FM Ninni Närväinen
Kuoleman jälkeen ruumiissa käynnistyy hajoamisprosesseja ja tavallisesti vainajan pehmytkudokset maatuvat hautaamisen jälkeen melko nopeasti. Ihmiskunta on tiennyt tämän jo pitkään, joten ruumiin säilyttäminen mahdollisimman samannäköisenä kuin eläessä näyttäytyy eräänlaisena kuoleman huijaamisena. Palsamointi, eli toimenpiteet, joilla ruumiin mätäneminen estetään tai sitä hidastetaan, on tunnettu tuhansia vuosia. Muinaisissa kulttuureissa palsamointi perustui muun muassa hajusteisiin ja ruumiin kuivattamiseen, moderni palsamointi hyödyntää erilaisia kemikaaleja. Luonnollinen muumioituminen on seurausta kuivasta ja joko viileästä tai erittäin kuumasta mikroilmastosta. Myös kostea, hapeton ympäristö (kuten suo) voi säilyttää pehmytkudokset. Joskus ruumis saattaa säilyä, vaikka se haudattaisiin ”normaaleissa” olosuhteissa. Tällöin hautaamispaikassa on muita seikkoja, jotka estävät tai hidastavat hajoamista (esimerkiksi ulkoisten hajottajien puuttuminen).
Muumiotutkimus suuntautuu usein Egyptin tai Etelä-Amerikan muinaisiin kulttuureihin ja niiden rituaaleihin, mutta hyvin ”tuoreita” muumioitakin on yllättävän paljon. Vaikka ajatus valtion päämiehen tai oman sukulaisensa muumioimisesta on suomalaiselle vieras, monissa muissa maissa palsamointi on melko tavallinen tapa käsitellä ruumista. Länsimaissa palsamoinnin yleisyyteen ovat todennäköisesti vaikuttaneet sodat ja niiden kaukana sijainneet rintamat: kaatuneet haluttiin kuljettaa kotiin haudattaviksi. Tarkoituksella muumioitujen henkilöiden, kuten kommunististen valtioiden johtajien ja Egyptin faraoiden, taakse kätkeytyy yhteinen idea kuolemanjälkeisestä elämästä. Luonnollisesti muumioituneet ruumiit, kuten kristilliset ja buddhalaiset uskonnolliset muumiot, taas houkuttavat jälkipolvia kehittämään niiden ympärille mystisiä elementtejä. Joitakin seuraavaksi esitellyistä muumiosta pääsee yleisö yhä katsomaan, osa on haudattu joko melko pian palsamoinnin jälkeen tai muutamia vuosia myöhemmin.
Euroopan ja Aasian lukuisat kommunistiset muumiot
Kommunismi perustui suurten kansanjoukkojen hallintaan, ja siihen sisältyi jonkinasteista henkilöpalvontaa. Tähän ideologiaan sopi hyvin menneiden johtajien saavutusten ylistäminen ja heidän fyysinen läsnäolonsa kuoleman jälkeen. Useiden kommunistijohtajien oma toive oli normaali hautaaminen, mutta koska puolueen johdolle oli edullisempaa toimia toisin, toiveita ei noudatettu. Neuvostoliitossa omattiin palsamoinnin korkeinta tietotaitoa ja palsamoijia lainattiin joissain tapauksissa myös muiden kommunististen valtioiden tarpeisiin. Kommunistisia muumioita, jotka ovat ainakin jossain vaiheessa olleet yleisön nähtävillä, on ollut kymmeniä. Eniten kommunistisia johtajia on muumioitu Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa.
