Ulla Moilanen
Lautanauhat ovat nimensä mukaisesti lautojen avulla kudottuja, usein hyvin koristeellisia, nauhoja, joiden historia ulottuu ainakin parin tuhannen vuoden taakse. Nauhojen jäännöksiä on löytynyt mm. rautakautisista haudoista, minkä vuoksi niiden kutomisesta on tullut suosittua historianelävöittäjien keskuudessa. Monet historianharrastajat ja -elävöittäjät haluavat lautanauhojen muistuttavan mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä löytöjä, ja tähän tarpeeseen vastaa Salakirjojen kustantama Nauha-aarteita – Arkeologisia lautanauhoja Suomen rautakaudelta (2020). Kirjan ovat kirjoittaneet alkuperäisiä lautanauhoja tutkinut tekstiilikonservaattori Maikki Karisto ja käsityömestarin tutkinnon suorittanut toimittaja Mervi Pasanen. Pasanen on kutonut kaikki kirjassa esiteltävät nauhat kahta lukuun ottamatta, ja myös itse värjännyt kudonnassa käytetyt langat. Turun (Kaarinan) Kirkkomäen haudan 1 nauha ja Maskun Humikkalan haudan 31 nauha ovat puolestaan Kariston käsialaa.
Nauha-aarteita on näyttävä, värikäs ja paksu (274 s.) kirja. Varsinainen historiateos se ei kuitenkaan ole. Vaikka kirjassa on jokin verran mukana kiinnostavaa tutkimushistoriaa suomalaisista nauhatutkijoista, ei se sisällä esimerkiksi omaa lukuaan lautanauhojen yleisestä käyttöhistoriasta. Suurin osa teoksen sivuista on kudontaohjeita ja niihin liittyviä suurikokoisia kaavoja. Kyseessä onkin ensisijaisesti käsityökirja, joka keskittyy myös vahvasti tekijöihinsä. Heidän taustojaan avataan kirjassa seikkaperäisesti. Karisto ja Pasanen ovat historianharrastajien piireissä tunnettuja tekstiiliosaamisestaan, joten lukijakuntaa aihe kiinnostanee.
Kirjassa kerrotaan lautanauhojen valmistustekniikoista ja selitetään termejä, kuten tuppilonauha tai puolikaskierto. Silti kirja ei sovi aloittelevalle lautanauhankutojalle, sillä alusta lähteviä perusteita tai opastusta nauhan aloitukseen ei kirjassa ole (aloittelijalle sopivista ohjeista ks. Karisto 2010). Edistyneemmät kutojat sen sijaan löytävät kirjasta ohjeet yhteensä 56 nauhan kutomiseen.
Kirjassa esiteltävät lautanauhat ovat pääasiassa peräisin Lounais-Suomen rautakautisista kalmistoista. Niiden lisäksi mukana ovat myös Mikkelin Tuukkala sekä Karjalankannaksella sijaitsevat Räisälän Hovinsaaren ja Kaukolan Kekomäen kalmistot, jotka painottuvat ajoitukseltaan keskiaikaan. Hämeen nauhalöytöjä, joita on ainakin Tampereen Vilusenharjusta (Tomanterä 1978), ei kirjassa ole mukana. Kalmistot esitellään lyhyinä tiivistelminä Museoviraston muinaisjäännösrekisteriä apuna käyttäen. Kunkin nauhan kohdalla kerrotaan myös lyhyesti, mistä haudasta löytö on peräisin ja mikä kyseisen nauhan käyttötarkoitus on ollut. Lyhyitä kuvauksia seuraavat kudontaohjeet.
Rautakautiset nauhalöydöt ovat pääasiassa huonosti säilyneitä ja fragmentaarisia. Sen vuoksi niiden kuvioiden tulkinta ei ole aina helppoa. Hyvänä esimerkkinä toimii Maskun Humikkalan haudan 31 nauha, josta on vuosikymmenten – ja jopa viime vuosien – aikana valmistettu erilaisia versioita. Tässä kirjassa esitellään viimeisimmät kirjoittajien tekemät tulkinnat nauhojen kuvioinneista ja värityksistä. Karisto on arvioinut värit silmämääräisesti (mikroskooppitutkimusten) avulla, sillä täsmälliset värimääritykset vaatisivat kromatografisia tutkimuksia, joita nauhoista ei toistaiseksi ole tehty (ks. esim. Uusi väitöstutkimus rautakauden Suomessa käytetyistä väreistä ja tekstiilien värjäysmenetelmistä).
Vaikka kirjan käsityöohjeet hyödyttävät parhaiten edistyneitä lautanauhaharrastajia, voi teosta suositella myös kaikille muille Suomen rautakaudesta kiinnostuneille. Monia nimittäin varmasti kiinnostaa, miltä rautakausi näytti. Tähän kysymykseen visuaalisesti näyttävä kirja tarjoaa kiinnostavia vastauksia. Mukana on runsaasti hyviä kuvia sekä alkuperäisistä arkeologisista löydöistä että niiden pohjalta valmistetuista ennallistuksista. Niistä on iloa, vaikka omat käsityötaidot eivät nauhojen kutomiseen riittäisi.
Arvosteltu teos:
Karisto, Maikki & Pasanen, Merki (2020). Nauha-aarteita – Arkeologisia lautanauhoja Suomen rautakaudelta. Tallinna: Salakirjat. ISBN 978-952-7204-36-8.
Muut lähteet:
Karisto, M. 2010. Lautanauhat – suunnittelu ja kutominen. Helsinki: Tammi.
Karisto, M. & Pasanen, M. 2013. Omenaisia ja revonneniä: Suomalaisia lautanauhoja. Helsinki: Salakirjat.
Tomanterä, L. 1978. Tampereen Vilusenharjun tekstiililöydöt. Liite teoksessa Nallinmaa-Luoto, T., Tampere Vilusenharju – Nuoremman rautakauden kalmisto Pirkanmaalla. Karhunhammas 3. Turku: Turun yliopisto.
KALMISTOPIIRI 