Historiallinen aika Iso-Britannia ja Irlanti Itä-Eurooppa ja Venäjä Keski- ja Etelä-Eurooppa Lähi-Itä Suomi Vanha-Majamaa Jasmin

Kulkutaudit ja media – kolera helsinkiläislehdissä 1890-luvulla

Jasmin Vanha-Majamaa

Kulkutaudeilla on historiallista merkitystä. Niiden seuraukset riippuvat kunkin epidemian vakavuudesta, laajuudesta ja kestosta, mutta pandemioiksi levinneiden tautien yhteiskunnalliset vaikutukset ovat usein melko hyvin verrattavissa toisiinsa (Moilanen 2020: 3). Laaja ja tuhoisa kulkutauti jää taloushistorian ja politiikan lisäksi elämään sekä kieleen että visuaaliseen ja rakennettuun kulttuuriin. Kolera oli eurooppalaisille uusi kulkutauti 1800-luvulla ja kiersi niin siirtomaavaltojen kansainvälisen kauppaliikenteen ja armeijoiden mukana kuin myös suurten imperialististen valtakuntien sisällä. Kolerasta tuli paikallisten epidemioiden kasvaessa lopulta todellinen kansainvälinen pandemia vuosisadan puoleenväliin mennessä. Englannissa se tosin oli puhjennut epidemiaksi ensi kertaa jo 1800-luvun alussa. (Seppänen et al. 2020, 2; Vuorinen, 2006, 13) Välissä nähtiin lievempiä tautiaaltoja, mutta 1880‒1890-luvuilla levinneen viidennen pandemian aikana kolerasta kärsi rankasti erityisesti Venäjä (Paasikivi 2016, 3‒6). Venäjällä ja Etelä-Euroopassa leviävän koleran etenemistä seurattiin 1890-luvun alussa helsinkiläisissä sanomalehdissä ahkerasti, ja sen uutisoinnissa voi nähdä yhteneväisyyksiä nykyisen koronapandemian ympärillä käytävään mediakeskusteluun. (Lue Kalmistopiiristä lisää myös maskikeskustelun historiasta.)

Kolera 1800-luvun kulkutautina

Koleran taudinaiheuttaja on Vibrio cholerae -bakteeri, josta seuraa vakavia suolisto-oireita. Hoitamattomina raju ripuli, lihaskrampit ja oksentelu johtavat kuolemaan noin 50‒70 prosentilla sairastuneista. Tauti kestää yleensä enintään viikon, mutta vakavimmillaan nestehukka ja shokki saattavat tappaa potilaan tunneissa. Koska kolerabakteeri leviää eritteiden ja saastuneen veden välityksellä, siitä tuli 1800-luvulla paitsi slummien, myös sotien ja muiden kriisien kulkutauti. (Seppänen et al. 2020, 15‒16.) Kolerabasillin löysi italialainen Filippo Pacini vuonna 1854 ja Robert Koch uudelleen vuonna 1883, mutta kaikki eivät olleet vakuuttuneet bakteeritartunnoista. Taudin hoitokeinot eivät myöskään juuri muuttuneet bakteerin löytymisen myötä – niihin kuuluivat muun muassa kuppaus, oopiumi ja erilaiset homeopaattiset ratkaisut. (esim. Paasikivi 2016, 2.) Parantuneen kaupunki-infrastruktuurin ja hygienian takia kolerantapaiset epidemiat ovat Euroopassa nykyisin harvinaisia, mutta niitä esiintyy edelleen alueilla, joissa elintaso on matala ja asuinolot ahtaat ja epähygieeniset. (Seppänen et al. 2020, 15‒16.)

