Ihmisten ja eläinten väliset suhteet ovat monitahoisia, ja nykyisinkin eläimiin asennoidutaan eri tavoin riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Eri eläinten merkitys on myös vaihdellut ajallisesti ja maantieteellisesti. Esimerkiksi lemmikit herättävät monien mielissä enemmän hellyyttä kuin hyöty- tai saaliseläimet. Vaikka eläimiä on jo vuosituhansien ajan saatettu pitää läheisinä seuralaisina, joiden poismeno on aiheuttanut suurta surua (mistä osoituksena ovat esimerkiksi antiikin aikaiset koirien hautakivet), on monien tutkijoiden mukaan laajempi muutos eläimiin suhtautumisessa tapahtunut kuitenkin vasta viimeisen parin sadan vuoden aikana (Magnum 2007; Bryant & Peck 2009; Howell 2010).
Irti kulkevat eläimet alkoivat vähentyä länsimaisesta kaupunkikuvasta 1800-luvulla, samaan aikaan kun nykyisen kaltainen lemmikkieläinten pito yleistyi. Samalla lemmikkien omistaminen laajeni hallitsevan luokan piiristä, ja siitä tuli jossain määrin yksi porvariston tunnusmerkeistä. Aiemmin eläinseuralaiset olivat olleet statuksen ja vallan symboleita, mutta nyt ne alkoivat yhä enemmän ottaa sijaa perheen varsinaisina jäseninä. Eläimiin alettiin yhdistää ihmismäisiä piirteitä, mikä käytännössä näkyy eläimille annettujen ihmisten nimien lisääntymisenä (Brandes 2009). Aiempaa emotionaalisemmasta suhtautumisesta kertovat myös lemmikeille tarkoitetut hautausmaat, joita alettiin perustaa 1800-luvun loppupuolella. Moni varhaisista lemmikkihautausmaista oli aluksi tarkoitettu vain koirille, mutta melko pian niihin ryhdyttiin hautaamaan muitakin eläimiä, kuten kissoja, lintuja ja kaloja. Sekä Pariisin pohjoispuolella sijaitsevalle Le Cimetière des Chiens et Autres Animaux Domestiques’lle että New Yorkin Hartsdalen lemmikkihautausmaalle on laskettu myös varsin eksoottisia lajeja, kuten apinoita, leijonia ja käärmeitä.
Lemmikit voidaan nähdä osana modernin ajan materiaalista kulttuuria, sillä ne kytkeytyvät läheisesti kotiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Silti perinteisten lemmikkinä pidettyjen eläinten merkitys on voinut olla huomattavan monitahoinen. Pohjois-Amerikassa on osuttu 1900-luvun alun lemmikkien hautausmaihin myös arkeologisissa kaivauksissa, jotka entisestäänkin valottavat eläinten erilaisia rooleja ihmisten elämässä. Esimerkiksi New Orleansista löytyneessä kissan haudassa oli ylösalaisin käännetty kokonainen pullo, mitä voodoo-rituaaleissa tiedetään käytetyn pahojen henkien pyydystämiseen (Lee Dawdy 2016: 69).
Lemmikkien lisäksi näkyviä ja merkityksellisiä hautapaikkoja ovat saaneet huomattavaan asemaan kohonneet (tai kohotetut) eläimet sekä eläinyksilöt, joilla on ollut ihmisille erityistä merkitystä. Tällainen on esimerkiksi ensimmäinen avaruuteen lähetetty simpanssi Ham, jonka hauta on New Mexico Museum of Space Historyn edustalla. Samaan tapaan on kohdeltu myös Hollywoodin menehtyneitä eläimiä. Esimerkiksi lännenelokuvissa esiintynyt Old Blue -niminen hevonen haudattiin (ainakin huhujen mukaan) Mixvillen lavastekaupunkiin, jossa useita hevosen tähdittämiä elokuvia oli kuvattu (Bahn 2014).
