Historiallinen aika Keskiaika Kivikausi Koskinen Juuso Rautakausi

Mikroliitti Oy:n arkeologisia tutkimuksia vuodelta 2020

Juuso Koskinen

Vuonna 2020 arkeologian kenttätöihin erikoistunut yhtiö Mikroliitti Oy teki yhteensä 122 kenttätutkimusta. Suurin osa töistä oli inventointeja, konekaivun valvontoja ja koekaivauksia. Hankkeista kuusi oli arkeologisia kaivauksia, joista tutkimuksellisesti kiinnostavimmat esitellään tässä lyhyesti. Kenttätöiden raportit ilmestyvät myös aikanaan yrityksen kotisivuille, josta ne ovat vapaasti luettavissa ja tallennettavissa. Niitä voi etsiä myös Museoviraston kyppi.fi -portaalista.

Luulusikka pesä Mikroliitti KM 42634:8
Kuva 1. Mottisen asuinpaikalta Lempäälästä löydetty myöhäisrautakautinen tai keskiaikainen luulusikan pesä (KM 42624:8). Kuva: Juuso Koskinen

Luulusikan osia rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuvalta asuinpaikalta Lempäälästä

Ensimmäinen esiteltävistä kaivauskohteista on Lempäälän Mottinen, jossa tutkittiin kaksi tulevan maakaapelilinjan alle jäävää muinaisjäännösalueen kohtaa (ks. Kuva 3). Kohde tunnetaan asuinpaikkana, jonka tutkimuksissa on löydetty rautakautisia ja historiallisen ajan jäännöksiä. Alueella on myös rautakautinen polttokenttäkalmisto. Paikalla sijainnut Lempoisten kylä on palanut 1836 (Vuoristo 2007: 7). Kaivaus tehtiin paikalle asennettavan maakaapelin linjalle kahteen kohtaan, joissa oli havaittu muinaisjäännöksiin viittaavia kerrostumia edellisen vuoden koekaivauksessa (Koskinen et al 2019).

Lempäälä Mottinen tutkimusalue Mikroliitti
Kuva 2. Lempäälän Mottisen asuinpaikan tutkimusalue sinisen ympyrän sisällä. Taustakartta: Maanmittauslaitos

Kaivausalue 1 sijoittui viljelyksessä olevan pellon reunaan, tilakeskuksen hiekkatien tuntumaan. Alueen 1 pintamaan alta tuli esille nokea ja hiiltä sisältäviä savimaita sekä todennäköisesti ainakin osin hajotettuja kivirakenteita. Vaikka rakenteiden yhteydestä löydettiin pääasiassa historiallisen ajan asutukseen viittaavia löytöjä, tuli niistä esille paikoin myös rautakauden tyypin keramiikkaa. Osa dokumentoiduista maayksiköistä vaikutti sijaintinsa ja maa-aineksensa perusteella myös nykyaikaisilta eli maakerrokset ovat oletettavasti sekoittuneet myöhemmän maankäytön seurauksena.

Lempäälä Mottinen maakaapelilinja Mikroliitti
Kuva 3. Pelastuskaivetut maakaapelilinjan osuudet vihreällä. Ilmakuva: Maanmittauslaitos

Alueen 1 itäpuoliskolla oli kivikeskittymä, joka vaikutti paikalla olleen rakennuksen nurkkakiveykseltä. Rakenteen ikää valottavia löytöjä ei kuitenkaan saatu. Keskivaiheilla tuli esille noin 10 m pitkä, särmikkäistä ja osin palaneista kivistä muodostuva maansekainen kivipenkka (Kuva 4), joka esiintyi kaapelilinjan eteläpuolen tien myötäisenä ja jatkui myös tien alle. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi puretun kiukaan kiviä. Yksikkö on todennäköisesti peräisin historialliselta ajalta, koska sen pohjalta löytyi pala tiiltä. Alueen itäpäässä havaittiin palomaata, joka vaikutti säästyneen myöhemmältä maanmuokkaukselta. Tässä palomaassa oli huomattavan paljon hirsirakenteisiin viittaavaa, muotoonsa palanutta, savitiivistettä sekä kevyeksi palanutta savikuonaa.

