Teemu Väisänen & Saara-Veera Härmä
Satakunnan Museo järjesti elokuussa 2021 viisi päivää kestäneen nuorten arkeologialeirin. Leirin aikana kymmenen 15–18-vuotiasta nuorta osallistui Porin sotahistoriaa käsittelevään tutkimushankkeeseen kirjaimellisesti kädet mullassa. Viikon aikana nuoret muun muassa harjoittelivat arkeologisen inventoinnin toteuttamista sekä järjestivät oman konfliktiarkeologisten kaivauksen Saksan ilmavoimien jatkosodan aikaisen huoltokentän alueella. Leirin päätteeksi osallistujat laativat löytöaineistosta pienoisnäyttelyn museoon.
Kohteen historia
Jatkosodan aikaan suomalaiset tarjosivat saksalaisten liittolaistensa käyttöön lentokenttiä, jotka saksalaiset valjastivat omiin käyttötarkoituksiinsa tehokkain rakennushankkein. Yksi keskeisistä luovutetuista lentokentistä sijaitsi Porissa, jonne saksalaiset perustivat Pohjois-Norjaan ja Suomeen ryhmitettyjen lentoyksiköiden varaosapalvelusta, suurista huolloista sekä kaluston vaihdosta vastanneen kenttälentovarikon (Uhari 2009: 97). Virallisissa asiakirjoissa kenttälentovarikosta käytettiin nimitystä Feldluftpark 3/XI Pori tai lyhyemmin FLP-Pori (Valtonen 1997: 295).
Sodan aikana saksalaiset rakensivat lentokentän lähiympäristöön lähes 300 uutta rakennusta ja rakennelmaa, joihin lukeutui lentokonehalleja, parakkeja, elokuvateatteri ja Porin ensimmäinen uimahalli sekä lähimetsään kätketyt lentokoneiden sirpalesuojat, kohdistusammuntapaikka ja rullausteiden verkosto (Väisänen 2019). Lisäksi saksalaiset pidensivät lentokentän kiitoteitä ja päällystivät pääkiitotien tervasepelillä sotavankityövoiman avulla.
Kun Suomi katkaisi suhteensa Saksaan Neuvostoliiton kanssa tehtävän rauhansopimuksen ennakkoehtona syyskuussa 1944, saksalaisille annettiin käsky poistua Suomesta. Porista vetäytyessään saksalaiset tuhosivat kymmeniä rakennuksia ajastetuin räjähtein (Uhari 2009: 137). Siinä missä suuri osa säilyneistä rakenteista otettiin pian suomalaisten käyttöön, etenkin metsään jääneet rakenteet ja rauniot jäivät lopulta unohduksiin.
Vuodesta 2019 alkaen Porin lentokentän sotahistoriaa on tutkittu arkeologian, arkistotutkimuksen ja haastattelun keinoin. (Lisätietoa tutkimushankkeesta täältä).
Taustaa
Kesäleirin muodossa järjestetyt kaivaukset olivat jatkoa alueen aikaisemmille tutkimuksille ja yhteisöarkeologisille hankkeille (Väisänen 2020). Vuonna 2020 Porin metsässä järjestettiin Satakunnan Museon ja Porin suomalaisen yhteislyseon lukion kanssa arkeologinen kaivaus osana laajempaa Varjojen aika -lukiokurssia, johon lukeutui myös muun muassa luentoja, kaupunkikierros ja pienoisnäyttelyn suunnittelu (Väisänen et al. 2021). Lisäksi samana vuonna alueella järjestettiin Porin seudun kansalaisopiston avoin yleisökaivaus sekä alueen sotahistorialliseille kohteille suunnattuja yleisöopastuksia.
Koululais- ja yleisökaivausten sekä näiden pohjalta laaditun pienoisnäyttelyn positiivinen vastaanotto kannustivat suunnittelemaan yhteisöarkeologisille hankkeille jatkoa. Tätä päätöstä tuki myös alkuvuodesta 2021 valmistunut Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetyö, jossa selvisi, että vain harvalla satakuntalaisella nuorella oli tietoa alueella toimineesta Saksan huoltokentästä (Kinnunen 2021: 56). Yli kolmannes vastaajista (36 %) oli kuitenkin suoralta kädeltä kiinnostunut osallistumaan henkilökohtaisesti aihetta tutkiviin arkeologisiin kaivauksiin (Kinnunen 2021: 57).
