Baltia DNA-tutkimus Heyd Volker Itä-Eurooppa ja Venäjä Keski- ja Etelä-Eurooppa Kivikausi Luonnontieteelliset analyysit ja menetelmät Neoliittinen kivikausi Skandinavia Suomi

Mistä nuorakeraaminen kulttuuri tuli? Esihistoriallisen arvoituksen jäljillä

Volker Heyd

Suomi on Euroopan pohjoisin maantieteellinen alue, jonne nuorakeraaminen kulttuuri ylsi. Nuorakeraamisen väestön saapuessa noin 2850 eaa., kyseessä oli ensimmäinen kerta jääkauden päättymisen jälkeen, kun selkeästi lounaan suunnasta tullut väestö kulttuureineen levisi alueelle. Ennen tätä – ja myös moneen otteeseen tämän jälkeen – yhteydet itään olivat vallitsevia. Nuorakeraaminen kulttuuri liitti Suomen alueen parin vuosisadan ajaksi läheisesti Baltiaan ja Skandinaviaan ja samalla osaksi Reiniltä Volgalle ulottuvaa laajempaa euraasialaista verkostoa. Vaikuttaa siltä, että nuorakeraaminen väestö toi mukanaan myös ensimmäiset kotieläimet: naudat, lampaat ja vuohet. Nämä ihmiset olivat todennäköisesti myös ensimmäinen indoeurooppalaisia kieliä puhunut ihmisryhmä. Ottaen huomioon kaikki kolmannella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua tapahtuneet geneettiset, kulttuuriset, ideologiset ja taloudelliset muutokset, on selvää, että nuorakeramiikka ja nuorakeraaminen väestö ovat tärkeitä paitsi Suomen myös koko Euroopan menneisyyden ymmärtämisen kannalta.

Vaikka Suomen tapauksessa on selvää, että väestö saapui Baltian alueelta, on  nuorakeraamisen kulttuurin alkuperä laajemmasta, eurooppalaisesta näkökulmasta vielä hämärän peitossa. Arkeologit – ja jonkin verran myös kielitieteilijät – ovat yrittäneet selvittää tätä kysymystä vuosikymmenten ajan keskustellen kiivaasti siitä, olivatko nämä ihmiset uusia tulokkaita vai eivät, ja jos olivat, mistä he saapuivat. Vai olivatko he sittenkin paikallista alkuperäisväestöä, jolloin näemme arkeologisessa aineistossa ainoastaan valtavan kulttuurisen muutoksen? Vai onko kyse molemmista: tulokkaista ja paikallisista, jotka sekoittuivat ja muuttivat kulttuuria yhdessä? Arkeologian alan kirjastot pursuavat vuosikymmenten aikana kirjoitettuja kirjoja ja tutkimusartikkeleita, joissa on yritetty selittää nuorakeraamisen kulttuurin arvoitusta. Pitäviä todisteita suuntaan tai toiseen ei kuitenkaan löydetty ennen vuotta 2015, jolloin kaksi Nature-lehdessä julkaistua artikkelia (Allentoft et al. 2015 ja Haak et al. 2015) mullistivat kuvan väestön liikkumisesta kertovan migraatioteorian hyväksi. Nämä tutkimukset esittivät, että jopa 75 % nuorakeraamisen väestön geeneistä periytyi kolmannella vuosituhannella eaa. Mustanmeren-Kaspian aroja asuttaneista paimentolaisista, nk. jamnajakulttuurista (ks. esim. Alla aroauringon: Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden kokemuksia kaivauksista Romaniassa). En tässä yhteydessä lähde avaamaamaan jamnajakulttuuriin liittyviä kysymyksiä sen enempää – aihe vaatisi oman artikkelinsa – mutta vielä vuonna 2015 vaikutti todennäköiseltä, että nuorakeraamisen kulttuurin juuret olivat nimenomaan jamnajakulttuurin parissa. 

Kuva 1: Nuorakeraamisen kulttuurin esineitä: saviastia ja kaksi vasarakirvestä Kaarinan Tammenmäen mahdollisesta hautapaikalta. Kuva: M. Haverinen, Museovirasto.