Kuva 4. Tien alle ulottuva maansekainen kivipenkka Mikroliitti Lempäälä Mottinen
Kuva 4. Tien alle ulottuva maansekainen kivipenkka. Kuva: Juuso Koskinen

Yksikössä oli myös erittäin paljon palamattomia luita, joiden seassa oli uurrekoristeltu luuvarras, todennäköisesti lusikan varsi (Kuva 5). Palomaan vieressä oli kaivanto, joka oli täytetty särmikkäillä ja osin rapautuneilla kivillä. Kyseessä ei todennäköisesti ollut kovin vanha rakenne, koska kivien välissä oli samanlaista savensekaista ja irtonaista multaa kuin nykyisessä kyntökerroksessakin. Kaivannossa oli mahdollisesti kyse siis salaojasta tai tien alaisen ja sen viereisen maan kantavuuden parantamisesta, jonka yhteydessä sekaan on kulkeutunut muinaisjäännöskerrostuman maata. Vaikka rakenne on tulkittavissa myöhäiseksi tai jopa nykyaikaiseksi, kivien lomasta löytyi kuitenkin uurrekoristellun luulusikan pesä (Kuva 1). Löytö on todennäköisesti kulkeutunut löytöpaikkaansa kaivantoa kaivettaessa. Museoviraston tutkija Sami Raninen, joka on tutkinut Pirkkalan Tursiannotkon luulusikoita, arvioi kumpaakin uurrekoristeltua luulöytöä rautakautiseksi tai keskiaikaiseksi.

Luuvarsi KM 42624:6 Mikroliitti
Kuva 5. Uurrekoristeltu luisen esineen varsi. Pituus 8,3 cm ja halkaisija 1,4 cm (KM 42624:6). Kuva: Janne Soisalo

Alueen 1 ehjimmät kulttuurikerroksen osat ja rakenteet jatkuivat kaapelilinjan eteläpuolella kulkevan tien alle käytännössä koko alueen alalla. Vähemmän ehjää kulttuurikerrosta jatkui myös pellon puolella koko matkalta. Alueen 1 kivirakenteiden ja -keskittymien voidaan löytöaineistonsa sekä vanhojen karttojen perusteella arvioida olevan peräisin historialliselta ajalta, ja alueen pienempien palojälkien voi tulkita samoin perustein olevan suurimmaksi osaksi peräisin vuoden 1836 palosta. Alueen itäpäässä laajana, ehjänä ja sekoittumattomana säilynyttä noensekaisen maan kohtaa on silti luuesineiden perusteella syytä pitää rautakautisena tai keskiaikaisena kerrostumana. Muut alueen yksiköt olivat huomattavasti pienialaisempia tai sekoittuneempia kuin tämä palomaakerros, ja niiden rautakautiset löydöt voivat olla historiallisen ajan maanmuokkauksessa paikalleen kulkeutuneita. On kuitenkin myös mahdollista, että Alueen 1 kivikeskittymät ja -rakenteet ovat osaksi rautakautisia. Esimerkiksi yllä mainittu maansekainen kivipenkka voi olla osa rautakautista kalmistoa, jota on käytetty rakennuksen perustana historiallisella ajalla. Kun rakennus on myöhemmin tuhoutunut tulipalossa, nämä kivet olisi levitetty tien pohjaksi.

Kuva 6
Kuva 6. Hiekkatien puolella olleen kaapeliojan kerrostumia luuesineiden löytökohdalla. Päällimmäisenä yksikkö Y1, eli tienvieren modernina aikana sekoittuneet maat. Sen alla Y8, eli ehjä palomaa, josta uurrekoristeltu luuvarsi löytyi, sekä Y9, eli kivillä täytetty kaivanto, josta luulusikan pesä tuli esille. Mallinnus: Juuso Koskinen