Neuvostoliiton ”isä” Vladimir Iljitš Lenin (Uljanov) kuoli vuonna 1923. Aluksi tarkoitus oli säilyttää ruumis vain sen aikaa, että mahdollisimman moni neuvostokansalainen pääsisi katsomaan kuollutta johtajaansa ja jättämään jäähyväiset. Myöhemmin kuitenkin nähtiin, että kuolleen johtajan poliittista painoarvoa pystyttiin hyödyntämään säilyttämällä hänen ruumiinsa. Palsamointi pyrittiin tekemään mahdollisimman huolellisesti käyttämällä mikroinjektioita ja lukuisia kemikaalikylpyjä. Jotta kuolleeseen, mutta varsin elävän näköiseen Leniniin ei olisi liitetty mitään uskonnollisia elementtejä, neuvostojohto korosti tieteen merkitystä ruumiin käsittelyssä. Leninin muumioon panostetaan edelleen huomattavasti resursseja ja sen – kuten useiden muiden kommunististen muumioiden – huoltamisesta vastaa lääketieteen, kemia ja biologian tutkijoista koostettu tiimi. Säännölliseen kunnostukseen kuuluu muun muassa vaatekerran vaihtaminen ja upottaminen palsamointiliuokseen. Huoltotoimenpiteiden ansiosta Lenin näyttää lähes sata vuotta ensimmäisen palsamoinnin jälkeen paremmalta kuin kuolemansa hetkellä (Lenin oli kuollessaan varsin sairaalloinen). Leniniä pääsee yhä katsomaan Moskovan Punaisen torin laidalla sijaitsevaan Leninin mausoleumiin. Kommunististen johtajien ruumiiden hautaamista on vaadittu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen useasti, myös valtiojohdon suulla. Kansallismielisen ilmapiirin vahvistuminen Venäjällä viime vuosina on kuitenkin vaikuttanut hautaamisinnon laantumiseen.
Leninin seuraaja, Josif Stalin (Džugašvili) oli varsin mieltynyt omaan henkilökulttiinsa ja sitä pyrittiin pönkittämään hänen eläessään. Kuolemansa jälkeen vuonna 1953 Stalin palsamoitiin ja asetettiin näytteille Leninin viereen. Jo muutaman vuoden kuluttua Neuvostoliitossa, sekä johdon että kansan keskuudessa, alkoi levitä tietoja Stalinin tekemistä hirmutöistä. Nämä tiedot antoivat täysin päinvastaisen kuvan Stalinista, joka oli itse esiintynyt lempeänä ja oikeudenmukaisena johtajana. Paine Stalinin ”kieltämiseen” kasvoi niin suureksi, että vuonna 1956 Stalinin ruumis poistettiin kaikessa hiljaisuudessa Leninin viereltä ja haudattiin vaatimattomasti Kremlin muuriin.
Kiinaa vuosina 1954-59 johtanut Mao Ze-tung oli joidenkin lähteiden mukaan esittänyt toiveen, että hänet tulisi polttohaudata kuoleman jälkeen. Kiinan poliittinen johto toimi kuitenkin täysin päinvastoin ja antoi Maon ruumiin palsamoitavaksi. Vaikka Maon palsamoinnin esikuvia olivat neuvostoliittolaiset muumiot, kiinalaisten osaaminen ei ollut samalla tasolla. Ilmeisesti poliittiset jännitteet estivät konsultoinnin Neuvostoliiton ja Kiinan palsamoijien välillä. Maon ruumiin käsittelyssä tehtiin useita virheitä, joiden johdosta muumio muun muassa pullisteli kasvoista ja yläruumiista. Nämä virheet virallinen Kiina luonnollisesti kiisti. Maon muumiota on kuitenkin tiettävästi ehostettu useaan otteeseen. Maoa ei ole haudattu, ruumis on rajoitetusti näytteillä Maon mausoleumissa Tiananmenin aukiolla Pekingissä. Muumiota ei saa valokuvata ja sen aitoudesta on esitetty epäilyjä.