Tänään yllä mainituista tutkimusjulkaisuista on kulunut seitsemän vuotta. Tänä aikana on tehty suuri määrä arkeologista, geneettistä ja muuta tieteellistä tutkimusta (ks. kirjallisuusluettelo tämän julkaisun lopussa), ja nykyään tiedämme, että yllä esitetty ajatus nuorakeraamisen kulttuurin polveutumisesta suoraan jamnajanakulttuurista ei ole kokonaan totta. Tämänhetkisen tutkimuksen valossa vaikuttaa enemmänkin siltä, että kulttuureilla oli yhteinen edeltäjä Sredni Stogin ja Deriivkan arokulttuureissa neljännellä vuosituhannella eaa. Näin ollen jamnajakulttuuri ja nuorakeraaminen kulttuuri olivat “serkuksia” sen sijaan, että ne edustaisivat “vanhempaa” ja “lasta”. Tämä selittää osaltaan myös jamnajan ja nuorakeraamisen kulttuurin haudoissa, hautaustavoissa ja esineellisessä kulttuurissa nähtävät eroavaisuudet. Esimerkiksi nuorakeraamiselle kulttuurille tyypilliset sukupuolierot hautaussuunnissa ja -asennoissa ovat piirre, jota ei tavata jamnajahautauksissa. Nuorakeraamisen kulttuurin haudoissa esiintyy usein myös koruja, työkaluja, aseita ja keramiikkaa, kun taas jamnajahaudoissa on hyvin vähän – jos lainkaan – esineistöä. Toisaalta jamnajakulttuurin haudoista on löydetty hopeisia hiusrenkaita, jotka kertovat tietynlaisesta hiusmuodista: kenties leteistä korvilla tai ohimolla. Tätä muotia ei vaikuta olleen nuorakeraamisen väestön parissa. Yleisesti ottaen jamnajalla ja nuorakeraamisella kulttuurilla on enemmän eroja kuin yhteisiä asioita.

Keitä nuorakeraamisen kulttuurin ihmiset sitten olivat? Mistä he olivat peräisin? Viimeisin arkeologinen ja geneettinen tutkimus on osoittanut, että jamnajakulttuuri syntyi noin kaksisataa vuotta nuorakeraamista kulttuuria aiemmin. Koska ajoitus noin vuoden 3000 eaa. tienoille sopii hyvin nuorakeraamisen kulttuurin alkuajankohdaksi, täytyy nuorakeraamisen kulttuurin alkuperän olla kauempana lännessä ja pohjoisessa kuin jamnajakulttuurin. Mielestäni nuorakeraamisen väestön alkuperän voisikin sijoittaa maantieteellisin nykytermein Keski-Ukrainaan Kiovan etelä- ja länsipuolelle, kun taas jamnajakulttuurin syntysijat ovat todennäköisesti Etelä-Venäjällä Rostovin-Volgogradin-Stavropolin alueella. Vaikka molemmat alueet kuuluvat Mustanmeren-Kaspian arovyöhykkeeseen, ja vaikka myös nuorakeraaminen kulttuuri edustaa arojen väestöä, viittaavat geenitutkimukset kuitenkin perimän sekoittumiseen ja siihen, että nuorakeraamikoilla oli esivanhempia mahdollisesti kahdesta erillisestä väestöstä. Toinen näistä väestöistä saattoi olla alkuperältään läntisempi ja polveutua Anatolian alueen varhaisneoliittisista viljelijöistä. Arkeologisesti heidät voidaan yhdistää suppilopikarikulttuurin tai Tripoljen kulttuurin myöhäiseen vaiheeseen, tai todennäköisemmin palloamforakulttuurin ihmisiin, jotka saapuivat Dnestrin ja Dneprin väliselle alueelle noin 3000 eaa. luoteesta. Toisella puolestaan on tausta pohjoisemmissa, Koillis-Euroopan alavilla metsäalueilla eläneissä metsästäjä-keräilijöissä. Muinais-DNA-tutkimuksissa tästä geneettisestä komponentista puhutaan usein termillä ”Latvia_MN-like ancestry”, jolla viitataan Latviassa sijaitsevan Zvejniekin kalmiston kampakeraamisiin yksilöihin, tai ”Baltic Pitted Ware-like ancestry”, jota tavataan Gotlannin kuoppakeraamisen kulttuurin kalmistoihin haudattujen vainajien perimässä. Varhaisessa nuorakeraamisessa kontekstissa tämä perimä viitannee Koillis-Euroopan myöhäiskampakeraamisiin ja niitä ajallisesti seuraaviin metsästäjä-keräilijäyhteisöihin. 

Kuva 2: Nuorakeraamisen kulttuurin todennäköinen syntyalue (Jamnajaan verrattuna) sekä alueellisia nuorakeraamisia ryhmiä. Kuva: V. Heyd.

