Historiallinen aika Suomi Toropainen Veli Pekka

Kätilöt lapsenmurhatutkijoina 1600-luvun Turussa

Veli Pekka Toropainen

Aviottoman lapsen synnyttäneet äidit saattoivat 1600-luvulla päätyä lapsenmurhaan pelätessään yhteiskunnan halveksuntaa. Paljastuessaan he saattoivat joutua pyövelin kirveen alle ja roviolle. Mutta kuka suoritti kuolemansyyntutkimuksen vastasyntyneiden tapauksessa? 

Kuolemansyyntutkijat

Turussa tapahtui 1600-luvulla lapsenmurha lähes joka vuosi. Lapsia löytyi Aurajoesta, lantatunkioista, kellareista, saunan välikatosta, kirkkomaalta ja naimattomien naisten arkuista. Pahimmillaan siat kantoivat lasten jäännöksiä kaduilla.

Kun lapsenmurha paljastui, Turun raati määräsi sen tutkijoiksi virkamiehiään tai kaupungissa asuneita kätilöitä, jotka olivat kunniallisia vaimoja tai leskiä. Heidän ammattitaitonsa oli tarpeen lapsen kuolinsyyn toteamisessa. Kätilöt osasivat arvioida lapsen kuoliniän ja nimetä ruumiilliset poikkeavuudet. Heidän tehtäväkseen tuli myös lypsää epäiltyjen naisten rinnat, sillä maidontulosta voitiin päätellä synnytyksen ajankohta.

Kun mahdollisia syyllisiä lapsenmurhaan etsittiin, määrättiin kätilöt tehtävään kortteleittain. Kaikissa kaupungin neljässä korttelissa, Kirkkokorttelissa, Luostarikorttelissa, Mätäjärvellä ja Aninkaisissa, oli omat kätilönsä, joita määrättiin tehtävään yleensä kaksittain. Heidän toimintansa ilmenee seuraavista kolmesta oikeustapauksesta vuosilta 1679−1686.

Olaus Gangouksen kartasta ilmenee Turun korttelijako 1600-luvulla. Aninkaisten kortteli jaettiin vuosisadan loppupuolella Etelä-, Pohjois- ja Uudenkaupungin kortteleihin. Kansallisarkisto.

Privetissä syntynyt

Maaliskuussa 1679 Turun raastuvassa tutkittiin Halikosta olleen ratsumiehen lesken Margareta Henriksdotterin epäiltyä lapsenmurhaa. Margareta oli synnyttänyt 7. maaliskuuta poikalapsen porvari Jakob Harasholmin luona. Hän oli ennättänyt olla miehensä Thomas Mattssonin kanssa avioliitossa neljä vuotta ennen tämän kuolemaa ja pariskunta oli saanut kaksi lasta. Synnyttämänsä aviottoman lapsen isäksi hän kertoi Kemiön saaristosta kotoisin olleen naimattoman Sigfrid-nimisen ratsumiehen, joka oli maannut hänet Teijon kartanossa. Margareta kertoi, ettei hän ollut kertonut kenellekään raskaudestaan, sillä hän oli pelännyt, että hänet ajettaisiin ulos Harasholmin talosta. Hän oli kaatunut pahasti tiistaina ennen synnytystä. Piinan hetkellä hän oli mennyt privettiin synnyttämään yksin. Lapsi oli syntynyt kuolleena ja syyksi tähän Margareta epäili kaatumistaan.

Harasholmin piika Elisabet Mickelsdotter kertoi synnytyspäivän tapahtumista yhtenevästi emäntänsä kanssa, mutta lisäsi, että Margareta oli pyytänyt saada parturin iskemään suonta ja laskemaan hänestä verta päänsäryn vuoksi. Lapsen ruumiin Elisabet oli löytänyt käymälästä. Lapsesta näkyi seinän tukin alta vain pieni osa jalkaa. Kun hän oli ilmoittanut asiasta, oli Margareta todennut, että ”joco löitin” ja pyytänyt häntä kertomaan olleensa läsnä synnytyksessä. Margareta kertoi laittaneensa tukin lapsen ruumiin päälle siinä pelossa, että siat kuljettelisivat ruumiin pihalle. Matts Bryggaren leski, kätilö Brita Johansdotter kertoi tutkineensa poikalapsen ruumiin pormestarin käskystä synnytystä seuraavana lauantaina. Lapsi oli ollut täysiaikainen, mutta sen kaula oli ollut veltto, aivan kuin sillä ei olisi ollut luita kaulassa lainkaan, sekä lisäksi sininen ja verinen. Oikeus noudatti ruumiin tutkittavakseen ja totesi, että lapsen kaula oli todella väännetty nurin. Tämän perusteella Margareta tuomittiin Korkeampien syiden kaaren toisen luvun mukaan mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla.

Tämä Maunu Eerikinpojan Kaupunginlain kohta kuului Abraham Kollaniuksen vuoden 1618 suomennoksen mukaan seuraavasti: ”Tappa mies eli Waimo lapsensa taicka murha pacanan eli Christityn, Taicka lapsi Isänsä, eli Äitinsä: Joca sen teke, Mies eli waimo, Nijn pitä mies wirwun nenähän pandaman, ja waimo poldettaman.”