Pohjois-Koreassa, joka on maailman viimeinen ”puhtaasti” kommunistinen valtio, hallitsijaan kohdistuva henkilöpalvonta on viety äärimmilleen. Kuolemansa jälkeen sekä Kim Il-sung että hänen poikansa Kim Jong-il ovat olleet, mikäli mahdollista, vieläkin suurempia johtajia kuin eläessään. Kim Il-sungin, joka kuoli vuonna 1994, ja Kim Jong-ilin, joka kuoli vuonna 2011, palsamoinnissa ei epäilemättä säästelty lainkaan, vaan kaikki mahdollinen on tehty ruumiiden säilyttämiseksi. Siitä, missä kunnossa muumiot nykyisin ovat, on vaikea saada tietoa. Mikäli joku pohjoiskorealainen kommentoisi ikuisten johtajien ulkoista olemusta kriittiseen sävyyn, hänestä tuskin kuultaisi toista kertaa. Molempien Kimien muumiot ovat nähtävillä Kumsusanin mausoleumissa Pjongjangissa. Jos suunnittelee matkaa Pohjois-Koreaan, on kuitenkin varauduttava siihen, että turisteja ei päästetä katsomaan muumioita täysin vapaasti.
Muita valtiollisia muumioita
Maailmasta löytyy myös muumioita, joiden säilyttämisen takana on jokin muu poliittinen ideologia kuin kommunismi. Yhteisestä näillä ja kommunistisilla muumioilla on joko todellinen tai kuviteltu kansansuosio. Tällaisia keinotekoisesti muumioituja tai luonnollisesti muumioituneita johtajia ovat esimerkiksi Abraham Lincoln, Eva Perón, Turkin Kemal Atatürk ja Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos.
Valtavaa kansansuosiota nauttinut Eva Perón oli Argentiinan presidentin Juan Perónin vaimo. Hän kuoli syöpään vuonna 1952, vain 33-vuotiaana. Evan ruumis palsamoitiin yleisen käytännön mukaisesti, mutta se oli tarkoitus haudata heti tämän jälkeen. Eva ei ilmeisesti itse olisi halunnut palsamointia. Juan Peron (tai hänen neuvonantajansa) ymmärsi kuitenkin, että kuolleena Eva Perónilla oli kenties jopa suurempi poliittinen painoarvo kuin elävänä. Niinpä Evan ruumis oli yleisön nähtävillä vuoteen 1955, jolloin sotilasvallankaappaus pakotti Perónin poistumaan maasta. Juan Perón ei ehtinyt tai pystynyt järjestämään vaimonsa ruumiista huolehtimista ja Evan muumion kohtalo jäi hämäräksi 1970-luvulle asti. Joissakin lähteissä ehdotetaan, että yksi muumion ”hoitajista” olisi ihastunut kuolleeseen Evaan ja salakuljettanut ruumiin Euroopaan. Vuonna 1971 Eva Perón todella löytyi milanolaisesta kryptasta, josta ruumis siirrettiin Espanjaan, Juan Perónin ja tämän uuden vaimon kotiin. Juan oli edelleen innokas esittelemään Evan muumiota yleisölle (kertomusten mukaan muumion paikka oli ruokasalin pöydällä). Eva Perón palasi Argentiinaan vuonna 1974 ja hänet haudattiin suvun kryptaan. Eva Perónin muumiota ei pääse enää katsomaan.
Filippiinien entisen presidentin, Ferdinand Marcosin poliittisessa urassa on yhtäläisyyksiä Staliniin. Hän piti itseään isähahmona, joka soi kansalaisille kaikkea hyvää, mutta todellisuudessa hallinto oli perusteellisesti korruptoitunut ja hyvää riitti vain harvoille (pääasiassa presidentin lähipiirissä). Marcos kuoli vuonna 1989 maanpaossa Havaijilla. Vuonna 1990 ruumis sijoitettiin jäähdytettyyn mausoleumiin Filippiineille, jossa se on rajoitetusti yleisön nähtävillä. Marcosin perhe on toistuvasti pyytänyt lupaa haudata ruumis ”sankarillisin menoin”, mutta tähän mennessä pyyntöön ei ole suostuttu.
Luonnollisesti muumioituneita ihmisjäännöksiä ideologioiden pyörityksessä
Kristillisillä muumioilla tarkoitetaan yleensä kirkonmiesten ja -naisten (pääasiassa katolilaisten munkkien ja nunnien) muumioituneita jäännöksiä. Vaikka näille vainajille olisi tarkoituksella tehty joitakin ruumiin säilymistä edistäviä toimenpiteitä tai ne olisivat säilyneet suotuisten olosuhteiden ansiosta, niiden muumioitumisen korostetaan usein olevan seurausta vainajan hurskaudesta ja/tai jumalallisesta ihmeestä. Kristillisiä muumioita on lukuisia muun muassa Vatikaanissa. Ne ovat pääosin peräisin 1700- ja 1800-luvuilta.
