Historiallinen aika Lares Jenni Suomi

Joulu, viina ja nyrkki – vai oliko sittenkään? Joulu ja juominen 1600-luvun tuomiokirjoissa

Jenni Lares

”Juoman jouluna pitävi”

Anterus on pyhäin alku,
Tule, tule, hyvä Tuomas,
Tuo joulu tullessais,
Viina puteli povessais,
Jott mie saisin joululoia,
Joute olla joulu päinnä,
Viina pottu puolessaini.
Kyllin kyntänty on kesällä,
Ei juotu oisikkaan,
Jos on joutu joululoinna,
Pyhäpäinnä pyllylläin,
Juote joulunna pitäisin,
Pääten kauten pääsiäisen.
SKVR XIII2, 4820. Sakkola, Noisniemi

Runsas alkoholinkäyttö on kuulunut jouluun niin kauan kuin sitä on vietetty. Edellinen runo kertoo siitä, kuinka pitkät joulunpyhät ovat mahdollistaneet joutilaisuuden ja siihen kuuluvan juomisen. Perinteisessä maatalouskulttuurissa joulunvietto alkoi tuomaanpäivästä. Monissa kansanrunoissa Tuomas tulee ”tuoppi kainalossa” ja erilaisten rasvaisten herkkujen, kuten juustojen ja makkaroiden kera. Myös kalenterisauvoissa tuomaanpäivän symbolina on usein pikari. Näin joulun juhlinta voi alkaa.

Joulun viettoon on alusta asti sekoittunut sekä esikristillisiä perinteitä että kansanomaisen ja opillisen kristinuskon elementtejä. 1600-luvulla joulun merkitys kristikunnan tärkeimpänä pyhänä kasvoi, ja Suomessa talvikuun nimikin muutettiin joulukuuksi. Joulu oli myös 1600-luvulla suosituinta aikaa kirkossa käymiselle, ja paikoitellen kirkot saattoivat olla ääriään myöten täynnä. (Kuha 2016, esim. 86, 90, 134, 141.)

Sahdin teko oli tärkeä osa jouluun valmistautumista. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelmat, Museovirasto, kuvaaja Esko Aaltonen.

Joulun tärkeyden kasvaessa siihen sekoittui elementtejä myös muista juhlista, etenkin satokauden päättävästä kekristä. Pitkän työrupeaman päättymistä juhlistettiin yltäkylläisellä syömisellä ja juomisella, kun sadonkorjuun jälkeen oli aikaa ja mahdollisuus nauttia työn tuloksista. Juhla-ajan runsaisiin tarjoiluihin liittyi myös maagisia merkityksiä: juhla on taitekohta, jonka tapahtumat määrittävät myös tulevaa ajanjaksoa. Jos jouluna elettiin yltäkylläisyydessä, antaisi Jumala satoa seuraavanakin vuonna. Tämä heijastuu myös sananlaskuissa: mitä tukevammassa humalassa isäntä oli jouluna, sitä paremmin vilja kasvoi seuraavana vuonna. Viinaton joulu merkitsi leivätöntä juhannusta. Joulunajan runsaalla syömisellä ja juomisella varmistettiin siis myös seuraavan vuoden onnistuminen. Tietysti joulunajan herkuttelu ja humala liittyivät myös yhdessäoloon, vapaa-aikaan ja hauskanpitoon. (Lares 2020, 107–113; Apo 2001, 116–117, 131–132.)

Joulunajan runsas alkoholinkäyttö ei ole vain suomalaista perinnettä, vaan ruoalla ja juomalla herkuttelu on varsin yleinen tapa viettää joulua. Pohjoismaissa etenkin jouluoluella on valtava merkitys joulunvietolle, ja esimerkiksi Norjan varhaiskeskiaikaiset lait velvoittivat panemaan olutta pyhäpäiviksi Jeesuksen ja Marian nimeen. Todennäköisesti kyseessä on vanhan juhlaoluttradition kristillistäminen, jossa satokauden ja vuoden päättävä olut juotiinkin kristillisten hahmojen kunniaksi pakanallisten sijaan. (Garshol 2019; Wade 2017.)

