Historiallinen aika Suomi Toropainen Veli Pekka

Mustamiero piinauksen alla – Pohjois-Karjalan talonpoikaislevottomuudet 1600-luvun lopulla

Veli Pekka Toropainen

Pielisjärven suurpitäjä sijaitsi 1600-luvun jälkipuoliskolla Käkisalmen läänin pohjoisosassa. Pitäjä kuului vuodesta 1653 lähtien Per Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan. Brahe itse oleskeli muualla, joten pitäjästä huolehtivat hänen paikallisvirkamiehensä. Jatkossa hänen maitaan, kuten muidenkin Karjalasta läänityksiä saaneiden korkeiden virkamiesten maita, annettiin veronvuokraajien haltuun. He huolehtivat edelleen alaistensa kanssa siitä, että pitäjän verot kerättiin ja talot asutettiin. Vuokraajat maksoivat vuotuisen korvauksen varsinaiselle läänityksen haltijalle.

Läänityksen keskuspaikaksi rakennettiin hovi, joka sijaitsi Pielisjärven läänityksillä Lieksassa. Hoviin kiteytyivät talonpoikien mielestään kokemat vääryydet. Pitäjästä lähti jo vuonna 1666 kaksi talonpoikaa Tukholmaan muiden edustajana valittamaan Brahelle vääryyksistä, joita tämän läänityksiä hoitanut Samuel Lång oli kohdistanut talonpoikiin. Tällä kertaa vouti onnistui kumoamaan syytökset, mutta siemen tulevien vuosikymmenten talonpoikaislevottomuuksiin oli kylvetty.

Kuvaan seuraavassa levottomuuksia ja talonpoikaiskapinoita, joihin talonpoikien mielestään kärsimät vääryydet kulminoituivat 1680- ja 1690-luvuilla. Kuvaukset ovat Pielisjärven käräjiltä, joilla asioita käsiteltiin yksityiskohtaisesti, ja niistä selviää myös suomen kieli, jota kirjattiin laajasti oikeudenkäyntien aikana. Professori Kimmo Katajala on käsitellyt näitä ja Suomen muita talonpoikaiskapinoita laajasti teoksissaan, joista olen maininnut kaksi keskeistä kirjallisuusluettelossa.

Pielisen maisemia. Kuva: Juha Jokilahti/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0).

Kolme mieromiestä

Maaliskuussa 1688 käsiteltiin Pielisjärven käräjillä talonpoikien valituksia Lieksan hovileirin veronvuokraaja Salomon Enbergiä vastaan. Maaherra Jöran Sperling oli antanut 22. helmikuuta 1687 Käkisalmessa käskyn, että talonpoikien hänelle toimittamat neljä valituskirjelmää olisi käsiteltävä Pielisjärven käräjillä kruununvouti Jakob Boismanin läsnä ollessa. Kyseiset neljä valituskirjelmää koskivat talonpoikien tiloja, joilta vuokraaja oli ajanut heidät pois. Antti Sandmanin, Matti Kotilaisen ja Matti Saastamoisen allekirjoittaman valituksen mukaan vuokraaja oli aiheuttanut pitäjässä suurta kurjuutta. Pitäjäläisillä oli heidän mukaansa pääasiallisena ravintona olkisilppu sekä mänty- ja koivuparkki.

Kadon jälkeen talonpoikien vanhastaan hallitsemiaan tiloja oli kaiken lisäksi otettu hovin alle. Näiden tilojen isäntiä oli häädetty vanhoille autiotiloille eikä heille ollut maksettu mitään korvausta heidän tiloistaan. Kun heidän tuli maksaa käräjäkappoja neljä kappaa savulta, käyttivät vuokraajan veronkerääjät kappaa, joka ei täyttynyt kuudestakaan kapallisesta viljaa. Lisäksi heiltä vaadittiin hevosia loputtomiin hovin kyyteihin niin, että sekä hovin että heidän omien tilojensa työt jäivät tekemättä, kuten oli äskettäin käynyt Pekka Puhakalle, jonka hevosen hovin kirjuri oli vienyt.

Mainitut kolme talonpoikien asiaansa ajamaan valitsemaa mieromiestä olivat toimittaneet kenraalikuvernöörille myös toisen viisikohtaisen valituksen, josta hän oli antanut päätöksensä 28. helmikuuta 1687 Nevanlinnassa. Sen mukaan talonpojat olisivat halunneet pitäytyä vuonna 1667 asetetussa vakituisessa verossa, eivätkä maksaa hovin lisäntyviä vaatimuksia. Hakijoilla oli myös oma lehmä ojassa, sillä heidän toisen valituksensa viides kohta koski sitä, että vain he saisivat myydä pitäjässä olutta ja paloviinaa talossaan. Sandman, Kotilainen ja Saastamoinen olivat paikalla käräjillä, mutta neljäs mieromies Pekka Hulkkonen, joka oli valittanut asiastaan kuninkaalle, oli matkustanut Ouluun kauppa-asioilleen ennen kuin käräjät oli kuulutettu istuttaviksi.

Kuningas oli antanut heidän valitukseensa tutkintakäskyn 14. syyskuuta 1687. Heiltä kysyttiin, kuka heidän valituksensa oli kirjoittanut. Tähän he vastasivat, että sen oli tehnyt Kajaanin äskettäin kuollut tullinhoitaja Vitus Casparus Beholdus. Tämä saksalainen oli ollut aiemmin asianajajana Viipurissa ja sittemmin Limingan vapaaherrakunnan inspehtorina. Lisäksi hän oli Pielisjärven kirkkoherra Laurentius Laurentiin lanko. Tullinhoitaja oli tullut sukulaisiin Pielisjärven pappilaan, ja kirjoittanut heidän valituksensa siellä. Mieromiehet kielsivät, että nimismies Johan Lång olisi kirjoittanut heille mitään, kuten epäiltiin. Kirkkoherra Laurentius sen sijaan oli kirjoittanut heille matkapassit kenraalikuvernöörin luo.