Pyhä Bernadette (Soubirous) oli köyhissä oloissa syntynyt ranskalainen tyttö, joka alkoi nähdä hyvin nuorena Neitsyt Marian ilmestyksiä. Tieto ilmestyksistä levisi nopeasti ja Bernadetten kotikaupungista tuli turistikohde. Bernadette ei virallisesti saanut nunnavihkimystä, mutta hän muutti asumaan luostariin, jossa kuoli vuonna 1879, vain 35-vuotiaana. Vuonna 1909 Bernadetten hauta avattiin, jolloin havaittiin, että vaikka ruumiin mukaan laitettuja esineitä peitti korroosio, itse ruumis oli säilynyt täydellisesti. Hauta avattiin ja suljettiin uudelleen vielä kaksi kertaa, minkä jälkeen ruumis asetettiin näytteille Neversiin. Bernadette kanonisoitiin vuonna 1933. Muumion kasvojen ja käsien päälle on jo varhain asetettu ohuet vahanaamiot, joiden ansiosta ruumis näyttää varsin elävältä.
Kristillisyyden lisäksi myös muilla uskonnollisilla suuntauksilla on pyhinä pidettyjä, muumioituneita ihmisjäännöksiä. Buddhalaiset munkkimuumiot ovat lähes aina lootusasennossa istuvia muumioita. Niiden muumioituminen on buddhalaisuuden mukaan seurausta äärimmäisen syvästä meditaation tilasta, joka johtaa kuolemaan ja ruumiin säilymiseen. Munkki – tai jossain tapauksissa nunna – on saavuttanut niin korkean valaistumisen tason, että hän on estänyt ruumiinsa maatumisen. Tämä tulkinta ei ole aivan ristiriidaton, sillä buddhalaisuuteen kuuluu oppi kaiken pysymättömyydestä (anicca). Pysymättömyyden opin mukaan ihmisestä ei voi jäädä jäljelle ikuisesti säilyvää ruumista. Joissakin tapauksissa on aikalaiskertomuksia, joissa kuvaillaan kuinka meditoiva munkki on yht’äkkiä lakannut hengittämästä. On olemassa myös viitteitä siitä, että osa vainajista on tarkoituksella haudattu kuivumista edistävään ympäristöön, jolloin lopputuloksena on muumio. Buddhalaisia muumioita on ollut etenkin Thaimaassa ja Japanissa, mutta japanilaisista muumioista valtaosa on ilmeisesti tuhottu 1800-luvulla.
Vuonna 2003 Atacaman autiomaasta Chilestä löydettiin kankaaseen kääritty, vain noin 20 cm:n pituinen ruumis, jonka pehmytkudoksista huomattava osa oli säilynyt. Ruumiin erikoiset mittasuhteet (suuri ja lististynyt pää, pitkät raajat, kapea rintakehä) sekä löytöpaikka (autioitunut kylä) herättivät pian salaliittoteoreetikoiden mielenkiinnon ja muumio julistettiin humanoidiksi, jonka olemassaolon ”viralliset tahot” olivat halunneet salata. Atacaman muumiolle on tehty paljon kokeita, joista osa on tieteellisesti päteviä, osa ei niinkään. Tutkimusten mukaan muumio on vain muutaman vuosikymmenen ikäinen ja sen DNA on ihmisen – tosin ufo-intoilijoille ei 99 %:n varmuuskaan riitä.
