Kaisa Kautto
Viipurin Lepolan hautausmaan vanhimmat osat on otettu käyttöön 1700-luvun lopussa ja hautausmaata on kutsuttu myös Ristimäen vanhaksi hautausmaaksi. Viipurin jäätyä talvisodan seurauksena neuvostoliittolaisten haltuun, hautasivat he Lepolaan omia vainajiaan, turmelivat hautakiviä ja ottivat niitä uusiokäyttöön. Takaisinvaltauksen jälkeen kiirehdittiin kaupungissa korjaamaan sodan tuhoja ja siistimään myös hautausmaat. Kunnostamistoimista kirjoittivat keväällä 1942 ilmestyneet sanomalehdet. Sota ja vaihtuvien haltijoiden toimet jättivät Lepolaan pysyvät jälkensä.
Häväistyt hautausmaat
Viipuriin saapui sen takaisinvaltauksen jälkeen 115 viipurilaista lottaa siivoustehtäviin syyskuussa 1941. He olivat ensimmäisiä palaajia, jotka näkivät sodan tuhot kaupungissa. Saatuaan komennuksensa viimeisenä sunnuntaina tilaisuuden käydä hautausmailla, lotat havaitsivat niiden olevan kurjassa kunnossa. Lotat ehtivät siivota omaistensa haudat ja jopa istuttaa niille kukkasia.
Ensimmäisiä Viipurin hautausmaiden tuhon nähneitä naisia oli myös kirjailija Lempi Jääskeläinen. Hän pääsi Viipuriin kaupunginjohdon ja TK-upseerien delegaatiossa 4.9.1941. Jääskeläinen puhkesi itkemään ääneen saapuessaan vanhempiensa tuhoutuneelle haudalle Ristimäen hautausmaalle. Myös Viipuriin vähitellen palannut siirtoväki havaitsi hautausmailla käydessään sodan tuhot. Erityisen voimakkaat ne tuntuvat tuolloin olleen Lepolassa eli Ristimäen vanhalla hautausmaalla. Hautausmaiden tila huolestutti myös muualla Suomessa olevia. Juho ja Maria Lallukan Taiteilijakodin säätiö tiedusteli Viipurin tuomiokirkkoseurakunnalle 28.3.1942 lähetetyssä kirjeessä, oliko Lallukoiden hauta kärsinyt sodasta ja pyysi lähettämään siitä valokuvan. Kirjeessä kysyttiin myös, olisiko mahdollista saada haudalle kukkasia tai muita istutuksia. Seurakunnan taloudenhoitaja ilmoitti vastauskirjeessään, että Juho ja Maria Lallukan haudat näyttävät säästyneen sodan vaurioilta, mutta varmaa tietoa ei vielä voida antaa, sillä haudat ovat vielä osittain lumen peitossa. Hautainhoitosäätiön ilmoitettiin hoitavan hautoja kesällä, mikäli olosuhteet sallisivat.
Päämajan Sotilashallinto-osasto järjesti lehtimiehille Karjalan Kannaksen kiertomatkan 9.–13.4.1942. Matkaan sisältyi käynti Lepolan hautausmaalla. Useissa sanomalehdissä kirjoitettiinkin hautausmailla käyneiden havainnoista sekä niistä toimista, mitä Lepolan hautausmaan kunnostamiseksi tehtiin.
Lepolaan havaittiin haudatun satoja neuvostoliittolaisia vainajia. Vainajia oli haudattu suomalaisten vainajien sekaan ja heidän perhehautoihinsa. Haudoilla kuvattiin lisäksi olleen kaatuneita hautakiviä ja kranaattien silpomia puita. Joissakin hautakivissä oli kranaatinsirpaleiden osumia ja osa hautamuistomerkeistä oli kokonaan kadonnut. Hautakiviä oli myös otettu suomalaisten haudoilta uusiokäyttöön. Kivistä oli hakattu vanhat nimet pois ja tilalle kaiverrettu uudet. Jotkut kivet oli vain käännetty toisin päin ja teksti kirjoitettu kiven taakse. Lallukoiden hautamuistomerkki oli säilynyt ehyenä, vaikkakin kranaattisateesta kosketuksen saaneena. Sen lähettyviltä löytyi hauta, jossa oli alastomina ja ilman arkkua haudattujen neuvostoliittolaisten ruumiita, myös lapsivainajia. Kyseisellä haudalla ei ollut muistomerkkiä.