Tukholman matkaa ja kuninkaissa käyntiä varten Sandman ja Kotilainen olivat hankkineet passit Oulusta. Matkarahoiksi he olivat lainanneet eräältä oululaiselta porvarilta 300 kuparitaalaria ja luvanneet maksaa summan takaisin tulevana kynttilänpäivänä. Rahoja ei ollut vielä maksettu takaisin, sillä he eivät olleet saaneet kerättyä niitä rahvaalta. Kenraalikuvernööri oli jo lisäksi kieltänyt koko rahojen toimittamisen näille mieromiehille. Kun rahvaalta kysyttiin, oliko koko pitäjä valinnut heidät mieromiehikseen, huusi yksi toista ja toinen toista niin, ettei asiasta saatu selvää. Lautakunta kuitenkin vakuutti, että päivätöitä ja käräjäkappoja koskevat pykälät olivat pitäjän yhteisiä. Miesten kokouksista he eivät kuitenkaan olleet tienneet, sillä ne oli pidetty salassa.

Hoviläänin virkamiesten ja talonpoikien välinen kiista vei pitkittyessään kymmeniä sivuja Pielisjärven käräjien pöytäkirjoista. Välituomioina jaettiin esimerkiksi sakkoja, kuten Matti Kotilaiselle tämän oltua näsäviisas ja esiinnyttyä toisten edustajana oikeudessa, vaikka hänellä ei ollut siihen oikeutta. (KA Pielisjärven käräjät 5.─10.3.1688, 92.)

Enbergin väitetyt omavaltaisuudet

Talonpoikien kirjelmän ensimmäistä valituskohtaa käsiteltäessä ilmoitettiin, että Salomon Enberg oli saanut vuokraoikeuden Pielisjärven pitäjään yhdeksäksi vuodeksi 26. marraskuuta 1684. Pitäjä oli kuulunut 26. toukokuuta 1653 lähtien Per Brahen kreivikuntaan. Paikalle oli myös perustettu pieni kaupunkipläntti, jota kutsuttiin Braheaksi. Kun sitten Enberg oli valinnut kaksi obsinaa eli veroyksikköä maata hovileirinsä paikaksi, oli kaupunki hävitetty. Porvareiden oli siirrettävä rakennuksensa omille maatiloilleen ja osa rakennuksista oli revitty muuten. Vuokraaja oli sitten heti antanut kyntää tontit ja kadut pelloksi. Lisäksi porvareiden tiloille olivat jo asettuneet uudet asukkaat, jotka maksoivat niistä veron niin, etteivät entiset porvarit saaneet niitäkään haltuunsa jätettyään tonttinsa Braheassa.

Salomon Enbergin mukaan kirjanpitäjä Henrik Byxor oli määrännyt vuonna 1680 kaupungin purettavaksi, sillä se toi paikkakunnalle paljon pahaa sekä maitse että vesitse. Luutnantti Erik Ahlholmin todistuksen mukaan kaupungissa oli vaivoin 20 valan vannonutta porvaria ja heistäkin vain kahdeksan asui kaupungin alueella. Lisäksi kaupunki oli nauttinut ensimmäiset kymmenen vuottaan verovapautta ja maksanut kontribuutioverona senkin jälkeen kreiville viiden tai kuuden vuoden aikana ainoastaan kymmenen timmeriä (timmeri 40 nahkaa) oravannahkoja vuosittain, sillä sen kauppa oli ollut vähäistä.

Pormestari, joka oli ollut myös kreivin vouti, ei ollut saanut mitään palkkaa kaupungilta, vaan ainoastaan kreiviltä. Kaupungissa ei myöskään ollut kivikatuja, joiden valittajat väittivät tulleen kynnetyksi vuokraajan toimesta. Myös Brahean koulu oli lopetettu, sillä sen oppilaat olivat hajaantuneet ympäri köyhien vanhempiensa luokse. Teinirahat kyllä kerättiin edelleen, mutta nyt ne menivät vain koulumestarin hyödyksi. Talonpojat pyysivät, että he saisivat omaisuutensa turvatuksi, sillä he olivat maksaneet aiemmin veronsa kruunulle sen mukaan kuin heidän kuuluikin.

Pitäjän talonpojille annettiin erilaisia todistuksia heidän tilojensa riistämisestä, mutta kaikki eivät halunneet ottaa niitä vastaan, sillä he olisivat siten ilmoittaneet hyväksyvänsä omaisuutensa ryöväämisen. Muuttoon vastahakoista väkeä häädettiin niin, että kun esimerkiksi eräs leski oli ollut yövuoteessa lastensa kanssa, olivat hovin miehet tulleet hänen pirttiinsä ja kirjuri oli käskenyt häntä häipymään samalla kun pirtin kattoa oli revitty auki. Sama oli tapahtunut myös eräälle toiselle köyhälle leskelle.

Lieksan paikalla sijaitsi 1600-luvulla Brahean kaupunki. Kuvassa Brahean sinetti.