Koleran aggressiivinen leviäminen oli aikalaisille selvää, mutta tartuntojen syy tai tartuntatapa olivat tuntemattomia (ks. Ruumiin nesteet ja myrkyttynyt ilma: näkemyksiä tartuntatautien leviämistavoista historiallisessa Euroopassa). Lontoossa ja muissa englantilaisissa kaupungeissa yleinen viemäröinti ja puhtaanapito olivat 1800-luvulla monilla alueilla kehittymättömiä. Esimerkiksi Lontoon Sohossa alueen köyhyys, suuri väestöntiheys sekä karjan ja teurastamojen runsaus aiheutti sen, että katuja ja Thames-jokea käytettiin jätteiden tyhjennyspaikkoina viemäreiden sijasta. Lääkäri John Snow arvioi kesällä 1854 puhjenneen valtavan tartunta-aallon johtuneen paikallisen pääkadun yleisen vesipumpun saastumisesta, mutta taudinaiheuttajien leviämisestä väiteltiin yhä; 1800-luvun alkupuolella bakteeriteoria oli uusi ja saastuneisiin hajuihin pohjaava miasma-teoria vielä vallalla. (Summers 1989, 113‒11; Paneth et al. 1998; Seppänen et al. 2020: 3.) Useiden lääkäreiden selviäminen vailla tartuntoja yhdistettynä taudin oireettomiin kantajiin jopa vahvisti ajatusta siitä, että kolera levisi ainoastaan veden välityksellä.

Sohon pääkadun vesipumpun muistomerkki ja John Snowlle omistettu muistomerkki Lontoossa. Kuva: Wikimedia Commons CC BY SA 2.0.

Suomeen kolera saapui ensimmäistä kertaa vuonna 1831, mutta rajuin kolmas aalto seurasi 1850-luvun Krimin sodasta levinnyttä pandemiaa. Vaikkei kolera koko Suomen mittapuulla ole kuulunut tappavimpiin tai yleisimpiin kulkutauteihin, on se silti jäänyt elämään Helsingin kaupunkikuvaan. Helsingissä tautien tai sairaanhoidon mukaan virallisesti tai epävirallisesti nimettyjä paikkoja on useita, esimerkiksi Kauppatorin edessä sijaitseva Eteläsataman läntinen Kolera-allas.

Laaja lääketieteellinen keskustelu koleran leviämisestä ja ehkäisystä alkoi 1800-luvun puolivälissä. Suomessakin otettiin vuosisadan loppua kohden kaupunkien kaivojen tila tarkemmin huomioon koleravaaran varalta. (Vuorinen 2006, 13, 60‒61.) Yhteys sotiin lienee lisännyt taudin pelottavuutta, kuten myös sen yleinen tappavuus: vastoin influenssapandemioiden ”luonnonmukaista” lapsi- ja vanhuskuolleisuutta koleraan kuoli kaikenikäisiä (Seppänen et al. 2020, 20). Kolera-aiheinen uutisointi paikoin kiinnosti ja pelotti aikalaisia (Vuorinen 2006), mutta myös kyllästytti ja turhautti.

Kolera-altaan opastekyltti. Kuva: Flick.com / Ms L CC BY NC ND 2.0.

”Eräs lääkäri on lähetetty Persiaan” – kaukaisia kulkutautiuutisia

Koleran saapumista Suomeen 1890-luvulla edelsivät lehdistössä paikoin kiivaatkin keskustelut koleran esiintymisestä Venäjän keisarikunnan Kaukasiassa sekä Persiassa (pääasiassa nykyisen Iranin alueella) ja Euroopan suurkaupungeissa. Suomen laajalevikkisimmät sanomalehdet olivat Helsingissä julkaistavat suomenruotsalainen Hufvudstadsbladet ja nuorsuomalainen Uusi Suometar. Vuonna 1890 perustettu Päivälehti tarjosi Uutta Suometarta radikaalimmin liberaalin näkökulman suomenkieliseen uutisointiin Ruotsinkielistä iltapäivälehteä taas edusti Nya Pressen. (Fogde 2020; Päivälehden arkisto 2012: 6‒10.)