Ajalla noin 3000 eaa. Dnestrin ja Dneprin välinen metsäinen aro, jonka kulttuurinen vaikutusalue ulottui idässä kenties Donille asti, oli keskeinen kohtaamispaikka eri suunnista saapuville yhteisöille. Arkeologisesti alueella voidaan tunnistaa Tripoljen kulttuurin myöhäisvaiheen ja alkavan palloamforakulttuurin sekä myöhemmin Sredni Stogin ja Deriivkan ryhmien lisäksi jamnajakulttuurin kaakosta tapahtuva ekspansio sekä Zhivotilovkan ryhmän saapuminen etelästä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on monikulttuurinen vuorovaikutuksen, sulautumisten, konfliktien ja rikkonaisten rajojen maisema. Voisi jopa puhua alueellisesta myllerryksestä, jonka johdosta nuorakeraaminen kulttuuri oli jo alusta lähtien monikulttuurinen. Tämä on toinen jyrkkä vastakohta verrattuna jamnajaan, joka on siinä määrin homogeeninen, että kaikki sen varhaiset jäsenet vaikuttavat kuuluneen samaan sukuverkostoon. Luultavasti useat myöhäisen Sredni Stogin ja Deriivkan ryhmiin kuuluneet sukulinjat metsäiseltä arolta sekoittuivat väestöön, jonka geneettisessä taustassa oli läntistä ja pohjoista perimää. Arkeologisesta näkökulmasta syntyi uusi ilmiö – nuorakeraaminen kulttuuri – joka vaikutti lähtevän välittömästi liikkeelle. Mutta mikä tämä liikehdinnän sai aikaan? Pakenivatko nämä ihmiset länteen leviävän jamnajakulttuurin vuoksi? Olivatko he varhaisia pakolaisia? Emme tiedä vielä.   

Välähdyksen siihen, miten nuorakeraaminen kulttuuri – tai oikeammin nuorakeraamiseen kulttuuriin liitetyt yhteisöt ja ihmiset – käyttäytyivät saapuessaan uudelle alueelle tarjoaa äskettäin julkaistu tšekkiläisiä löytöjä käsittelevä artikkeli (Papac et al. 2021). Siinä keskitytään nykyisen Böömin alueeseen, joka sijaitsee noin 1500 kilometriä länteen oletetusta nuorakeraamisen väestön alkuperäalueesta. Böömin alueelle saapuneilla ensimmäisillä nuorakeraamiselle kulttuurille tyypillisin hautaustavoin haudatuilla miehillä oli viisi erilaista Y-kromosomissa periytyvää isälinjaa: I2a1, R1a-M417, R1b-U106, R1b-L151 ja Q1b2a, jotka korvasivat alueella aiemmin yleisenä tavatun Y-linjan G2a vain muutaman sukupolven aikana. Mitä tulee alueen samoin hautaustavoin haudattuihin naisiin – miesten oletettuihin puolisoihin – vaikuttaa siltä, että nämä olivat kotoisin eri maantieteellisiltä alueilta. Osa naisista oli mahdollisesti kulkenut miesten mukana, sillä heidän perimänsä vastaa täysin arojen asukkaiden perimää. Toisilla taas ei ollut lainkaan aroilta peräisin olevaa perimää – nämä naiset kuuluivat mahdollisesti kulttuurisesti palloamforakulttuuriin tai johonkin toiseen paikalliseen väestöön, jossa geneettisesti jo näkyi sekä itäinen että läntinen perimä. Mikä tärkeintä, materiaalisen kulttuurin perusteella nämä naiset ja miehet identifioivat nyt itsensä nuorakeraamiseen ryhmään kuuluviksi – geneettisestä perimästään huolimatta.

Kuva 3: Obristvin hauta 166 nykyisessä Böömissä, Tšekissä, ajoitus 4259±23 BP (MAMS-30795). Kuva: M. Dobeš, M. Pecinovská & M. Ernée 2021, Fig 7.

