Joulu, keskitalven juhla – Etymologinen näkökulma

Minerva Piha

Länsimaisessa kulttuurissa näkee joulun aikaan usein englannin kielen sanan Christmas ’joulu’, jolla on selvästi kristillinen kaiku: sana tulee vanhan englannin sanoista Cristes mæsse, jonka ensimmäinen osa merkitsee Kristusta ja toinen messua (OED s.v. Christmas). Suomen jouluun viittaava sana on ihan eri näköinen – mistä se on tullut? Joulusta puhuessa täytyy puhua myös toisesta sanasta, juhlasta, koska nämä kaksi sanaa liittyvät historiallisesti yhteen ja onhan joulu yksi suurimmista vuotuisista juhlista.

Suomen joulua muistuttava sana löytyy myös muista Pohjolan alueen kielistä, muun muassa ruotsista ja norjasta muodossa jul, nykynorjasta myös muodossa jol. Näillä kaikilla sanoilla onkin yhteinen menneisyys: joulu on nimittäin lainaa skandinaaviselta taholta (SES s.v. joulu). Hirvonen (1997) on esittänyt, että joulu olisi kantaskandinaavinen laina muodosta *jeulu tai *jewlu. Sana olisi pitänyt lainata viimeistään 500-luvulla, sillä sen jälkeen skandinaavi kehittyy siten, että sananalkuinen j- katoaa kielestä (Hirvonen 1997: 59). Koska suomen kielessä j- on näkyvissä, on sanan täytynyt tulla kieleen ennen sen katoamista lähtökielessä. Myös norjan etymologinen sanakirjassa Våre arveord pohditaan joulu-sanan kantaskandinaavista alkuperää (VAEO s.v. jul). Toisaalta joulu voisi olla myös varsin myöhäinen laina, jolloin se voisi olla peräisin muinaisnorjan sanasta jól (Hirvonen 1997: 61).

Suomen juhla on yhteydessä jouluun, sillä sanoilla on yhteinen menneisyys germaanisissa kielissä: niiden alkuperä on nimittäin tavalla tai toisella kantagermaanisessa sanaparissa *jéhʷla / *jeɣʷla. Juhla on lainattu kantagermaanin muodosta *jéhʷla- ja joulu on lainattu kantaskandinaavin sanasta, joka kehittyi muodosta * jeɣʷla. Näistä sanoista on myöhemmin kehittynyt skandinaavisten kielten jul-tyyppiset joulua merkitsevät sanat.

Suomen yleiskielessä juhla merkitsee yleisesti tilaisuutta, jota vietetään jonkun tai jonkin kunniaksi tai muistoksi (Kielitoimiston sanakirja s.v. juhla). Erityisesti Pohjanmaalla sanaa on kuitenkin käytetty myös joulun merkityksessä (SMS s.v. juhla). Skandinaavisissa kielissä jul-sanojen alkuperäinen merkitys on ’keskitalven (esikristillinen) juhla’ (VAEO s.v. jul), mutta varhaisempien kielimuotojen kantagermaanin ja kantaskandinaavin sanojen tarkka merkitys ei ole tiedossa. Kantagermaanisen muodon *jéhʷla merkitystä on yritetty rekonstruoida muun muassa suomeen lainatun sanan juhla avulla, mutta koska suomalaisen sanan merkitys on yleisluontoinen, ei se auta kantagermaanin sanan tarkan merkityksen määrittelyssä (VAEO s.v. jul). Etymologisessa sanakirjassa Våre arveord ehdotetaan, että sana on alkujaankin ollut yhteydessä esikristilliseen keskitalven juhlaan ja se olisi saattanut merkitä erilaisia pelejä ja leikkejä, joita jouluna harrastettiin. Koska merkitys on ollut ’keskitalven esikristillinen juhla’ kantaskandinaavista periytyvissä kielissä, on tämä merkitys varmaan ollut jo kantaskandinaavissakin. Jos näin on ja suomi on saanut lainansa kantaskandinaavista, merkitys on suomen kielessäkin liittynyt keskitalven juhlaan.

Jos jo juhla olisi merkinnyt keskitalven juhlaa, voi miettiä, miksi sana joulu on lainautunut suomeen muutamaa vuosisataa myöhemmin. Ovatko keskitalven juhlan perinteet muuttuneet tuolloin jollakin tavalla, minkä seurauksena uusi nimitys on ollut tarpeen? Vai onko juhla alun perinkin lainautunut yleisemmässä merkityksessä eikä merkitsemään tiettyä keskitalven tapahtumaa?

Sitäkin on pohdittava, että joulu olisikin uudempi laina, joka on otettu käyttöön tekemään eroa vanhemman esikristillisen juhlan ja uudemman, kristillisen juhlan nimityksenä. Jos sanojen historia olisi tämä, olisi sanassa juhla tapahtunut merkityksenmuutos spesifistä juhlan nimestä yleisempään merkitykseen siinä vaiheessa, kun esikristilliset tavat jäivät syrjään kristillisten perinteiden voimistuessa.

Sanojen lainaamistilannetta tai merkityksien kehittymistä on vaikea arvioida, joten edellä esitetyt ajatukset jäävät valistuneiksi arvauksiksi. Kummankin sanan alkuperä on joka tapauksessa sanoissa, joilla on ollut jotain tekemistä esikristillisen keskitalven vieton kanssa.

Lähteet

Hirvonen, Ilkka 1997. Mikä on sanojen juhla ja joulu germaanis-skandinaavinen alkuperä? Sananjalka 39: 55–64.

Häkkinen, Kaisa 2004. Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY. 3. painos.

Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Saatavissa https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ (päivitetty 19.3.2024; luettu 10.12.2024).

OED = Oxford English Dictionary. Oxford: Oxford University Press. Saatavissa https://www.oed.com/ (luettu 10.12.2024).

SES = Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Saatavissa https://kaino.kotus.fi/suomenetymologinensanakirja/ (päivitetty 15.8.2024; luettu 10.12.2024).

SMS = Suomen murteiden sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. Saatavissa https://kaino.kotus.fi/sms/ (päivitetty 5.6.2024; luettu 10.12.2024).

VAEO = Bjorvand, Harald & Lindeman, Fredrik Otto 2018. Våre arveord. Etymologisk ordbok. Oslo: Instituttet for sammenlignende kulturforskning & Novus Forlag. 3. painos.