Pohjois-Espanjassa noin kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevan Atapuercan muinaisuus paljastui 1800-luvun lopulla, kun vuoren läpi oltiin rakentamassa rautatietä. Koska rakennustöistä vastaava taho oli mukana myös kaivostoiminnassa, oli suorastaan luontevaa hieman ”oikaista” rataa kulkemaan tämän kalkkikivimuodostuman läpi. Saatiinhan samalla kätevästi selvitettyä paikan geologista kaivannaispotentiaalia. Ratatyöntekijät eivät kuitenkaan hahmottaneet löytöjen tärkeyttä, ja siksi kaivantoa jatkettiinkin pitkälle vuoren uumeniin. Paikkaa kartoittaneiden Pedro Sampayon ja Mariano Zuaznavarin vuonna 1868 julkaisemassa kuvauksessa alueen tieteellinenkin arvo oli kyllä jo huomattu: ”Näiden luolien tarkka tutkimus saattaa olla hyödyllinen, ei vain geologisen tieteen vuoksi, vaan paikan sisäänsä sulkemien löytöjen tähden myös arkeologian, antropologian, teollisuuden ja maatalouden kannalta.”
Atapuercassa tehtiin arkeologisia kaivauksia 1960-luvulla, mutta suuremman tutkimusprojektin aloittamista saatiin kuitenkin odottaa 1970-luvulle saakka. Silloin luolakarhuja tutkimassa ollut ryhmä löysi ihmisjäänteitä. Paikalle pyydettiin ihmisiin erikoistunut paleontologi, joka hämmästyi huomatessaan seinämästä törröttävien löytöjen määrän ja sen jälkeen alkoikin tulevan tutkimuksen huolellinen suunnittelu ja järjestely. Luujäänteet tunnistettiin heidelberginihmisiksi ja niiden iäksi arvioitiin noin puoli miljoonaa vuotta. Paikan sensaatiomaisuus alkoi hahmottua, ja kaivausten hitaasti edetessä karstikerrostumista alkoi löytyä kasapäin muitakin fossiileita. Joukossa oli useita eri ihmislajeja, luolaleijonia, hyeenoita, elefantteja, kilpikonnia, jne. Säilyneitä kerroksia on parin kilometrin matkalla useassa eri kohteessa ja on tyypillistä, että löytökerrokset ovat jopa parikymmentä metriä paksuja ja edustavat ajallisesti vähintään satoja tuhansia vuosia. Löytynyt runsas muinainen eläimistö on oikea aarreaitta esimerkiksi lintujen evoluution tutkijoille. Atapuercan fossiilit ovat tasaisin väliajoin esillä arvostetuimmissa tiedejulkaisuissa. Kannattaakin aina kiinnittää huomiota, kun tiedeuutisissa puhutaan Sima-alkuisista paikoista, sillä kyseessä ovat suurella todennäköisyydellä juuri Atapuercan löytöpaikat.
Atapuercan länsipuolella sijaitseva entinen jäätikkölaakso on nähnyt miljoonien vuosien mittaisen olemassaolonsa aikana monia vaiheita ja toiminut kuivana maana ollessaan sekä ihmisten, että eläinten kulkureittinä. Nykyäänkin laakso on tärkeä väylä ja sen läpi kulkee myös Santiago de Compostelaan johtava pyhiinvaellusreitti.
Rautatieleikkauksen alueella on yli miljoonavuotisten löytöjen lisäksi nuorempiakin kohteita. Gran Dolina on romahtaneeseen luolaan syntynyt kerrossarja. Pohjimmainen eli vanhin kerrostuma on nimeltään Aurora stratum ja se sisältää noin 800 000 vuotta vanhoja todisteita ihmistoiminnasta, esimerkiksi kivityökaluja, iskujätteitä, eläinluita ja ihmisjäänteitä. Luolasta on löytynyt yli 180 jäännöstä Homo antecessor –lajista. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan antecessor saattaa olla peräisin Aasiasta ja sen katsotaan olevan fossiileissa esiintyvien piirteiden perusteella nykyihmisten ja neandertalilaisten edeltäjä.
