Itä-Karjalan Äänisen ja Uikujoen kalliopiirrosten tutkimuksia

Heli Etu-Sihvola

Itä-Karjalan laajimmat kalliopiirroskentät sijaitsevat noin 300 km etäisyydellä toisistaan suurten vesistöjen äärellä: Vienanmeren pohjukkaan virtaavan Uikujoen suulla ja Äänisjärven itärantaan laskevan Vodlajoen suulla. Kohteista tunnetaan tähän mennessä yhteensä noin 4500 piirrosta, jotka valittiin vuonna 2021 maailmanperintöluetteloon osoituksena kivikautisten ihmisten luovuudesta (UNESCO 2022). Vastaavankaltaisia piirrosalueita tunnetaan myös Kanozerosta Kuolan alueelta, Ruotsin Nämforsenista Ångermanjoen suulta (noin 2600 kappaletta) ja Norjan Altasta (yli 6000 piirrosta).

Fennoskandian alueen kalliopiirroksissa on kuvattu ihmisiä, pohjoisia eläinlajeja, ihmisten ja eläinten välimuotoja sekä erilaisia geometrisia aiheita. Kalliopiirrokset on yleensä tehty tasaisille tai loivasti laskeville kallioille, noin puolen metrin korkeudelle nykyisestä vedenpinnasta. Ne sijaitsevat useimmiten ryhmissä, joissa voi olla useita kymmeniä kuvioita (Autio 1981: 23). Piirrokset on kaiverrettu kallioon todennäköisesti kvartsista tehdyillä työkaluilla (Autio 1981: 91–92; Gurina 1978: 92). Kalliopiirrosten yhteydestä tunnetaan asuinpaikkoja ja kalmistoja (UNESCO 2022), jotka ajoittavat kohteita neoliittiselle kivikaudelle ja tätä nuoremmiksi.

Äänisen kalliopiirrosten tutkimuksia ja tulkintoja

Äänisen kalliopiirrokset tulivat suuren maailman tietoisuuteen 1850-luvulla Tarton yliopiston geologian ja arkeologian professori Constantin von Grewingkin ja opettaja Pjotr Svedin tahoillaan julkaisemien tutkimusartikkeleiden myötä. Ollessaan Karjalassa kartoitusmatkalla, Grewingk oli kuullut paikallisilta ihmisiltä “paholaisen tekemistä” kuvista. Hän itse piti kuvia kuitenkin muinaisten metsästäjien tekeminä ja piirroksissa esiintyviä ihmis- ja eläinhahmoja näiden kulttuuriin liittyvinä jumalhahmoina. Sved puolestaan rinnasti tuhansia vuosia vanhojen kuvien aiheet Kalevala-myytteihin. Yhteistä Grewingkille ja Svedille oli se, että molemmat pitivät kuvia suomensukuisten heimojen tekeminä.

Ruotsalainen arkeologi Gustaf Hällström ja hänen kollegansa kartoittivat ja tutkivat Äänisen kalliopiirroksia 1910-luvulla ja näiden tulosten pohjalta Euroopan esihistoria-teoksessa (Burgitt 1921) esitettiin ensimmäinen tarkkoja kuvia sisältänyt esitys kohteista. Kenttätöiden tekoon ja kirjan kirjoitusajankohtaan osuivat ensimmäisen maailmansodan vuodet ja Venäjän suuriruhtinaskunnan hajoaminen. Nämä myllerrykset heijastuvat Äänisen kalliopiirroksia esittelevään tekstiin: laajoja kuvakenttiä kuvattiin teoksessa vain lyhyesti “skandinaavisen kalliotaiteen vaatimattomana sivuhaarana” (sitaatti teoksessa Autio 1981: 18–21). Itä-Karjalan kalliopiirrosten tutkimus kuitenkin lisääntyi 1900-luvun edetessä, sillä tieteen edistäminen katsottiin Neuvostoliitossa tärkeäksi ja tämän vuoksi Petroskoihin perustettiin 1930-luvulla valtionyliopisto, jonka tutkijat alkoivat (muiden yliopistojen arkeologien ja etnografien ohella) tutkia kalliopiirroksia (Autio 1981: 19, Lobanova 2006: 172). Pian tämän jälkeen alkanut toinen maailmansota aiheutti kuitenkin tutkimuksen hiipumista ja kesti 1960–70-luvuille saakka ennen kuin Vienanmeren kalliopiirroksiin liittyvä systemaattinen ja monitieteinen kenttätyö alkoi Juri Sawwatejevin aloitteesta (Sawwatejev 1984: 36–37, Autio 1981: 151). Osasyynä tähän oli Uikujoen koskeen suunniteltu laaja patohanke. Tutkimusalueelta löydettiin inventoinneissa uusia piirroksia ja yli 100 asuinpaikkaa (Gjerde 2013).

