Hanna-Mari Kupari
Tarkastelen tässä kirjoituksessa keskiaikaisista kirkollisen oikeuden anomusasiakirjoista koostuvan Auctoritate Papae -edition kuoleman ilmaisuja ja keskityn erityisesti eufemismeihin. Eufemismi tarkoittaa kaunistelevaa ilmausta tai kiertoilmaisua. Aiemmin julkaistun yleisesityksen voi lukea tästä.
Teksti pohjautuu osin pro gradu -tutkielmaani (Kupari 2019), jonka aihetta ehdotti minulle aikoinaan silloinen Turun yliopiston historian professori Kirsi Salonen. Hän oli kiinnittänyt huomiota paavillisten penitentiariaattiarkiston asiakirjojen eufemistisiin ilmaisuihin kuolemalle, kuten ab hac luce migravit (poistui tästä elämästä) ja diem suum clausit extremum (päätti viimeisen päivänsä) verbin mori (kuolla) sijaan. Samankaltaisia eufemismeja tai lieventäviä kiertoilmauksia käytetään myös muissa yhteyksissä, esimerkiksi väkivallanteoissa (ks. Väkivaltakuolemien sanoittaminen Turun hiippakunnan asiakirjoissa 1450–1517).
Erilaiset kuoleman ilmaisut kuuluvat yleisestikin vaikeina aiheina monen kielen eufemististen ilmausten pääkategoriaan. Kuolema on pelkoon perustuva tabu käytännössä katsoen kaikissa kulttuureissa ja kielissä (Allan & Burridge 1991, 153). Aihealueen klassikkoteoksen Euphemism & Dysphemism mukaan eufemistinen kieli on epämukavan välttelyä. Eufemistinen ilmaus on ikään kuin suojaava kilpi, jota puhuja käyttää tuntiessaan pelkoa, vihaa tai tyytymättömyyttä luonnollisia tai yliluonnollisia asioita kohtaan. (idem, 3)
Eufemismistä käsitteenä
Sanoilla on useita semanttisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Barcroft et al. (2011: 572–573) listaavat englannin kielen sanoja kuolemalle: to die, expire, pass away, bite the dust, kick the bucket ja give up the ghost. Kaikki nämä herättävät omat mielikuvansa ja kuuluvat erilaisiin kielen rekistereihin. Samaan tapaan meiltä löytyy runsaasti ilmaisuja suomen kielestä: kuolla, päättää maallinen vaelluksensa, nukkua pois, ja delata vain muutaman mainitakseni. Kaikilla näillä kuolemaan viittavilla sanoilla on omat soveliaat käyttöyhteytensä.
Eufemismi tarkoittaa kaunistelevaa ilmausta tai kiertoilmaisua. Sanan alkuperä on kreikan sanoista eu (hyvin, hyvä-) ja phēmi (puhua) (Allan & Burridge 2006, 29). Eufemistisia sanoja ja fraaseja käytetään korvaamaan epäsuotavia ilmaisuja, eufemismin vastakohtia eli dysfemismeja, tai epämukavaksi koettuja sisältöjä. Ne ovat luonteeltaan usein epäsuoria, puhekielisiä tai kuvaannollisia ilmaisuja (Allan & Burridge 2006, 32), ja niitä käytetään tabuiksi koetuista, vaikeasti lähestyttävistä aihepiireistä. Kaikilla eufemistisilla ilmaisuilla ei ole vältettävää tabu-vastinetta, vaan ne pyrkivät nostamaan kielen rekisterin tasoa (Allan & Burridge 1991, 12). Tästä huolimatta eufemismi ja kielellinen tyyli eivät ole sama asia, vaan ne ovat vuorovaikutteisia ja osittain päällekkäisiä ilmiöitä. Ammattikirjallisuus käyttää omaa teknistä sanastoaan, muodollinen tekstityyppi erikoisterminologiaa (idem, 21).
