Jussi Jusell
Lauantaina 5.4.2025 Pirkanmaan maakuntamuseo järjesti Vapriikin auditoriossa perinteisen Pirkanmaan alta -seminaarin. Esitelmät käsittelivät aiheita kivikaudesta arkeologian mahdollisuuksiin rikosteknisissä tutkimuksissa.
Seminaari alkoi Kulttuuriympäristöpäällikkö Anna Lyyra-Seppäsen avaussanoilla ja jatkui Siiri Tuomenojan esitelmällä Maanala Oy:n koekaivauksista Sastamalassa Laidetien historiallisella kulkuväylällä 2024. Laidetie on keskiaikainen tie, jonka käyttö saattaa ulottua rautakaudelle. Tie kulki Turusta Tyrvään ja Pirkkalan kautta Tampereelle ja oli yksi alueen tärkeimmistä kulkureiteistä. 1400-luvulla tietä kutsuttiin yleiseksi tieksi, mikä kertoo sen merkityksestä. Keskiajalla tiet olivat kuitenkin vielä huonokuntoisia polkuja, ja niillä pystyi liikkumaan vain jalan tai ratsain. 1600-luvun loppupuolella liikkumiseen alettiin yhä enemmän käyttää hevoskärryjä, ja toisinaan vetojuhtina käytettiin myös härkiä. Lähteiden perusteella myös Laidetiellä oli mahdollista kulkea kärryillä. Teiden kunto kuitenkin vaihteli paljon sateiden vuoksi, ja ajoittain ne muuttuivat käyttökelvottomaksi. 1800-luvun puolivälissä tie tunnettiin nimillä Iso Postitie tai Vanha Postitie. Samoihin aikoihin rakennettiin Tampereelle johtava uusi maantie vesistön eteläpuolelle, minkä vuoksi Laidetien merkitys pieneni. Muutokset jatkuivat, kun Porin ja Tampereen välinen rautatie valmistui 1890-luvulla.
Vaikka Antero Warelius tutki tielinjausta jo vuonna 1854 ja totesi sen olevan yksi Suomen vanhimmista teistä, alueella on tämän jälkeen tehty vain vähän arkeologisia selvityksiä. Osa tielinjasta on tuhoutunut kunnallistekniikan rakentamisen seurauksena. Maanala Oy:n tutkimuksessa löydetty vanhin säilynyt tiepinta oli tumma savimaa, joka oli muodostunut tallautumisen vuoksi tummaksi ja nokiseksi. Tien pinnasta otettu hiilinäyte ajoitettiin Uppsalan yliopistossa. Tuloksena saatiin laaja haarukka 1700–1900-luvuilta. Kerroksesta ei havaittu selkeitä kärrynpyörän jälkiä eikä varsinaisia rakenteita tai arkeologisia löytöjä, mikä ei kuitenkaan yllättänyt tutkijoita. Vanhat tielinjat ovat usein tuhoutuneet ja niiden tutkimus on hankalaa, sillä ne sijaitsevat usein nykyisten teiden alla.
Vadim Adel Pirkanmaan maakuntamuseosta esitteli Kihniön Kankarinjärven Pyhäniemen alueen muinaisjäännöksiä ja korosti pohjoista Pirkanmaata arkeologisesti mielenkiintoisena alueena. Alueella on paljon kivikautisia asuinpaikkoja, jotka sijaitsevat vesireittien varrella. Vesireitit ovat olleet tärkeitä jo kivikauden asukkaille ja ne ovat säilyttäneet keskeisen asemansa aina keskiajalle saakka esimerkiksi jääteinä. Yksi keskeinen reitti kulkee Nokian Siuron kautta Hämeenkyrön ja Kyrösjärven halki edelleen pohjoiseen.
Kihniön alueelta tunnetaan 28 kiinteää muinaisjäännöstä. Niistä kahdeksan ajoittuu esihistorialliselle ja 20 historialliselle ajalle. Suurin kivikautinen löytöesiintymä sijaitsee Kankarinjärven rannalla. Vanhimmat löydöt, kuten kourutaltat, ovat Pyhäniemen alueelta. Pyhäniemen muinaisjäännösalue löydettiin 1970-luvulla ja sitä on tutkittu useaan otteeseen eri vuosikymmeninä, erityisesti ennen leirikeskuksen rakentamista 1980-luvulla. Alueella tehdyissä tutkimuksissa on löydetty muun muassa kampakeramiikkaa, kiviesineitä, tulisijojen jäännöksiä ja palanutta luuta. Vuoden 2019 inventoinnissa havaittiin suorakulmainen painanne, mahdollisesti pienen asumuksen jäännös. Vuonna 2022 löydettiin viisi uutta kuoppajäännöstä, joista osa on mahdollisesti hiili- tai tervahautoja. Niistä yksi on ajoitettu viikinkiajan loppuun (n. 890–1020 jaa). Rakenteiden käyttötarkoituksen tarkempi määrittely edellyttää kuitenkin jatkotutkimuksia, sillä pelkät ulkoiset piirteet eivät riitä luotettavaan tulkintaan.