Vuoden 1890 kolerauutiset ovat asianmukaisen vakavia ja asiallisia; niissä esiintyvä huoli on maltillista ja yksityiskohtien määrä vähäinen. Lyhyitä uutisia löytyy ripotellen muiden ulkomaanuutisten seasta läpi koko vuoden, mutta vain kerran tai pari kuukaudessa. Päivälehti ja Uusi Suometar uutisoivat kumpikin viikonloppuna 25.‒26. tammikuuta saapuneista sähkeistä, joiden mukaan ”eräs venäläinen lääkäri” on lähetetty Venäjän Persian vastaiselle rajalle tutkimaan koleraa ja tarkistamaan rajan taudintorjuntatoimia (Päivälehti 25.01.1890, 3; Uusi Suometar 26.01.1890, 3). Samana lauantaina Nya Pressen julkaisi tarkemman tiivistelmän Persian koleratilanteesta: ”Astrakanin kuvernööri on lähettänyt venäläishallinnolle pyynnöstä virallisen kirjeen, jonka mukaan koleratartunnat ovat kolmella persialaisella paikkakunnalla aiheuttaneet (vähintään) 87 kuolemantapausta” (Nya Pressen 25.01.1890, Aftonnummer: 3). Seuraavan tiistain Päivälehdessä on samankaltainen tiivis katsaus, jossa nousee esille huoli Kaukasian puutteellisista taudintorjuntatoimista ja taudin leviämisestä kansainvälisesti. Taudin ilmoitetaan myös korostetusti olevan ”oikeata aasialaista koleraa” muiden vatsatautien sijaan (Päivälehti, 28.01.1890, 4). Samalla sivulla on myös juttu lääketieteellisestä läpimurrosta, jossa ”influenssabasilleja” on tunnistettu Wienissä. Jutussa myös mainitaan, ettei niillä ei ole mitään suoraa tekemistä kolerabasillin kanssa. (Päivälehti, 28.01.1890, s. 4.)

Kolera aiheutti Venäjällä useita mellakoita 1800-luvulla. Kuva on vuodelta 1892 ja esittää Astrakhanin koleralevottomuuksia.

Helmikuussa satunnaisia koleratapauksia kerrotaan ilmenneen Venäjän ulkopuolella, muun muassa Roomassa. San Spiriton sairaalassa potilaan kerrotaan kuolleen koleraan, mutta taudin saapumisesta Italiaan uutisoidaan myöhemmin ”perättömänä huhuna”. Samaan aikaan Venäjältä kantautuu lisää huolestuneita uutisia, ja taudin pelätään leviävän laajalti, mikäli asiaan ei puututa. (Uusi Suometar, 26.02.1890: 3; Päivälehti 26.02.1890: 3; Hufvudstadsbladet 07.02.1890: 3; Nya Pressen 09.02.1890, Morgonnummer: 4.)

Vuoden varrella tapahtuneen uutisoinnin kiinnostavia piirteitä ovat nykyiseen verraten tiedonkulun hitaus ja vähäinen uutistarjonta – toisaalta koleran leviämistä lähes vähäteltiin, toisaalta siitä oltiin kovasti huolissaan – sekä lääketieteelliset uutiset, jotka toisinaan nousevat varsinaisten tautiuutisten rinnalle. Koleran eteneminen on selvästi kiinnostanut sekä suomen- että ruotsinkielisten lehtien toimitusta ja lukijakuntaa. Vuosien 1890 ja 1891 kolerauutisia leimaa kuitenkin kaikille ulkomaanuutisille tyypillinen etäisyys. Nimeämättömät lääkärit vierailevat Persiassa tutkimassa huolestuttavia tapahtumia, joista ei kuitenkaan ole tarpeen kirjoittaa syvemmin.