Eufemismit ovat useimmiten metaforia. Metafora tarkoittaa kuvaannollista ilmaisua, esimerkiksi englannin ”kick the bucket” tai ”heittää veivinsä” tarkoittaen kuolemaa. Tämän lisäksi eufemismeja luodaan eri keinoilla, joika ovat kiertoilmaisu, lyhenne, akronyymi, välttäminen, ei halutun korvaaminen toisella ilmaisulla, yläkäsitteen käyttö, metonymia, liioittelu, vähättely, teknisen sanaston käyttö (mukaan lukien vierasperäisten termien käyttö) ja puhekielisyydet (idem, 14). Kiertoilmaisu on esimerkiksi kertoa käyvänsä puuteroimassa nenänsä, kun tarkoitetaan WC:ssä käymistä (idem, 16). Akronyymi on kirjainlyhenne, jossa kirjaimet muodostavat sanan, kuten ruotsin rintaliivejä merkitsevä sana ”bysthållare”, josta nykyään käytetään lähinnä muotoa ”BH” tai ”behå”. Ja yllä mainittu WC puolestaan toimii suomenkielisessä tekstissä vierasperäisenä akronyyminä, joka on luonteltaan sekin kiertoilmaisu, sillä sanat lyhenteen takana ovat ”water closet”.
Lyhenteeseen perustuva eufemismi on myös esimerkiksi suomen kielen ilmaisu ”mennä päin peetä”. Välttäminen vie tämän ilmiön vielä astetta pidemmälle, jolloin vältettävän ilmaisun kohdalle voidaan kirjoittaa jokaista kirjainta korvaamaan asteriski, kuten ”f*ck” (idem, 17) tai lausua ”on se kanssa yksi ’piip’ juttu”. Liioittelua edustaa esimerkiksi englannin ”flight to glory” merkityksessä kuolema ja tämä esiintyy erityisesti sotaan liittyvissä konteksteissa. Vähättelevä esimerkki kuoleman ilmaisusta on ”nukkua ikiunta” (idem, 18). Teknisen sanaston käyttöä on esimerkiksi englannin kielisessä tekstissä sanan ”feces” käyttö, joka kuvaa myös latinan kielisten ilmaisujen käyttöä englanninkielisessä tekstissä (idem, 20). Suomenkielisissä sairaalakeskusteluissa voi kuulla latinan exitus (kuolema) sanan.
Semanttinen muutos tarkoittaa sanan merkityksen muuttumista ajan kuluessa. Sanan merkitys voi muuttua varsin kauas alkuperäisestä. Konnotaatiot eli johonkin sanaan ja sen merkitykseen liitettävät mielleyhtymät voivat ajan mittaan hävitä, muovautua ja korvautua uusilla. On hyvin tavanomaista, että semanttisen muutoksen kautta sanojen eufemistinen luonne karisee vuosien käytössä, jolloin yksi eufemismi korvautuu toisella, esimerkiksi englannin sanan ”toilet” korvautuminen sanalla ”bathroom” (idem, 22). Esimerkiksi Kalmistopiiri-julkaisun nimestä löytyvä sana kalmo ei ole enää yleisessä käytössä kuin tietyissä erityisyhteyksissä, kuten sanassa polttokenttäkalmisto.
Latinan obire tarkoittaa kirjaimellisesti ’mennä kohti’, jolloin kuolemaa on kuvattu viimeistä päivää kohti menemisenä. Sanan ’obire’ merkitykset annetaan eri aikakausien latinan sanakirjoissa eri järjestyksessä. Esimerkiksi Leo Steltenin (1995) kirkollisen latinan sanakirjassa merkitys ’kuolla’ on ensimmäisenä: óbeo ”die, fulfill, perform” (s.v. obeo). Klassisen latinan sanakirja (Lewis 1890) puolestaan antaa puolestaan ensimmäisenä merkityksenä ”to go to or come to” sekä ”to fall or to perish” sekä lukuisia muita käyttötapoja, ja vasta niiden jälkeen hakusanan obitus alta löytyy merkitys mortuus (kuollut). Sana obire on siis kokenut semanttisen merkityskentän siirtymän vuosisatojen kuluessa.