Sima de los Huesosista eli ”luukuopasta” on löydetty maailman suurin valikoima keskipleistoseenin aikaisia ihmisjäänteitä. DNA-tutkimusten mukaan kyseiset fossiilit ovat geneettisesti lähellä siperialaisia denisovanihmisiä ja ne on ajoitettu useita eri menetelmiä käyttäen noin 430 000 vuoden ikäisiksi. Luolan löytöolosuhteet ja löydettyjen yksilöiden suhteellisen nuori ikä viittaavat siihen, että paikka ei ole ollut ainakaan normaali hautaus. Fossiileista on nimittäin löydetty väkivallan merkkejä ja viitteitä vanhimmasta tunnetusta kannibalismista, joka on kohdistunut erityisesti lapsiin ja nuoriin.
Tutkijat ovat jo jonkin aikaa pohtineet myös sitä, ovatko tästä luolasta löytyneet kallofossiilit peräisin aivan uudesta ihmislajista. Miten hienoa olisikaan, jos tällä seudulla olisi joskus elänyt myös atapuercanihminen!
Atapuercasta löytyy myös paljon nuorempaa historiaa, jota tutkitaan El Portalón -luolassa taas kesällä 2016 jatkuvilla kaivauksilla. Koska Atapuerca sijaitsee ylängöllä, ovat talvet kylmiä ja toisinaan lumisia. Kaivaminen tapahtuu sen vuoksi kesäkuukausina ja luolakohteessa se on myös hieman tavallista haastavampaa, sillä irrotettu maa-aines pitää kuljettaa pois luolasta rinteen toiselle puolelle, melkoisen jyrkkää pengertä pitkin. Vuoren rinteillä on useita vaaleista kalkkikivilohkareista kasattuja maansekaisia neoliittisia hautoja sekä asuinpaikkatoimintaan liittyviä löytöjä. El Portalón -luolan ensimmäinen löydetty arkeologinen kulttuurikerros oli roomalaisaikainen lattia, jonka alapuolella kerrostumat jatkuvat metrikaupalla katkeamattomana kohti pronssikautta ja tätä vanhempia aikoja. Atapuercan viileissä olosuhteissa kaikki orgaaninen aines säilyy loistavasti, joten luolan suojaisat seinät ja romahtanut sisäänkäynti ovat tallettaneet rikkaan löytömateriaalin. Tutkijoiden mukaan nyt ollaan kunnolla pääsemässä vasta neoliittisiin kerroksiin. Suomalainen arkeologi voi podsolimaannosta rapsuttaessaan vain kadehtia näin paksuja ja muinaisia löytökerrostumia! Ehkä jo ensi kesänä selviää, miten syvälle neoliittinen kerrostuma ulottuu ja mitä sen alla on. Tutkijoita auttaa tämän luolan kohdalla myös hieman se, että 1900-luvun alussa luolaan kaivettiin syvä kapea kuoppa. Siitä voi ennakoida esiin tulevien kerrostumien koostumusta, vaikka tietenkään kuopan kohdalta ei voida enää ennallistaa siinä olleiden löytöjen alkuperäisiä sijainteja.
El Portalón -luolan löytöihin kuuluu muun muassa kalkoliittiseksi eli kuparikautiseksi ajoittuva varhaisen kellopikarikulttuurin löytökerros sekä kumpuhautoja. Kyllä, luitte oikein. Kumpuhautoja luolassa. Haudattujen joukossa on kokonaisena luurankona säilynyt, noin 5000 vuotta sitten elänyt lapsi, jonka on tutkittu sairastaneen riisitautia ja keripukkia.
Mitä kaikkea Atapuercasta vielä löytyykään!
Vaikka alkukuulemalta ei välttämättä kuulostaisikaan maailman mielenkiintoisimmalta vierailla paikassa, jossa on nähtävillä lähinnä muutama opastaulu ja soraisia seinämiä, Atapuercaa ei kannata ohittaa varsinkaan, jos muuten sattuu kulkemaan seudulla ja aikoo mennä Burgosiin. Riittää kun paikassa hetken pysähtyy ja katselee ympäröiviä maisemia. Silloin alkaa jo mielessään nähdä mammuttien ja villasarvikuonojen laiduntavan ja suurten lintujen lentävän jäätikkölaaksossa. Jossakin niiden joukossa kulkee myös ihminen.