Mottilan toisesta kaivausalueesta (Alue 2) esille otettu maa, jota vuoden 2019 koekaivauksen tuloksena oli arvioitu vanhaksi kulttuurikerrokseksi (Koskinen et al. 2019), osoittautui nykyaikaiseksi tasoituskerrokseksi. Tämän maakerroksen sisään oli kuitenkin kulkeutunut vahvoja nokilaikkuja, jotka saattavat olla peräisin vuoden 1836 palosta. Tämä tulipalo näkyi myös alueen itäpäässä, jossa puhtaan saven sisältä tavattiin halkaisijaltaan n. 40 cm kivi, jonka alapuolen pinnassa oli kiinni vahvaa hiiltymää, mutta yläpinnassa vain haaleaa nokijälkeä. Kivi oli siis siirretty pois palonaikaiselta paikaltaan, mikä viittaa siihen, että alueen 2 nokisten laikkujen alalla maata on muokattu palon jälkeen. Vuoden 2019 koekaivauksessa havaittu kivirakenne, jota epäiltiin mahdolliseksi romahtaneeksi kellariksi, osoittautui kuoppaan kaivetuiksi kiviksi, jotka olivat todennäköisesti myöhäisen louhimisen tulosta. Kivissä oli selviä porausjälkiä ja niiden lomasta löytyi nykyaikaiselta vaikuttavaa rautavannetta. Kivet eivät muodostaneet muuria tai muuta järjestelmällistä latomusta.

Raportti: Lempäälä Mottinen arkeologinen kaivaus maakaapelilinjalla 2020

Mahdolliseen pyyntikuoppaan tehty hiilihauta Kotkassa

Seuraava esiteltävistä kaivauskohteista on mahdolliseen pyyntikuoppaan tehty hiilihauta. Se sijaitsee Kotkan Niitynmäessä, Keltakallion teollisuusalueen laajennussuunnitelman alueella (Kuva 7). Hiilihauta on löytynyt inventoinnissa elokuussa 2020 (Poutiainen & Jussila 2020), ja se on muinaisjäännösrekisterissä nimellä Korkeakoski Niitynmäki 2 (1000039273). Kohde tutkittiin saman vuoden syksynä arkeologisin kaivauksin, jotta sen muinaisjäännösrauhoitus voitaisiin poistaa.

Kotka hiilihauta Mikroliitti
Kuva 7. Kotkan Niitynmäen tutkimusalue sinisen ympyrän sisällä. Taustakartta: Maanmittauslaitos

Hiilihauta sijaitsee hakkuuaukean ja hiekkakangasmetsän rajalla. Se on soikeanmuotoinen ja alaltaan noin 2 x 3 m sekä noin 40 cm syvä. Hiilihaudan poikki kaivettiin lapioilla noin 4 m pitkä, 1 m leveä ja 40–60 cm syvä kaivausalue. Koska mitään rakenteita tai hiilihaudalle tyypillisestä kerrosjärjestyksestä poikkeavia maita ei tullut esille, oja kaivettiin kerralla pohjamaahan asti, ja hiilihaudan kerrostumat dokumentoitiin kaivausalueen seinämästä. Profiilissa näkyi hiilihaudalle tyypillinen kerrosjärjestys: hiilikerros, jonka alla on vaalea palaneen hiekan kerros, jota on paikoin vaikea erottaa luontaisesta huuhtoutumiskerroksesta (Kuva 8). Hiilihaudan syvimmässä kohdassa – sen keskellä – ei kuitenkaan havaittu huuhtoutumiskerrosta tai vaaleaksi palanutta hiekkaa, koska hautaa on kaivettu siinä polton jälkeen. Profiilin kaakkoisreunalla näkyy eheän hiilikerroksen päällä hiilensekainen hiekkakerros, eli polttamisen jälkeen haudasta pois kaivettu maa. Yllättäen hiilihaudan kaakkoispäästä löytyi 18 cm syvyydeltä kivennäismaan pinnasta kvartsi-iskos, joka on todennäköisesti peräisin esihistorialliselta ajalta (Kuva 9).

