Sofia Paasikivi
Tiedetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston, Jyväskylän yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen hanke, jossa kehitetään yliopistojen, tiedemuseoiden, tieteentekijöiden ja koulujen välistä vuorovaikutusta. Hankkeessa keski- ja varsinaissuomalaiset kuudesluokkalaiset pääsevät tutustumaan eri alojen tutkimukseen tutkijoiden pitämien työpajojen muodossa. Tarkoituksena on innostaa lapsia tieteen pariin, kertoa heille tutkimustyöstä sekä opettaa ongelmanratkaisua ja tieteellisen tiedon tuottamista. Käynnissä oleva Tiedetestaajat toimii pilottina ja vuoden 2021 loppuun mennessä arvioidaan, jatketaanko hanketta tulevaisuudessa valtakunnallisella hankkeella, jossa lapset kotipaikasta ja -taustasta riippumatta saisivat henkilökohtaisen kokemuksen tieteen ja akateemisen tutkimuksen maailmasta.
Lähdin itse mukaan Tiedetestaajiin osin silkasta päähänpistosta. Huomasin että projektiin haettiin mukaan tutkijoita, ja se kuulosti paitsi tärkeältä, myös hauskalta tavalta kertoa omasta tutkimusalasta lapsille ja nuorille. Toisaalta mukaan lähteminen myös mietitytti paljon, sillä mitään aiempaa kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä minulla ei ollut. Se ei kuitenkaan osoittautunut ongelmaksi, sillä apua ja vinkkejä sai sekä Tiedetestaajien vetäjiltä, että muilta historia-alan kollegoilta joiden kanssa kokoonnuimme muutaman kerran yhdessä juttelemaan siitä, miten voisimme kukin omat työpajamme toteuttaa. Suurin osa piti saman työpajan neljä kertaa, aina eri koulun kuudesluokkalaisille. Omalle kohdalleni valikoitui kouluja ympäri Varsinais-Suomea; Turusta, Loimaalta, Mynämäeltä ja Uudestakaupungista.
Alkuperäinen ajatus syksyllä oli vielä toiveikas näky siitä, että maalis-huhtikuussa asiat olisivat koronpandemian jäljiltä suhteellisen ennallaan ja voisin koululaisten kanssa joko vierailla muinaisjäännöksillä ja kertoa niistä paikan päällä, tai vähintäänkin mennä itse kouluun ja esitellä heille erilaisia löytöjä ja kenttätyövälineitä. Toisin kuitenkin kävi, ja pandemian voimistuttua myös Tiedetestaajien työpajat päätettiin kaikki viedä verkkoon. Omat työpajani olivat maaliskuussa 2021, mikä tarkoitti sitä että kuudesluokkalaiset olivat opettajan kanssa koulussa, kun taas tutkija istui etäyhteyksien äärellä kotonaan. Tämä luonnollisesti pisti myös ajatukseni työpajan toteuttamisesta kokonaan uusiksi, koska en voinut viedä oppilaita muinaisjäännöksille tai edes viedä mitään esineitä näytille.
Työpajaa edelsi pieni alustus, jonka aikana kävimme läpi esitehtäviä, kerroin oppilaille arkeologiasta ja näytin kuvia arkeologien työstä, niin kaivauksilla, laboratoriossa kuin kirjapinojen keskelläkin. Vaikka kaivauskuvat olivat selvästi kiinnostavimpia ja niistä kyseltiin eniten, kävi esityksestä toivottavasti ilmi, että kenttätyöt ovat vain yksi osa arkeologin työtä. Kunkin luokan kanssa puhuttiin myös lyhyesti siitä, millaisia muinaisjäännöksiä heidän lähialueellaan on, mitä ne kertovat heidän kotiseudustaan ja miten ja mistä muinaisjäännöksistä saa lisää tietoa.
Varsinaiseen työpajaan kuului kolme osiota: esitehtävä, työpaja sekä jälkitehtävä. Esitehtävässä opettaja kävi läpi oppilaiden kanssa kaksi rautakautta kuvittavaa kuvaa, ja he pohtivat yhdessä mitä niissä tapahtuu, ja miten kuvat eroavat vastaavasta nykyaikaisesta tilanteesta. Lisäksi he kirjoittivat ylös mitä jo tiesivät arkeologiasta ja mitä halusivat minulta kysyä. Esitehtävät paitsi antoivat itselleni käsityksen siitä, miten tuttu aihepiiri kullekin koululuokalle on, niin myös auttoi murtamaan jäätä kun pystyin heti alusta alkaen juttelemaan oppilaiden kanssa heidän kysymyksistään. Kaikille luokille arkeologia oli siinä määrin tuttua että he tiesivät että kyse on vanhojen asioiden tutkimisesta ja moni oli myös kuullut arkeologisista kaivauksista. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet; kukaan ei maininnut Indiana Jonesia sanallakaan.