Joulu 1600-luvun tuomiokirjoissa

Oluella ja 1600-luvun kuluessa yleistyvällä paloviinalla oli siis tärkeä osa perinteisen maatalouskulttuurin joulunvietossa. Myöhemmässä historiankirjoituksessa joulujuominen kuitenkin monesti samaistettiin tai sen katsottiin johtaneen lisääntyneeseen väkivaltaan ja epäjärjestykseen. Esimerkiksi Väinö Voionmaa kirjoittaa, kuinka katolisen keskiajan ”korkeimmat kirkolliset juhlat, kuten joulu, pääsiäinen, helluntai (…] olivat suuria oluenjuontijuhlia tappeluineen ja muine jälkiseurauksineen.” (Voionmaa 1925, 47.) Viljo Hytönen taas kertoo esimerkkinä 1600-luvun raakuudesta, kuinka vuonna 1681 Laitilassa tapeltiin tapaninpäivänä ”juovuspäissä oluthaarikoilla. Samaan suuntaan viittaavat useat samantapaiset tiedot tältä ajalta.” (Hytönen 1930, 44.) Pontikka-tietokirjassa kerrotaan, kuinka juhlan aikaan ”kaikki joivat olutta ja viinaa ’rehelliseen humalaan ja kunnolliseen tappeluun asti’.” (Pöysä et al. 1982, 123.) Vanhan ajan joulujuomisen yhteys väkivaltaan on esillä myös monissa muissa teksteissä. Niinpä olinkin yllättynyt, kuinka vähän joulunajan juominen tai väkivaltaisuus itse asiassa näkyy 1600-luvun oikeuslähteissä.

Maaseudulla oikeutta jaettiin käräjillä, jotka kokoontuivat kolme kertaa vuodessa. Käräjien pöytäkirjoja on säilynyt kohtuullisen hyvin, ja ne ovat historiantutkijoiden keskuudessa yleisesti käytettyjä lähteitä. Joidenkin alueiden tuomiokirjoista on koottu myös tutkimusta helpottava hakemisto, tuomiokirjakortisto eli Tuokko. 1600-luvun juomakulttuuria käsittelevään väitöskirjaani kävin läpi Länsi-Suomen tuomiokirjakortistosta alkoholijuomien valmistusta ja käyttöä sekä juhlia käsittelevät asiasanat. Joulu-asiasanan alla on seitsemän korttia, tuomaan- ja tapaninpäivässä molemmissa kolme. Näiden lisäksi muiden asiasanojen alta löytyi kuusi tapausta, jotka kertovat joulunvietosta. (Lares 2020, 37–38, 108–111.)

Länsi-Suomen tuomiokirjakortiston joulunajan tapaukset kertovat pääosin muunlaisesta joulunvietosta kuin väkivallasta. Kolmessa tapauksessa tutkittiin joulu- tai tapaninpäivään liittyvää taikuutta, ja kahdessa lattialle levitetyt jouluoljet olivat olleet levittämässä tulipaloa. Yhdessä tapauksessa oikeus syyttää talonpoikia tuomaanpäivästä alkaneen joulurauhan aikana tehdystä työstä. (Tuokko: joulu, tapaninpäivä, tuomaanpäivä) Yhdessä kortissa mainitaan käräjäistunto, jossa sakotettiin peräti neljää ulvilalaista pariskuntaa, jotka olivat jouluna 1647 saattaneet alulle aviottoman lapsen (Ulvila 9.-10.3.1649 Ala-Satakunta I KO a6:521v-522).

Joulupöytä on katettu. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelmat, Museovirasto, kuvaaja Tuovi Nousiainen.

Alkoholinkäytöstä kerrotaan vain muutamissa tapauksissa. Nimismies otti vuonna 1644 kaksi päivää ennen joulua maksuksi seitsemän kannua olutta (Eura 18.-19.11.1645, Ala-Satakunta I KO a6:107), ja vuonna 1693 Loimaalla eräs talonpoika oli juonut paloviinaa ennen tapaninpäivän jumalanpalvelusta (Loimaa 3–4. ja 6.2.1693. Ylä-Satakunta, KO a13: 1v–2v).