Kuolema kuuluu yleisesti monen kielen eufemististen ilmausten pääkategoriaan silloinkin, kun tapahtumaan ei liity väkivaltaa. Kuolemasta puhumista pidetään tabuna, jolloin se pyritään korvaamaan erilaisilla kiertoilmaisuilla (Tokar 2015, 239). Kuolema pelkoa herättävänä aihepiirinä on tabu käytännössä katsoen kaikissa kulttuureissa ja kielissä. Kuolemassa pelkoa ja ahdistusta aiheuttavat läheisen menetys ja sitä seuraava suru. Tämän lisäksi on huomioitava kammotusta herättävä ajatus ruumiin mätänemisestä (Allan & Burridge 1991, 153).
Burridgen mukaan keskiajalla oltiin hyvin kuolemakeskeisiä, mikä hänen mielestään selittyy Euroopan väestöä niittäneellä mustalla surmalla, josta seurannut korkea kuolleisuus johti kuoleman käsittelyn tarpeeseen ja kohtaamiseen. Esimerkiksi keski-hollannin kielellä, eli noin vuodesta 1150 vuoteen 1500, kirjoitetut lähteet puhuvat kuolemasta hyvin suorasanaisesti (Allan & Burridge 1991, 154–155). Vertailukohdaksi Burridge nostaa nykyajan, jossa kuolema on hänen mukaansa suurin tabu. Modernilla aikakaudellamme kuolema ei ole voimakkaasti läsnä arjessa, sillä ihmiset kuolevat pääsääntöisesti sairaaloissa ja iäkkäinä, jolloin se ei ole niin ahdistavaa. Esimerkiksi viktoriaanisella aikakaudella vahvin tabu oli puolestaan seksuaalisuus (idem, 157). Tabujen selittäminen on hyvin vaikeaa, sillä kuoleman voikamas läsnäolo mustan surman riehuessa Euroopassa olisi voinut tehdä siitä myös erittäin pelottavan ja siten voimakkaasti välteltävän aihepiirin.
Kuoleman eufemismeja onkin erittäin runsaasti eri kielissä. Esimerkiksi suomen kielessä on käytössä yleisesti sanamuoto ”nukkui pois” ja hieman harvinaisempi ”vaipui ikiuneen”. Kuolemiseen viitataan myös englanniksi nukkumisen ilmaisulla ”he slept away” ja eläinten eutanasiaan ”put to sleep” (idem, 234). Kuolemasta puhutaan myös vertauskuvin, joissa on menemisen tai kulkemisen verbi, esimerkiksi englanniksi ”he passed away” ja ruotsiksi ”gå borta”. Yleisesti metaforissa kaikki muutos on liikettä (Dancygier & Sweetser 2014, 47–48).
Kuolemaan liittyen on olemassa oma erityisjoukko kristillisiä eufemistisia ilmauksia, kuten esimerkiksi ”meni Isän tykö” (Bainbridge 1994. (Ad Dominum migraverit. Meni Herran luo), ”Herra kutsui luoksensa” tai ”lensi taivaaseen” (Dancygier & Sweetser 2014, 22) – englanniksi ”gone to meet his Savior”. Tämä seuraa perusperiaatetta, jossa elämän metaforana on matka (idem, 40). Monissa kielissä elämä on matka tai liikettä, joka menee kohti maanalaista tai maanpäällistä päämäärää (idem, 196–199). Esimerkiksi apostolisen uskontunnustuksen sanamuoto ”astui ylös taivaisiin” kuvaa tätä hyvin. Suomen kielessäkin puhutaan usein elämän viime metreistä käsiteltäessä kuolemaan edeltänyttä ajanjaksoa.
