Pyhien luonnonpaikkojen nykykäyttö – kyselytutkimuksen tuloksia Suomesta ja Virosta

Tiina Äikäs & Tõnno Jonuks

Viime vuosikymmenen aikana pyhien luonnonpaikkojen käyttö on lisääntynyt, mikä näkyy esimerkiksi kohteille jätettyjen uhrien määrässä. Pyhiin luonnonpaikkoihin voivat kuulua muun muassa uhrikivet, uhrilähteet, pyhät puut ja lehdot. Pyhät paikat voivat olla arkeologisia kohteita kuten kuppikiviä, mutta ymmärtääksemme pyhien paikkojen käyttöä kokonaisuudessaan emme rajoitu ainoastaan arkeologisiin kohteisiin vaan olemme kiinnostuneita myös pyhistä paikoista, joita ei – ainakaan vielä – suojella arkeologisina kohteina, mutta jotka ovat tunnettuja esimerkiksi kansanperinteestä. 

Pyhät luonnonpaikat ovat tärkeitä muun muassa pakanoille, muille vanhoja traditioita seuraaville ja elvyttäville ryhmille sekä arkeologeille (esim. Blain & Wallis 2007). Arkeologit näkevät kyseiset paikat usein tutkimus- tai suojelukohteina, mutta muiden käyttäjien suhde pyhiin paikkoihin saattaa olla henkilökohtaisempi ja henkisempi. Jaamme silti yhteisen kunnioituksen näitä paikkoja kohtaan ja halun suojella niitä. Arkeologit tietävät kuitenkin yleensä hyvin vähän muiden pyhiä paikkoja käyttävien ihmisten tavoitteista, tarpeista, uskomuksista, maailmankuvasta ja toiminnasta. Vastauksena tähän puutteeseen ja estääksemme väärinkäsityksiä syntymästä toteutimme marras-joulukuussa 2021 verkkokyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää pyhillä paikoilla nykyään käyvien ihmisten näkemyksiä kyseisten paikkojen merkityksestä ja käytöstä. 

Olemme tehneet kenttätöitä pyhillä luonnonpaikoilla jo yli 10 vuoden ajan. Tiina Äikäs (2011) on suorittanut arkeologisia kaivauksia kahdeksalla saamelaisten uhrikivellä, seidalla, selvittääkseen niiden käytön varhaisvaiheita. Tõnno Jonuks (2012) on kiinnostunut esihistoriallisista uskonnoista Virossa ja tutkinut erityisesti hiisi-paikkoja. Lisäksi olemme kartoittaneet pyhille paikoille jätettyjä nykyuhreja niin saamelaisalueella, Etelä-Suomessa kuin Virossakin (Jonuks & Äikäs 2019). Verkkokysely on tehty yhteistyössä arkeologi Jutta Leskovarin (2018) kanssa, joka on kartoittanut pyhien paikkojen merkityksiä aiemmalla kyselyllä, johon tuli vastauksia pääosin Itävallassa, Iso-Britanniasta ja Saksasta. Pitääksemme aineiston vertailukelpoisena sisällytimme omaan kyselyymme mahdollisimman paljon aiemman aiemmin käytettyjä kysymyksiä, vaikka osa niistä ei välttämättä tunnu luontevilta suomalaiseen ja virolaiseen ympäristöön. Kysymyksiä muokattiin kuitenkin Lehto ry:n, Taivaannaulan ja Karhun kansan yhteyshenkilöiden kommenttien pohjalta. 

Kyselyä jaettiin sähköpostilistojen ja Facebook-ryhmien kautta Suomessa ja Virossa. Saimme 119 vastausta, joista noin 10% tuli Virosta ja loput Suomesta. Vastausten jakautumiseen saattaa vaikuttaa kyselyn laajempi jakelu Suomessa. Virolaisten vastaajien joukossa oli odotetusti eniten maauskon seuraajia, mutta lisäksi mainittiin usein myös taara- ja rahvausk sekä shamanismi. Suomessa vaihtelua oli enemmän; eniten mainintoja saivat luontokeskeinen henkisyys (58%), shamanismi (35%), suomalainen muinaisusko (33%), noituus (19%) ja väenusko (17%). Suomalaiset vastaajat mainitsivat joskus myös kansainvälisiä pakanuuden perinteitä, kuten druidit, kelttiläinen pakanuus, wicca tai Jumalatar-usko. Vastaajat valitsivat myös identifioituvansa useampaan ryhmään. Kyselyyn vastanneet ilmoittivat uskonnokseen myös kristinuskon (17%). Kathryn Rountree (2014: 82) onkin todennut, ettei ole epätavallista, että yksilö yhdistää identiteettiinsä kristinuskon ja pakanuuden elementtejä. Aina käynti pyhällä paikalla ei kuitenkaan liittynyt henkiseen perinteeseen, vaan kuten eräs vastaaja totesi: “En tunnista mitään traditiota tai henkistä polkua. Muinaisjäännöksillä on vain kiva tuulahdus menneestä ja kun jättää vaikka marjoja muinaiselle uhrikivelle, se on kuin yhteys menneisyyteen.”