Kotka hiilihauta painanne Mikroliitti
Kuva 8. Hiilihauta avattuna sekä kohteelta tavattu toinen painanne punaisen nuolen kohdalla. Kuvattu pohjoiseen. Kuva: Juuso Koskinen

Hiilihaudan koillisreunalta noin neljä metriä koilliseen oli toinen painanne, joka oli pyöreä, halkaisijaltaan noin 2 m ja noin 20 cm syvä. Siihen kaivettiin koekuoppa sekä muutamia koepistoja, joissa ei näkynyt hiiltä eikä rakenteita, vaan ainoastaan puhdas, häiriintymätön ja yksinkertainen podsolimaannos.

Koska tästä painanteesta ei tavattu hiiltä tai rakenteita, kyseessä ei ole hiilihauta. Sen sijaan myös tästä painanteesta löytyi kvartsi-iskos (Kuva 9) noin 15 cm syvyydeltä kivennäismaan pinnasta. On siis mahdollista, että paikalla on ollut kaksi esihistoriallisesta toiminnasta jäänyttä painannetta, esimerkiksi pyyntikuoppaa, ja toista niistä on myöhemmin käytetty hiilihautana. Vastaavanlaisia esihistorialliseen kuoppaan tehtyjä hiilihautoja tunnetaan esimerkiksi Maaningan Keskisaaresta. Hiilihaudan ja pienemmän painanteen ympäristöön kaivettiin 16 koekuoppaa, noin 20 x 20 m alueelle. Niissä ei ollut mitään löytöjä eikä muitakaan esihistorialliseen asuinpaikkaan viittaavia havaintoja.

Kotka hiilihauta kvartsi-iskoksia Mikroliitti
Kuva 9. Painanteista löytyneet kvartsi-iskokset. Mitan jaotus 0,5 cm. Kuva: Juuso Koskinen.

Raportti: Kotka Keltakallio Korkeakoski Niitynmäki 2 arkeologinen kaivaus 2020

Pronssikautinen röykkiö Ulvilassa 

Kolmas esiteltävistä kaivauskohteista on Ulvilan Pirunkynsi III, pronssikautinen röykkiöhautakohde, joka tutkittiin pois louhosalueen laajennussuunnitelmien vuoksi. Röykkiö on löytynyt inventoinnissa vuonna 1996, jolloin se arvioitiin pronssikautiseksi sijaintikorkeutensa perusteella (Heikkinen 1996). Lähiseudulla, louhosalueen ja Tampereentien pohjoispuolella, on tutkittu kaivauksin myös pronssikautiset röykkiöt Pirunkynsi I ja II vuonna 2013 (Mikkola 2014: 1). Pirunkynsi I:stä löytyi pronssinen rannerengas, ja röykkiön pohjoispuolelta 181 palaneen luun kappaletta. Pirunkynsi II oli löydötön.

Ulvila Pirunkynsi kartta Mikroliitti
Kuva 10. Ulvilan Pirunkynsi III sinisen ympyrän sisällä. Taustakartta: Maanmittauslaitos

Röykkiö sijaitsi avokallion ja louhosalueen välisellä, noin 40 m leveällä ja pääosin ehjällä, mäntyvoittoisella metsämaan kaistaleella. Röykkiö oli tehty maapohjalle kallion juurelle, ja se vaikutti selvästi ihmistekoiselta (Kuva 11). Kivilajin perusteella röykkiön kivet olivat peräisin lähiympäristöstä, mutta ne oli kasattu ympäristöstään selvästi erottuvaksi keskittymäksi. Luontainen maa alkoi röykkiön kivien alta samalta korkeustasolta kuin ympäristössäkin, lukuun ottamatta röykkiön keskikuopannetta, jonka kohdalla jokseenkin ilmavasti paikallaan olleet röykkiökivet jatkuivat ympäröivää luontaista pintamaata syvemmälle. Kaikki tutkimuksen löydöt tulivat myös esille tältä kohtaa. Keskikohdan kuopanne saattaa olla tulosta myöhemmästä kajoamisesta hautaan. Tähän viittaisivat myös muutamat hajallaan olevat laakamaiset kivet, jotka saattavat olla peräisin hautarakenteesta.