Toisaalta on otettava huomioon, että useat eufemismit ovat osa vakiintunutta puheenpartta, eikä niiden käyttö edellytä uskoa tuonpuoleiseen. Aineiston argumentaation luonteen huomioon ottaen on mielenkiintoista miettiä, missä menee raja kaunistelun ja tietoisen harhaanjohtamisen välillä. Asiakirjojen kirkollisilla anojilla oli aina tietty motivaatio saada absoluutio ja päästä takaisin virkoihinsa (Aiheesta laajemmin Kupari, 2022). On myös muistettava, että kuoleman ilmaisuissa metaforat ovat hyvin vakiintuneita, eikä niitä voi pitää välttämättä enää varsinaisina eufemismeina, vaan tavanomaisena sanastona. Esimerkiksi ruotsissa puhutaan hautausmaan sijaan kirkkomaasta ”kyrkogård”.
Väkivalta ja henkirikokset kanonisessa oikeudessa
Kuten aiemmin olen argumentoinut, penitentiariaattiasiakirjojen ruumiinvammoja ja väkivaltai-suuksia kuvataan aineistossa eufemistisesti valitsemalla mahdollisimman lieviä ilmaisuja ja käyt-tämällä yläkäsitteitä. Aineistossa väkivallantekojen kuvauksissa ei ole aina kyse varsinaisista eufemismeista, vaan tapahtumien selostamisessa käytetään kanonisen oikeuden vakiintuneita fraaseja. Penitentiariaatin selostuksissa on ollut motivaatiota käyttää eufemismeja ja hyödyntää lievintä mahdollista yläkäsitettä kuvaamaan omaa tekoa ja vastaavasti valita raskauttavin mahdol-linen ilmaisu vastapuolen toimia kuvatessa.
Tilanteita, joissa kirkon palveluksessa ollut henkilö oli sattumalta ollut läsnä jonkun kuoltua, kuvataan hyvin erilaisilla sanoilla. Esimerkiksi de declaratoriis -asiakirjassa 159, jossa turkulainen pappi Olavus Mulle oli ollut läsnä, kun maallikko Påvel oli hukkunut hypättyään veneestä. Maallikon motiiveja ei tunnettu, mutta hän toimi näin kenties sen vuoksi, että häntä kohtaan oli nostettu rikossyytteitä. Hänellä oli myös suorittamattomia töitä pappi Olavus Mullelle. Tapahtumasta kerrotaan, että kun Påvel oli mennyt veneeseen ja hypännyt sieltä pois, oli Olavus Mulle mennyt rantaan saadakseen Påvelin kääntymään takaisin, jolloin:
– – versus quandam insulam se de imo ad natandum a litore disposuit, ubi subito natando submersus fuit et expiravit. (Auctoritate Papae, 242, a. 159, r. 19–21.)
– – <Påvel> ui poispäin rannasta erästä saarta kohti, jolloin yllättäen uidessaan joutui uppeluksiin ja kuoli.
Kuoleman ilmaisuja on asiakirjoissa runsaasti, mutta harvinaisia ovat tilanteet, joissa kuolema ei liity anojan toimintaan. Tästä esimerkkinä mainittakoon asiakirja 421, jossa selostettu kuolemantapaus ei liity varsinaisesti anomuksen motiiviin vaan taustoittaa avioliittoon liittyvää anomusta. Tämänkaltaisia anomuksia olisi jatkossa hyvä tarkastella muilta alueilta, ovatko kuoleman ilmaisut kontekstista riippumatta eufemistisia. Sana incognita on mukana anomuksessa, ja sillä on haluttu tuoda esiin, ettei Katarina Eriksdotter ole millään tapaan syyllinen ensimmäisen kihlattunsa kuolemaan. Kun avioerot eivät olleet mahdollisia, oli olemassa houkutus surmata senhetkinen puolisonsa, jotta pystyi menemään uusiin naimisiin.