Jotta arkeologinen kaivaus voitaisiin tarjota yhtä koulua laajemmalle ryhmälle nuoria, se päätettiin toteuttaa kesäleirin muodossa. Kesäleirin kuluihin saatiin apuraha Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiöltä, joten leirikokemus pystyttiin tarjoamaan osallistujille ilman osallistumismaksua. Leiri osoittautuikin suosituksi ja koronarajoitusten takia asetettu kymmenen hengen osallistujamäärä tulikin täyteen varsin nopeasti.
Leirin aloitus
Leiri aloitettiin luento-opetuksella tutustumalla Porin seudun sota-ajan historiaan, tutkittavaan kohteeseen sekä arkeologiaan tieteenalana. Osallistujilta myös kerättiin odotuksia kaivauksilta tehtävien löytöjen osalta. Moniin varsin realistisiin odotuksiin lukeutui muun muassa nappeja, luita, kokardeja, ammuksia ja suorasukaisesti “roskaa”.
Perinteisen luokkaopetuksen ohessa osallistujille järjestettiin kaupunkikierros, joka vei muun muassa Keski-Porin kirkon sankarihaudoille, Porin koulukorttelin pommitusvaurioille sekä Saksan ilmavoimien moottorikorjaamon alueelle. Kierroksen aikana harjoiteltiin myös arkeologisten inventointien tekemistä etsimällä maastosta sota-ajan roskakuoppien ja rakenteiden jälkeensä jättämiä kevyitä painaumia. Harjoituksen kautta leiriläiset myös tuottivat uutta tietoa tutkimushankkeelle, sillä leiriläisten paikantamia jäänteitä tullaan tarkastamaan jatkotutkimusten aikana.
Kaivaukset
Kohteeseen ja aikakauteen tutustumisen jälkeen leiriläiset suuntasivat kahdeksi päiväksi arkeologisille kaivauksille Porin metsään. Ajan säästämiseksi osallistujia varten oli jo etukäteen valmisteltu kaivausalue huoltokentän varikkoalueella sijainneen pitkän parakin lähettyviltä. Koska kaivaus kesti vain kaksi päivää, alue rajattiin ja pintamaa poistettiin etukäteen osallistujia varten.
Alueelta oli kaivauksia ennen paikannettu metallinilmaisimella kohtalaisen laaja roskakuoppa ja ympäristössä oli myös runsaasti yksittäisiä sota-ajan irtolöytöjä, joten paikka vaikutti lupaavalta kaivauskohteelta. Pian kaivausten alettua todettiinkin, että alue oli löydöiltään monipuolinen ja runsas, vaikkakaan roskakuoppa ei ollut erityisen syvä. Leiriläiset olivat tehokkaita kaivajia, ja kahden päivän aikana kaivausaluetta laajennettiinkin entisestään muutamalla neliömetrillä ja pienellä koeojalla.
Kaivauksen ohessa osallistujilla oli mahdollisuus tutustua metallinilmaisimen käyttöön roskakuopan lähimaastossa. Samalla osallistujille kerrottiin myös metallinilmaisinharrastukseen liittyvistä rajoituksista, lainsäädännöstä ja hyvistä käytänteistä. Vaikka metallinetsimen käyttö oli monelle mielekästä, yksittäisten irtolöytöjen kaivamiseen liittyneet ongelmat konkretisoituivat sittemmin jälkityövaiheessa, kun irtolöytöjen tarkka ajoittaminen osoittautui vaikeaksi ilman selkeää sota-aikaan sidottua kontekstia
Löydöistä näyttelyesineiksi
Kaivausrupeaman päätyttyä leiriläiset tutustuivat lyhyesti arkeologisiin jälkitöihin ja huolehtivat löytöjen puhdistuksesta ja pussituksesta. Tämän jälkeen he saivat suunnitella ja toteuttaa yhteen vitriiniin mahtuvan pienoisnäyttelyn. Inspiraatiota esillepanon suunnitteluun leiriläiset hakivat muun muassa Satakunnan Museon perusnäyttelystä.
Valitsemalla vuorotellen näyttelyyn haluamiaan esineitä kaikki leiriläiset antoivat oman osansa näyttelyn suunnitteluun. Samalla he ryhmittelivät esineet käyttötarkoitusta vastaaviin kokonaisuuksiin, joiksi muotoutui muun muassa lääkintään, ruokailuun ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyneet osiot. Oman osionsa sai myös vapaa-aika, johon oli koottu kokonaisena löytynyt saksalainen aurinkoöljypullo sekä pyöreä aurinkolasin linssi ja toisen katkelmat.
