Ulla Moilanen, FM – Turun yliopisto.
Miesten kastrointia on harjoitettu monissa muinaisissa kulttuureissa, mm. Mesopotamiassa, Egyptissä, antiikin Roomassa, Bysantissa ja Kiinassa. Monissa hoveissa eunukit ovat toimineet haaremien palvelijoina, joskin kuva kastraateista naisten makuukamarien turvallisina vartijoina on yksipuolinen (Reusch 2008). Eunukit saattoivat saavuttaa runsaasti poliittista valtaa ja Ming-dynastian aikaisessa Kiinassa (1368-1644 jaa.) heitä koulutettiin muun muassa keisarillisiksi kirjureiksi (Eng et al. 2008).
Miehiä saatettiin kastroida, jotta he olisivat luotettavampia palvelijoita. Joskus köyhistä provinsseista saatettiin lähettää hoviin eunukkeja, sillä näin perheillä oli mahdollisuus tarjota pojilleen hovielämä nälkäkuoleman sijaan (Tsai 1996). Osa päätyi eunukiksi oman käden kautta tai rangaistuksena. Keisarillisessa Kiinassa kastraatiota pidettiin toiseksi ankarimpana rangaistuksena heti kuolemanrangaistuksen jälkeen (Eng et al. 2010). 1600-1700-lukujen Euroopassa osa kuuluisista oopperalaulajista oli kastraatteja, mutta konkreettiset tiedot kastroitujen miesten elämästä eri aikoina eri puolilla maailmaa ovat vähäisiä (Reusch 2008).
Keisarillisessa Kiinassa kastrointeja suorittivat palkattomat valtiovallan hyväksymät spesialistit, ja operaatiot tehtiin keisarillisen palatsin porttien ulkopuolella. Toimenpiteen ajaksi kastroitavan vatsa ja yläreidet sidottiin tiukasti ja sukuelimet pestiin chilivedellä. Avustajien pidellessä henkilöstä kiinni, spesialisti leikkasi käyräteräistä veistä käyttäen kivekset ja joskus myös peniksen pois yhdellä viillolla. Tämän jälkeen virtsaputkeen asetettiin tulppa turvotuksen estämiseksi. Seuraavan kolmen päivän aikana eunukille ei annettu vettä, eikä hän saanut virtsata. Sitten tulppa poistettiin ja mikäli virtsaaminen onnistui, operaatio oli sujunut oikein. Haavan täysi paraneminen kesti muutaman kuukauden, ja moni kastroitu kuoli verenvuotoon, infektioihin tai operaation aiheuttamiin virtsaamisongelmiin (Wong & Wu 1932, Eng et al. 2010).
Kastraatio vähentää sukupuolihormonien, etenkin testosteronin, tuotantoa merkittävästi. Ennen puberteettia tapahtuva hormonaalinen mullistus vaikuttaa luuston kasvuun ja kehitykseen, sillä testosteronilla on vaikutusta mm. putkiluiden kehitykseen ja luuston tiettyjen sukupuolipiirteiden muodostumiseen. Testosteronin puutos aiheuttaa myös viivästynyttä epifyysien luutumista. Mitä aikaisemmin kastraatio tapahtuu, sitä kauemmin epifyysien luutuminen kestää. Tämä voi johtaa jopa suhteettoman pitkien raajojen kasvuun. Seurauksena voi myös olla osteoporoosi ja sen aiheuttama kyfoosi eli kyttyräselkäisyys, joka yleensä on vanhempien naisten vaiva. Osteoporoosi ja kyfoosi uhkasivat eunukkia sitä todennäköisemmin mitä nuorempana henkilö oli kastroitu (Eng et al. 2010).
Kiinassa on tehty tutkimuksia kahden aikuisen eunukin jäännöksistä, jotka on haudattu Ming-dynastian aikaan (1368-1644 jaa.) Pekingin Wutasin temppelialueelle (Eng et al. 2010). Vainajat tiedettiin eunukeiksi hautamonumenttien tekstien perusteella, ja tutkimuksessa heille annettiin tunnisteet M1 ja M2. Vainajan M1 kallon ja lantion luissa oli selvästi maskuliinisia piirteitä. Hän oli kuollut hieman yli 30-vuotiaana ja kärsinyt kiinalaisille eunukeille tyypillisesti osteoporoosista.
Vainaja M2 oli eunukki Huang Zhon. Hänen epifyysinsä eivät olleet täysin luutuneet. Tavallisesti tämä viittaisi myöhäiseen teini-ikään, mutta koska kastraatio hidastaa epifyysien luutumista, on eunukki ollut kuollessaan tätä vanhempi. Hampaiden perusteella vainaja on kuollut 20-24-vuotiaana. Sukupuolen määritys kallosta todettiin vaikeaksi, joskin kallossa oli paikoin miehisiä piirteitä. Pitkät luut olivat huomattavasti pitempiä kuin vainajalla M1, mutta luut olivat silti hyvin siroja. Vainajan M2 pituus oli 188 cm, kun taas vainaja M1 oli 179 cm pitkä. Pitkien raajojen ja epifyysien myöhäisen luutumisen perusteella vainaja M2 on kastroitu todennäköisesti ennen murrosikää. On mahdollista, että henkilöt on kastroitu eri kehitysvaiheissa.