Tonno Erichesson laicus Aboensis diocesis et Catherina Erichesdochter mulier dicte vel alterius diocesis coniuges nobiles / petunt secum dispensari de forsan scienter contracto publice et consummato in publica honestate iustitie ex eo proveniente, quod dicta Catherina alias sponsalia per verba de futuro cum quodam alio viro ad presens defuncto eidem Tonnoni secundo consanguinitatis gradu coniuncto contraxerat – <qui> quidem primus sponsus eadem Catherina ab eo incognita etc. expiravit – cum legitimatione etc. et cum absolutione ab excessibus etc., ut in solita forma. Fiat de speciali. Mercurius regens. (Auctoritate Papae, 436, a. 421)
Aatelinen pariskunta, maallikko Tönne Eriksson Turun hiippakunnasta ja Katarina Eriksdotter, nainen samasta tai eri hiippakunnasta, anovat dispensaatiota, koska mahdollisesti solmivat julkisesti ja täytäntöönpanivat avioliittonsa tietäen, että Katarina oli kihlautunut erään toisen nyt kuolleen miehen kanssa, joka oli toisen asteen verisukulainen Tönnelle, mutta joka oli Katarinan tietämättä kuollut. Haluavat että heidän jälkeläisensä voidaan pitää laillisina perillisinä, ja anovat synninpäästöä raskauttavista asianhaaroista tavan mukaan. Saakoon, erityisluvalla. [Tarkoittaa hyväksymistä erityisluvalla, jonka paavi oli myöntänyt penitentiariaatille (Salonen 2001, 78).] Regentti Mercurius.
Kuolemaan viitataankin aineistossa hyvin moninaisilla kuvaannollisilla ilmauksilla sekä välttämällä varsinaista suoraa kuolemasta kertomista, jolloin kuoleman tila tulee ilmi asiayhteydestä. Ilmaisujen runsauden vuoksi olen ottanut tarkempaan tapausanalyysiin klassisessa latinassa kuvaannolliseksi kuoleman eufemistiseksi ilmaisuksi mielletyn exspiro-verbin ja ab hac luce migravit -ilmaisun. Lisäksi listaan harvinaisempia tapauksia.
Ilmaisu Ab hac luce migravit esiintyy asiakirjoissa yhteensä kahdeksan kertaa ja ilmaisu ab hac luce sublevaretur (Auctoritate Papae, 183, a. 56, r. 6–7) kerran. Ab hac luce migravit esiintyy analysoiduissa asiakirjoissa ajallisesti vain ja ainoastaan vuodesta 1515 vuoteen 1526. Näistä yhdeksästä esiintymästä asiakirjat 445 ja 451 ovat ainoat, jotka kuuluvat luokkaan de declaratoriis, muut ovat de diversis formis tapauksia. Kaikki tapaukset ovat sellaisia, joissa anoja on ollut osallinen henkilön kuolemaan väkivaltaisessa tilanteessa. Huomionarvoista on, että jokaisessa lauseessa kerrotaan henkilön kuolleen Herran tahdon mukaan.
Klassisen latinan sana exspiro esiintyy Auctoritate Papae –editiossa vain kirjotusasussa expiro. Jo mainittu perussanakirja Lewisiltä (1890) antaa sille ensimmäisenä merkityksen ’hengittää ulos’, ja vasta viimeisenä merkityksen ’päästää viimeinen henkäyksensä’. Steltenin sanakirjan merkitykset ovat aivan eri järjestyksessä: ’päättyä, kuolla ja hengittää ulos’. Sana esiintyy aineistossa yksikössä yhteensä 24 kertaa. Peräti 80 % näistä on sellaisia tapauksia, joissa anoja on ollut osallisena kuolemassa niin, että joko hän on joutunut turvautumaan väkivaltaan itsepuolustuksessa tai ollut selkeästi osallinen väkivaltaisessa selkkauksessa. On varsin ymmärrettävää, että expiro esiintyy vain tuossa kuolemaan viittaassa merkityksessä, sillä kaikki asiakirjat ovat myöhäiskeskiajalta. Samaan tapaan kuin suomen kielessä alkaa olla yleistä käyttää sanaa ruumis vain kuolleeseen viitattaessa ja sanaa kehoa elävästä ihmisestä. Aluperin ruumis on viitannut luontevasti molempiin tapauksiin, puhutaanhan edelleen ruumiillisesta työstä. Semanttinen merkityskenttä on muuttunut kuten obire-verbissäkin.