Joulunajan seurustelusta ja yhdessäolosta kertovat muutkin kuin Ulvilan tapaukset, ja osaan liittyy myös alkoholinkäyttöä. Kokemäen kartanon piika ja naimisissa oleva renkivouti olivat jouluna 1683 navetassa juomassa yhdessä paloviinaa (Kokemäki 9.-12.12.1684 Ala-Satakunta II KO a1:662v). Eurassa taas juhlittiin vuoden 1678 joulunaikaan lapsenoluita eli ristiäisiä, mikä kertoo siitä, että jouluun oli mahdollista yhdistää muitakin juhlia. Lapsenoluiden yhteydessä eräs pariskunta yllätettiin kievarin porstuasta (Eura 14.-15.6.1679 Vehmaa ja Ala-Satakunta I KO a5:107 digit. jakso). Samaten vuoden 1689 Euran syyskäräjillä eräs aviottoman lapsen synnyttänyt piika kertoi maanneensa nikolainpäivän ja uudenvuoden aikaan usein erään sotilaan kanssa, kun tämä oli kyläilemässä ja juomassa piian palveluspaikassa (Eura 30.9.-2.10.1689 Ala-Satakunta II KO a4:413–414). Myös eräs kokemäkeläinen piika kertoi maanneensa lapsensa isän kanssa ensimmäistä kertaa jouluna (Kokemäki 4.-6.11.1651 Ala-Satakunta I KO a7:276v-277v).

Joulunaikaan liittyviä salavuoteus- ja aviorikosepäilyksiä on kaksi kertaa niin paljon kuin jouluväkivallasta kertovia tapauksia, joita aineistossani on neljä. Eräässä tapauksessa, jossa kerrottiin myös karjan suojaamisesta taikakeinoilla, mainitaan vävyn pahoinpidelleen anoppinsa Ulvilassa jouluaattona 1691. Humalainen vävy oli käynyt käsiksi vaimonsa siskoon, koska tämä oli syyttänyt häntä noituudesta. Anoppi oli tullut tyttärensä avuksi, jolloin vävy pahoinpiteli myös hänet. Tapaus on osa monimutkaista perheen sisäistä konfliktia, johon liittyy väkivallan ja noituussyytösten lisäksi myös erimielisyyksiä maatilan hallinnasta ja perimyksestä. (Ulvila 16., 18.6.1694 Vehmaa ja Ala-Satakunta II KO a3:158–161 (digit. jakso); ks. myös Lares 2020, 109; Toivo 2016.)

Ristinmerkillä varustettu joulutynnyri on nostettu tupaan ja lattialle on levitetty jouluolkia. Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland, kuvaaja Gabriel Nikander.

Toinen tapaus liittyy teinipoikien tapaninviettoon. Vuoden 1694 tapaninpäivän iltana 13-vuotiaat pojat kiersivät laulamassa Tattarin kylässä Ulvilassa. Pojat olivat hieman humalassa, eli todennäköisesti heille oli annettu laulamisen palkkioksi paloviinaa tai olutta. Eräässä talossa kaksi pojista alkoi painia, minkä seurauksena toisen pää osui kynnykseen. Vuodenvaihteen jälkeen poika sairastui ja kuoli (Ulvila 8.-10.1.1695 Vehmaa ja Ala-Satakunta II KO a5:22–24). Tapaninpäivän laulukulkueilla on hyvin pitkät perinteet, ja niistä tallennettiin tietoja vielä 1900-luvulla esimerkiksi Eurajoelta ja Merikarvialta.