Itä-Karjalan kalliopiirrostradition ajoituksesta ja alkuperästä sekä kuvakentissä esiintyvien kuvioiden tulkinnoista on käyty vuosien mittaan vilkasta keskustelua (yhteenvetoa esim. Shumkin 1990, Gjerde 2013). Venäläisten ja muunmaalaisten tutkijoiden tekemiä vanhempia tulkintoja on koottu suomeksi kattavasti Eero Aution kirjassa Karjalan kalliopiirrokset (1981). Piirrosten tekijöinä on eri aikoina pidetty muinaisia suomensukuisia kansoja, venäläisiä ja saamelaisia, ja kuva-aiheiden tulkintaan on haettu yhtymäkohtia Kalevalan lisäksi mm. saamelaisten ja muiden pohjoisten alkuperäiskansojen mytologiasta. Vilkasta keskustelua käytiin aikanaan esimerkiksi myös siitä, onko Pietarin Eremitaasiin siirretyssä Äänisen kalliopiirroksen palassa esiintyvän spiraalimaisesti kiertyvän kuvakokonaisuuden aiheena muinaista vuodenkiertoa esittävä kalenteri. Tämä olisi tulkinnan esittäneen etnografi A. M. Linevskin mukaan olisi tarkoittanut sitä, että alueella muinoin asuneet ihmiset olivat kulttuurisessa kehityksessään varsin korkealla tasolla. Kalenteri olisi alkanut keväällä joutsenten saapumisesta ja päättynyt hirvien ja peurojen metsästykseen sekä riistan pyytämiseen ansoilla. Piirroksessa esiintyvät eläinhahmot ovat helpompia tunnistaa, mutta kaikkien kuvioiden tulkinnoista ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, sillä esimerkiksi arkeologi Vladislav Ravdonikas piti ansoiksi tulkittuja kuvioita ennemmin taivaankappaleina (Autio 1981: 12–13). Kalevala-tarustosta ammennettiin vielä neuvostoaikana, sillä arkeologi A. Y. Brjusovin mielestä Eremitaasiin viedyssä Äänisen kalliopiirrosten näytepalassa kuvattiin hiiden hirven ajoa. (Autio 1981: 10, 17–18 ja viitteet)

Äänisellä sijaitseva Besov Nosin piirroskenttä on tunnettu poikkeuksellisen suurikokoisista ihmis- ja eläinhahmoista, joita esiintyy alueella pienempien kuvien ohella. “Piessaksi” (Bes) eli paholaiseksi kutsuttu, noin 2,5 m pitkä piirros on näistä tunnetuin. Piirroksen läheisyydessä on kuvattu lisko ja monniksi tai saukoksi tulkittu eläin sekä erikokoisia pitkäkaulaisia vesilintuja. Näiden suurten kuvien ajoitukset ovat herättäneet keskustelua. Professori A. M. Tallgren oli sitä mieltä, että ne kuuluivat eri aikakaudelle kuin pienemmät kuvat. Jotkut venäläisistä tutkijoista olivat hänen kanssaan samaa ja osa eri mieltä: Brjusov epäili jopa, että suuret kuvat voisivat liittyä läheisellä Mustajoella 1600-luvulla toimineeseen lasitehtaaseen (Autio 1981: 36–37). Näin nuori ajoitus ei ilmeisesti kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä on myös tietoa siitä, että Muromajärven luostarin ortodoksimunkit olisivat hakanneet 1400-luvulla tai sen jälkeen Piessa-hahmon päälle ristin ja ympyräkuvion, joiden avulla yritettiin torjua pahaksi katsotun kuvan vaikutusta (Autio 1981:35–36, Sawwatejew 65–66).