Alueella on myös metallinetsijöiden löytämä rautakautinen polttohauta, josta löytyi merovingiaikainen (n. 650–750 jaa.) väkipuukko, keihäänkärki, helallinen vyönsolki ja palanutta luuta. Alue on voinut olla hämeenkyröläisten eräsijoja tai vaihtoehtoisesti kuulua sisämaan saamenkieliselle väestölle. On myös mahdollista, että eri väestöt ovat kohdanneet alueella ja että kyseessä olisi niin sanottu erämaahauta (ks. esim. Moilanen & Raninen 2022).
Metallinetsijät Juho Tamminen, Aki Leppänen ja Jaakko Aarniveräjä sekä Kirsi Luoto Pirkanmaan maakuntamuseosta kertoivat Urjalan Vohlissaaresta edelliskesänä löytyneistä harvinaisista nuoremman roomalaisajan löydöistä. Alkuun Aarniveräjä kertoi metallinetsijäryhmän taustoista sekä etsintäreissusta Vohlissaareen. Etsijöiden ryhmään kuuluu neljä henkilöä, jotka ovat harrastaneet metallinetsintää jo yli 15 vuotta. Ryhmä pyrkii harrastuksen kautta laajentamaan ymmärrystä Suomen historiasta. Peltoetsintöjen lisäksi he kulkevat metsissä ja metsäisissä saarissa, joista Aarniveräjä kuitenkin totesi: ”Harvoin saarista löytää mitään, päivät menevät silloin enemmän retkeilyn puolelle.”
Urjalan Rutajärvessä sijaitseva Vohlissaari on kallioinen ja vaikeakulkuinen saari, jossa kasvaa pääosin vanhaa metsää. Saarella oli paljon rautakuonaa ja ihmisten jättämää roskaa, ja siellä näkyi myös merkkejä kivien louhinnasta. Saaren metsittyneiltä pelloilta ryhmä suuntasi kallioiselle niemenkärjelle ja avokalliolla olevalle modernille telttapaikalle, josta löytyi telttakeppejä, nauloja ja pullonkorkkeja. Niemen keskiosassa ryhmä sai kahdessa kohdassa poikkeavat signaalit, joiden perusteella kaivettiin kaksi kuoppaa. Ensimmäisestä kuopasta löytyi emalikoristeinen levysolki, kaularengas ja rannerengas. Toisesta kuopasta löytyi pienempi levysolki ja sormus, jolloin ryhmä lopetti kaivamisen ja peitti molemmat kuopat.
Vohlissaaren arkeologisesta tarkastuksesta esitelmöi Kirsi Luoto Pirkanmaan maakuntamuseosta. Luoto ei itse ollut tekemässä tarkastusta, vaan sen oli tehnyt Henna Virtanen maakuntamuseosta yhdessä metallinetsijöiden kanssa. Löytöpaikkaa tarkastellessaan Virtanen päätteli löytöpaikan olevan mahdollisesti röykkiön pohja. Tarkastuksessa löytyi myös saaren pohjoisrannalta uuninpohjan jäänteet ja etelärannalta kaksi röykkiötä, jotka ovat vielä ajoittamatta.
Vohlissaaren esineiden kaltaiset nuoremman roomalaisajan löydöt ovat Suomessa harvinaisia. Saaren löytöjen alkuperä saattaa olla Viron tai Latvian alueella. Uskelan Ketohaasta on löytynyt vastaavanlainen levysolki (KM 6914:53) kuin Vohlissaaresta ja Vesilahden Karholannokasta tunnetaan vastaavalla tavalla emaloitu hevosenkenkäsolki (KM 9249:80).
Eva Herranen Pirkanmaan maakuntamuseosta esitteli forensisesta arkeologiaa ja sen soveltamista rikostutkintaan. Forensinen arkeologi työskentelee poliisin kanssa ja laatii ennustavia malleja, etsii kadonneita tai kuolleita henkilöitä, tutkii tulipalojen uhreja ja maastoon levinneitä ihmisjäännöksiä sekä tuottaa ja analysoi paikkatietoaineistoa spatiaalisten menetelmien avulla. Tärkeä osa työtä on myös aineiston dokumentointi: valokuvaus, piirtäminen ja löytöjen huolellinen talteenotto, jossa on olennaista estää näytteiden kontaminaatio. Lisäksi forensinen arkeologi hallitsee geofysikaaliset tutkimusmenetelmät ja osaa valita sopivat välineet, kuten maatutkan, metallinpaljastimen tai magnetometrin riippuen tapauksen luonteesta. Forensisen arkeologin pitää tuntea myös muita tieteenaloja ja esimerkiksi biologisten jäänteiden hajoamisprosesseja erilaisissa maalajityypeissä.