Böömin varhaiset nuorakeraamiset haudat ovat ainutlaatuisia myös toisesta näkökulmasta: radiohiiliajoitusten perusteella ne edustavat Euroopan varhaisimpia nuorakeraamisia hautauksia (n. 2950–2850 eaa.). Vaikka nämä varhaiset ajoitukset kertovat nuorakeraamisen kulttuurin syntyajankohdasta, ovat ne kuitenkin ongelmallisia, kun yritämme ymmärtää kyseisen ryhmittymän kulkureittejä. Tämä johtuu siitä, ettemme (toistaiseksi) juurikaan tunne näin varhaisia hautoja Ukrainan ja Böömin väliseltä alueelta, tai sen pohjoispuolelta. Tarkoittaako tämä sitä, että aluksi pääasiassa miehistä koostunut ryhmä liikkui Keski-Eurooppaan ja asettui Böömiin? Tämän mallin mukaan ryhmä olisi levittäytynyt Böömistä ensin Elbe-jokea pitkin, ja asuttanut niin Pohjois- ja Keski-Euroopan kuin osia Venäjästäkin (Kuva 4A). Vai onko tämä kuva harhaanjohtava? Muuttivatko nuorakeraamiset ryhmät sittenkin laajana rintamana Mustanmeren-Kaspian aroilta Keski- ja Pohjois-Eurooppaan hyödyntäen mantereen suuria jokia Dnestriä, Bugia, Dnepriä, Donetsia ja mahdollisesti Donia (Kuva 4C)? Vastaus riippuu paljolti arkeologisesta ”mustasta aukosta”, johon kuuluu niin sanottu Keski-Dneprin kulttuuri Pohjois-Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Se on Euroopan vähiten tunnettu nuorakeraaminen ryhmä, ja tällä hetkellä sen kulttuurista kehitystä on hyvin vaikea seurata. Koska Keski-Dneprin kulttuuri on paitsi maantieteellisesti myös kronologisesti lähellä nuorakeraamisen kulttuurin muodostumiskeskusta, olisi mielenkiintoista selvittää onko ilmiö ainoastaan myöhempi ”alueellinen takapiha” – esimerkiksi Małopolskan tai Fatyanovon kulttuurien toissijainen laajentumisvyöhyke (Kuva 4B) – vai jotain aivan muuta? Tästä kysymyksestä riippuu, mikä esitetyistä skenaarioista on todennäköisin malli nuorakeraamisen kulttuurin laajentumisen ymmärtämiseksi.

Kuva 4: Kolme mahdollista mallia nuorakeraamisen väestön leviämiselle: A) Böömin malli, B) Keski-Dneprin malli, C) Suurten muuttoliikkeiden malli. Kuva: V. Heyd.

Vaikka nuorakeraamisen kulttuurin alkuperä on vielä hämärän peitossa, oli sen ekspansio epäilemättä nopea ja räjähdysmäinen. Mitä luultavimmin se ei myöskään tapahtunut rauhanomaisesti, sillä vain muutamassa sukupolvessa nämä vastikään uudeksi ryhmäksi yhdistyneet ihmiset onnistuivat asuttamaan suuren osan Keski- ja Pohjois-Euroopasta, mukaan lukien osia nykyisen Suomen alueelta. Tämän liikehdinnän myötä näille alueille syntyi arkeologisesta näkökulmasta omaleimaisia nuorakeraamisia ryhmittymiä, kuten Puolan Wielkopolskan/Kuyavian kulttuuri, Baltian nuorakeraaminen kulttuuri tai Venäjän Fatyanovan kulttuuri. Vaikka olemmekin oppineet muinais-DNA:n ja muiden luonnontieteellisten menetelmien ansiosta paljon uutta nuorakeraamisena kulttuurina käsitetyistä ihmisistä, on edelleen arvoitus, miten nämä Keski-Euroopan näkökulmasta itäiset tulokkaat onnistuivat asuttamaan suuren osan Euroopasta niin nopeasti määrittäen samalla kokonaisen mantereen tulevaisuuden.

———

Volker Heyd on arkeologian professori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii ihmisten liikkuvuuteen, muuttoliikkeisiin, identiteettiin ja etnisiteettiin liittyviä teemoja, ja edistää myös luonnontieteellisen arkeologian sovelluksia, erityisesti muinais-DNA:n, stabiili-isotooppien ja lipidi-biomarkkereiden käyttöä. Tällä hetkellä hän johtaa ERC Advanced Grant -projektia The Yamnaya Impact on Prehistoric Europe (YMPACT).

Viime vuosien nuorakeraamista kulttuuria ja sen leviämistä käsitteleviä artikkeleita: 

Arkeologia

(2019) V. Heyd, Yamnaya – Corded Wares – Bell Beakers, or how to conceptualize events of 5000 years ago that shaped modern Europe. In: Valchev. T. (ed.), Studia in honorem Iliae Iliev. Регионален исторически музей – Ямбол/Yambol. Вести на Ямболския музей /година VI/9 (Yambol), 125–136.