1700-luvun kätilöitä ”The Midwife”-lehden otsikkosivulla. Kätilöiden osaamista hyödynnettiin myös lapsensurmien tutkinnassa. Kuva: Wikimedia Commons.

Lasten fletkut niskat

Heinäkuun 23. päivänä vuonna 1683 tutkittiin raastuvassa jälleen lapsenmurhaa. Edesmenneen kreivi Wittenbergin tontilta Linnankadun varrelta Herrainkulmalla oli löydetty edellisenä lauantaina poikalapsen ruumis, joka tuotiin oikeuden eteen. Parturimestari Petter Stake ja kätilöt Karin Grelsdotter ja Elisabet Henriksdotter tutkivat ruumiin ja totesivat lapsen olevan täysiaikaisen. Sen niskat oli väännetty nurin. Raati epäili kaupunginpalvelija Jakob Harasholmin luona majaillutta itsellisnainen Elin Bertilsdotteria lapsen äidiksi. Hän oli matkustanut porvari Thomas Krydmanin laivalla Tallinnaan. Porvari velvoitettiin hankkimaan Elin oikeuden eteen ja hänen onnistui tavoittaa Elin Tallinnasta ja tuoda Turkuun lokakuun alussa. 

Eliniä kuulusteltiin 8. lokakuuta 1683 ja hän kertoi syntyneensä Sääksmäellä, mutta kasvaneensa Paraisilla isänsä Bertil Knutssonin luona, joka toimi puutarhurina Sauvon Ruonankartanossa. Elin oli palvellut Turussa useissa paikoissa. Täällä hän tapasi maaherra Harald Oxen palvelijan Mickel Jöranssonin. Elin ja Mickel menivät naimisiin, mutta Mickel kuoli 1670-luvun lopulla. Elinin oli maannut myös maaherran kuski Henrik Matsson ja kultaseppä Hans Meyer. Kolmannen kerran hänet oli vielä maannut koulupoika Johan Thomasson, joka oli jättänyt koulun ja astunut armeijan palvelukseen. Miehistä Hans vapautettiin teosta kämnerissä, mutta Elin tuli ruoskituksi raastuvan porttien sisäpuolella.

Synnytyksestä Elin kertoi seuraavaa. Päästyään kuutolle hän oli tuntenut synnytyksen alkaneen. Kello kolmeen saakka aamulla hän oli kulkenut ympäriinsä kuutolla ja sen lähellä. Kolmen jälkeen hän oli synnyttänyt lapsen veromestari Fuchtingin lesken ikkunan alla jokirannassa. Hän ei tiennyt, oliko lapsi poika vai tyttö, eikä se ollut itkenyt, vaikka oli liikuttanut sormiaan. Hän oli istunut neljännestunnin paikoillaan lapsi hameenhelmoissaan ja toivonut, että joku tulisi paikalle, sillä hän ei ollut jaksanut itse liikkua. Kun kello löi neljä, hänelle tuli kiire kuutolle, sillä hän tiesi kipparin haluavan lähteä liikkeelle aikaisin. Hän huomasi lapsen kuolleen ja laittoi sen tallin alle, vaikka ei tiennyt, kenen rakennus se oli. Hän kiiruhti kuutolle ja istui siellä vaatteidensa päällä laivan lähtiessä purjehdusmatkalle.

Elin kielsi nostaneensa kättään lastaan vastaan tai vääntäneensä sen niskat nurin. Sitä hän ei halunnut kieltää, että lapsi kuoli hänen vuokseen, sillä se oli tukehtunut hänen hameisiinsa hänen istuessaan siinä ikkunan alla. Niskojen nurin menemisen hän arveli tapahtuneen siten, että koska lasten niskat ovat muutenkin fletkuja, niin se oli retkahtanut ja mennyt itsellään poikki. Hän lisäsi, että miksi hän peittäisi tässä asiassa totuuden, kun kerran muuten tunnusti olevansa syypää lapsensa kuolemaan. Elin Bertilsdotter tuomittiin lapsenmurhasta mestattavaksi ja poltettavaksi roviolla Korkeampien syiden kaaren toisen luvun perusteella.

Vastasyntynyt lapsi, kuva vuodelta 1818. Wellcome Collection.

Kirkkomaan lapsenruumis

Akatemian kattoa kattaneet miehet löysivät 6. toukokuuta 1685 murhatun lapsen ruumiin tuomiokirkon ympärysmuurissa sijainneen akatemiatalon pohjoispuolelta. Saatuaan tiedon asiasta raati lähetti parturimestari Hans Roggenbochin tutkimaan ruumiin. Hän kertoi, että lapsi oli asetettu joka kulmastaan nyytiksi sidottuun kaulahuiviin. Ruumis oli hautautunut lumeen ja ennättänyt jo mädäntyä. Sen voitiin kuitenkin todeta olleen tyttölapsi. Raati määräsi lisäksi kaupungin köyhiä synnyttäjiä avustaneet kätilöt Brita Johansdotterin ja Margareta Thomasdotterin tutkimaan lapsen. He totesivat, että se oli täysiaikainen hiuksineen ja kynsineen. Ruumis oli kiedottu koreaan liinaan ja maannut lumessa kuutisen viikkoa, niin etteivät kätilöt voineet erottaa siitä mahdollisia kuoleman aiheuttaneita merkkejä.