Ulvila röykkiö kaivaus Mikroliitti
Kuva 11. Röykkiöhauta kaivettuna tasoon 1 ja kuvattuna pohjoisesta. Kuva: Juuso Koskinen

Röykkiössä ei havaittu ehjiä rakenteita, mutta siitä löytyi palaneiden luiden keskittymä (Kuva 12), ilmeisesti paikallaan olevan, laakamaisen kiven alta. Löytö oli niin syvällä röykkiössä, että se tuskin voi olla maastopaloon jäänyt luontainen raato. Osa putkiluun kappaleista oli niin ison nisäkkään luita, ettei mikään eläin niitä tuskin olisi pystynyt kuljettamaan ahtaaseen tilaan kivien alle. Ilmavassa taskussa, jossa luut olivat, esiintyi kuitenkin orgaanista ainesta rihmastoineen. Sen perusteella vaikutti, että jonkinlainen maan pinnalta ulottuva käytävä sinne saattoi ulottua. Röykkiön kivien alta esille myös kaksi horrostavaa kyykäärmettä. Kyykäärmeet käyttävät ravinnokseen kuitenkin pieniä eläimiä, jollaisista suurimmat löydetyt putkiluun kappaleet, eivät voi olla peräisin. Palaneiden luiden lisäksi röykkiöistä löytyi muutamia kvartsi-iskoksia ja -kaapimia sekä mahdollinen kiviesineen katkelma.

Ulvila röykkiö kaivaus palanut luu kiveys laakakivi Mikroliitti
Kuva 12. Laakakiven alta esille tulleita luunkappaleita löytösijoillaan. Kuva: Juuso Koskinen

Raportti: Ulvila Pirunkynsi III arkeologinen kaivaus 2020

1600–1800 -lukujen kerrostumia Helsingissä

Neljäs esiteltävistä kohteista on Helsingissä, jossa tutkittiin kaupungin historiallisia kerrostumia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (jatkossa SKS) arkiston laajennustöiden vuoksi. Työmaa, eli tutkimusalue, sijaitsi pääasiassa Hallituskadulla, Ritarihuoneen ja SKS:n arkiston välissä, ja osin myös Ritarikadulla, SKS:n arkiston länsi- ja lounaispuolella. Kohdalla ollut ehjä muinaisjäännös tutkittiin pois yksikkökaivauksena. Tutkimuksessa kaivettiin noin 113 m² laajuudelta muinaisjäännöskerroksia ja -rakenteita, jotka ovat peräisin aikaväliltä noin 1640–1862.

Hallituskatu kaivaus SKS Mikroliitti
Kuva 13. Senaatintorin ja sen ympäristön muinaisjäännösalue punaisella, tutkimusalue sinisen ympyrän sisällä. Kartta-aineisto: Maanmittauslaitos ja Museovirasto

Pelastuskaivausten alue sijaitsi keskeisellä kohtaa Vironniemen Helsingin vanhaa asemakaava-aluetta, ja kaivaushavainnoissa vaikutti näkyvän monien vanhaa Helsinkiä kohdanneiden historian tapahtumien jälkiä. Tulkintani mukaan esille tulleet kaivausyksiköt jakautuvat neljässä eri historian vaiheessa muodostuneisiin kerrostumiin: 1. päällimmäisenä todennäköisesti 1858–1862 kadunrakennuksessa sekoittuneet maat, sen alla 2. todennäköisesti venäläismiehityksen jälkeisen ajan maat ja rakenteet, esimerkiksi 1752 vuoden kartalla näkyvän talon perustukset (Kuvat 15–18). Tämän alla 3. mahdollisesti isovihanaikaisen venäläislinnoituksen maat ja rakenteet aikaväliltä 1713–1721, joiden alla 4. mahdollisesti isovihan palokerros.