Koska näyttelyn toteutukseen oli varsin vähän aikaa, leiriläiset jaettiin kolmeen ryhmään, joista kukin toteutti esillepanon ja tekstit yhdelle vitriinin tasoista. Lisätietoa esineistä haettiin internetistä hyödyntäen esimerkiksi esineissä olleita etikettejä tai koristelua. Tällöin selvisi muun muassa se, että roskakuopasta löytyneissä tuubeissa oli taannoin ollut muun muassa voidetta paleltumia vastaan sekä Blendaxin valmistamaa hammastahnaa. Porin metsän sodanjälkeisestä käyttöhistoriasta kertoi muun muassa irtolöytönä mukaan poimittu vodkapullo, jonka alkuperä saatiin selvitettyä Puolan kansantasavaltaan. Vaikka löytö ei itsessään ollut sota-ajalta, sekin kertoo ajasta ennen kuin yksikään leiriläisistä oli syntynyt.
Lopuksi osallistujat saivat aikaa pohtia näyttelylle nimeä. Tiukan äänestyksen jälkeen voittajaksi valikoitui yksinkertaisesti “Sota-ajan Pori”. Näyttelyn avajaisia oli koronarajoituksista johtuen juhlistamassa vain itse leiriläiset, joille myönnettiin kokemuksesta juhlallisesti työtodistus tieteelliseen tutkimushankkeeseen osallistumisesta.
Lopuksi
Leiriläisten suunnittelema pienoisnäyttely oli esillä marraskuuhun 2021 asti. Löytöjä tullaan kuitenkin hyödyntämään myös Satakunnan Museoon vuonna 2022 avattavassa sotahistoriallisessa näyttelyssä sekä itse tutkimushankkeessa. Osa löytöaineisto siirtyi näyttelyn jälkeen jatkotutkimuksiin ja esimerkiksi osteologiseen analyysiin lähetetty eläinluuaineisto on jo paljastanut, että tukikohta-alueen saksalaiset söivät muun muassa nautaa, lammasta ja turskaa (Nurminen 2021).
Nuorten antama palaute kesäleiristä oli erittäin positiivista ja yhteydenpito leiriläisten kanssa jatkui myös leirin päätyttyä. Kaksi leiriläistä on sittemmin osallistunut myös kansalaisopiston kautta järjestetylle arkeologiselle yleisökaivaukselle ja yksi osallistujista on aikeissa suunnata opiskelemaan arkeologiaa yliopistossa. Leirin tavoite arkeologian popularisoinnin näkökulmasta voidaan siis nähdä onnistuneen.
———
Teemu Väisänen on arkeologi ja maisemantutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Hän tutkii parhaillaan Saksan ilmavoimien jatkosodan aikaista lentokenttäverkostoa Suomessa. Saara-Veera Härmä on arkeologian maisteriopiskelija Turun yliopistossa. Kesinä 2021–2021 hän työskenteli Satakunnan Museossa sotahistorian ja konfliktiarkeologian parissa.
Tutkimuskirjallisuus
Kinnunen, Tia 2021. Satakuntalaisten nuorten ja nuorten aikuisten kiinnostus synkkää matkailua ja sotahistoriaa kohtaan. Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Nurminen, K. 2021. Osteologinen analyysi Porin metsän historiallisen ajan kaivauksen luista. Tutkimusraportti.
Uhari, J. 2009. Porin lentokentän historia 1: Varhaisilmailusta Porin Pamaukseen. Satakunnan Lennoston Kilta ry, Tallinna.
Valtonen, H. 1997. Luftwaffen pohjoinen sivusta: Saksan ilmavoimat Suomessa ja Pohjois-Norjassa 1941–1944. Keski-Suomen Ilmailumuseo, Jyväskylä.
Väisänen, T. 2019. Porin lentotukikohdan kadotettu historia – paikkatieto arkeologian apuna. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Arkeologia.
Väisänen, T. 2020. Feldluftpark Pori: Luftwaffen huoltokenttää tutkimassa. SKAS, 1/2020: 64–68.
Väisänen, Teemu, Härmä, Saara-Veera & Fagerholm, Fanny 2021. Varjojen aika: Esittelyssä konfliktiarkeologinen lukiolaiskaivaus Porin metsässä. Muinaistutkija, 1/2021.
KALMISTOPIIRI 