Aineistosta löytyy myös joukko harvemmin käytettyjä kuoleman eufemismeja. Näitä ovat keskiajanlatinalle tyypilliset ilmaisut (Bainbridge 1994) kuten asiakirjassa 116: ingressus est viam carnis universe (Auctoritate Papae, 217, a. 116, r. 10–11) (astui kaikkien lihallisten polulle) ja asiakirjassa 405 muodossa sicut Domino placuit, viam universe carnis ingressus est (Auctoritate Papae, 420, a. 405, r. 12–13). Elämäntehtävän valmistumisesta todetaan: Inde vita fuerit functus (Auctoritate Papae, 219, a. 117, r. 21) (Näin elämä tuli täytetyksi.) Muoto extitit vita functus (Auctoritate Papae, 326, a. 284, r. 19) (poistui elämästä) löytyy vain kertaalleen. Asiakirjassa 402 kirjoitetaan: Ex qua quidem percussione statim rebus humanis exemptus fuit (Auctoritate Papae, 415, a. 402, r. 22–23) (Tämän iskun seurauksena hän heti vapautui inhimillisistä asioista). Asiakirjassa 416 todetaan: sicut Domino placuit, debitum nature persolvit (Auctoritate Papae, 429, a. 415, r. 23) (kuten Herra halusi, maksoi velkansa luonnolle). Sitten on vielä asiakirjassa 427 ilmaisu sicut Deo placuit, in pace obdormivit (Auctoritate Papae, 443–444, a. 427, r. 34–35) (ja kuten Jumala halusi, nukkui pois rauhassa).
Kuoleman sijaan puhutaan myös elämän päättymisestä. Ilmaisut ab hac luce migravit ja diem suum clausit extremum toki tarkoittavat samaa, mutta niistä puuttuu sana vita (elämä). Nämä vita sanan sisältävät ilmaisut ovat kuitenkin hyvin harvinaista, sillä aineistossa on vain kaksi tämänkaltaista ilmaisua. Ne ovat harvinaisia siltäkin kannalta, että tapauksissa on kuollut kaksi henkilöä. Asiakirjassa 150 todetaan luostarissa tapahtuneesta väkivaltaisesta selkkauksesta: qui postmodum ambo ex huiusmodi vulneratione vitam finiti sunt (Auctoritate Papae, 236–237, a. 150, r. 18–199) (joista molemmat tällä tavoin haavoitettuina päättivät elämänsä). Toinen ilmaisu on mitä ilmeisemmin anomus samasta tapauksesta, ja siinä todetaan: duo de complicibus dicti Olavi letaliter vulnerati vitam finierunt (Auctoritate Papae, 247, a. 164, r. 17) (kaksi mainitun Olavuksen rikoskumppaneista kuolemanvakavasti haavoitettuina päättivät elämänsä).
Johtopäätelmät
Analyysi tuo esiin, että tabu-aiheiden suoria ilmaisuja löytyy penitentiariaatin asiakirjoista hyvin runsaasti. Tabu-aiheita lähestytään myös eufemismien kautta, mutta paikoitellen on mahdollisesti kyse vain vakiintuneista ilmaisuista, sillä asiakirjojen formulaarinen luonne selittää toistuvia samankaltaisuuksia. Kaiken kaikkiaan asiakirjen kielen käytön osalta tulee esiin samaan tekstityyppiin kuuluminen ja tietyn vakiintuneen kaavan toistaminen.