Otin pohjaksi Finnan erinomaisen tehtäväpaketin Esihistorian mysteeriesineitä, jota voin suositella esimerkiksi yläkoulujen käyttöön. Tehtäväpaketissa oppilaat saavat esineestä kuvan, sekä tietoja kuten sen koon, mitä materiaalia esine on ja miten vanha se on. Tämän pohjalta heidän tulee päätellä, mikä esine on kyseessä, kuka sitä ehkä on käyttänyt ja mihin. Samaa ideaa soveltaen korvasin kuitenkin esineet itselleni tutummilla ja ehkä nuoremmille oppilaille sopivammilla esineillä. Hyödynsin paljon kuvia Luistari-fi -verkkoportaalista. Ne valikoituivat pitkälti sen mukaan minkä ajattelin kuudesluokkalaisia kiinnostavan, mutta myös koska sivustolla on Tuomas Myllylän upeita sarjakuvapiirroksia, jotka kuvittavat rautakautisten esineiden käyttöä ja antavat konkreettisemman käsityksen siitä, miten erilaisia esineitä on käytetty ja miltä ajan ihmiset ovat saattaneet näyttää. Tuomaksen kuvat olivat oppilaiden parissa suosittuja, joskin johtivat siihen, että arkeologiksi ryhtymisen sijasta osa oli ehkä kiinnostuneempia sarjakuvataiteilijan työstä!
Vaikka työpajassa he pohtivat esineitä rautakautisista mahtimiekoista keskiaikaisiin nahkakenkiin, oli yksi arvuuteltu esine kuitenkin ylitse muiden, nimittäin keskiaikainen käymälän istuin. Olin ottanut esineen mukaan koska arvelin sen olevan sekä hauska että haastava. Jokaisesta neljästä luokasta löytyi kuitenkin aina vähintään yksi joka tunnisti esineen ja riemu oli suurta kun ehkä hieman huumorillakin heitetty arvaus osui oikeaan.
Toiveena oli, että antaisimme kullekin luokalle myös tehtävän, jonka avulla he voivat jatkaa aiheeseen tutustumista tai jonka oppilaat voivat tehdä läksynä. Tähän annoin tehtäväksi valita yhden Turun Museokeskuksen 3D-mallintaman esineen. Esinettä voi mallissa pyöritellä ja zoomata. Oppilas saa valita mieluisimman kuvakulman ja piirtää esineen, sekä piirroksen viereen kirjata mikä esine on, mistä se on tehty ja miten sitä on käytetty. 3D-mallinnetut esineet olivatkin osittain työpajan pelastus, sillä vaikka nyt ei ollut mahdollista näyttää oppilaille oikeita arkeologisia löytöjä paikan päällä, pääsivät he pyörittelemään malleja ja näkemään niistä yksityiskohtia, joita ei ehkä olisi alkuperäisistä esineistä edes huomannut.
Kaikenkaikkiaan kokemus oli pelkästään positiivinen, huolimatta siitä, että koronapandemia pakotti laittamaan kaikki alkuperäiset suunnitelmat uusiksi moneen kertaan, ja olin huolissani siitä miten saan etänä kontaktia oppilaisiin. Kaikki oppilaat olivat kuitenkin aktiivisia ja nyt vuoden jälkeen myös hyvin tottuneita etäopetukseen. He kommentoivat ja kyselivät ahkerasti ja ennen kaikkea osasivat pohtia kriittisesti heille esitettyjä arkeologisia esineitä, niiden ikää, materiaalia ja erilaisia ominaisuuksia ja sen pohjalta tehdä johtopäätöksiä siitä, mistä esineestä on kyse. Pajan tarkoitus ei ollut myöskään opettaa pelkästään arkeologiaan liittyviä asioita, vaan yleisesti ottaen opetella esittämään kriittisiä kysymyksiä ja pohtia mitä esineet voivat kertoa ihmisistä niin menneisyydessä kuin nykyisinkin.
Tiedetestaajissa oli mukana vain kourallinen humanisteja, joten mikäli hanke saa jatkoa valtakunnallisessa muodossa, rohkaisisin kaikkia kollegoja lähtemään mukaan!
KALMISTOPIIRI 