Helsinki siirrettiin Vanhankaupunginlahdelta Vironniemelle 1640-luvulla. Kaupunki paloi ensimmäisen kerran jo vuonna 1654, mutta paloalueen laajuudesta ei ole tarkkoja tietoja. Seuraava suuri palo tapahtui isovihassa 10.–11.5. 1713, kun perääntyvät ruotsalaiset joukot sytyttivät kaupungin tuleen. Viimeinen suuri palo tapahtui vuonna 1808, ja sen tiedetään Anders Kocken asemakaavasuunnitelman kartan perusteella ulottuneen myös kaivetulle kohdalle. Yllä mainittu neljäs kerrostuma, eli ohut nokisen hiekan kerrostuma, esiintyi kaikkialla koskemattoman pohjahiekan pinnalla, joten kyseessä on oltava kaivausalueen kohdan ensimmäinen palo. Palohistorian perusteella voisi siis olettaa, että kyseessä on vuoden 1654 palokerros, mutta tulkinta sopii huonosti kaivauksissa esille tulleeseen kerrosjärjestykseen. Palokerros alkoi ehjänä välittömästi rakennuksen jäännösten alta, jotka ovat sijaintinsa perusteella melko varmasti peräisin vuoden 1752 kartalla näkyvästä talosta. Lienee siis todennäköisempää, että rakennusjäännöksen alla ollut palokerros on peräisin sitä ajallisesti lähempänä olleesta isovihan palosta, vuodelta 1713.

Rahalöydöt ovat alueella kaivettujen muinaisjäännöskerrosten tärkein ajoituslähde. Rahoja on yhteensä 12, ja ne ovat lyöty aikavälillä noin 1632–1725. Rahoista kaksi (1632–1654) löytyi pohjamaan pinnalla olleesta palokerroksesta (Kuva 14), eli yllä mainitusta neljännestä kerrostumasta ja kolme (1667–1725) tämän yläpuolella olleesta, jokseenkin sekoittuneesta jätemaasta. Loput viisi rahaa (1644–1679) olivat peräisin hyvin sekoittuneista kerroksista. Palomaakerroksesta löytyneistä, vuosien 1632 ja 1654 välillä lyödyistä, rahoista ei havaittu selviä palojälkiä, joten nämä rahat ajoittavat epävarmasti palomaakerroksen syntyhetkeä. Palokerros oli ohut, joten on mahdollista, että rahat ovat kulkeutuneet siihen jälkikäteen, samoin kuin niitä on selvästi kulkeutunut muihinkin kaivausyksiköihin. Runsaiden rahalöytöjen perusteella lienee silti kiistatonta, että kaivetun muinaisjäännöksen kohta on ollut aktiivisessa käytössä jo pitkään ennen isovihaa.

Kuva 14 Helsinki Äyri Kristiina Mikroliitti
Kuva 14. Toinen pohjamaan pinnalla olleesta ehjästä palomaasta löytynyt raha, 1/4 äyriä kuningatar Kristiinan ajalta 1632–1654. Kuva: Juuso Koskinen
Kuva 15. Puurakennetta, joka on todennäköisesti osa vuoden 1752 kartalla näkyvää rakennusta. Mikroliitti
Kuva 15. Puurakennetta, joka on todennäköisesti osa vuoden 1752 kartalla näkyvää rakennusta. Kuva: Juuso Koskinen
Kuva 16.  Pohjamaan pinnalla oleva palomaa alkaa välittömästi puurakenteen alta. Mikroliitti
Kuva 16. Pohjamaan pinnalla oleva palomaa alkaa välittömästi puurakenteen alta. Kuva: Juuso Koskinen
Kuva 17. Todennäköisesti samaan rakennukseen kuuluvia kiviperustuksia. Mikroliitti
Kuva 17. Todennäköisesti samaan rakennukseen kuuluvia kiviperustuksia. Kuva: Juuso Koskinen
Hallituskatu SKS Mikroliitti historiallinen kartta
Kuva 18. Vuoden 1752 kartta nykyaikaisen rakennuskannan päälle piirrettynä. Sinisellä piirretyn tutkimusalueen länsireunassa on kaivettujen rakennejäännösten kohdalla rakennusmerkintä. Rakennus on suorakaiteen muotoinen, etelä-pohjois-suuntainen, ja sen keskellä, itäpuolella, on uloke. Taustakartta: Mökkönen 2002: Liite 3.3

Raportti: Helsinki Hallituskatu 1 arkeologinen valvonta ja kaivaus 2020

Maan peitossa ollut linnoitusmuuri Haminassa

Viimeinen esiteltävistä kaivauskohteista on Haminan kaupungissa esiin kaivettu ja dokumentoitu linnoitusmuurin osa, joka sijaitsee Linnoituksen uimahallin tontilla. Tutkimusalueen kohdalle oli vuonna 2007 kaivettu kaksi koeojaa, joissa kummassakin oli todettu ehjänä säilynyttä muuria (Kaskinen 2007). Vuoden 2020 tutkimus tehtiin havaintokohtien viereen suunnitellun ulkoaltaan vuoksi.

