Rituaalin jäljet rahassa?

HuK Oona Jalonen – Turun yliopisto

Tiedämme rahan syntyneen kaupankäynnin helpottamiseksi. Arvometalleja oli helppo käyttää globaalisti vaihdon välineenä, ja vielä helpompi standardisoitujen kulta- ja hopeakolikoiden kehityttyä. Metallikolikoita alkaa esiintyä Suomen löydöissä roomalaiselta rautakaudelta lähtien, joskin raha yleistyy vasta viikinkiajalla. Täältä tunnetut rahat ovat muun muassa roomalaisia, bysanttilaisia, saksalaisia, englantilaisia, skandinaavisia ja islamilaisia. Esihistoriallisia kolikoita on löydetty esimerkiksi erilaisista kätköistä ja hautauksista. Suomen ja Pohjoismaiden alueella tehtiin myös kopioita näistä vieraista rahoista.

Löydetyissä rahoissa havaitaan välillä tahalliseen tärvelyyn viittaavia merkkejä. Erilaisia käsittelyjälkiä ovat viiltojäljet kolikon pinnassa tai reunoissa, kolikoiden puolitus tai murtaminen pienempiin osiin, sekä kolikoiden puhkominen ja taittaminen. Aiemmin niitä on selitetty rahataloudellisilla tavoilla: Viiltoja tehtiin rahan aitouden selvittämiseksi ja rahan lohkomista pienemmän vaihtorahan tekemiseksi.

Entä kun kolikossa on useita viiltojälkiä – eikö yksi riittäisi hopeapitoisuuden tarkastamiseen? Ja mikä selittää sen, ettei osa viilloista edes läpäise pinnoitusta? Philip Kiernanin (2001) ajatus esihistoriallisten rahanväärentäjien itse tekemistä valheellisista koeviilloista on toki varteenotettava ajatus, joka voi selittää useampia viiltoja sisältävät kolikot. Mutta voisiko jäljillä olla muitakin selityksiä?

Yksi ehdotettu selitys on poliittinen tärvely, jossa auktoriteettia kohtaan tunnettu aggressio puretaan esimerkiksi häntä esittävään kolikkoon. Teoria on kuitenkin melko hatara, sillä ilkityö tuskin on tuottanut suurta nautintoa ja se olisi todennäköisesti vain haitannut kolikon käyttöä kaupankäynnissä. Toisaalta tärvelyllä on voinut olla symbolinen merkitys: Rooman keisarin laakeriseppeleen vahingoittaminen saattoi symboloida hyökkäystä keisarin kunniaa kohtaan.

Tärveltyjen kolikoiden tilastollinen analyysi voi auttaa yhden mahdollisen syyn selvittämisessä. Englannissa Hayling Islandin kolikoista tehdyn analyysin mukaan vahingoitetut kolikot ovat pääasiassa aitoja ja niitä löytyy vain rituaalipaikoiksi tulkituista kohteista. Tärvelyn jälkiä ilmenee myös pieniarvoisimmissa, ei-kulta tai -hopeakolikoissa, mikä tarkoittaisi, ettei jälkiä ole tehty arvon tarkastamiseksi.

Millaisen rituaalin osana kolikoita on sitten voitu käyttää? Christoph Kilgerin (2006) mukaan rahan naputtaminen ja kaivertaminen saattaisi olla hopeapitoisuuden testaamisen lisäksi myös osa vaihtokaupan rituaalia, joka takaisi kauppaa tekevien luottamuksen ja kumppanuuden. Myös Kiernanin mukaan puolitettujen kolikoiden on ajateltu olevan eräänlaisia kumppanuuden merkkejä: ystäväkoruja, joissa kolikko jaetaan ystävien kesken.

Esihistoriallisia rahoja käytettiin toisinaan koruina ja amuletteina, minkä vuoksi niitä löytyy hautauksista. Englannissa tunnetaan keskiaikainen parannusrituaali, jossa kolikon taivuttaminen symboloi sopimusta pyhimyksen kanssa. Useissa kulttuureissa amulettina toimiva esine tuli taittaa tai rikkoa taikaa varten. Myös hauta-antimeksi annetut esineet ja aseet on usein rikottu. On ajateltu, että rikkomisen kautta vainajalle kuulunut esine poistui sekulaarista käytöstä tai siirtyi tämän mukana tuonpuoleiseen.