Kuoleman ilmaisua ei löydy samalla tavoin kanonisesta oikeudesta kuten muiden kategorioiden ja kenties juuri tästä johtuen siinä onkin suurinta variaatiota verrattuna esimerkiksi väkivallantekoihin (Kupari 2019). Yleisin verbimuoto on expiravit. Kuvaannollisia kuoleman ilmaisuja, kuten ab hac luce migravit, löytyy runsaasti eikä niiden käyttö rajoittunut sellaisiin tapauksiin, jossa anoja oli ollut kuolemaan osallinen.
Odotusten mukaan penitentiariaattiasiakirjoista esiintyisi ilmaisuja kuten ”meni Isän tykö”, mutta sieltä ei löydy yhtäkään tällaista ilmaisua. Aineistossa on kuitenkin kuoleman yhteydessä käytetty ilmaisu sicut Domino placuit (kuten Herra halusi). Tämä fraasi, jota seuraa jonkinlainen kuolemanilmaus, esiintyy aineistossa yhteensä 35 kertaa. Kerran löytyy ilmaisu prout Domino placuit, ab hac luce sublevaretur (kuten Herra halusi, nostettiin pois tästä elämästä). Tässä lienee taustalla halu korostaa kuolemaa Jumalan, ei synninpäästöä anovan aikaansaannoksena. Toisaalta ”kuten Herra halusi” -ilmaisu esiintyy myös asiakirjassa 56, jossa kerrotaan luostarin johtajan kuolemasta taustatietona, eikä anoja ole siihen ollut millään tapaa osallisena. Tämä fraasi on mitä ilmeisemmin ollut osa vakiintunutta formulaarista kielenkäyttöä penitentiariaattivirastossa. Kuolema näyttäytyy myös universaalina tabuna.
Ylipäätään latinassa melko runollisia kaunokirjallisuuteen kuuluvia kuoleman metaforia olisi voinut olettaa löytyvän oikeusasiakirjoista melko vähän, mutta analyysini osoittaa toisin. Aineistossani metaforisia kuoleman kiertoilmaisuja esiintyy runsaasti, kuten esimerkiksi ab hac luce migravit, jossa kuolemaa ei mainita vaan puhutaan vain elämästä poistumisesta. Siinä on myös esillä elämä rinnastettuna matkaan, kuten on tavanomaista kuoleman metaforissa kielitieteessä, jonka perusperiaatteita esittelin johdantoluvussani. Sama pätee aineistossa harvinaiseen mennä kohti viimeistä päiväänsä eli obiit -ilmaisua.
Metaforinen ilmaus on esimerkiksi prout Domino placuit, ab hac luce sublevaretur (Risberg & Salonen 2008, s. 183, a. 56, r. 6-7) (Herran tahdon mukaisesti, hänet nostettiin ylös tästä elämästä), jossa on havaittavissa sama rinnastus kulkemiseen, mutta myös käsite, että ylöspäin suuntautuva liike on hyvä asia useissa metaforissa. Näin ollen asiakirjan laatijan kristillisen käsityksen mukaan voidaan olettaa, että henkilö nostettiin kuoltuaan taivaisiin. Kristillisen uskon jako ruumiin ja hengen valtakuntaan tulee ilmi myös aineistossa kahdesti esiintyvässä ”elämä on matka” metaforassa: ingressus est viam carnis universe (Risberg & Salonen 2008, s. 217, a. 116, r. 10–11) (ja hän astui lihallisen elämän polulle).
Aineiston yleisin kuoleman eufemismi expiravit (päästi viimeisen henkäyksensä) rinnastaa kuoleman viimeiseen hengenvetoon. Monissa kielissä yleinen rinnastus kuoleman ja nukkumisen välillä tulee ilmi vain kerran, muodossa sicut Deo placuit, in pace obdormivit (Auctoritate Papae, 443–444, a. 427, r. 34–35) (kuten Herra halusi, hän nukkui pois rauhassa). Tämä on hieman yllättävää ottaen huomioon, kuinka yleinen kuoleman metafora tämä on monissa kielissä.