Mielenkiintoisia ovat myös ne muutamat tapaukset, joissa ihminen on haudattu eläinten hautausmaalle. Esimerkiksi New Yorkissa sijaitsevalla, vuonna 1896 avatulla, Hartsdalen lemmikkihautausmaalla on tuhansien eläinten joukossa myös muutamia ihmisten hautoja. Nykyisinkin osa pohjoisamerikkalaisista lemmikkien hautausmaista sallii ihmisten tuhkien hautaamisen eläinten joukkoon.
Lordi Byron teetti rabiekseen 1808 kuolleelle koiralleen Boatswainille massiivisen muistomerkin tilalleen Newstead Abbeyhin, ja vielä 1811 Byron yritti varmistaa, että hänet tultaisiin aikanaan hautaamaan samaan paikaan koiransa kanssa. Suunnitelma kuitenkin kariutui tilan myymisen jälkeen (Mangum 2007: 24-25).
Eläinten ja ihmisten väliset suhteet tulevat toisinaan näkyviin vielä nykyisissäkin hautauskäytänteissä. Englannissa Sidmouthissa sijaitsee vuonna 1969 perustettu aasien suojeluun keskittyvä Donkey Sanctuary. Tilan alueella on myös muistolehto, jonne on siroteltu ihmisten tuhkia. Lisäksi alueelta löytyy yli 500 niin ihmisille kuin aaseille pystytettyä muistoplakaattia, jotka mielenkiintoisella tavalla yhdenvertaistavat ihmisten ja eläinten muistamisen ja kaipaamisen. Howard Williamsin (2011) mukaan eläinten ja maiseman kautta hahmotettava paikka saattaa joidenkin ihmisten mielessä muodostua hengelliseksi. Kaltoin kohdellut aasit voidaan mieltää avun ja turvan tarvitsijoiksi hankalassa tilanteessa olevien ihmisten lailla, ja huonoista oloista vapautetut eläimet voivat symboloida pelastumista. Tähän Williamsin mukaan viittaisi mm. erään plakaatin teksti, jossa sanotaan: ”Nyt olet vapaa tuskasta. Voit astella aasien kanssa ja katsella merta. Aina ajatuksissamme.”
Seuraavassa on esitetty kuvia muutamista muista eläinten haudoista ja lemmikkieläinten hautausmaista 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin.
FM Ulla Moilanen – Turun yliopisto
Käytetyt lähteet:
Bahn, P. 2014. The Archaeology of Hollywood: Traces of the Golden Age. Rowman & Littlefield.
Brandes, S. 2009. The Meaning of American Pet Cemetery Gravestones. Ethnology: An International Journal of Cultural and Social Anthropology, Vol 48, No 2 (2009).
Bryant, C.D. & Peck, D.L. 2009. Encyclopedia of Death and the Human Experience. SAGE Publications, Inc.
Gradwohl, D.M. 2000. Parakeet to Paradise: Archeology of a Pet Cemetery. Archaeology LIII: 3 (2000): 22-24.
Howell, P. 2010. A Place for the Animal Dead: Pets, Pet Cemeteries and Animal Ethics in Late Victorian Britain. Ethics, Place & Environment: A Journal of Philosophy & Geography, Vol. 5, Issue 1, 2002. DOI: 10.1080/13668790220146401.
Lee Dawdy, S. 2016. Patina: A Profane Archaeology. The University of Chicago Press.
Mangum, T. 2007. Animal Angst: Victorians Memorialize their Pets. In Victorian Animal Dreams: Representations of Animals in Victorian Literature and Culture: 15-34. Edited: Denenholz Morse, D. & Danahay, M. A.
Mytum, H. C. 2004. Mortuary Monuments and Burial Grounds of the Historic Period. Manuals in Archaeological Mehod, Theory, and Technique. Kluwer Academic/Planum Publishers.
Rees, D. 2001. Death and Bereavement. The psychological, religious and cultural interfaces. Second edition. Whurr Publishers, London and Philadelphia.
Williams, H. 2011. Ashes to asses: An archaeological perspective on death and donkeys, Journal of Material Culture 16(3): 219-39.
KALMISTOPIIRI 