Hamina linnoitus kaivausalue Mikroliitti kartta
Kuva 19. Tutkimusalue sinisen ympyrän sisällä. Taustakartta: Maanmittauslaitos

Esille otetun muurinosan pituus oli harjalla noin 19,90 m ja alareunassa noin 12,80 m. Keskellä sen korkeudeksi mitattiin 2,07 m ja sen harjan leveys oli 85–90 cm. Muuri nojasi hieman lounaaseen päin. Vallihaudan täyttömaasta tuli esille arvioilta 1800- ja 1900-lukujen vaihteen löytöjä, esimerkiksi kaksi venäläistä tiiltä. Muita löytöjä ei tehty. Kaikki tutkimuksen havainnot viittaavat siihen, että kyseessä on Helsingin bastionin kontereskarppi, eli vallihaudan vastamuuri, kuten Ilkka Kaskinen vuoden 2007 koekaivauksen yhteydessä jo totesi.

Hamina muuri dokumentointivaiheessa Mikroliitti
Kuva 20. Muuri dokumentointivaiheessa. Kuva: Juuso Koskinen

Raportin nimi: Hamina Linnoituksen uimahalli arkeologinen kaivaus 2020

Kirjoittaja on valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 2018. Hänen kosteikkoarkeologinen opinnäytteensä käsittelee soistuneen muinaisjärven maastomallinnusta. Hän on työskennellyt kenttätutkijana Mikroliitti Oy:ssä vuodesta 2017 alkaen ja on nykyään yrityksen kenttätyöpäällikkö.

Lähteet

Heikkinen, T. 1996. Ulvilan esihistorialliset ja historiallisen ajan muinaisjäännökset. Inventointikertomus, Satakunnan Museo.

Kaskinen, I. 2007. Muistio Haminan Linnoituksen kaupunginosan tontilla 1027 (ns. Torinvarren koulun tontti) suoritetuista arkeologisista koekaivauksista. Muistio, Museovirasto.

Koskinen, J. 2020. Hamina Linnoituksen uimahalli arkeologinen kaivaus. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Koskinen, J. 2020. Helsinki Hallituskatu 1 arkeologinen valvonta ja kaivaus. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Koskinen, J. 2020. Ulvila Pirunkynsi III arkeologinen kaivaus. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Koskinen, J., Poutiainen, H. & Sepänmaa, T. 2019. Lempäälä Mottinen – Pyhätie maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2019. Tutkimusraportti Mikroliitti Oy.

Koskinen, J. Sepänmaa, T. Soisalo, J. & Rahtola J. 2020. Lempäälä Mottinen arkeologinen kaivaus maakaapelilinjalla 2020. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Koskinen, J. & Soisalo, J. 2020. Kotka Keltakallio Korkeakoski Niitynmäki 2 arkeologinen kaivaus. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Mikkola, E. 2014. Ulvila Pirunkynsi I ja II – Pronssikautisten röykkiöiden kaivaus 20.–28.5 ja 25.6.–5.7.2013. Tutkimuskertomus, Museovirasto.

Mökkönen, T. 2002. Helsinki – Helsingfors Kaupunkiarkeologinen inventointi. Tutkimuskertomus, Museovirasto.

Poutiainen, H. & Jussila, T. 2020. Kotka Keltakallion teollisuusalueen laajennuksen, asemakaavan nro 0220 arkeologinen inventointi 2020. Tutkimuskertomus, Mikroliitti Oy.

Vuoristo, K. 2007. Lempäälä Mottinen – Koekaivaus 11.–15.6.2007. Tutkimusraportti, Museovirasto.

tttv21 SA_tunnus_ympyra_keltainen_cmyk

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.