Den har tråkat ut mig” – uutisväsymys tyyntä myrskyn edellä

Kolera leviää kahdessa vuodessa Lähi-idästä ja Etelä-Euroopan kaupungeista syvemmälle Keski-Eurooppaan ja Venäjälle. Toukokuussa 1892 sen kerrotaan puhjenneen Pariisissa, ja saksalaiset viranomaiset ilmoittavat valmistautuvansa taudin saapumiseen Saksaan (Hufvudstadsbladet 05.05.1892: 3.). Saman vuoden Hufvudstadsbladet tarjoaa heinäkuun viimeisellä viikolla ikkunan vähemmän viralliseen asennoitumiseen koleraa kohtaan (Hufvudstadsbladet 26.07.1892: 2). Kolmiosainen ”Krönika”-kolumni alkaa kevyellä ja suopealla kannanotolla ”katupoikien ja muiden poikien katupoikapuheeseen” ja slangisanojen leviämiseen, mitä kolumnisti pitää tavanomaisena ja harmittomana. Viimeinen osuus kertoo loppukesän tummien iltojen tuovan mukanaan helsinkiläisten odottaman syyshuvin, sirkuksen, joka on tällä kertaa Siltasaareen saapuva Cirkus Robinson. Niiden välissä on suorasanainen kannanotto kolerauutisointiin ja helsinkiläisten kolera-asenteeseen sekä kolumnistin riimittelemä koleraruno. Kolumni yllättää kärkkäällä kyllästyneisyydellään. Sävy on jopa hieman ivallinen koleravaarasta puhuvia kohtaan – kirjoitushetkellä uutisointi ”Persian kolerasta” ja sen leviämisestä Euroopan kaupungeissa on jatkunut jo kahden vuoden ajan, ja kyllästyminen välittyy selvästi.

Teos vuodelta 1831 esittää koleran barbaarista riehumista Euroopassa. Kuva: Wikimedia Commons.

Om koleran vill jag absolut icke skriva mera. Den har tråkat ut mig” (Kolerasta minä en todellakaan jaksa enää kirjoittaa enempää. Se on kyllästyttänyt minut täysin), on avauksena hyvin henkilökohtainen lyhyiden uutiskatsausten rinnalla. Se valaisee mahdollisesti lehtien ulkopuolella käytävää yleistä keskustelua. Mielipiteiden julkaiseminen ja yhteydenpito ei ole 1890-luvulla ollut yhtä helppoa kuin tämän hetken some-alustoilla, mutta ihmisten henkinen jaksaminen pandemiauutisten keskellä tuskin on yksilötasolla muuttunut suuresti. Kolumnisti kuvaa olevansa kaulaa myöten täynnä kolerauutisia, jotka täyttävät kaikki lehdet ja keskustelut. Samalla hän mainitsee koleran pelon laittaneen Helsingin julkisen puhtaanapidon täysin uuteen uskoon, mikä sentään on hyvä asia jo kaupungin viihtyvyyden kannalta.

Tiedon ja ihmisten liikkuvuus muuttuu, tautikeskustelun tunnekirjo ei

Uutisotsikot ja Hufvudstadsbladetin kolumni ovat verrattavissa tämän hetken koronavirusuutisointiin. Samankaltaisuutta on nähtävissä niin terveydenhuollon ja hygienian korostuneessa merkityksessä kuin kansalaisten yleisessä turhautumisessa. Koleran tarttumistavasta oli jo 1800-luvun loppuun mennessä päästy jonkinlaiseen yleismaailmalliseen varmuuteen, ja suunta oli kohti kasvavaa tiedotusta ja bakteeriteorian lopullista vakiintumista. Lääketieteellisen tutkimuksen uutisointi parantui huomattavasti niin ulkomaisissa kuin suomalaisissa sanomalehdissä.