Helsingin Sanomat (HS 14.04.1942) ilmoitti Lepolasta löytyneiden neuvostovainajien lukumääräksi kaikkiaan 523, joista 343 oli lapsia. Vainajat olivatkin enimmäkseen siviilejä, mutta joukossa oli myös puna-armeijan sotilaita. Osa vainajista oli haudattu ilman arkkua, mutta siellä täällä oli myös punaisella kankaalla verhottuja arkkuja. Arkut olivat jykeviä ja karkeaa tekoa.
Suomalaiset järkyttyivät näkemästään. Heidän pyhä kalmistonsa oli raiskattu. Suomalaiset kokivat tämän vihollisen vandalismina ja pyhäin häväistyksenä
Puhdistus
Neuvostoliittolaisten vainajien pois siirtäminen nähtiin välttämättömänä toimenpiteenä. Niinpä Lepolasta löytyneet vainajat kaivettiin talven jälkeen ylös haudoistaan ja siirrettiin joukkohautoihin Liimatan alueelle. Eri lehdet ilmaisivat joukkohautojen sijainnin hieman eri tavoin. Aamulehti ilmoitti 1.2.1942, että vainajat tullaan siirtämään Liimatan ja Säiniön välille. Uusi Suomi kuvasi paikan olevan Säiniön ja Terijoentien risteyksessä. Tehtävää johti sotilaspastori Nokkala ja työn teetettiin sotavangeilla. Vainajia siirrettiin tiettävästi myös muilta suomalaisilta hautausmailta, ainakin Sorvalista.
Siirtotoimenpiteet ilmoitettiin tehdyn järjestyksen palauttamiseksi, hautausmaan kunnostamiseksi ja tunnesyistä. Operaatiota kutsuttiin myös puhdistukseksi ja sitä perusteltiin muun muassa terveydellisillä syillä. Siirron vakuuteltiin tapahtuneen kunnioituksella ja pieteetillä. Sanomalehdet pyrkivät selvästikin ilmaisemaan toimen olleen välttämätön ja asianmukainen ilmaistessaan esimerkiksi, miten ”kulttuuri-ihmiseltä” edellytetään kaikissa olosuhteissa ”kunnioitusta suureen tuntemattomaan siirtynyttä kohtaan” (Uusi Suomi 15.04.1942).
Liimatan joukkohaudat
Sotahistorian harrastaja Osmo Sintonen on vuosia etsinyt suomalaisia, venäläisiä ja saksalaisia vainajia yhteistyössä venäläisten etsijöiden kanssa. He löysivät Liimatan alueelta vuonna 2017 joukkohaudan, jossa oli 1350 neuvostoliittolaisen vainajan jäänteet. Venäläiset arkeologit tutkivat haudan ja vainajat, joiden havaittiin olevan uudelleen haudattuja. Haudassa oli lahonneita punaisia arkkuja. Suurin osa vainajista oli haudattu 14.3.1940–15.8.1941 Viipurin suomalaisille hautausmaille ja siirretty kyseiseen suomalaisten perustamaan joukkohautaan vuonna 1942. Joukkohaudasta löytyneistä vainajista 470 luokiteltiin puna-armeijan rivisotilaiksi ja päällystöön kuuluneiksi. Vainajissa oli Sintosen mukaan todennäköisesti myös 325 Viipurin sotavankileirillä 6 sekä sotavankisairaala 64:ssä kuollutta sotavankia. Vankisairaalassa menehtyneillä oli sairaalavaatteet päällä. Vainajissa oli myös siviilejä, joista osa oli lapsia. Useat seikat sopivatkin keväällä 1942 ilmestyneissä suomalaisissa sanomalehdissä annettuihin Lepolasta siirrettyjen neuvostovainajien kuvauksiin.
Lepolasta ja muilta viipurilaisilta hautausmailta mahdollisesti siirrettyjen vainajien uusista hautapaikoista on ollut haasteellista löytää lähteitä. Havaitsin Liimatan asemakarttaan (1943) merkityn kaksi venäläisten hautapaikkaa. Vuonna 2017 löydetty joukkohauta sijaitsi hieman kartalle rajatusta alueesta itään päin, lähellä rautatietä. Sintonen pitää todennäköisenä, että kyseiseen asemakarttaan merkityt haudat kuuluvat edelleen kateissa oleville neuvostoliittolaisille sotavangeille. Jäämme odottamaan etsijäryhmän seuraavia toimia Viipurissa.
Lopuksi
Lepolan hautausmaa on kätkenyt sisäänsä useiden sukupolvien ajan suomalaisten perhe- ja paikallishistoriaa. Paikan turmeltuminen sodan seurauksena haavoitti syvästi etenkin viipurilaisten mieliä. Suomalaisten toimet Lepolan hautausmaan puhdistamiseksi tuntuvatkin ymmärrettäviltä sota-ajan kontekstista katsottuna. Sota oli runnellut paikat ja murtanut mielet. Tulevaisuuteen oli helpompi katsoa, kun vihollisen jäljet oli siivottu pois.