Toiminta pyhillä paikoilla

Emme tämän lyhyen tekstin puitteissa pysty käsittelemään koko laajaa 42 monivalinta- ja avoimen kysymyksen aineistoa, vaan keskitymme kysymykseen, joka on maailmallakin aiheuttanut eniten ristiriitoja nykykäyttäjien sekä arkeologien ja kulttuuriperintöviranomaisten välillä eli mitä pyhillä paikoilla saa tehdä ja millaisia merkkejä toiminnasta jää. Viime vuosikymmeninä lisääntynyt pyhien luonnonpaikkojen käyttö on johtanut kohteisiin liittyvän materiaalisen kulttuurin lisääntymiseen. Toisinaan on puhuttu jopa rituaalisesta roskasta (‘ritual litter’), kun uhrien on katsottu vaikuttavan kielteisesti pyhien paikkojen ulkoasuun. Tätä käsitettä on kuitenkin kritisoitu tutkijoiden piirissä (Houlbrook 2022).

Lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että suhde luontoon oli joko hyvin tärkeä (88%) tai tärkeä (9%) osa heidän henkisyydelleen. Luonto nähtiin kaiken perustana. “Luonto on kaikki”, oli vastaus, joka toistui. Luonto mainittiin myös tärkeänä hiljentymisen ja rauhoittumisen paikkana. Tämä oli kysymys, jossa virolaiset ja suomalaiset vastaukset toistivat toisiaan melkein sanasta sanaan. Ulkona järjestetyt rituaalit ja seremoniat kuuluivatkin monen vastaajan henkisyyteen ainakin joskus. 

Kysyttäessä, millaisilla pyhillä luonnonpaikoilla ihmiset vierailevat useimmin, eniten mainintoja saivat metsät ja lehdot (86%), yksittäiset puut (81%), kivet (78%), kukkulat/tunturit/vuoret (65%), lähteet/kaivot (61%), vesistöt (60%). Tieto paikan pyhyydestä pohjasi useimmiten omaan kokemukseen kohteella (76%), mutta useat mainitsivat myös suullisen tiedon (57%) ja internetin (48%). 

Vastaajat kävivät sekä yksityisillä paikoilla, jotka vain he tunsivat (60%), että paikoilla, jotka suuri yleisö tuntee, koska ne on esimerkiksi merkitty karttoihin. Lisäksi oli yksityisiä, mutta läheisten ihmisten tuntemia paikkoja (49%) ja oman yhteisön tai ryhmän käyttämiä paikkoja (32%). Samaan aikaan lähes kaikki vastaajat (87%) sanoivat käyvänsä myös paikoilla, joita pidetään historiallisina pyhinä paikkoina, ja historiallisuus on heille ainakin jossain määrin tärkeää. Historiallisuuden tärkeyttä perusteltiin muun muassa koetulla yhteydellä menneisyyteen ja sen ihmisiin ja sillä, että tällaisissa paikoissa on suurempi voima tai energia.

Käyntiin pyhällä paikalla liittyi useimmiten hiljaisuus (86%) ja pyhään puuhun, kiveen tai veteen koskeminen (82%). Toisaalta myös koskemisen välttäminen (12%) sekä äänekäs toiminta, kuten laulaminen (42%), loitsinta (31%) ja huutaminen (5%) mainittiin, mikä osoittaa ristiriitaisuutta eri perinteiden välillä tai eri paikkoihin liittyviä erilaisia perinteitä. 55 % vastaajista mainitsi uhrit liittyen käyntiin pyhällä paikalla, mutta toisaalta kysyttäessä “jätätkö mitään pyhälle paikalle”, 74% vastasi kyllä.  Useimmiten jätettiin ruokaa (80%) tai juomaa (45%), mutta myös esim. kolikoita, nauhoja, hopeaa, tupakkaa ja jotain itse tehtyä tai kaunista luonnosta löydettyä.