Suomessa rikosteknistä tutkintaa tekee keskusrikospoliisi (KRP), jolla on oma forensinen antropologi, mutta ei forensista arkeologia. Forensisen antropologian ja arkeologian välillä on selkeä ero. Forensinen arkeologi keskittyy maastossa tapahtuvaan tutkimukseen: hän paikantaa tutkittavan kohteen, suorittaa kaivauksia, kerää todisteita ja dokumentoi ne sekä tekee arkeologisiin menetelmiin perustuvia tulkintoja tapahtumista. Forensinen antropologi puolestaan analysoi ihmisjäännöksiä, erityisesti luita, ja pyrkii niiden perusteella tunnistamaan yksilön, määrittämään kuolinsyyn tai -ajankohdan sekä tulkitsemaan fyysisiä piirteitä ja mahdollisia vammoja.
Forensista arkeologiaa hyödynnettiin ensimmäisen kerran ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun brittiarmeija paikansi ja siirsi Ranskassa ja Belgiassa kaatuneiden sotilaiden jäännöksiä. Myöhemmin menetelmää on hyödynnetty 1980- ja 1990-lukujen sotien ja kansanmurhien uhrien tutkimuksissa. Suomessa forensisen arkeologian asema on kuitenkin toistaiseksi ollut marginaalinen. Taisto Karjalainen oli ensimmäisiä suomalaisia, jotka tarkastelivat forensisen arkeologian soveltamista rikostutkintaan. Hän on taustaltaan arkeologi, ja hän teki vuonna 2003 Poliisikoulun päättötyönsä aiheesta otsikolla Arkeologian menetelmiä rikostutkinnassa. Muita huomionarvoisia vaikuttajia ovat olleet Helena Ranta ja Antti Sajantila, jotka ovat perustaneet Finnish Forensic Expert Teamin ja osallistuneet kansainvälisiin tutkimuksiin. Ranta on suomalaisista kansainvälisesti tunnetuin toimija alalla, ja hän on osallistunut useisiin konfliktialueiden tutkimuksiin tutkijaryhmän jäsenenä tai johtajana. Hän oli keskeisessä roolissa Kosovon tapahtumien tutkinnassa ja todisti vuonna 2003 Haagissa Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä. Myös Taru Mäkinen Oulun yliopistosta erikoistuu forensiseen arkeologiaan ja antropologiaan, ja vuonna 2006 perustettu Forensisen arkeologian ja osteologian seura (FAFAA) pyrkii edistämään alan asemaa Suomessa, joskin seuran toiminta on ollut epäsäännöllistä.
Seuraavaksi Pirkanmaan maakuntamuseon Kreetta Lesell esitelmöi mahdollisuudesta kokeilla prospektointitutkimusta Valkeakosken Sääksmäellä sijaitsevalla Rapolan linnavuorella ja sen ympäristössä. Prospektointi tarkoittaa arkeologista tutkimusta, joka tehdään kajoamattomin eli maaperää rikkomattomin menetelmin. Prospektointitutkimuksen avulla pyritään paikantamaan arkeologisia jäännöksiä ilman kaivauksia, ja siinä hyödynnetään esimerkiksi maisemaan, etäisyyksiin, kasvillisuuteen ja paikannimistöön perustuvaa aineistoa. Rapolan alueella erityisesti kasvillisuus on poikkeuksellisen monimuotoista, mikä tekee siitä otollisen tutkimuskohteen. Toisaalta Rapolan alueella on monia erityyppisiä ja -aikaisia muinaisjäännöksiä kuppikivistä linnavuoreen, mikä tekee prospektoinnista haasteellista. Esimerkiksi linnavuoren länsi- ja lounaisrinteillä on yli sata röykkiötä, ja alueella sijaitsee myös kalmistoja, muinaispelto ja asuinpaikkoja. Rautakaudella Vanajaveden korkeampi vedenpinta (n. 81,5–82,5 m mpy) muodosti myös aivan toisenlaisen maiseman kuin nykyisin.
Seminaarin päätteeksi Lesell esitteli vielä Pirkanmaan maakuntamuseon tehtäväkenttää sekä ajankohtaisia ja tulevia hankkeita Vapriikissa. Vuoden 2024 merkittävimpiin tapahtumiin lukeutuivat Adoptoi monumentti -toiminnan 15-vuotisjuhla ja siihen liittynyt kiertävä näyttely Pirkanmaalla ja valtakunnallisesti merkittävien arkeologisen kohteiden, niin sanottujen VARK-kohteiden, julkistaminen.
KALMISTOPIIRI 