Nykyisiä Yhdysvaltojen Ohion ja Illinoisin osavaltioiden alueita asuttivat niin sanotulla Middle Woodland -periodilla (100 eaa. – 400 jaa.) Hopewell-kulttuurin ryhmät. Metsästyksestä ja keräilystä elantonsa saaneet Hopewell-intiaanit asuivat pienissä kylissä ja kävivät kaukokauppaa, ja heidät tunnetaan etenkin kumpuhautojen rakentajana. Kumpukalmistoihin on haudattu eri yhteisöjen ja kylien vainajia, ja todennäköisesti myös eri sosiaalisessa asemassa olevia yksilöitä (Carr 2005a: 273). Hautaustavat varioivat suuresti: sekä ruumis- että polttohautausta esiintyy, samoin kuin luiden sekundaarikäsittelyä, erikoisia hauta-antimia ja hautausasentoja (Hargrave et al. 2015).
Lounais-Illinoisissa sijaitsevaa Elizabeth-nimistä Middle Woodland -periodin aikaista kumpukalmistoa tutkittiin 1980-luvulla ennen moottoritien rakentamista paikalle. Tyypillisesti Hopewellien kumpuhaudat sisältävät vain ihmisten hautauksia, mutta Elizabethista löytyi poikkeuksellinen hauta. Kalmiston suurin kumpu sisälsi yhteensä 22 vainajaa, jotka oli asetettu rinkiin imeväisikäiselle lapselle kuuluneen keskushaudan ympärille. Rinkiin oli haudattu erilliseen hautakuoppaan myös pieni eläin, jolla oli karhunhampailla ja simpukankuorihelmillä koristettu kaulapanta tai -koru. Hopewell-kulttuurin yhteisöillä oli koiria ja niitä tiedetään toisinaan haudatun asuinpaikoille. Vaikka koiria ei hautakummuista aiemmin ollutkaan löytynyt, ajattelivat tutkijat eläimen olevan koira. Eläimen jäännökset luetteloitiin ja siirrettiin Springfieldin museon kokoelmiin laatikossa, johon kirjoitettiin ”koiranpennun hauta” (Grimm 2015).
Vuosikymmeniä myöhemmin Durhamin yliopistoon väitöskirjaa koirahautauksista valmisteleva Angela Perri oli tutkimassa löytöä. Heti eläimen kallon nähdessään hän huomasi, että kyseessä olikin kissaeläin. Luuanalyysin jälkeen oli varmaa, että luut kuuluivat 4-7 kuukauden ikäiselle pohjoisamerikkalaiselle punailvekselle (Lynx rufus). Nuoren ilveksen luuranko oli kokonainen, eikä siinä näkynyt vammoja tai leikkausjälkiä. Vanhojen kaivausvalokuvien perusteella eläin on asetettu hautaan kunnioittavasti, tassut yhteen asetettuina. Eläintä ei siis ole heitetty hautakuoppaan huolimattomasti tai esimerkiksi nyljetty. Havainnon jälkeen kahdeksan muuta Hopewell-kulttuurin eläinhautausta analysoitiin uudelleen. Tulokset julkaistiin artikkelissa Midcontinental Journal of Archaeology -sarjassa. Uudelleen analysoitujen eläinhautausten joukossa oli seitsemän koiraa ja yksi ruusukapustahaikara (Platalea ajaja).
Sekä ilves että haikara on haudattu eri tavalla kuin koirat. Kapustahaikara oli asetettu ilman päätä ihmisten kaksoishautaukseen, ja ilves oli haudattu ihmisten tapaan antimien kanssa. Hopewellin kumpuhautojen on yleensä ajateltu olleen rakennettu vain ihmisten hautauksia varten, ja etenkin kissaeläinten hautaaminen on erittäin harvinaista missä tahansa kulttuurissa. Punailveksen pennulla ei ole ollut vielä paljon ikää, joten se on mahdollisesti tuotu luonnosta. Pentu on voinut olla orpo, ja sitä on voitu yrittää kasvattaa. Kaulaan asetettu panta tai ketju saattaa kertoa siitä, että eläintä on pidetty lemmikkinä. Toisaalta, jos ilvekseen on suhtauduttu kuten tavalliseen lemmikkiin, miksi sitä ei ole haudattu samaan paikkaan koirien kanssa? On mahdollista, että eläimellä on ollut erityistä heimon myytteihin ja tarinoihin liittyvää merkitystä.
