Historiallinen aika Moilanen Ulla Rautakausi

Kokemäen kaksi Leikkimäkeä: Miksi kalmistoilla on sama nimi?

Ulla Moilanen

Kokemäellä sijaitsee kaksi Leikkimäki-nimistä rautakautista kalmistoa: Äimälän Leikkimäki ja Ylistaron Leikkimäki. Äimälän Leikkimäen polttokenttäkalmisto löytyi vuonna 1870 kivikkoista mäkeä pelloksi muokattaessa. Suurin osa kalmiston löydöistä ajoittuu 600–1100-luvuille. Ylistaron kylässä sijaitseva toinen Leikkimäki puolestaan koostuu polttokenttäkalmistosta, kahdesta röykkiöstä sekä kuppikivistä ja -kalliosta. Paikalla on tehty kaivauksia 1980-luvulla ja löytöaineisto ajoittuu noin 500–1100-lukujen välille. Mutta miksi kummankin kalmiston nimi on Leikkimäki? Voiko nimellä olla jotakin yhteyttä kalmistojen käyttöaikaan?

Leikkimäet paikanniminä

Suomen kielen sana leikki on jo Agricolan teoksissa esiintyvä skandinaavinen lainasana, joka tarkoittaa peliä, soittoa, pilaa tai muuta ilonpitoa (Häkkinen 2004: 589). Kansalaisen karttapaikan nimihaun mukaan leikki-alkuisia on peruskartalla vain kymmenkunta kappaletta (tiennimet poislukien). Nimiä on todennäköisesti oikeasti enemmän, sillä esimerkiksi Äimälän Leikkimäen nimi puuttuu joukosta. Peruskarttaa tarkastelemalla voi huomata leikki-alkuisten paikannimien sijaitsevan mm. soilla, saarilla ja kumpareilla. Näistä Loimaan Alastaron Leikkilinna on merkitty muinaisjäännösrekisteriin rautakautisena kultti- ja tarinapaikkana. Leikkilinna on kalliokukkula, jonka lounaisrinteen terassilla on kalliopintaan hakattuna ainakin 13 kuppia. Mäkeen liittyy kansanperinnettä jättiläisistä sekä paikalla asuneista hiisistä, joilla oli tapana pitää paikalla ”iloista elämää”, hypellä rinkiä ja tehdä kujeita (Killinen 1877: 86). Vöyrin Leikkineva on suoalue, Sulkavan Leikkiluoto on pieni Sammalvedessä sijaitseva saari, ja Lohjan Sammatin Leikkilä ja Urjalan Menosten Leikkikangas ovat kyliä. Iin Leikkihieta on Maakrunni-nimisen saaren itäpuolella sijaitseva hiekkainen ranta. Laukaan Leikkikallio on pieni saari suuremman Ohensaaren länsipuolella, Pilkanselällä. Saarijärven Lehtolan Leikkiahossa kerrotaan pidetyn tansseja (Tarinat ja kohteet Pohjoisen Keski-Suomen luontoreitistöllä 2009: 105).

Peruskartan Leikki-alkuisia paikannimiä.
Kokemäen Ylistaron Leikkimäki on peltojen keskellä kohoava kaksiosainen mäki. Kuva: Teemu Väisänen.

Leikkimäkien nimi selittyy varsin nuorena. Kustaa Killisen (1877: 65) mukaan Äimälän kalmistokumparetta on nimitetty Leikkimäeksi ja hän mainitsee nuorison edelleen 1800-luvulla käyvän mäellä polttamassa helavalkeita. Killisen kuvaus saattaa kuitenkin viitata siihen, että nimitys ei ollut enää 1800-luvun loppupuoliskolla aktiivisessa käytössä. Vielä 1900-luvulla Äimälän Leikkimäki muistettiin kuitenkin paikkana, jossa nuoriso kokoontui kisailemaan 1700-luvulta lähtien (NA, Salme Pertilä 1954). On syytä muistaa, että 1900-luvun haastatteluissa kerätty tieto paikkaan liittyvästä kansanperinteestä voi myös olla tutkimuksen ja kirjallisuuden synnyttämää. Tapio Salmisen (2007: 127) mukaan myös Kokemäen Ylistaron Leikkimäen nimi perustuu ”viimeistään 1800-luvulla vallalla olleeseen tapaan kokoontua paikalle kesäsunnuntaisin erilaisiin leikkeihin”. Paikalta löytyneet Kaarle XIV Juhanan 1818–34 lyöttämä puolen killingin kupariraha, historiallinen pronssinappi (TYA 224:1) ja liitupiipun kappaleet saattavat liittyä juuri tähän toimintaan.