Kuolema on voimakkaasti tabuksi koettu aihepiiri, jota lähestytään erinäisillä eufemistisilla ilmaisuilla, vertauskuvin ja kiertoilmaisuin. Burridgen mukaan keskiajalla oltiin hyvin kuolemakeskeisiä ja suorasanaisia, mutta hänen havaintonsa eivät vastaa lainkaan oman analyysini tuloksia penitentiariaattiaineiston osalta.
———
Kirjoittaja on digitaalisen kielentutkimuksen oppiaineen väitöskirjatutkija Turun yliopistossa Emil Aaltosen säätiön apurahalla. Hänen tavoitteenaan on tarkastella keskiaikaisia kieliaineistoja poikkitieteellisesti. Aineiston tutkimuksen keskiössä ovat tilastotieteen, tietojenkäsittelytieteen ja korpuslingvistiikan metodit. Kolmannen vuosikurssin väitöskirjatutkijana hän käyttää asiakirjamateriaalia latinan kielellisen vaihtelun tutkimiseen, arjen kuvausten analyysiin ja digitaalisten kielellisten resurssien luomiseen.
Käytetty lähde-editio:
Risberg S. & Salonen K. 2008. Auctoritate Papae: The Church Province of Uppsala and the Apostolic Penitentiary 1410–1526. Diplomatarium Suecanum, Appendix: Acta Pontificium Suecica, 2. Acta poenitentiarie. Tukholma Riksarkivet.
Muut lähteet:
Allan, K. & Burridge, K. 1991. Euphemism and Dysphemism: Language Used as Shield and Weapon. Oxford: Oxford University Press.
Allan, K. & Burridge, K. 2006. Forbidden Words: Taboo and the Censoring of Language. Cambridge: New York: Cambridge University Press.
Bainbridge, K. 1994. ”The Medieval Way of Death: Commemoration and the Afterlife in Pre-Reformation Cambridgeshire.” Studies in Church History, 10, s. 183–204.
Barcroft J., et al. ”Lexis”. Simpson James (ed.) 2011. The Routledge handbook of applied linguistics. London: Routledge. s. 571–583.
Dancygier, B. & Sweetser E. 2014. Figurative language. 2 painos. New York: Cambridge University Press.
Kupari, H.-M. 2019. Väkivallan ja kuoleman ilmaukset ruotsalaisessa keskiaikaisessa penitentiariaattiaineistossa. Pro gradu-tutkielma. Latinalainen filologia, Turun yliopisto.
Kupari, H.-M. 2020. ’Väkivallan ja kuoleman ilmaukset keskiaikaisessa penitentiariaattiaineistossa’. Kalmistopiiri.
Kupari, H.-M. 2022. ”Väkivaltakuolemien sanoittaminen Turun hiippakunnan asiakirjoissa 1450–1517. ” Kalmistopiiri.
Lewis, C. 1980. An Elementary Latin Dictionary. New York, Cincinnati, and Chicago. American Book Company. http://www.perseus.tufts.edu/hopper/morph?l=exspiro&la=la#lexicon
Salonen, K. 2001. The Penitentiary as a Well of Grace in the Late Middle Ages: The Example of the Province of Uppsala 1448–1527, Finnish Academy of Science
Stelten, L. 1995. Dictionary of Ecclesiastical Latin, Tyndale House Publishers.
Tokar. A. 2015. ”Metonymic Euphemisms from a Cognitive Linguistic Point of View.” s. 237–264. Meaning, Frames, and Conceptual Representation. Thomas Gamerschlag, Doris Gerland, Rainer Osswald & Wiebke Petersen (eds). Düsseldorf.
KALMISTOPIIRI 