Pyhien paikkojen suojelu

Kysyttäessä perustelua sille, miksi ihmiset jättivät juuri kyseisiä asioita pyhille paikoille, monet viittasivat siihen, etteivät halua jättää pysyviä merkkejä luontoon. Eräs vastaajista kuvasi: “Monet paikat, joissa käyn, on sillä tavoin herkkiä luonnoltaan, etten tahdo jättää erityisiä jälkiä. Mainitsemani jutut [esim. hienon muotoinen oksa] ehkä katoaa nopeammin eikä aiheuta haittaa eläimille, kuten linnuille.”

Vastaajista 86% sanoi, että heidän mielestään pyhille paikoille ei saa jättää epäorgaanista materiaalia. Tämä tuntuu olevan jyrkässä ristiriidassa tässäkin tekstissä julkaistujen kuvien kanssa. Osasyynä voi olla se, että kohteilla käy myös ihmisiä, joilla ei ole henkistä sidettä paikkaan. Kyselyä ei ollut kohdennettu esimerkiksi pyhillä paikoilla käyville turisteille. Esimerkiksi Britanniassa joillakin kohteilla on päädytty epäorgaanisten uhrien poistamiseen. Toisaalta 59% vastaajista oli sitä mieltä, että uhreja ei saisi poistaa pyhiltä paikoilta. Toki uhrin määritelmä ei välttämättä kaikkien vastaajien mielestä kata kaikkea pyhiltä paikoilta löytyvää materiaalia. 

Vastauksissa todettiin myös, ettei pyhillä paikoilla saisi leikata puita tai niiden oksia (74%), meluta (59%), juoda alkoholia (39%), pitää tulta (16%) tai koskea pyhiä luonnonesineitä ja kasveja (8%). Myös roskaaminen, koiran ulosteiden jättäminen, töhriminen ja maiseman muuttaminen, esim. taukopaikan rakentamalla, mainittiin avoimissa vastauksissa. Kuten eräs vastaajakin totesi, pyhät paikat voivat olla hyvin erilaisia ja siksi niihin liittyy erilaisia tapoja. Enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että pyhät paikat tulisi suojella. Siitä, millä keinoin suojelu tapahtuisi – pyhinä paikkoina (86%), kulttuuriperintökohteina (76%) vai luonnonkohteina (69%) – ei ollut yksiselitteistä vastausta. Tämä teksti on toivottavasti vasta avaus keskustelulle pyhien paikkojen käytöstä ja suojelusta. Palaamme itsekin vielä kyselyaineistoon myös laajemman tekstin parissa.

———

FT Tiina Äikäs työskentelee arkeologian yliopistotutkijana Oulun yliopistossa. Hän on erikoistunut uskonto- ja rituaaliarkeologiaan.

Tõnno Jonuks työskentelee Viron kirjallisuusmuseossa (vir. Eesti Kirjandusmuuseum, EKM), folkloristiikan osastolla. Hänen tärkeimmät tutkimuskohteensa ovat esihistorialliset uskonnot ja uskontojen materiaalisuus. 

Kirjallisuus

Blain, J. & Wallis, R. 2007. Sacred Sites Contested Rites/Rights. Pagan Engagements with Archaeological Monuments. Brighton – Portland: Sussex Academic Press.

Houlbrook, C. 2022. ‘Ritual Litter’ Redressed (Elements in Magic). Cambridge: Cambridge University Press.

Jonuks, T. 2012. “From Holy Hiis to Sacred Stone: Diverse and Dynamic Meanings of Estonian Holy Sites.”  Archaeology of Spiritualities, toim. K. Rountree, C. Morris & A. Peatfield.  Springer. s. 163−183.

Jonuks, T. & Äikäs, T. 2019. “Contemporary deposits at sacred places. Reflections on contemporary Paganism in Finland and Estonia.” Folklore: Electronic Journal of Folklore 75: 7–46. http://folklore.ee/folklore/vol75/jonuks_aikas.pdf

Leskovar, J. 2018. “Neo-Paganism and Sacred Places – A Survey in Austria and Beyond.” Archaeological Sites as Space for Spiritual Practice, toim. J. Leskovar & R. Karl. Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing. s. 124−142.

Rountree, K. 2014. “Neo-paganism, Native Faith and indigenous religion: A case study of Malta within the European context.” Social Anthropology 22(1): 81–100.

Äikäs, T. 2011. Rantakiviltä tuntureille. Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa. Studia Archaeologica Septentrionalia 5. Englanniksi verkossa: http://www.sarks.fi/masf/masf_5/masf_5.html