Mieromiehistä Matti Kotilainen totesi, ettei Pielisjärven rahvas halunnut olla sellaisen ”pijnauxen alla”, että heille lisättiin hovin vaatimia töitä, varsinkin kun heitä haukuttiin tässä työssä. Oikeus kysyi rahvaalta, oliko jotakuta todella haukuttu hovin työssä. Matti Saastamoinen vastasi, etteivät he todellakaan halunneet tehdä hovin töitä. Nurmeksen Pekka Kotilainenkin sanoi samaa ja huusi vielä taakseen mustamieron eli koko rahvaan, joka käräjätuvan täydeltä yhtyi häneen. Lisäksi hän sanoi, että mikäli kuningas määräisi rasitteita, he suorittaisivat ne. Kun hänelle esitettiin kenraalikuvernöörin määräys niiden suorittamisesta, sanoi hän edelleenkin, että rahvas kääntyisi toisen kerran kuninkaan puoleen. Pekka Kotilainen pyysi nyt itselleen passia matkustaakseen kenraalikuvernöörin luo, ja mikäli hän ei auttaisi, menisi hän passillaan kuninkaan puheille. Tähän käräjärahvas huusi, että se oli heidänkin tahtonsa.

Seuraavaksi rahvaalta kysyttiin, millaisia ylimääräisiä veroja he olivat maksaneet kreivi Brahen aikana. Tähän Pekka Kotilainen sanoi heidän maksaneen nimismiehen ja kyytirättärin eli siltavoudin kapat. Käräjäkapat olivat sisältyneet vakituiseen veroon. Hovin aikana olivat tulleet lisäksi luutnantin- ja piiskurinkapat sekä päivätyöt. Lautakunta vakuutti lisäksi, että populit ja verottamattomat torpparit olivat maksaneet kreivin aikaan kuusi päivätyötä. Vuoden 1667 verollepanossa pitäjälle oli määrätty 755 veroruplaa ja talonpojat halusivat pysyttäytyä tässä verossa.

Vuokraaja Enbergin mukaan vuonna 1687 talonpojat olivat kyenneet maksamaan tästä summasta vain 638 ruplaa, sillä vuosi oli ollut katovuosi. Vuonna veroja 1686 veroja oli saatu koottua vain 500 ruplaa ja vuonna 1685 sentään 570 ruplaa. Kuten summista näkyi, eivät talonpojat olleet näiden kolmen vuokravuoden aikana maksaneet veroja yli heidän puolustamansa vakituisen veron.

1600-luvun nälkävuosina jouduttiin hyödyntämään hätäravintoa. Kuvassa pettu- ja jäkäläleipää. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Oikeudelle esitettiin myös vuoden 1681 verotuksesta laadittu erittely. Sen mukaan pitäjässä oli ollut 35 ruplaa autiona, 10 ruplaa käytetty tilojen parantamiseksi, 1 rupla oli verohylkynä, 100½ ruplaa oli alennettua veroa, verovapautta nautti 9 ruplaa ja 738 ruplaa maksoi koko veronsa. Yhteensä tämä teki 893½ veroruplaa. Vuokraaja valitti katkerasti, että koska arviomiehet eivät olleet suorittaneet tehtäviään kylissä muka tulvivien jokien takia, oli hänelle kertynyt suuret saatavat vuokravuosilta. Hän ei tiennyt, miten saisi perittyä puuttuvat yli 4 505 ruplaa, reilut 107 tynnyriä rukiita tai 3 462 taksvärkin jalkapäivää.

Pitäjän rahvas oli vanhastaan ylläpitänyt puusta tehtyjä skansseja, jotka sijaitsivat kuuden peninkulman päässä Venäjän rajalta. Nyt vuokraaja oli ottanut ne käyttöön krouvinaan ja antoi ryssän kulkea niissä vapaasti. Tästä olisi seurauksena mahdollinen tulipalo, sillä skanssissa säilytettiin myös ammuksia. Luutnantti Erik Ahlholm oli vastuussa tästä puolustuslaitoksesta. Kenraalikuvernööri oli määrännyt skanssit pidettäväksi kunnossa ja vuokraaja lupasikin huolehtia niistä.

Pitäjäläiset valittivat myös, että entinen kirjuri Jakob Boisman oli ottanut heiltä pois kaupungin sinetin, jossa oli kuvattuna mies, jolla oli jousi olalla ja sukset jalassa. He pyysivät sen palauttamista tarpeellisena. Vuokraaja vastasi, että sinetti oli jo palautettu pitäjälle. Profossinkappojen vuokraaja sanoi perustuvan siihen, että piispa oli määrännyt kunkin savun maksamaan suntiolle yhden kapan. Mutta koska hänellä oli niin vähän työtä, oli pitäjään otettu paljon hyödyllisempi profossi, jolle hänen kappansa oli annettu.

Mustamiero kapinoi

Vouti oli ollut kenraalikuvernöörin määräyksestä Lieksassa 8. lokakuuta 1686 tarkastamassa, että hovileirin alta ajettu pois ajetut kymmenen talollista olivat saaneet uuden tilan. Vuokraaja Enberg ja kyseinen vouti olivat soutaneet aikaisin aamulla Kinahmonsaaren luo, jossa väki oli ollut kalassa. Täällä vouti oli ottanut jäähyväiset ja jatkanut matkaansa. Paikalla olivat olleet myös kappalainen herra Markus Wendalius ja kuudennusmies Matti Kotilainen Vuonislahdelta. Kotilainen oli puhutellut vuokraajaa rannalta ja tämä oli vastannut hänelle veneestä. Pedagogi Herman Hermigierin antaman todistuksen mukaan Kotilainen oli sanonut: ”Jo on satanas PielisJerfwest miehet ottanut, Cuin annetin yhden miehen walda, Jo otti Perkele waiwaselda mierulda mielen, Eij ole yhten kelpo miestä PielisJerfwis, Jo on Joca mies andanut Housuns waimons Jalkan, Cuin eij mänä kuningalda oikeuta etzimän.” Tähän vuokraaja oli vastannut veneestä: ”Ne owat yhden Skelmin puhet, sencaldainen mies eij olis wertij merälä eli mala oleman, joka tyhijä hoppui tahdo saata macundan, ett sinä olis mahdolinen armolisen Cuningan nimi mainitzeman, Ja sencaldaisa miehiä, jotka mokoma hoppua saatawat macunnil, on pandua steilin pällen, wai nin sinä yllytät macunda, otele otele, kyllä sinun pita Cuningast samais kyllä, soutaca waan Pois.”