Kahta muuta väkivaltatapausta ei ole luokiteltu Tuokossa joulu-asiasanan alle. Huittisissa vietettiin joulun 1695 välipäivinä häitä, joissa eräs kuokkavieraista löi talon isännän kuoliaaksi. Tässäkin tapauksessa joulunaikaa hyödynnettiin muiden juhlien järjestämisessä. (Huittinen 27.1.1696, Ylä-Satakunta, KO a16:441-446v; ks. myös Lares 2020, 223–227.) Laitilassa taas sotilas oli juomassa naapurinsa ja veljensä kanssa jouluna 1681, kun he alkoivat riidellä. Tappelun yhteydessä yksi miehistä pakeni naapuritaloon, jonne toinen jahtasi häntä puukon kanssa. Miehet olivat sopineet riidan keskenänsä, mutta koska kyse oli joulu- ja kotirauhan rikkomisesta, ei rikosta voinut sopia itse, vaan siitä langetettiin raskaat sakot. (Laitila 30.9., 2.10.1682 Ala-Satakunta II KO a1:49-49v.)

Viina ja väkivalta

Koska joulunajan väkivaltaisuus on tutkimuskirjallisuudessa moneen kertaan toistettu väite, olin vilpittömän yllättynyt, että vain neljä tuomiokirjatapausta käsittelee sitä. Niistäkin yksi on enemmän häihin kuin jouluun liittyvä tapaus ja poikien tapaninpäivän tappelu voi olla myös onnettomuus. Lähteitä kuitenkin on: väitöskirjani aineistossa on yli kolmesataa alkoholinkäyttöön liittyvää oikeustapausta, joista noin 80 käsittelee väkivaltaa. Toki on huomioitava, että paljon tuomiokirjoja on tuhoutunut vuosien saatossa, ja tuomiokirjakortistoonkin on valittu vain osa länsisuomalaisista tuomiokirjoista. Oikeuteen päätyneitäkin tapauksia on siis huomattavasti enemmän. (Lares 2020, 37–41.)

Osa joulunajan väkivaltaisuuksista käsiteltiin kirkollisessa oikeudessa eikä maallisilla käräjillä ennen vuotta 1665, jolloin ne yhdistettiin. Joulunajan aktiivinen kirkossakäynti näkyy siis myös riitoina ja väkivaltaisuuksina jumalanpalveluksessa ja kirkon läheisyydessä. Vuodesta 1686 lähtien kirkkoväkeä sakotettiin myös pelkästä päihtymyksestä, mutta vain harva heistä syyllistyi myös väkivaltaan. (Kuha 2016, 117–118; Lares 2020, 133–141.)

Suurin osa väkivallasta, kuten muustakin rikollisuudesta, jää oikeuslähteiden tavoittamattomiin. Monet tapaukset soviteltiin oikeusistuimen ulkopuolella. Lähisuhdeväkivalta sekä seksuaalinen väkivalta jäivät 1600-luvulla oikeuskäsittelyn ulkopuolelle osin samoista syistä kuin nykyään. Isännällä oli oikeus kurittaa perheenjäseniään, ja vakavakin väkivalta saatettiin nähdä perheen sisäisenä asiana. Vain harvoin, kuten Ulvilan perheväkivaltatapauksessa, kotitalouden sisäiset kiistat tulivat julkisuuteen. Seksuaalisen väkivallan osalta on mahdoton sanoa, kuinka moni joulunajan makaaminen on tapahtunut yhteisymmärryksessä, sillä aikakauden moraalikäsitys korosti naisen passiivisuutta ja miehen aktiivisuutta. Syyttämällä miestä raiskauksesta nainen asetti myös oman maineensa kyseenalaiseksi, mikä näkyy yhteiskunnallisissa asenteissa edelleenkin. Sekä lähisuhdeväkivallassa että seksuaalisessa väkivallassa näytön piti olla vahva, ja tekijän ollessa tuttu, harva halusi syyttää läheistään ja tuoda itsekään henkilökohtaisia asioitaan julkiseen käsittelyyn. (esim. Miettinen 2012, 125–126, 132–133; Toivo 2016.)

Joulunviettoon kuului varsinaisen joulupäivän lisäksi myös muita juhlapyhiä. Esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa juhlittiin 12. joulupäivää eli loppiaisaattoa. Suomalaisessa kansanperinteessä joulu päättyi vasta nuutinpäivään, johon myös liittyy karnevaalimaista iloittelua. David Teniers nuorempi: Loppiaisaatto (n. 1650–1660). Wikimedia Commons.

