastiat kuuluvat eläville? Keramiikka Suomen kivikautisissa metsästäjä-keräilijähaudoissa).
Kampakeraamiset astiat ovat tyypillisesti pyöreäpohjaisia, mikä helposti tuntuu nykyihmisestä epäkäytännölliseltä. Joidenkin tutkijoiden mukaan pyöreäpohjainen astia pysyy kuitenkin paremmin pystyssä esimerkiksi pehmeässä hiekassa, ovathan kivikauden asuinpaikat usein sijainneet hiekkaisilla rannoilla. Pyöreäpohjaisen astian saa helposti tuettua myös esimerkiksi liesikivien väliin:
Saviastioiden pyöreäpohjainen muoto voi myös imitoida munaa. Tästä näkökulmasta onkin mielenkiintoista, että pohjoisten alueiden etnografiassa sieluun ja uudelleensyntymään liitetyt linnut näkyvät muodon lisäksi myös astioiden koristelussa ja savimassan sekoitteessa (ks. esim. Sotkamon Kiikarusniemen kivikautisessa keramiikassa uivat vesilinnut). Vaikka saviastioiden sekoitteella on käytännöllinen rooli astiaa poltettaessa, saattaa siihen samaan aikaan liittyä myös muita arvoja. Ehkä saviastianpaloihin onkin aikanaan talletettu metsästäjä-keräilijöiden keskeisiä myyttejä ja tarinoita.
Hieman samanlainen tulkinta on esitetty myös Suomen esihistoriallisen kalliotaiteen osalta. Punaisella väripigmentillä – nk. punamullalla – maalatut eläin- ja ihmishahmot sekä niiden yhdistelmät kertovat ehkä muinaisten shamaanien matkoista maailmojen välissä (lue lisää esim. jutusta Shamaaneja, hallusinaatioita ja neuropsykologiaa – Suomalaisten kalliomaalausten merkityksiä).
Kalliomaalaukset maalattiin maisemallisesti näyttäviin kallioihin, joissa on toisinaan nähtävissä myös ihmismuotoja. Vaikka nämä kivi-ihmiset ovat luonnon muokkaamia, ovat kalliot epäilemättä nähty elävinä olentoina. Tähän viittaisi myös kallioiden sijainti paikoissa, joissa kaikuu. Ehkä ajateltiinkin, että kalliot tai niiden sisällä asuvat henget vastasivat niille puhuttaessa. On muuten mielenkiintoista, että kalliomaalauskohteilta ei ole löytynyt kivikautista keramiikkaa, ja myöhäisempääkin keramiikkaa vain yhdeltä kohteelta puolikkaan astian verran. Ehkä keramiikkaa ei saanut jättää kalliomaalauskohteille sen enempää kuin vainajienkaan luokse.
Keramiikkahan alkaa vaikuttaa aika erityiseltä tavaralta…
Kampakeraamista keramiikkatraditiota seuraa nk. nuorakeramiikka, joka ilmestyy Suomen arkeologiseen aineistoon vajaat 5000 vuotta sitten. Nykytutkimuksen valossa nuorakeramiikka liittyy uuden väestön saapumiseen myös Suomen alueelle. Kampakeramiikkaan verrattuna nuorakeraamiset astiat ovatkin siroja ja tasapohjaisia, ja edustavat näin uudenlaista tapaa valmistaa astia. Mielenkiintoista kyllä, kampakeramiikan munamaisesta muodosta ei nuorakeraamisissa astioissa ole jälkeäkään, ja astiat sai (tai oikeastaan, oli lähes pakko) laittaa myös vainajan mukaan hautaan. Vaikuttaakin siltä, että Suomen alueelle saapunut uusi väestö toi mukanaan myös uuden uskonnon.
Uuden tutkimuksen mukaan nyky-Suomen alueelle saapuva väestö kuljetti mukanaan kotiseuduillaan valmistettuja astioita (tai niiden paloja), ja sekoitti niiden kappaleita uusien astioiden savimassaan. Ehkä myyttien ja tarinoiden sijaan nuorakeraamisiin astoihin olikin tallettunut niitä valmistaneiden sukupolvien ketju, jota pidettiin yllä sekoittamalla vanha, rikkoutunut astia uuteen. Samalla astiassa sekoittui niin vanhan kuin uudenkin kotimaan savi.
Poiketen kampakeramiikasta, nuorakeramiikan rasvajäänteet sisältävät maitorasvoja. Muinaiset maahanmuuttajat toivat siis mitä luultavimmin mukanaan kotieläimiä. Toisinaan nuorakeraaminen kulttuuri esitetään käyttämiensä vasarakirveiden vuoksi sotaisana ja aggressiivisena uusille alueille levittäytyjänä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan tälle liikkuvaiselle väestölle olisi ollut tärkeää myös vieraanvaraisuus ja yhteisen maljan nostaminen uudelle ystävyydelle. Onpa jopa esitetty, että siroissa saviastioissa olisi kilistelty maidon lisäksi jotakin alkoholipitoista juomaa.
