Vanhoista hautapaikoista ei yleensä näy merkkejä maan pinnalle. Niiden löytämisessä ja paikantamisessa voi käyttää perinteisen koekuopituksen lisäksi erilaisia kajoamattomia menetelmiä, joissa maata ei tarvitse kaivaa. Yhdestä tällaisesta menetelmästä on kerrottu Kalmistopiirissä aiemmin otsikolla Maatutkan käyttö historiallisen ajan hautojen paikantamisessa. Ruotsissa, Linné-yliopistossa, on vastikään valmistunut pro gradua vastaava maisterityö, jossa on kokeiltu hieman erilaista menetelmää: koiraa. Sophie Vallulvin työssä pohditaan, voisiko ihmisluut tunnistavaa koiraa käyttää apuna hautojen löytämisessä. Työn teoreettinen viitekehys on kokeellisessa arkeologiassa. Työ toimii metodologisena kokeiluna, jonka tarkoituksena on selvittää uuden menetelmän soveltuvuutta arkeologiseen tutkimukseen.
Vallulvin koira, saksanpaimenkoira Fabel, koulutettiin tunnistamaan ihmisosteologista aineistoa hajun perusteella. Koiria on toki aiemminkin koulutettu löytämään ihmisluita, mutta tätä ennen menetelmää ei ole testattu tieteellisesti kontrolloidussa ympäristössä. Koiraa käytettiin sekä kliinisessä laboratoriotilassa että kenttätöissä. Laboratoriotutkimuksissa koira erotti ihmisen ja eläinten luut toisistaan 94,2 %:n tarkkuudella. Maastossa koira löysi vuoden ajaksi haudatun arkeologisen ihmisluumateriaalin, mutta routainen maa haittasi koiran työskentelyä.
Vallulvin tutkimuksen perusteella arkeologi voisi periaatteessa käyttää kentällä apuna ihmisluut tunnistamaan koulutettua koiraa, mutta menetelmä kaipaa toki vielä lisää testaamista ja tutkimusta, ennen kuin sen voi vakiinnuttaa osaksi prospektointimenetelmiä. Työ on ladattavissa pdf:nä DiVa-portaalissa.
Lue lisää:
Vallulv, S. 2015. Arkeologihund: En studie i experimentell arkeologi om möjligheten att använda hund som arkeologisk prospekteringsmetod för att lokalisera humanosteologiskt material. Masteruppsats, Linnéuniversitet.
KALMISTOPIIRI 