Hopewell-kulttuurin uskomukset ja mytologia ovat todennäköisesti olleet monivivahteisia, ja eläimillä on ollut niissä merkittävä osa. Kulttuurin seremonialliset astiat ovat usein olleet eläinten muotoisia, ja eri eläimet ovat voineet toimia esimerkiksi klaanitunnuksina tai toteemeina. Erilaisten eläinten nahkoja ja osia on oletettu käytetyn etenkin shamaanien asuissa. Ihmisten hautauksista on löydetty karhun kynsiä sekä vaatetuksen osiksi modifioituja puuman ja suden leukaluita. Erääseen hautaan on laskettu aikuinen mies, jonka yläkulmahampaat on joko menetetty tai poistettu elinaikana, ja korvattu suden kulmahampailla. (Romain 2009: 46; Russell 2012: 140).
Myös ruusukapustahaikaran asettamisella hautaan on todennäköisesti ollut uskomuksellista merkitystä. Hopewell-kulttuurin keramiikka-astioissa kapustahaikara on yleinen kuva-aihe, ja osa seremoniallisiksi tulkituista astioista on muotoiltu kokonaan kapustahaikaran muotoisiksi (Shetrone 2004: 136, 138). Myöhemmissä saman alueen intiaanikulttuureissa kapustahaikaraa on pidetty erityisen voimakkaana eläimenä: muodonmuuttajana, joka yhdistää ylemmän ja alemman maailman. Lintuun on voitu jo aiemmin yhdistää kosmologista symboliikkaa (Carr 2005b: 594).
Vaikka eläinhaudat ovatkin jossain määrin arvoituksellisia, eikä niiden sisältämä symboliikka luultavasti koskaan täysin varmasti avaudu, kertovat ne silti muinaisten ihmisten ja eläinten välisistä suhteista sekä eläimiin linkittyvästä mytologiasta ja uskomuksista. Eläinhaudat voivat myös antaa viitteitä eläinten kesyttämisen tavoista ja siitä, miten eläimet on otettu ihmisyhteisöissä huomioon.
FM Ulla Moilanen, Turun yliopisto
Käytetyt lähteet:
Carr, C. 2005a. The Tripartite Ceremonial Alliance among Scioto Hopewellian Communities and the Question of Social Ranking. Carr, C. & Case, D. T. (eds.) Gathering Hopewell: Society, Ritual and Ritual Interaction: 258-338. Kluwer Academic/Plenum Publishers.
Carr, C. 2005b. Rethinking Interregional Hopewellian ”Interaction”. Carr, C. & Case, D. T. (eds.) Gathering Hopewell: Society, Ritual and Ritual Interaction: 575-623. Kluwer Academic/Plenum Publishers.
Grimm, D. 2015. Ancient bobcat buried like a human being. Science 2 July 2015. DOI: 10.1126/science.aac8794
Hargrave, E. A., Schermer, S. J., Hedman, K. M. & Lillie, R.M. (eds.) 2015. Transforming the Dead. Culturally Modified Bone in the Prehistoric Midwest. The University of Alabama Press.
Perri, A. R., Martin, T. J., Farnsworth, K. B. 2015. A Bobcat Burial and Other Reported Intentional Animal Burials from Illinois Hopewell Mounds. Midcontinental Journal of Archaeology. DOI: 10.1179/2327427115Y.0000000007
Romain, W. F. 2009. Shamans of the Lost World: A Cognitive Approach to the Prehistoric Religion of the Ohio Hopewell. AltaMira Press.
Russell, N. 2012. Social Zooarchaeology: Humans and Animals in Prehistory. Cambridge University Press.
Shetrone, H. 2004. The Mound-Builders. The University of Alabama Press. (Originally published in 1930).
KALMISTOPIIRI 