Entä voisiko Leikkimäillä poltetuilla helavalkeilla olla yhteys hautarovioiden polttamiseen samoilla paikoilla vuosisatoja aiemmin? Kokkojen ja tulien polttaminen on vanha juhlapyhiin liittyvä eurooppalainen rituaali, joka on yleinen myös eri puolilla Suomea (Sarmela 2007: 224–225; Talve 1997: 209–211, 213, 215, 338). Satakunnassa, Hämeessä ja paikoin Uudellamaalla helatorstain juhlamenoihin on kuulunut helavalkeiden polttaminen, mistä on kuvauksia mm. 1700-luvulta. Myös helluntaisin on poltettu kokkoja sekä keräännytty leikkimään kyläkeinuille, joita rakennettiin tulienpolttopaikoille. Länsi-Suomessa kokkoja on poltettu keskieurooppalaiseen tapaan myös laskiaisena ja Pohjanmaalla pääsiäisenä. Helavalkeiden ympärillä oli tapana tanssia, leikkiä kiinniottoleikkejä ja pelata ulkopelejä (Sarmela 2007: 219). Vaikka Matti Sarmela (2007: 222) on nähnyt talonpoikaisissa tulenpolttorituaaleissa jälkiä esikristillisistä perinteistä, on muistettava, että perinteiden välissä on useampi vuosisata. Näin ollen kokoissa ja helavalkeissa tuskin on muistoja tai jäänteitä hautarovioiden polttamisesta samoilla paikoilla.

Kokemäen Ylistaron löytöihin kuuluu sekä rautakautisia että suhteellisen tuoreita historiallisia esineitä. Jälkimmäisiin kuuluu kuvan nappi, joka on Turun yliopiston kokoelmissa (TYA 224:1). Kuva: Ulla Moilanen.

Miksi juuri Leikkimäki?

Paikannimistö on suullisena siirtyvää kansanperinnettä. Nimistö jaetaan Suomessa luontonimiin ja kulttuurinimiin, joissa kuvastuu jokin paikkaa näkyvällä tavalla leimaava toiminta (Kiviniemi 1990: 46, 147). Helavalkeiden polttopaikkojen on kuvattu sijaitsevan ylävillä paikoilla, joilta avautuu hyvä näkymä ympäristöön (Sarmela 2007: 219, 276). Kokemäen molemmat Leikkimäet ovat matalia, kivisiä kumpareita, jotka erottuvat hyvin muuten tasaisesta viljelysmaisemasta, joten ne ovat olleet luontevia valintoja juhlintapaikoiksi. Mäellä tanssiminen tai kisaaminen sekä kokkojen polttaminen ovat toimintaa, joka on ollut helppo yksilöidä kuvaavalla Leikkimäki-nimellä.

Vaikka jokaisella kylällä on todennäköisesti ollut tietty yhteinen ”leikkipaikka”, tämä ei näy leikki-nimistön laajuutena, sillä leikki- ja keinupaikoista on saattanut tulla myös esim. Ilo- tai Keinumäkiä. Sosiaaliseen elämään liittyvät paikannimet ovat muutenkin määrällisesti pienin paikannimiryhmä (Kiviniemi 1990: 148). Mäennyppylöillä sijainneet yhteiset leikkipaikat olivat 1800-luvulla nuorten tärkeimpiä kokoontumispaikkoja (Sarmela 2007: 276), joten keinupaikkojen jäädessä vähitellen käytöstä myös leikkeihin liittyvät nimet ovat saattaneet unohtua ja muuttua.

Hyvinkään Ahdenkallion kyläkeinu vuonna 1916. Kuva: Hyvinkään kaupunginmuseo (Finna.fi).

Paikannimet vaihtuvat suhteellisen helposti paikkojen käyttötarkoituksen muuttuessa (Kiviniemi 1990: 36). Näin on todennäköisesti käynyt myös Kokemäen Leikkimäkien tapauksessa rautakauden jälkeen. Kalmistojen jäätyä käytöstä vanhat hautapaikkaan viittaavat nimet ovat unohtuneet ja korvautuneet uuden toiminnan mukaisella nimellä. Koska paikannimen tarkoituksena on yksilöidä jokin tietty paikka ja erottaa se toisesta samanlaisesta, eivät yhteisöt ole yleensä antaneet eri paikoille samoja nimiä (Kiviniemi 1990: 46, 81, 99–100). Jotkut nimet voivat olla tila- tai kyläkohtaisia (Kiviniemi 1990: 101), mistä Kokemäen Leikkimäkienkin kohdalla on kyse. Toinen mäistä on ollut Ylistaron kylän, toinen Äimälän kylän historiallinen leikkipaikka.

Lähteet:

Häkkinen, K. 2004. Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY.

Killinen, K. 1877. Kiinteitä Muinaisjäännöksiä Loimijoen kihlakunnassa. SMYA II: 41–100.

Kiviniemi, E. 1990. Perustietoa paikannimistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

NA = Nimiarkisto

Salminen, T. 2007. Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1960-luvulle. Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat.

Sarmela, M. 2007. Suomen perinneatlas. Suomen kansankulttuurin kartasto 2. 3. painos. Helsinki.

Talve, I. 1997. Finnish Folk Culture. Finnish Literature Society.

Tarinat ja kohteet Pohjoisen Keski-Suomen luontoreitistöllä 2009. Saarijärven Seudun Yrityspalvelu: Lutunen 1-hanke.

1 kommentti

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.