Asiantuntijat ovat hämmästyttävän erimielisiä siitä, kuinka vanhasta yksilöstä on kyse. Monet väittävät, että luuston perusteella muumion täytyy olla noin 7-8 -vuotiaana kuolleen lapsen, joka olisi kärsinyt äärimmäisen vaikeasta lyhytkasvuisuudesta. Lyhytkasvuisuutta sairastavat potilaat ovat kuitenkin lyhyimmilläänkin kymmeniä senttejä tätä muumiota pidempiä. Lisäksi tämänkokoisen ihmisen selviäminen hengissä kahdeksanvuotiaaksi tuntuu mahdottomalta. Huomattavasti uskottavampi teoria on, että kyseessä on raskausviikoilla 14-17 (laittomasti) abortoitu sikiö. Tätä selitysmallia tukevat sekä ruumiin muoto, löytyminen syrjäiseltä seudulta (Chilessä on tiukka aborttilaki), että ruumiin päässä oleva aukko (syntynyt todennäköisesti toimenpiteen yhteydessä). Atacaman muumiota tutkivat edelleen sekä tiedemiehet että pseudotieteilijät.
Edellä esiteltyjen tunnettujen henkilöiden muumioiden lisäksi maailmasta löytyy lukuisia tavallisten ihmisten muumioita. Osasta heistä, kuten pienen Rosalia Lombardosta Italiassa, on tullut turistinähtävyyksiä. Mikäli joku on nykyisin kiinnostunut säilyttämään kehonsa jälkipolvien ihmeteltävänä, onnistuu palsamoinnista sopiminen ainakin Yhdysvalloissa kohtuullisen helposti. Monissa muumiointia tarjoavissa yrityksissä taustalla tosin on uskontoa muistuttava ideologia (katso esimerkiksi Mummification of Transference).
Kirjallisuutta:
Aufderheide, A. C. 2003. The Scientific Study of Mummies. Cambridge University Press.
Bhattacharya, S. et. al. 2018. Whole-genome sequencing of Atacama skeleton shows novel mutations linked with dysplasia. Genome Research 2018, 18: 423-431.
Gildow, D. M. Flesh Bodies, Stiff Corpses, and Gathered Gold: Mummy Worship, Corpse Processing, and Mortuary Ritual in Contemporary Taiwan. Journal of Chinese Religion 33: 3-4.
Jeremiah, K. 2010. Living Buddhas: The Self-Mummified Monks of Yamagata, Japan. McFarland & Co., Inc.
Jeremiah, K. 2012. Christian Mummification. An Interpretative History of the Preservation of Saints, Martyrs and Others. McFarland & Co., Inc.
Jeremiah, K. 2014. Eternal Remains. World Mummification and the Beliefs that make it Necessary. First Edition Design Publishing, Inc.
Lemonnier M. 2005. La thanatopraxie, une reponse a la malemort? Ivanova, M. & Fournier, S. (ed.) Le risqué la mort dans les Balkans et en Europe, Veliko Tarnovo: Editions Universitaires “Saints Cyrille et Methode”: 203–212.
Marinozzi, S. 2012. The Embalming Art in the Modern Age: The Mummies of Caroline, Letizia and Joachim-Napoleon Agar as Examples of Funerary Rites in the Napoleonic Empire. Nuncius, Vol. 27, Issue 2: 309 – 329.
Merridale, C. (2001). Night of stone: Death and memory in twentieth–century Russia. New York.
Morimoto, I. 1993. Buddhist mummies in Japan. Kaibogaku Zasshi/Journal of Anatomy 1993, 68(4): 381-398.
Probert, A. 2014. The Living Dead: Russia’s Famous Dead as Political Currency. MA Thesis, Department of Slavic and Eurasian Studies, Duke University.
Quigley, C. 2006. Modern Mummies. The Preservation of the Human Body in the 20th Century. McFarland & Co., Inc.
Stone, R. 2013. Bizarre 6-Inch Skeleton Shown to Be Human. Science.
Vaseva, V. 2013. Funerals of Bulgarian Politicians in the Post-Communis Period. Our Europe. Ethnography – Ethnology – Anthropology of Culture, Vol. 2/2013: 107-116
Zbaesky, I. & Hutchinson, S. (transl. Bray, B.) 1998. Lenin’s embalmers. Harvill Press.
KALMISTOPIIRI 