Mieromies Matti Kotilainen huuteli rannalta Salomon Enbergille. (KA Pielisjärven käräjät 5.─10.3.1688, 84).

Edelliseen esitti Matti Kotilainen Pielisen kappalaisen Markus Wendaliuksen 16. toukokuuta 1687 antaman todistuksen, jonka mukaan Enbergin sanat olivat olleet erilaiset: ”Sen muotonen Skelmi ia hunsfoti pitä welä hänen Kuningalisen Maijns Nimi mainitzeman, ioka eij olisi mahdolinen oleman maalla eikä merellä, mutta sinun päsi pitäisi oleman tuolla Hellvitissa Steilin päälä. Ja minusa on sinulen Kuningasta kyllä.” Enberg väitti, ettei tämä todistus ollut se sama, joka oli ensin lähetetty kenraalikuvernöörille. Hänen mukaansa nimismies Lång oli kirjoittanut muiden todistajien nimet sen alle, eikä Wendaliuksen todistus ollut oikea. Tämä vastasi, että hän oli kirjoittanut uuden, sillä ensimmäinen oli ollut huonosti kirjoitettu.

Wendalius lisäsi vielä, että Enberg ja Hermigier olivat kysyneet Kotilaiselta rannassa, oliko hän tuonut Viipurista kirjettä. Tämä oli vastannut, että ettekö itse saaneet sieltä kirjettä, kun olitte juuri siellä. Kotilainen oli arvellut heidän matkansa tarkoituksena olleen viinirahojen kanto-oikeuden vieminen häneltä. Wendalius ei voinut vannoa todistustaan oikeaksi, sillä hän sanoi rannalla huudetun muutakin ja näiden sanojen kuuluneen hänen korvissaan kaikuna. Enbergkään ei halunnut päästää häntä valalle, sillä vuokraaja oli halunnut jakaa pitäjän kahtia niin, että kumpaankin tulisi oma kappalainen, mutta Wendalius oli vastustanut tätä. Enbergin mukaan he olivat tämän vuoksi riidoissa.

Salomon Enberg vastasi veneestä rannalla olleelle Matti Kotilaiselle tämän huuteluun. (KA Pielisjärven käräjät 5.─10.3.1688, 84v).

Tämän oikeudenkäynnin aikana päätti oikeus 7. päivän iltana laittaa kolme mieromiestä Sandmanin, Kotilaisen ja Saastamoisen arestiin skanssiin yön yli, jotta heidät saataisiin heti aamulla oikeuden eteen eivätkä he pääsisi karkaamaan. Illalla rahvasta kokoontui yli sadan hengen voimalla käräjätalon ympärille. Kun heitä ei saatu muuten pois, oli profossi Jussi Jussinpoika Ahosen ollut pakko ajaa heidät matkoihinsa lyömällä heitä. Rahvas oli kuitenkin tullut heti takaisin ja ajanut Ahosen itsensä pois. He olivat myös halunneet riistää Sandmanin profossin käsistä, kun tätä oltiin viemässä käräjätaloon.

Kun mieromiehet olivat olleet sisällä käräjätuvassa, oli rahvas halunnut vapauttaa heidät. Käskynajaja Olli Tekling oli tullut varoittamaan oikeutta ja samalla ulkoa oli kuulunut kova väkijoukon huuto: ”Yxi mieron tuuma! Yxi mieron tuuma!” Huuto oli ollut niin kova, että kirkkoherra Laurentius Laurentii oli säikähtänyt sitä pappilassaan. Kun lautakunta lähetettiin kysymään metelin syytä, oli rahvas ilmoittanut haluavansa vapauttaa mieromiehet takuita vastaan. Oikeuden mielestä tarkoituksena oli kuitenkin ollut vapauttaa miehet niin, ettei heitä olisi enää saatu tuomiolle. Siksi heitä oli ollut pakko vartioida käräjätuvassa.

Mieromies Matti Kotilainen oli ilmeisen pettynyt pitäjäläisten aktiivisuuteen asiassaan, kun hän totesi, ettei Pielisjärvellä ollut enää yhtäkään miestä, vaan että kaikki olivat antaneet housunsa vaimojensa jalkaan. (KA Pielisjärven käräjät 5.─10.3.1688, 87v).

Seuraavana yönä väkeä oli kutsuttu lähikylistä lisää, ja rahvaalla oli ollut aseinaan keppejä, seipäitä, keihäitä, pyssyjä ja pertuskoita. Käräjätuvan rikkonaisiin ikkunaruutuihin liimatut paperit oli puhkaistu ja aukoista oli tiirailtu sisään. Koko yön he olivat vartioineet käräjätupaa. Sana oli lähtenyt liikkeelle, että mieromiehet vietäisiin Käkisalmeen. Miehiä oli käsketty nousemaan kapinaan tästä syystä. Osa miehistä oli levännyt mäellä, mutta osa oli ollut koko ajan käräjätuvan ympärillä.

