FM Ulla Moilanen – Turun yliopisto
Paikallisten intiaanikulttuurien perinteet elävät vahvoina nykypäivän Boliviassa. Kerran vuodessa pääkaupungin La Pazin kadut täyttyvät tupakkaa polttelevista, kukitetuista pääkalloista, joita kutsutaan aimara-intiaanien kielellä litteänenäisiksi (ñatitas). Ñatita on kallo, jonka tietty henkilö tai perhe on ottanut omakseen. Joskus kyseessä voi olla kaukaisen sukulaisen kallo, mutta yleensä alkuperä on tuntematon. Suurin osa kalloista on kerätty hylätyiltä hautausmailta ja luovutettu eteenpäin anonyymisti. Siitä huolimatta jokainen kallo on nimetty ja sitä säilytetään kotialttarilla lasisessa laatikossa. Ulos kallot kannetaan Kallojen juhlassa (Fiesta de las Ñatitas), jota vietetään viikko kristillisen pyhäinpäivän jälkeen, marraskuun 8. tai 9. päivä.
Fiesta de las Ñatitas (kallojen juhla) ei näennäisesti makaaberista ilmeestään huolimatta ole kuolleiden juhla, eikä sen tarkoitus ole vainajien muistelu. Tapahtumalla juhlistetaan elämää ja onnea, tai joidenkin mukaan elämän ja kuoleman positiivista yhteen nivoutumista. Omistajien mukaan jokaisessa kallossa asuu henki tai sielu, ajayu, jolla uskotaan olevan yliluonnollisia voimia. Kalloihin suhtaudutaan kuin ystäviin tai perheenjäseniin, ja ne voivat siirtyä perintönä sukupolvelta toiselle. Joillakin perheillä on useita kalloja, joista jokaisen uskotaan suojelevan tiettyä aihealuetta, kuten terveyttä, rakkautta tai liikeasioita. Ajayua pidetään omistajalle onnea tuovana entiteettinä. Se liittyy perinteisiin aimara-intiaanien uskomuksiin, joiden mukaan ihminen henkilönä koostuu erilaisista elementeistä. Kuoleman jälkeen osa näistä elementeistä häviää, mutta kalloon jää yksi sielun osa, ajayu. Koska henkilön muut osat ovat uskomusten mukaan siirtyneet erilaiseen olotilaan, voi kallon ajayu olla erilainen kuin kallon omistaja eläessään. Yhteissä kaikille kalloille, tai niissä asuville ajayuille on se, että ne haluavat eläville omistajilleen vain hyvää. Niiden myös uskotaan vaikuttavan elämään aktiivisesti. Esimerkiksi opintomenestys voidaan nähdä ajayun aikaansaamaksi, minkä vuoksi kallolle voidaan sytyttää votiivikynttilä kiitokseksi.
Uskomusten mukaan ajayu astuu elävien maailmaan kerran vuodessa pitämään huolta sinne jääneistä. Henki otetaan vastaan erilaisin juhlamenoin, joiden tarkoitus on kiittää kuluneesta vuodesta ja taata hyvä onni seuraavaan Kallojen juhlaan asti. Kallo kruunataan kukkaseppelein tai puetaan päähineisiin, ja sille tarjotaan savukkeita, kokapensaan lehtiä, alkoholia, makeisia ja leipää. La Pazin suurimmalla hautausmaalla kallo saatetaan viedä omistajan sukulaisten haudalle, jonne suuri joukko on kerääntynyt juhlimaan ja soittamaan musiikkia. Katolisen kirkon mielestä rituaali ei ole hyväksyttävä, ja sen mukaan vainajien tulisi saada levätä rauhassa. Osa papeista pitää kulttia okkultistisena, mutta suurin osa taipuu vanhojen kansantraditioiden edessä. Osa papeista antaakin ihmisten tuoda kalloja kirkkoihin, joissa niille luetaan epävirallisia siunauksia.
Fiesta de las Ñatitas on sekoitus katolilaisuutta ja paikallisia kansanuskomuksia, mutta sen juuret ulottuvat esikolumbiaanisten aimara- ja quechua-intiaaniryhmien kuolemanrituaaleihin, joiden merkityksiä ei enää täysin tunneta. Joka kolmas kevät Perun ja Bolivian ylätasangoilla eläneet intiaanit ottivat kivisiin chullpa-torneihin haudattujen päälliköidensä luut esiin. Rituaaleihin liittyivät myös alttarit, jotka luultavasti toimivat liminaalisina tiloina elävien ja kuolleiden välillä. Katolisuuden saavuttua alueelle rituaalit kiellettiin, mutta niiden harjoittaminen jatkui salaa. Sittemmin rituaaleissa on käytetty pelkkiä kalloja. Kirjallisten lähteiden mukaan La Pazissa 1700-luvulla eläneet naiset pitivät kodeissaan onnea tuovia ihmiskalloja. Vielä nykyisin kallojen uskotaan pystyvän toimimaan kodin suojelijoina esimerkiksi varkauksia vastaan. Jos koti kuitenkin ryöstetään, kallon uskotaan tunnistavan rikollisen.
Osa La Pazin kalloista on paikallisia kuuluisuuksia, kuten Kapteeni Victor. Tarinan mukaan tupakan tahraama, aurinkolaseihin ja poliisin barettiin puettu kallo kuului aikanaan poliisipäällikölle. Kallon ympärille on kehittynyt pienimuotoinen kultti, ja sille tuodaan lahjoja säännöllisesti ympäri vuoden. Onnen pyytäjien joukossa on väkeä köyhästä alkuperäisväestöstä parlamentin jäseniin saakka, ja kallo on nähty usein myös televisiossa. Victorin omistaja Virginia Laura sai kallon haltuunsa parisenkymmentä vuotta sitten sillä ehdolla, että sitä ei luovuteta eteenpäin. Kallosta on sittemmin tullut tärkeä osa hänen elämäänsä, ja hän on monien vierailijoiden lailla vakuuttunut kallon suojelevista ominaisuuksista.
Lähteet:
BBC: La Paz celebrates Day of the Skulls 9.11.2009
Erasmo, M. 2012. Death: Antiquity and Its Legacy. I.B.Tauris, London.
Keating, F. 2013. Bolivia Celebrates Day of Skulls with Graveyard Festivities. International Business Times.
Koudounaris, P. 2010. Linking the Living and the Dead. Skull Worship in Bolivia.
Koudounaris, P. 2015. Memento Mori: The Dead Among Us. Thames & Hudson.
Morales, M. E. Entre vivos y meuertos: El alma como objeto de análisis. Reunion de Etnología 19/2, 2005: 233-244.
Orta, A. 2004. Catechizing Culture: Missionaries, Aymara, and the ”New Evangelization”. Columbia Unviersity Press.
Shahriari, S. 2014. Skulls and souls: Bolivian believers look to the spirit world. Al Jazeera America.
KALMISTOPIIRI 