Museosta (tai etukäteen internetistäkin) voi myös ostaa loistavasti kuvitetun englanninkielisen opaskirjan ”Illustrated guide to Atapuerca”. Sen avulla paikasta saa paljon enemmän irti, jos on suuntaamassa matkaan ilman opastusta.
Lisää kuvia (galleria aukeaa klikkaamalla):
UNESCO:n video Atapuercasta:
Atapuercan löytöjä koskevia julkaisuja on jo satoja. Tämän kirjoituksen teossa käytetyt lähteet sekä joitakin muita kiinnostavia:
Arsuaga, Juan Luis, et al. (2015). Postcranial morphology of the middle Pleistocene humans from Sima de los Huesos, Spain. Proceedings of the National Academy of Sciences 112.37 (2015): 11524-11529.
Arsuaga, J. L., et al. (2014). Neandertal roots: Cranial and chronological evidence from Sima de los Huesos. Science 344.6190: 1358-1363.
Bermudez de Castro JM, Arsuaga JL, Carbonell E, Rosas A, Martinez, Mosquera M (1997). A hominid from the Lower Pleistocene of Atapuerca, Spain: possible ancestor to neandertals and modern humans. Science 276: 1392–1395.
Bermudez de Castro JM, Carbonell E, Caceres I, Diez JC, Fernandez-Jalvo Y, Mosquera M, Olle A, Rodriguez J, Rodriguez XP, Rosas A et al. (1999). The TD6 (Aurora stratum) hominid site, Final remarks and new questions. Journal of Human Evolution 37:695-700.
Calvo-Rathert M, Goguitchaichvili A, Sologashvili D, Villalaín JJ, Bógalo MF, Carrancho A ja Maissuradze G. (2008). New paleomagnetic data from the hominin bearing Dmanisi paleo-anthropologic site (southern Georgia, Caucasus). Quaternary Research 69(1):91-96.
Castilla, M., Carretero, J.M., Gracia, A., y Arsuaga, J.L. (2014). Evidence of Rickets and/or Scurvy in a Complete Chalcolithic Child Skeleton from the El Portalón Site (Sierra de Atapuerca, Spain). Journal of Anthropological Sciences. 92, 257-271. doi: 10.4436/JASS.92005
Diez Fernández-Lomana, et al., (2014). Illustrated guide to Atapuerca. Universidad de Burgos y Diario de los Yacimientos de la Sierra de Atapuerca, 300 pp.
Fernández-Jalvo Y, Díez JC, Cáceres I, ja Rosell J. (1999). Human cannibalism in the Early Pleistocene of Europe (Gran Dolina, Sierra de Atapuerca, Burgos, Spain). Journal of Human Evolution 37(3-4):591-622.
Günther, T, et al. (2015). Ancient genomes link early farmers from Atapuerca in Spain to modern-day Basques. Proceedings of the National Academy of Sciences 112.38: 11917-11922.
Meyer, M., Fu, Q., Aximu-Petri, A., Glocke, I., Nickel, B., Arsuaga, J. L.,. ja Pääbo, S. (2014). A mitochondrial genome sequence of a hominin from Sima de los Huesos. Nature, 505(7483), 403-406.
Ortega, A. I., et al. 2006. The Portalón at Cueva Mayor (Sierra de Atapuerca, Spain): a new archaeological sequence. The Early Neolithic in the Iberian Peninsula. Regional and Transregional Components. Proceedings of the XV World Congress (Lisbon, 4e9 September 2006). Archaeopress, Oxford, pp. 3e9. BAR International Series. 1857.
Pérez-Romero, Amalia, et al. (2015). An unusual Pre-bell beaker copper age cave burial context from El Portalón de Cueva Mayor site (Sierra de Atapuerca, Burgos). Quaternary International (2015).
Sala N et al. (2015). Lethal Interpersonal Violence in the Middle Pleistocene. PLoS ONE 10 (5): e0126589.
The Catalan Institute of Human Paleoecology and Social Evolution (IPHES) Field Projects – La Sierra de Atapuerca
KALMISTOPIIRI 