Miehistä 25 oli lähetetty tielle vähän matkan päähän katsomaan, ettei mieromiehiä voitaisi viedä Käkisalmeen. Rahvas oli sanonut, että jos heitä olisi sata miestä enemmän, ottaisivat he vangit kuitenkin, ja että eilen oli neljä miestä menossa Tukholmaan, mutta nyt 300. Tämän saattoivat todistaa hovin miehet Abraham Kuokkanen, käskynajaja Olli Tekling, kirjurit Simon Affleck ja Elias Torsberg, ratsumies Hannu Jussinpoika ja molemmat profossit.

Käräjätuvassa lisäksi olleet kruununvouti, tuomari Zacharias Daalman, Paavo Urpiainen, Paavo Silvennoinen, nimismies Lång ja vuokraaja Kristian Sahlo olivat varustautuneet kahdella pistooliparilla, neljällä pyssyllä ja miekoilla. Mikäli heillä ei olisi ollut aseita, olisi rahvas tunkeutunut sisään, mutta hekään eivät uskaltautuneet ulos tuvasta.

Pistooli 1600-luvulta. Kuva: Suomen kansallismuseo, historialliset kokoelmat.

Vuokraaja kertoi rahvaan murtaneen kreivin aikaan käräjätuvan oven ja vieneen mukanaan kuolemaan tuomitun mieromiehen ja olevan nyt sen tähden niin ylimielisiä. Seuraavana päivänä puolen päivän aikaan oli päätetty vapauttaa vangit takuita vastaan, jotta käräjätuvassa olleet olisivat voineet pelastaa itsensä. Rahvas suostui takaamaan mieromiehet seuraaville käräjille Lieksaan, mutta ei Käkisalmeen tai minnekään muualle.

Vuokraaja Enberg kertoi, että Tapaninpäivänä 1686 oli rahvas huutanut kirkonmäellä heti jumalanpalveluksen jälkeen: ”Tulka Tuman, Tulka Tuman, musta miero!” Rahvas oli pitänyt kokouksensa ja valinnut Matti Kotilaisen mieromiehekseen sanoen: Nyt nostetaan Kotilainen ja isäntä saa nähdä, että hänet nostetaan viinirahojen kerääjäksi ja mieromieheksi! He olivat valinneet myös Hietasen eli Sandmanin ja Saastamoisen mieromiehikseen, jolloin Saastamoinen oli ilmoittanut haluavansa matkustaa Tukholmaan omilla varoillaan.

Vuoden 1687 huhtikuun ensimmäisenä suurena rukouspyhänä rahvas oli jälleen kokoontunut heti saarnan jälkeen kirkkomaan portin ulkopuolelle ja sanonut: ”Tulkat Tuman musta miero, miehet pitä menemen Stuckholminn, mitä te tierahax annat, se on pitkä matka, sinä pitä oleman musta, tachdotteko anda markoja eli Päitä myöden!” Sitten he olivat menneet skanssille ja lähettäneet Pekka Puhakan ja Pekka Hulkkosen sanomaan vuokraaja Enbergille, että tämä antaisi skanssista kaksi oluttynnyriä ja paloviinaa sekä valmistautuisi matkustamaan mieromiesten kanssa Tukholmaan.

Viimeisenä tekonaan kokoontunut oikeus langetti Vuonamolahden Matti Kotilaiselle kolmen markan sakon siitä, että hän touhusi asioissa, jotka eivät hänelle kuuluneet. Lisäksi hän oli asettunut entiselle tilalleen palattuaan Tukholmasta Omans cuin muinen ect.

Kahden markan kolikko vuodelta 1669. Kuva: Turun museokeskus.

Vastahakoisia talonpoikia

Maaliskuussa 1689 vuokraaja Salomon Enberg halusi merkittäväksi oikeuden pöytäkirjaan, miksi syytetyt eivät olleet saapuneet hovioikeuden määräämän komission tutkintaan Käkisalmeen edellisessä lokakuussa. Nurmeksen Pekka Kotilainen vastasi, että miksi hän olisi mennyt sinne, kun muutkaan eivät menneet. Antti Sandman ja Matti Kotilainen olivat olleet tuolloin Tukholmassa ja Matti Saastamoinen ei ollut nyt paikalla käräjillä. Ainoastaan Pekka Hulkkonen, Mikko Liukkonen, Hovatta Savvanpoika, Sidari Vakanainen sekä lautamiehet Pekka Vartiainen ja Reko Partanen olivat olleet paikalla komission edessä. Tällöin Lieksan Erkki Ikonen vaati vuoden 1688 veroluettelon luettavaksi julkisesti oikeudessa. Hän sanoi, että rahvaan olisi lähetettävä mieromiehensä vielä kerran Tukholmaan, sillä heidän veronsa oli merkitty liian korkeiksi.

Lautakunta kuitenkin totesi oikeudelle, että se jolla asiat ovat parhaimmin, pitää pahinta ääntä. Heidän mukaansa Ikonen oli pitäjän paras talollinen ja voisi vallan hyvin maksaa hänelle määrätyn veron. Lautakunta sanoi lisäksi, että he olivat suorittaneet verojen arvion niin, että kukin kykeni kyllä maksamaan veronsa. Rahvas ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä vastahakoisuuttaan, vaan osoitti vainoa ja halveksuntaa lautakunnalle arvion tähden.

Maaliskuussa 1689 vuokraaja Salomon Enberg ilmoitti oikeudelle, että rahvaalla oli hänelle suuret verorästit, jotka nousivat pelkästään edelliseltä vuodelta tuhanteen kuparitaalariin. He eivät halunneet maksaa hänelle verojaan, sillä hänen kiivaimmat vainoajansa Antti Sandman ja Matti Kotilainen yllyttivät heitä tottelemattomuuteen puheillaan.