Uikujoen piirrosten ja asuinpaikkojen tutkimuksista

Uikujoelta tunnetaan yli 2300 kalliopiirrosta, joille on ainutlaatuista valaan metsästystä esittävien kuvien suuri määrä. Ensimmäiset löydettiin virallisesti vuonna 1927 kun paikallinen asukas vei Linevskin katsomaan piirroksia (Lobanova 2006: 172). Kalliopiirrosten lähiympäristön monitieteelliset tutkimukset ovat olleet tärkeitä piirrosten tekoajankohdan ymmärtämiseen, vaikkakin tähän liittyvä työ on edelleen kesken. Ajoitusmenetelminä on käytetty mm. rannansiirtymää, jokisedimenttien tutkimusta ja asuinpaikkamateriaalin radiohiiliajoitusta. (Gjerde 2013). 

Uusimpia aluetta koskevia tutkimuksia on Alexander Zhulnikovin (2021) julkaisema artikkeli, joka käsittelee Uikujoen itärannalla kalliopiirrosten läheisyydessä sijaitsevaa Svyatilishchen asuinpaikka. Svyatilishchen eli “pyhän paikan” arkeologiset kaivaukset aloitettiin jo 1930-luvulla ja viime vuosina jatketuissa jatketuissa tutkimuksissa on löydetty mm. kampakeraamisia ja asbestisekoitteisia keramiikka-astioita sekä erilaisia kvartsista ja piistä tehtyjä kiviesineitä, hioimia, teriä ja nuolenkärkiä. Osa Uikujoen varren löytöaineistosta on ajoitettu epineoliittiseksi (eli neoliittisen kivikauden ja pronssikauden väliin), mutta Svyatilischen löytöjen perusteella tämä asuinpaikka – ja kalliopintojen korkeuksien perusteella todennäköisesti myös osa alueen kalliopiirroksista – olisivat peräisin neoliittiselta kivikaudelta. Kalliopiirroksia on kuitenkin voitu tehdä eri aikoina ja lisää tutkimusta tarvitaan sekä asuinpaikoilla että muinaisten vedenpinnan korkeuksien selvittämiseksi.

Varhaisista suomalaisarkeologeista J.R. Aspelin ja A.M. Tallgren käsittelivät Itä-Karjalan kalliopiirroksia omissa julkaisuissaan melko lyhyesti (Autio 1981: 18). Vasta Suomen kalliomaalausten löytyminen ja niihin liittyvä järjestelmällisempi tutkimus 1960-luvulta alkaen sai aikaan innostuksen vertailla kalliomaalausten ja -piirrosten kuva-aiheita keskenään (Autio 1981: 150). Nykyisen Suomen alueelta ei ole toistaiseksi tiedossa yhtään varmaa esihistoriallista kalliopiirrosta.

Lähteet ja muuta luettavaa:

Autio, E. 1981. Karjalan kalliopiirrokset. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu.

Burkitt, M. C. 1921. Prehistory: a study of early cultures in Europe and the Mediterranean basin. Cambridge University Press, Cambridge.

Gjerde, J. M. 2013. Stone Age rock art and beluga landscapes at river Vyg, north-western Russia. Fennoscandia archaeologica XXX: 38–54. http://www.sarks.fi/fa/PDF/FA30_37.pdf 

Gurina, N. N. 1978. Novyje naskaljnyje izobrazenija sovetskoi Arktiki. Priroda 1978/7: 90–95.

Lobanova, N. V. 2006. Karelian petroglyphs: problems of protection and reasonable use. Teoksessa: People, material culture and environment in the North (s. 171–179). http://urn.fi/urn:isbn:9514281411 

Sawwatejev, J. 1984. Karelische Felsbilder. Veb E.A. Seeman Verlag, Leipzig.

Sawwatejev, J. 1977. Rock pictures (petroglyphs) of the White Sea. Bollettino del Centro Camuno di Studi Preistorici Brescia 16: 67–86.

Shumkin, V. Y. 1990. The rock art of Russian Lappland. Fennoscandia archaeologica, 7(1), 53–69. http://www.sarks.fi/fa/PDF/FA7_53.pdf 

UNESCO 2022. Petroglyphs of Lake Onega and the White Sea https://whc.unesco.org/en/list/1654/ (käytetty 1.4.2022) 

Zhulnikov, A. 2010. New rock carvings from the PERI NOS VI cape on Lake Onega. Fennoscandia archaeologica XXVII: 89–96. http://www.sarks.fi/fa/PDF/FA27_89.pdf

Zhulnikov, A. M. 2021. Svyatilishche site in the context of the White Sea petroglyphs dating and functioning. Proceedings of Petrozavodsk State University, 43(2): 8–19. DOI: 10.15393/uchz.art.2021.579