Koska lapsenmurhaajata ei ollut selvä, määrättiin korttelimestarit yhden porvarin ja kahden kunniallisen naisen kanssa kukin korttelissaan suorittamaan tutkimus, jossa murhaajatarta etsittäisiin talo talolta lypsämällä epäillyt ja myös kaikin muin mahdollisin keinoin. Kaupunginviskaali Didrich Tegellman kertoi 13. toukokuuta suorittaneensa tutkimuksen Kirkkokorttelissa kahden kätilön Agneta Bertilsdotterin ja Agneta Larsdotterin kanssa. Koko korttelista löytyi vain yksi naimaton nainen, jolta tuli maitoa rinnoista. Tämä irtolaisnainen Maria Mårtensdotter asui kirkon takana Krottilan talossa.

Vesilahden Mantereen kylässä syntynyt Maria kutsuttiin oikeuden eteen ja häneltä kysyttiin, milloin hän oli tullut kaupunkiin. Turkuun hän oli tullut Paavalin päivän aikaan 1684 edesmenneen hovioikeuden presidentin väen kanssa ja pestautunut kuuden markan pestirahalla porvari Mickel Lähteen palvelukseen. Lähteen luota hän oli mennyt sukulaisensa porvari Grels Jyskeen luo ja sieltä piika Anna Gabrielsdotterin luo. Anna kertoi, että Maria oli ollut hänen luonaan kuusi viikkoa. Pyynnöistä huolimatta hän ei ollut tullut Annan kanssa kertaakaan saunaan, joten hän ei ollut nähnyt Marian rintoja. Maria oli lisäksi kulkenut jatkuvasti pää peitettynä, vaikka kävi piikana. Kun Anna oli kysynyt tähän syytä, oli Maria sanonut olevansa kalju.

Turku ennen Turun paloa. G.S. Sergejevin maalaus vuodelta 1811.

Koska juuri synnyttäneitä naisia oli etsitty, oli Anna kutsunut kätilön paikalle epäillessään Marian tilaa. Tämä oli säikähtänyt kätilö Agneta Larsdotteria, mutta antanut kuitenkin lypsää itsensä. Agneta Larsdotter kertoi, että hän oli saanut Marian vasemmasta nännistä vähän harmaata maitoa, jota tuli äskettäin synnyttäneen naisen rinnoista. Kun Marialta kysyttiin, milloin hän oli synnyttänyt viimeksi, hän sanoi sen tapahtuneen edellisenä talvena. Hän veti kuitenkin sanansa heti takaisin ja sanoi edellisenä talvena tapahtuneen makaamisen, josta hän kulki nyt raskaana. Makaaja oli eräs voudinkirjuri Viipurista, joka oli ollut täällä matkalla Viipurin pormestarin kanssa ja majaillut Abraham Kissalan talossa. Makaaminen oli tapahtunut suutari Johan Henrikssonin saunassa ja makaaja oli antanut hänelle kolme tai neljä taalaria. 

Kun Mariaa kovisteltiin tunnustamaan lapsenmurha, hän sanoi, että vaikka pyöveli ottaisi hänet heti käsittelyyn, ei hän voinut tunnustaa sellaista mitä ei ollut tehnyt. Oikeus kävi tuomiolle vasta 8. helmikuuta 1686, kun se oli kuulustellut kaikkiaan kuuttatoista todistajaa. Se joutui toteamaan, ettei Maria ollut voinut murhata lastaan toukokuussa 1686, sillä hän oli edelleen murhatun lapsen kuoleman jälkeen raskaana viipurilaiselle kirjuri Knutille. Maria siis vapautettiin tästä syytteestä. Sen sijaan hänet tuomittiin 40 hopeamarkan sakkoon salavuoteudesta. Koska hän ei ollut saanut käydä neljään vuoteen ehtoollisella, annettiin asia tämän tiimoilta tuomiokapitulin päätettäväksi. Mikäli kirjuri saataisiin kiinni, tulisi hänenkin käydä tuomiolle. Maria Mårtensdotter hyvitti 12. toukokuuta 1686 sakkonsa ruumiinrangaistuksella.

— — —

FT Veli Pekka Toropainen on Turun yliopiston Arkeologian ja Suomen historian tutkija, joka on keskittynyt Turun 1600-luvun historiaan. Tämä teksti liittyy tekeillä olevaan Turun 1600-luvun naisten historiaan.


Lähteet:

KA, Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat (−1809)

Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat z:46, 50, 53 (1679, 1683, 1686).

Rapola, Martti 1926. Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki liitteineen. Suomeksi kääntänyt Abraham Kollanius 1618. Suomen kielen muistomerkkejä III, 2. Helsinki.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.