Syyskuussa 1689 vuokraaja Salomon Enberg sanoi Nurmeksen Heikki Kotilaisen ylös tilaltaan, sillä tämä ei kyennyt maksamaan verojaan kunnolla. Lautakuntakin todisti hänet köyhäksi. Lisäksi hänellä oli velkoja sinne ja tänne. Lisäksi Kotilainen tuomittiin kaksi kertaa 40 markan sakkoon, sillä hän ei ollut vielä maksanut vuosien 1687 ja 1688 verojaan vuokraajalle. Koko pitäjälle oli usein kuulutettu, että verot tuli maksaa Mikkelin päivään mennessä kunakin vuonna.

Syyskuussa 1689 vuokraaja Enberg esitti käräjille usean kohdan valituslistan Pielisjärven talonpojista. Kohdassa seitsemän hän valitti, että talonpojat etunenässä Antti Sandman ja Matti Kotilainen olivat pitäneet hallussaan kirkon varoja, joista puuttui 600 kuparitaalaria. Heidän tulisi selvittää rahojen kohtalo hänelle. Lisäksi Kotilainen oli tehnyt Viipurissa 300 taalaria velkaa, joiden rahojen vuokraaja sanoi kuuluvan hänelle.

Enbergin valitus johti siihen, että helmikuussa 1693 kuulutettiin kuvernööri Otto Wilhelm von Fersenin kirje koskien kuninkaallisen majesteetin Pielisjärven pitäjälle määräämää 1 200 hopeataalarin sakkoa. Hovioikeus oli antanut tuomion pitäjän rahvaalle hovin vuokraajaan ja oikeuteen kohdistuneista syytöksistä ja kapinoinnista. Johtajat Sandman ja Kotilainen oli jo toimitettu kaularaudoissa Pommeriin. Mitä muihin pitäjäläisiin tuli, oli kuningas armahtanut heidät muista rangaistuksista, mutta kruununvoudin tuli kerätä kyseinen sakko heiltä, sillä heillä oli siihen varaa.

Salomon Enberg oli vakuuttunut asiansa oikeudesta, kun hän totesi, että Matti Kotilaisen olisi muistaminen Jumalan ja kuninkaan nimeä. (KA Pielisjärven käräjät 5.─10.3.1688, 88).

Nälkävuosien kapinointi

Tämän jälkeen pitäjässä kuohui lähinnä pinnan alla. Talonpoikien hätä ja tyytymättömyys ei kadonnut minnekään, vaikka he eivät tehneet uusia ryöstöretkiä. Veronmaksuvaikeudet jatkuivat ja tilojen isäntiä vaihdettiin hovileirin virkamiesten toimesta. Talonpoikien mitta täyttyi jälleen nälkävuonna 1696, jolloin verojen kerääminen pakolla tuntui nälkää näkevistä talonpojista kohtuuttomalta.

Helmikuussa 1697 vuokraaja Salomon Enberg valitti Pielisjärven käräjillä, että osa talonpojista ei halunnut suostua lainkaan manttaalikomissaari Simon Affleckin tekemään veronarviointiin. Kun nimismies Johan Lång ja pitäjänluutnantti Erik Ahlholm olivat menneet kyliin, oli heidät ajettu lyönnein pakosalle. Enberg kertoi Kurkijoen pitäjän Tervun läänin ja Rungonsuon kylän luterilaisen talonpojan Lassi Kilapan houkutelleen mm. Viekin Saastamoisen ja Nurmeksen Lassi Simonpoika Kotilaisen Viipuriin edellisen juhannuksen aikaan. Hän oli kertonut näille, että kuningas oli luvannut kahden vuoden verot anteeksi, ja lisäksi lahjoittanut rahvaalle jaetun kylvöviljan heille. Saastamoinen oli maksanut matkarahoina kymmenen taalaria.

Kun Enberg oli mennyt uudelleen mittaamaan veroja joulukuun 7. päivä 1696, oli Antti Meriläisen poika Olli uhannut ampua hänet hengiltä. Tässä tarkoituksessa Olli oli ottanut Martti Väisäsen jalkajousen ja jännittänyt sen sekä laittanut puukon nuolen sijaan. Ampuminen ei ollut onnistunut, sillä veitsi oli pudonnut urasta ennen ampumista. Tämä oli tapahtunut, kun Enberg oli ollut reessään aikeissa matkustaa Koppelojärvelle. Kapinoijat olivat lähettäneet sinne jo edeltä Heikki Ollikaisen, Heikki Lipposen ja Heikki Heikinpoika Kilpeläisen, jotka olivat estäneet hänen matkansa pertuskoin. Keskiyön aikaan he olivat käyneet hänen kimppuunsa pertuskoilla varustettuna, mutta hän oli onnistunut pakenemaan peltoon nimismiehen ja muun seurueensa kanssa.

Pertuska eli ristikeihäs, sivuterät katkenneet. Kuva: Suomen kansallismuseo, historialliset kokoelmat.

Joulukuun 14. päivä 1696 talonpojat olivat ryöstäneet Enbergin hovileirin ja kartanon Nurmeksessa. Mukana olivat olleet Jussi ja Heikki Kohonen, Lassi Mikkonen, Markku Hanonen eli Gåås, Paavo Hyvärinen, Simo Kotilainen, Paavo Kotilainen, Paavo Timonen, Pekka Honkanen, Heikki Puhakka, Matti Ollinpoika Sormunen ja Olli Meriläinen. He olivat ryöstäneet hovista lästin haukia mieheen ja lehmän, jonka he olivat teurastaneet Olli Sormusen tilalla ja keittäneet ruoaksi aamulla ja illalla. He olivat jättäneet lehmän nahan Sormuselle maksuksi tältä saamastaan suolasta ja jauhoista.