Taistelun Lepolan hautausmaan herruudesta voittivat venäläiset. He jatkoivat sotien jälkeen vainajien hautaamista alueelle ja merkitsivät paikan omin näyttävin symbolein. Myöhemmin hautausmaan muut alueet jäivät hoitamatta ja villiintynyt luonto otti ne valtaansa.
Nykyisin, kun sodista on kulunut aikaa, Viipurin entiset suomalaiset hautausmaat on alettu mieltää yhteiseksi kulttuuriperinnöksi. Paikallistasolla tämä on näkynyt muun muassa siten, että nykyiset viipurilaiset ovat järjestäneet Lepolassa siivoustalkoita, etsineet kadonneita suomalaisia hautakiviä ja olleet mukana muistomerkkihankkeissa. Näistä tuorein on Jaakko Juteinin (1781–1855) hautamuistomerkin pystyttäminen vuonna 2020 Lepolan hautausmaalle.
Vuonna 2017 löydetty joukkohauta oli sotien jälkeen jäänyt unohduksiin. Alue oli metsittynyt ja sen eräällä osiolla oli kaatopaikka. Paikallisten keskuudessa oli liikkunut tarina, että kyseisellä alueella olisi neuvostosotavankien hautausmaa. Kului vuosikymmeniä, ennen kuin paikka tutkittiin. Viranomaiset siirsivät löydettyjen vainajien jäänteet alueen rakennustöiden vuoksi Leningradin valtatien varteen, paikkaan, jossa on neuvostosotilaiden muistomerkki. Näin Lepolasta ja muilta viipurilaisilta hautausmailta siirretyt neuvostoliittolaiset vainajat tulivat haudatuiksi kolmannen kerran.
———
Kirjoittaja (FM, MuM) tekee kirjaa Lepolan hautausmaan hautamuistomerkeistä sekä Viipurin suomalaisista hautausmaista Eeva Tammen kanssa. Tekijät keräävät valokuvia ja muisteluita viipurilaisiin hautausmaihin liittyen. Yhteydenotot kautto.kaisa@gmail.com tai p. 044 5504455. Huom. Ei valitettavasti mahdollisuutta vastata hautapaikkatiedusteluihin.
Lähteet
Aamulehti 1.2.1942. Tulevasta vainajien siirrosta Liimatan ja Säiniön välille.
Ajan Suunta, 14.04.1942. Lehtimiesten vierailusta Viipurin Lepolan hautausmaalla.
Etelä-Saimaa 18.4.1942. Viipurin hautausmaiden kunnosta ja venäläisten vankien siirrosta.
Etelä-Savo 19.5.1942. Vainajia kerrotaan siirretyn Lepolasta 500 ja Sorvalista 100.
Etelä-Suomen Sanomat 25.11.1989. Lepolan hautausmaan tilasta takaisinvaltauksen jälkeen.
Helsingin Sanomat 24.9.1941. Lottien tehtävästä Viipurissa.
Helsingin Sanomat 14.04.1942. Lepolasta löytyneiden vainajien lukumäärät.
Kansallisarkisto Mikkeli (KA Mikkeli). Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan arkisto. Lähetetyt ja saapuneet kirjeet (1941–1944). III Fa: 2.
Kortelainen, Anna: Tapaus Lempi Jääskeläinen: Mitä historialliselle romaanille tapahtuu? Monumenteista tanssiaskeliin. Taiteiden ja kulttuurin Viipuri 1856–1944. Ripatti, Anna ja Koivisto, Nuppu (toim.). Viipurilaisen Suomalainen Kirjallisuusseura ry. Helsinki, 2020.
Sankt-Peterburgskije vedomosti 14.9.2017. Liimatasta löytyneestä joukkohaudasta ja vainajien siirrosta. Suomentanut Galina Pronin.
Semenov, Dimitry. Tiedonanto Lepolan (Viipurin eteläisen hautausmaan) muistomerkistä 27.4.2021.
Sintonen, Osmo. Sähköpostiviestit Kaisa Kautolle 20.6.2021 ja 21.6.2021.
Suomen Sosialidemokraatti 15.4.1942. Havainnoista Lepolan hautausmaalla.
Uusi Suomi 15.04.1942. Siirrettyjen venäläisten vainajien uusi hautapaikka.
Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran verkkosivut. vsks.net. [Katsottu 25.6.21].
KALMISTOPIIRI 