Joulunviettoon kuuluvan alkoholinkäytön ei voi siis nähdä suoraan johtavan väkivaltaan ainakaan 1600-luvulla. Jos joulunajan runsas juominen tarkoittaisi lisääntynyttä väkivaltaa, olisivat väkivallan vakavatkin muodot todennäköisesti enemmän esillä oikeuspöytäkirjoissa. Kuolemaan johtanutta väkivaltaa ei laskettu isännän kuritusoikeuden piiriin. Lisäksi oikeudella ja paikallisyhteisöllä oli tarve ja halu selvittää epäselvät kuolemantapaukset. Paljon onkin kyse siitä, miten alkoholista ja väkivallasta puhutaan ja mihin asioihin niiden ajatellaan liittyvän. Jos alkoholinkäyttö itsessään yhdistetään epätoivottuun käytökseen ja järjestyshäiriöihin, juomisen merkitys juhlalle, vapaa-ajalle ja yhdessäololle voi jäädä vähemmälle huomiolle.

Alkoholin ja väkivallan välinen yhteys ei ole suoraviivainen ja selkeä. Vaikka 1600-luvullakin liiallisen juomisen nähtiin johtavan väkivaltaan ja epäjärjestykseen, alkoholi oli ensisijaisesti seurustelujuoma, ja läsnä kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Monesti päihtyneellekin väkivallalle on löydettävissä syy muualta kuin päihtymyksestä. Vanhat kiistat, riidat ja epävarmuudet saattoivat nousta yhdessäolon myötä pintaan. (Lares 2020, 227–231.) Jouluun ladatut odotukset, toive rauhallisuudesta, iloisuudesta ja yhdessäolosta, sekä juhlan asema tulevan ajanjakson kuvana saattoivat samaan aikaan sekä estää konfliktien eskaloitumista että edesauttaa sitä. Kun tarkoitus on olla yhdessä ja pitää hauskaa, tämän tavoitteen kyseenalaistaminen voi olla suuri loukkaus (Kuha 2016, 159; Matikainen 2002, 74–79). Alkoholinkäyttöön keskittymisen sijaan voisikin olla hyödyllisempää tarkastella myös muita väkivaltaan ja turvattomuuteen johtaneita ja johtavia tekijöitä kussakin historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa.

———

FT Jenni Lares on historiantutkija, joka väitteli lokakuussa 2020 alkoholikulttuurista 1600-luvun Suomessa.

Lähteet:

Kansallisarkiston digiarkisto, http://digi.narc.fi/digi/

  • Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat
  • Tuokko – Tuomiokirjakortisto
    • Luettelot
    • Länsi-Suomi

Kirjallisuutta:

Apo, Satu 2001. Viinan voima. Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin. SKS, Helsinki.

Garshol, Lars Marius 2019. ”When not brewing Christmas beer was illegal”. Larsblog 7.12.2019. https://www.garshol.priv.no/blog/407.html Luettu 17.12.2021.

Hytönen, Viljo 1930. Suomen raittiusliikkeen historia. WSOY, Helsinki.

Kuha, Miia 2016. Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710). Jyväskylä studies in humanities 286, Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6598-3

Lares, Jenni 2020. Alkoholinkäytön sosiaaliset merkitykset 1600-luvun länsisuomalaisessa maaseutuyhteisössä. Tampereen yliopiston väitöskirjat 280, Tampereen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1629-7

Matikainen, Olli 2002. Verenperijät. Väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500–1600-luvuilla. SKS, Helsinki.

Miettinen, Tiina 2012. Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun. Tampere University Press, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8887-0

Toivo, Raisa Maria 2016b. ”Abuse of Parents in Early Modern Finland: Structures and Emotions”. Journal of Family History vol 41 issue 3, 255–270.

Voionmaa, Väinö 1925. Yhteiskunnallinen alkoholikysymys. WSOY, Helsinki.

Wade, Christina 2017. ”Glühbier, Jólöl, and Ale Brewing Viking Women”. Braciatrix 22.12.2017. https://braciatrix.com/2017/12/22/gluhbier-jolol-and-ale-brewing-viking-women/ Luettu 17.12.2021.

1 kommentti

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.