Keisarillisen Kiinan eunukit saatettiin haudata mahtipontisesti, mitä on pidetty korkean statuksen merkkinä. Eunukkien M1 ja M2 hauta-antimet eivät viittaa siihen, että he olisivat kuuluneet eunukkien korkeimpaan luokkaan. Molempien hampaissa havaittiin merkkejä lapsena kärsitystä sairaudesta tai puutteellisesta ravinnosta. Ehkä he ovat karanneet köyhyyttä, tai sitten he ovat olleet lahjoituksia tai sotavankeja.
1700-luvulla elänyt italialainen oopperalaulaja Farinelli, syntymänimeltään Carlo Broschi, oli kastraatti. Lapsesta asti ilmiömäisesti laulaneen aatelispojan vanhemmat päättivät kastroida tämän 12-vuotiaana, jotta äänenmurros ei tuhoaisi pojan laulu-uraa. Koska puberteetin hormonit eivät pääse kastraateilla vaikuttamaan, ei äänenmurrostakaan tapahdu. Farinelli kuoli 77-vuotiaana 1782 ja hänet haudattiin Santa Crocen luostariin Bolognaan. Myöhemmin jäännökset siirrettiin saman kaupungin La Certosan hautausmaalle, josta ne kaivettiin ylös tutkimuksia varten vuonna 2006. Tutkimuksessa tarkasteltiin kastraattien fysiologiaa, elämäntapaa ja mahdollisia sairauksia (Belcastro et al. 2011).
Kastroinnin johdosta Farinellin luissa havaittiin hormonaalisia muutoksia: otsaluussa oli hyvänlaatuista paksuuntumista (hyperostosis frontalis interna), jota tavallisesti esiintyy vain vanhemmilla naisilla vaihdevuosien jälkeen. Joidenkin tutkimusten mukaan HFI:tä esiintyisikin vain kastroiduilla miehillä tai vanhemmilla naisilla. Myös Farinellin pitkissä luissa näkyi testosteronin vähyyden aiheuttama epifyysien myöhäinen luutuminen.
Koska eunukkien luusto saattaa vaikuttaa nuoremmalta ja feminiinisemmältä kuin se oikeasti on, pohtii Katy Meyers Bones Don’t Lie -blogissaan, voisiko luuston perusteella nuoreksi aikuiseksi naiseksi määritelty henkilö oikeasti olla hieman vanhempi kastroitu mies. Kysymystä voi kenties lähestyä eunukkien luissa havaittavia muutoksia tarkastelemalla. Mutta onko eunukkien luuston tunteminen turhaa suomalaiselle arkeologille, joka ei työskentele Kiinassa, Lähi-Idässä tai 1700-luvun eurooppalaisten oopperalaulajien parissa? Ei ehkä täysin, sillä Skandinavian viikinkiaikaiseen kaupankäyntiin kuuluivat myös orjat, ja orjakauppaan liittyen näilläkin main on saattanut liikkua kastroituja miehiä (Valante 2013). Kathryn Reuschin (2008) mukaan osa määrittämättömistä vainajista tai epätavallisen pitkistä naisista saattaisikin olla kastraatteja, sillä testosteronin puutos saa lantion luut näyttämään todellista feminiinisemmiltä.
Kastroitu mies voi olla hankala tunnistaa luiden perusteella, ja vielä enemmän asia mutkistuu kun mukaan otetaan haudan varustelu. Lue lisää artikkelista: Roomalaisaikaisen eunukkipapin poikkeukselliset hauta-antimet.
Käytetyt lähteet:
Belcastro, M.G., Todero, A., Fornaciari, G., Mariotti, V. 2011. Hyperostosis frontalis interna (HFI) and castration: the case of the famous singer Farinelli (1705–1782). Journal of Anatomy, Vol. 219, Issue 5: 632–637.
Eng, J., Zhang, Q. & Zhu, H. 2010. Skeletal effects of castration on two eunuchs of Ming China. Anthropological Science 118(2):107-116.
Meyers, K. 2011. The unique remains of eunuchs. Bones Don’t Lie -blogi.
Reusch, K. 2008. Eunuchs and Castrati. Effects of Androgen Deprivation on Male Skeletal Development. Poster. The World Archaeological Congress 2008.
Tsai, S.H. 1996. The Eunuchs in the Ming Dynasty. State University of New York Press, Albany.
Valante M.A. 2013. Castrating Monks: Vikings, Slave Trade, and the Value of Eunuchs. Tracy, L. (ed.) Castration and Culture in the Middle Ages: 174-187. D.S. Brewer, Cambridge.
Wilson, J.D. & Roehrborn, C. 1999. Long-Term Consequences of Castration in Men: Lessons from the Skoptzy and the Eunuchs of the Chinese and Ottoman Courts. The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism, Vol. 84 Issue 12.
Wong K.C. and Wu L. (1932) History of Chinese Medicine. The Tientsin Press Ltd., Tientsin.
KALMISTOPIIRI 