Saman viikon torstai-iltana kaikki edellä mainitut miehet olivat lähteneet kymmenen peninkulman päässä sijainneeseen Lieksan hoviin. Nyt heihin olivat liittyneet Lipinlahdelta Antti Meriläinen ja hänen poikansa sekä Heikki Kohonen, Haapajärveltä Jussi ja Olli Mahonen, Tahvo ja Matti Väisänen, Heikki Matinpoika Väisänen, Matti Jussinpoika Suhonen, Jussi Väisänen ja hänen poikansa Matti, Simo Tapanen, Pekka Pekanpoika Väisänen ja Heikki Jussinpoika Väisänen. He olivat matkanneet Vedensuuhun, jossa he olivat jakaneet saaliinsa Olli Turusen luona ja teurastaneet karjan vastoin tämän tahtoa.  

Vedensuusta heihin olivat liittyneet Antti Tolvasen kolme poikaa ja tytär, Elli Kotilainen ja Erkki Martikainen, jonka kirjuri Simon Affleck oli ampunut. Vuokosta mukaan tulivat Erkki ja Paavo Pennanen, Yrjö ja Lassi Liuski sekä Matti Suutari poikansa kanssa. Mönninvaarasta mukaan lähti Tuomas Heikuran poika Olli ja Juuasta Antti Pikkonen sekä Ylikylästä Paavo Timonen, Paavo Hyvärinen, Paavo Paavonpoika Kotilainen ja Simo Simonpoika Kotilainen. Saramojärveltä tulivat Pekka Honkanen ja Heikki Puhakka.

Kuokkastensalmelta osallistuivat Jussi Honkanen, Jussi Hämäläinen, Jooseppi Sirviö, Heikki Huttunen, Antti Tikkanen ja Olli Hämäläinen. Karhunpäästä mukaan tuli edelleen Jooseppi Haapalainen. Nurmeksesta mukaan innostuivat Tuomas Nevalainen, Lassi Mikkonen, Jussi Kohonen, Markku Gåås, Antti Toppi ja Olli Sirviö. Höljäkästä nousivat Hemminki ja Matti Eskelinen, Mikko Lihavainen ja kaksi sotkamolaista Ollikaista. Jokikylästä lähtivät Risto ja Simo Mustonen, Markku Pöyhänen ja Antti Koskelo. Porosaaresta tulivat Olli Herranen sekä Heikki ja Jussi Kakkinen. Kun mukaan saatiin vielä Hakonvaaran Olli Räsänen poikansa Pentin sekä Olli Karhusen ja Antti Pyykösen ja Matti Pellikan kanssa, oli joukko koossa. Kapinallisten joukko koostui kokonaisuudessaan yli 50 henkilöstä.

Kapinallisten aseistukseen kuuluivat myös jalkajouset. Kuva: Suomen kansallismuseo, Kansatieteelliset kokoelmat.

Saavuttuaan Lieksaan oli joukkio ryöstänyt hovista kolme hevosta, kolme lehmää ja kolme lammasta. Sillä kertaa he eivät olleet saaneet enempää, sillä he eivät olleet uskaltaneet hyökätä rakennusten kimppuun, koska Enbergillä oli tuvassa nimismies, pitäjänluutnantti, renkinsä sekä 14 hovileirin talonpoikaa. Osan karjasta he olivat syöneet Vedensuussa ja osan jakaneet keskenään. Tuomas Nevalainen oli saanut yhden lampaista ja Meriläinen yhden hevosen. Sen hän oli myynyt sadalla kuparitaalarilla. Rahat hän oli vaihtanut kahdeksaan leiviskään tupakkaa, jonka hän oli jakanut Antti Honkasen kanssa.

Matti Eskelinen oli saanut suuren harmaan tamman, jonka arvo oli 250 taalaria. Ilomantsin Kylänlahden Matti Pehkonen oli sitten vienyt sen häneltä salaa. Eskelinen oli hakenut tamman takaisin Sortavalasta. Lisäksi Tuomas Valtonen oli pistänyt kuoliaaksi joitakin lampaita. Talonpojat olivat keränneet hovin ympärille olkia aikeenaan polttaa se. Koska tuuli oli käynyt kirkolle päin, olivat he jättäneet tekonsa tekemättä pelätessään myös kirkon palavan.

Simon Affleck kertoi, että osa joukkiosta oli palannut Nurmekseen seuraavana lauantai-iltana. Nyt he veivät 14 leiviskää haukia, kuusi kirvestä, paloviinapannun sekä lehmän, jonka he teurastivat Olli Sormusen luona. Kun Affleck oli sitten ollut Sortavalassa, oli joukko kokoontunut jälleen kolmantena joulupäivänä ja hyökännyt Lieksan hoviin. Nyt he olivat ryöstäneet kaiken, mitä hovissa oli. Lisäksi he olivat lyöneet kahdeksan ovea sisään ja rikkoneet kymmenen lukkoa. He olivat raivonneet kuin pahin vihollinen ja aiheuttaneet joulunpyhinä 5 013 kuparitaalarin vahingot.

Affleckin mukaan Höljäkän Matti Eskelinen ja Lipinlahden Antti Meriläinen poikansa Ollin kanssa olivat edeltävinä päivinä kiertäneet kyliä ja houkutelleet miehiä mukaan ryöstöön. Näin he olivat koonneet suuremman joukon miehiä ja naisia, kuin oli koskaan ollut mukana hoviin kohdistuvissa hyökkäyksissä. mukana olivat olleet mm. Antti Meriläisen vaimo Liisa Lassintytär, Nurmeksen Heikki Tapaninpoika Saastamoinen ja Tuomas Nevalainen, Haapajärven Heikki Saastamoinen, Vaikon Suni Pitkänen, Nunnanlahden Heikki Lehikoinen, Larinsaaren Olli Lehikoinen, Ahmovaaran Heikki Lehikoinen, Vedensuun Heikki Kaikkonen.