Jälkeenpäin Kaisa Kyläkoski bloggasi kyseisestä Twitter-keskustelusta ja sen myötä syntyneistä kivikausimeemeistä, jotka hänen mukaansa edelleen ylläpitävät ajatusta kivikauden ankeudesta. Asiaa tutkinut Liisa Kunnas-Pusa muistutti kuitenkin tekemällään meemillä, että menneisyyttä esittävät kuvat ja tekstit kertovat usein enemmän valmistumisajankohdastaan kuin kuvaamastaan ajanjaksosta.
Toisaalta meemien hauskuuden voi nähdä kumpuavan juuri tästä mielikuvasta, joskin se vaatii jo olemassa olevaa tietoa kyseisestä aikakaudesta. Twitter-keskustelu synnytti myös yleisesti pohdintaa siitä, minkälaisia mielikuvia kivikauteen ja sen esittämiseen yleisesti ottaen liittyy. Tästä aiheesta ja esimerkiksi luolamies-stereotypioista Kunnas-Pusa aikoo kertoa lisää Kalmistopiirissä syksyn 2020 aikana.
Kuten edellä on (toivottavasti) käynyt ilmi, kivikautinen keramiikka on kaikkea muuta kuin kamalaa ja tylsää. Kun ope seuraavan kerran puhuu keramiikasta tai kivikirveistä (niistä enemmän seuraavalla kerralla…), ei siis kannata ummistaa silmiä, vaan miettiä, mitä kaikkea ensisilmäyksellä mitättömän näköisiin saviastianpalasiin onkaan tallettunut.
Entä mitä tulevaisuuden arkeologit voisivat kertoa sinun astioistasi? Antropologit ainakin saavat aika paljon irti ihan vain jääkaapin ovesta…
Kirjallisuus:
Ahola, M. 2019. Death in the Stone Age: Making Sense of Mesolithic-Neolithic Mortuary Remains from Finland (ca. 6800-2300 Cal BC). Helsinki: University of Helsinki.
Ahola, M. & Heyd, V. 2020. The Northern Way: Graves and Funerary Practices in Corded Ware Finland. Praehistorische Zeitschrift 95/1, 78-111. https://doi.org/10.1515/pz-2020-0002
Cramp, L. et al. 2014: Neolithic dairy farming at the extreme of agriculture in northern Europe. Proceedings of the Royal Society B, Biological Sciences, 1791, 1–9.
Herva, V-P., Mökkönen, T. & Nordqvist, K. 2017. A northern Neolithic? Clay work, cultivation and cultural transformations in the boreal zone of north-eastern Europe, c. 5300-3000 BC. Oxford Journal of Archaeology 1/36, 25-41.
Herva, V-P. & Lahelma, A. 2019. Northern Archaeology and Cosmology. A Relational view. London & New York: Routledge.
Holmqvist, E. et al. 2018. Tracing grog and pots to reveal Neolithic Corded Ware Culture contacts in the Baltic Sea Region (SEM-EDS, PIXE). Journal of Archaeological Science, 91, 77–91.
Lahelma, A. 2008. A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: The Finnish Antiquarian Society.
Papakosta, V. & Pesonen, P. 2019. Lipid residues in early hunter-gatherer ceramics from Finland. Teoksessa: Mannermaa, K., Manninen, M.A., Pesonen, P. & Seppänen, L. (toim.), Helsinki Harvest: Proceedings of the 11th Nordic Conference on the Application of Scientific Methods in Archaeology, 32-47. MASF 7. Helsinki: The Archaeological Society of Finland.
Pääkkönen, M., Bläuer, A., Olsen, B., Evershed, R. P., & Asplund, H. 2018. Contrasting patterns of prehistoric human diet and subsistence in northernmost Europe. Scientific reports, 8(1). doi:10.1038/s41598-018-19409-8
Rainio, R. et al. 2017. Acoustic Measurements and Digital Image Processing Suggest a Link Between Sound Rituals and sacred Sites in Northern Finland. Journal of Archaeological Method and Theory 2/25, 453-474.
Vanhanen, S. & Pesonen, P. 2016. Wild plant gathering in Stone Age Finland. Quaternary International 404, 43–55. doi: 10.1016/j.quaint.2015.10.036
Wentnik, K. 2020. Stereotype. The role of grave sets in Corded Ware and Bell Beaker Funerary Practices. Leiden: Sidestone Press.
KALMISTOPIIRI 