Suomensukuiset mordvalaiset harjoittivat muinaisuskonsa hautajaisrituaalissa tavaroiden, etenkin rahojen, raaputusta. Uno Harvan (1942) mukaan mordvalaiset raaputtivat hautajaismenoissa esineitä puukolla irrottaakseen esineiden aineettoman osan: Näin fyysisestä ruumiista irronnut vainajan aineeton sielu sai käyttöönsä fyysisessä muodossa olevat esineet aineettomassa muodossa. Historiasta tunnetaan erilaisia uhraamistapoja hautajaismenoissa, esimerkiksi uhrieläimen tappaminen sekä vainajan esineiden vääntely ja rikkominen – esineiden raaputus lienee mordvalainen tapa uhrata.

Esineiden uhraamisessa raaputtamalla näkyy kaksi aspektia: suora sekä välillinen. Hautajaismenoissa raaputettiin ja murrettiin, eli niin sanotusti ”tapettiin”, esimerkiksi vieraiden vainajalle tuomia ruokia, jotta ruokien aineeton osa päätyisi vainajalle nautittavaksi. Tämä edustaa suoraa uhraamista. Ruuan lisäksi tärkeässä roolissa hautajaismenoissa olivat uhrin vaatteet ja raha. Lahjaksi tuotuja rahoja uhrattiin myös suoraan vainajalle, mutta suurimmaksi osaksi hautajaismenoissa raha toimi rituaalien välikappaleena: Aiemmin mainitut vaatteet uhrattiin vainajalle raaputtamalla vaskikolikkoa niiden yllä. Kyseisiä vaskirahoja raaputettiin useaan otteeseen toimituksen aikana, sillä kyseinen rituaali toimi välikappaleena puhuttaessa vainajalle ja jo aiemmin kuolleille esi-isille sekä rukoiltaessa.

Myös maahanpanijaisissa mordvalaiset käyttivät rahaa. He tapasivat kiinnittää rahoja vainajan vaatteisiin ja laittaa niitä irrallisina arkun pohjalle ”paikan lunastamista varten” tai ”palkaksi sille, joka kuljettaa vainajan tulisen virran yli”. Tällainen rituaali on tunnettu jo antiikin Kreikan ajoista lähtien, jolloin Kharonin oboli laitettiin maksuksi lautturille, joka kuljetti vainajan sielun Styks-virran yli Manalaan. Lisäksi hautakuopan pohjalle saatettiin heittää raha sekä ruokaa kalmiston haltijoille ja esi-isille.

Rahalla ja sen raaputtamisella on suuri rooli mordvalaisessa hautajaisrituaalissa. Harvan mukaan tapaa ei esiinny muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, joten sen on tultava slaavilaisilta. Rituaalissa käytetty raha on vaskikolikko, kun taas Suomessa esihistoriallisista haudoista löytyvät kolikot ovat yleensä hopeaa. Aikaa Harvan tutkimien mordvalaisten ja Suomen alueella rautakaudella eläneiden ihmisten välillä on melkein toista tuhatta vuotta. Mutta entäpä jos rautakauden suomalaiset harjoittivat samantapaista hautajaisrituaalia kuin 1900-luvun mordvalaiset? Tapa saattoi kadota kristinuskon saapuessa Suomeen 1000-luvun jälkeen, kun hautaustavat muuttuivat kristillisiksi ja esineelliset hautaukset lopetettiin. Voisiko tässä piillä selitys Suomestakin löytyneille tärvellyille esihistoriallisille rahoille?

Käytetyt lähteet:

Gilchrist, Roberta (2008): Magic for the Dead? The Archaeology of Magic in Later Medieval Burials. Medieval Archaeology, 52: 119—159.

Harva, Uno (1942): Mordvalaisten muinaisusko. Suomen suvun uskonnot VI. WSOY.

Kelleher, Richard (2011): Interpreting Single Finds in Medieval England – The Secondary Lives of Coins. Holmes, N. (ed.) Proceedings of the XIVth International Numismatic Congress Glasgow 2009 II: 492-1499.

Kiernan, Philip (2001): The Ritual Mutilation of Coins on Romano-British Sites. British Numismatic Journal 71: 18—33.

Kilger, Christoph (2006): Silver-handling traditions during the Viking Age. – Some observations and thoughts on the phenomenon of pecking and bending. Cook, B. & Williams, G. (eds.) Coinage And History in the North Sea World, C. AD 500-1250: Essays in Honour of Marion Archibald: 449—466. Brill.