(2020) M. Ahola & V. Heyd, The Northern Way: Graves and Funerary Practices in Corded Ware Finland. Praehistorische Zeitschrift 95/1, 2020, 78–111. https://doi.org/10.1515/pz-2020-0002 

(2020) K. Nordqvist & V. Heyd, The forgotten child of the wider Corded Ware family: Russian Fatyanovo culture in context. Proceedings of the Prehistoric Society 86, 2020, 65–93. https://doi.org/10.1017/ppr.2020.9 

(2021) M. Dobeš, M. Pecinovská & M. Ernée, On the earliest Corded Ware in Bohemia, in: Yamnaya Interactions. Proceedings of the International Workshop held in Helsinki, 25-26 April 2019. V. Heyd, G. Kulcsár & B. Preda-Bălănică (eds.). The Yamnaya Impact of Prehistoric Europe 2 (Budapest: Archaeolingua), pp. 487–512.

(2021) V. Heyd, Yamnaya, Corded Wares and Bell Beakers on the Move, in: Yamnaya Interactions. Proceedings of the International Workshop held in Helsinki, 25-26 April 2019. V. Heyd, G. Kulcsár & B. Preda-Bălănică (eds.). The Yamnaya Impact of Prehistoric Europe 2 (Budapest: Archaeolingua), pp. 383–414.

(2022) V. Heyd, The bumpy road towards farming in Finland – a short essay re-appraisal, in: Odes to Mika. Festschrift for Professor Mika Lavento on the occasion of his 60th birthday. P. Halinen, V. Heyd & K. Mannermaa (eds.). Monographs of the Archaeological Society of Finland 10 (Helsinki: Archaeological Society of Finland), pp. 17–25.

Genetiikka

(2015) M. E. Allentoft, M. Sikora, K.-G. Sjögren, S. Rasmussen, M. Rasmussen, et al., Population genomics of Bronze Age Eurasia. Nature 522, 167–172. https://doi.org/10.1038/nature14507 

(2015) W. Haak, I. Lazaridis, N. Patterson, N. Rohland, S. Mallick, et al., Massive migration from the steppe was a source for Indo-European languages in Europe. Nature 522, 207–211. https://doi.org/10.1038/nature14317 

(2021) L. Papac, M. Ernée, M. Dobes, M. Langová, A.B. Rohrlach, et al., Dynamic changes in genomic and social structures in third millennium BCE central Europe. Science Advances 7 (35), eabi6941. https://doi.org/10.1126/sciadv.abi6941 

(2021) L. Saag, S.V. Vasilyev, L. Varul, N.V. Kosorukova, D.V. Gerasimov, et al., Genetic ancestry changes in Stone to Bronze Age transition in the East European plain. Science Advances 7 (4), eabd6535. https://doi.org/10.1126/sciadv.abd6535 

(2021) G. Scorrano, F.E. Yediay, T. Pinotti, M. Feizabadifarahani & K. Kristiansen, The genetic and cultural impact of the Steppe migration into Europe. Annals of Human Biology 48:3, 223–233. https://doi.org/10.1080/03014460.2021.1942984 

(2022) M.E. Allentoft, M. Sikora, A. Refoyo-Martínez, E.K. Irving-Pease, A. Fischer, et al., Population Genomics of Stone Age Eurasia. bioRxiv preprint https://doi.org/10.1101/2022.05.04.490594 

Kielitiede

(2022) R. Grunthal, V. Heyd, S. Holopainen, J. Janhunen, O. Khanina, et al., Drastic demographic events triggered the Uralic spread. Diachronica. https://doi.org/10.1075/dia.20038.gru 

2 kommenttia

  1. Tässä on käytetty käsitettä JAMNAJAKULTTUURI. Wikipediassa ja muualla on yleensä lyhennetty sana vain sanaan jamna. Kumpi tapa olisi jatkossa parempi?

    Tykkää

    1. Termiä on työstetty Helsingin yliopistossa, jossa Volker Heydillä on kulttuuria käsittelevä tutkimushanke. ”Jamnajakulttuuri” on käännös yamnayasta, joka viittaa kulttuurille tyypilliseen hautaustapaan. Sen sijaan sana ”jamna” ei oikeastaan tarkoita mitään. Suomessa termejä kuitenkin käytetään jossain määrin rinnakkain. Termistö ei ole vakiintunutta, sillä Suomessa ei kulttuurin hautoja ole.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Kalmistopiiri Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.