Vuoden 1697 tammikuun 9. päivä oli 14 miestä hyökännyt uudelleen Nurmeksen kartanoon. Nyt ryöstettiin lehmä ja kaksi vuoden vanhaa hiehoa, jotka teurastettiin vastoin isännän tahtoa Tahvo Saastamoisen kartanolla. Karja olisi teurastettu Olli Sormusen talossa, mutta siellä makasi ruumis. Lihat kuljetettiin kuitenkin Sormusen luo ja keitettiin sekä jaettiin siellä. Olli Meriläinen sekä Jussi ja Heikki Kohonen palasivat Nurmeksen kartanolle vielä 14. tammikuuta, mutta siellä ei ollut enää ryöstettäväksi sen paremmin karjaa kuin tavaraakaan. Mukaan oli tarttunut ainoastaan viisi naulaa hamppua sekä auranvannas ja kassara.

Talonpoika taluttaa hevosta Pieter de Laerin etsauksessa 1600-luvun alkupuolelta. Kuva: Kansallisgalleria.

Oikeuden eteen oli saatu vain joitakin syytettyjä. Heistä Antti Meriläinen oli noin 65 vuotta vanha ja veronsa maksamaan kykenevä isäntä. Hänen vaimonsa oli noin 50-vuotias ja poikansa 25-vuotias. He olivat saaneet ensimmäisestä ryöstösaaliista sadan taalarin arvoisen hevosen sekä lehmän lihakappaleen sekä viidesosan kolmen lehmän nahoista. Toisesta ryöstöreissusta Olli oli saanut kolme lehmää, hiehon ja kaksi vuotta vanhan varsan, jotka häneltä oli viety kymmenen taalarin verorästeistä, kaksi saukonnahkamyssyä, päätyynyn, ryijyn, purjeen, sinistä puuvillapalttinaa, ruuveja, kattilan, kivivadin, tinapullon, punaista verkaa, parkitsemattomia nahkoja, sylttyä ja ohria. Lisäksi hän oli rikkonut kamarin oven ja vienyt tallin oven saranoineen oman tallinsa oveksi.

Meriläisen perhe oli saanut lisäksi yhteisestä ryöstösaaliista lihaa, lohta, särkiä, kuivattuja haukia ja viljaa. Syyksi ryöstelyyn Meriläinen ilmoitti oikeudelle, että mieromiehet olivat kertoneet kuninkaan vapauttaneen pitäjän veroista kahdeksi vuodeksi ja antaneen sille lisäksi 300 tynnyriä ohraa kylvöviljaksi. Kuten Meriläinen totesi: ”Sä on wisist mierumiesten sy ja Affleckin kowuus.” Hänen mukaansa nälkä ja nurjamielisyys Affleckia kohtaan olivat ajaneet talonpojat tällaiseen ryöstelyyn.

Enberg oli nimittäin muuttanut Sortavalaan ja jättänyt isännyyden Affleckille. Myös nimismies Johan Lång kertoi tulleensa ryöstetyksi, kun hänen perheensä oleskeli paossa hänen lankonsa Rantasalmen nimismies Lars Jöranssonin luona. Kaikki tihutöihin osallistuneet määrättiin otettavaksi kiinni ja tuomittavaksi hovioikeuden päätöksen mukaan.

Kuolemaa ja kurjuutta

Keväällä 1697 kuolema niitti satoa kauhistuttavalla tavalla. Jo edeltävät vuodet olivat olleet satojen puolesta heikot, joten ihmiset nääntyivät suoranaiseen nälkään, mikäli kulkutaudit eivät tehneet loppua heidän kurjuudestaan. Talvella 1696–1697 on laskettu kuolleen ainakin kolmanneksen Suomen väestöstä. Kuoleman harventama väestö joutui vielä uuden koettelemuksen alle. Suuren Pohjan sodan vuosina 1700–1721 Pielisjärvi kärsi muun Suomen mukana vihollisen hyökkäyksistä ja lopulta maan valloituksesta. Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721 palattiin arkeen, mutta hovileirien vuokraajista ei päästy vieläkään, vaan valitukset heidän toimistaan jatkuivat edelleen.

———

Kirjoittaja on Turun yliopiston Arkeologian ja Suomen historian tutkija, joka on keskittynyt Turun 1600-luvun historiaan. 

Lähteet:

Arkistolähteet

Kansallisarkisto (Digitaaliarkisto)
     Kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjat
         Käkisalmen läänin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat
             Varsinaisten asioiden pöytäkirjat
                   Pielisjärven käräjät KO a 9–18 (1688–1697)

Kirjallisuus

Professori Kimmo Katajala on kuvannut ja käsitellyt laajasti Pohjois-Karjalan sekä muun Suomen ja Euroopan talonpoikaislevottomuuksia useissa teoksissaan ja artikkeleissaan. Mainitsen niistä vain pari tämän artikkelin yhteydessä.

Katajala, Kimmo 1994: Nälkäkapina. Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 1683–1697. Historiallisia Tutkimuksia 185. Suomen Historiallinen Seura. Jyväskylä.

Katajala, Kimmo 2002: Suomalainen kapina. Talonpoikaislevottomuudet ja poliittisen kulttuurin muutos Ruotsin ajalla (n. 1150–1800). Historiallisia Tutkimuksia 212. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.