Kasvava ymmärrys taudin käyttäytymisestä helpotti koleran torjunnan suunnittelua vuosisadan loppua kohden. Samasta syystä tieteellinen uutisointi on tärkeää nykyajan tartuntatauteihin varautumiseksi. Tiedon määrän kääntöpuolena voi kuitenkin olla uutisähky, mistä on selvästi kärsitty jo ennen modernia sähköistä tiedonkulkua. Kaupungin kohentunut siisteys sekä uutisten saaminen ulkomaiden tartunnoista on toisaalta saattanut pitää koleran kurissa Helsingissä, mutta saattoi myös – kuten Krönikan kolumnistin tapauksessa – tehdä varovaisuudesta liioitellun ja turhan tuntuista. Jos koleran historiaa vertaa Covid-19-pandemian syihin ja parhaillaan kehittyviin seurauksiin, voi sentään todeta, ettei tautien leviäminen maasta toiseen kaupan ja ihmisten mukana ole uusi ilmiö. Taudinehkäisyyn pyrkivät karanteenit, kotihoito, tutkimus ja rajatarkastukset ja kansainvälinen lääketieteellinen yhteistyö eivät nekään ole yksin nykyaikainen keino tautien torjuntaan (ks. esim. Kalmistopiiristä Taistelua tartuntatauteja vastaan: Karanteenin ja eristämisen historiaa).

Lue kolerauutisointeihin liittyen myös juttu ”Koleralle koleran kuolema!” – Kulkutauti slaavilaisissa kansanuskomuksissa.

— — —

Jasmin Vanha-Majamaa on Helsingistä Rovaniemelle muuttanut Lapin yliopiston kulttuurihistorian opiskelija, jonka pääaine on matkailututkimus. Sivuaineisiin ja muihin kiinnostuksenkohteisiin kuuluvat kielet ja taidehistoria. Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopiston järjestämällä valtakunnallisen humanistisen verkko-opetuksen Kulkutautien historiaa -kurssilla syyslukukaudella 2020.

Lähteet

Kansalliskirjaston digiarkiston sanomalehdet vuosilta 1890-1894:
Helsingfors Aftonbladet
Hufvudstadsbladet
Nya Pressen
Päivälehti
Uusi Suometar

Muut sanomalehtiartikkelit:

O’Connor, R. (9.10.2020). Seth Meyers calls out Trump over White House coronavirus outbreak: ‘He’s Typhoid Mary if she held rallies’. Independent.

Päivälehden arkisto (21.5.2012). Helsingin sanomien historiikki. Haettu 10.12.2020 osoitteista https://www.paivalehdenarkisto.fi/yleinen/paivalehti-helsingin-sanomien-historiikki/ ja https://www.slideshare.net/paivalehdenarkisto/paivalehti-helsinginsanomat

Tieteelliset artikkelit ja kurssimateriaalit:
Encyclopædia Britannica (2020). Typhoid Mary [Alternative title Mary Mallon].

Fogde, S. (2020). Pengar eller politik? : Motiven bakom och debatten om kvällstidningen Nya Pressens nedläggning 1974. Pro gradu, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta.

Moilanen, U. (2020). Antiikin epidemioita. Kulkutautien historiaa. Historian valtakunnallinen verkko-opetus, Turun yliopisto.

Paasikivi, S. (2020). ”Waikioita Waiwoja Watasta”: Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto.

Paneth, N.; Vinten-Johansen, P.; Brody, H. & Rip, M. (1998). A rivalry of foulness: official and unofficial investigations of the London cholera epidemic of 1854. American Journal of Public Health, 88(10), 1545–1553.

Seppänen jne. (2020). Johdanto. Kulkutautien historiaa. Historian valtakunnallinen verkko-opetus, Turun yliopisto.

Summers, J. (1989). Broad Street Pump Outbreak. Soho – A History of London’s Most Colourful Neighborhood. Lontoo: Bloomsbury. s. 113‒117.

Vuorinen, H. S. (2006). Tautinen Suomi 1857‒1865. Tampere: Tampere University Press. s. 35‒181.

Muut lähteet:

CURIOSity collections (n.d.). Cholera Epidemics in the 19th century. Contagion: Historical Views of Diseases and Epidemics -verkkojulkaisusarja. Harvard Library.

UCLA Dept. of Epidemiology (n.d.). Broad Street Pump Outbreak. John Snow site.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.