Tunnistusopas: pyöreä kupurasolki

Ulla Moilanen

Yksi Suomen vanhimmista esinetypologioista on Hjalmar Appelgrenin (1897) laatima pyöreiden kupurasolkien luokittelu, jossa soljet jaetaan kuuteen eri tyyppiin (A – F). Tyypit erottuvat toisistaan esimerkiksi soljen koristelun ja koon perusteella. Tässä jutussa opastetaan kunkin tyypin tunnistamiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että etenkin roviolla olleiden solkien piirteet ovat voineet hävitä kuumuudessa, eikä kaikkia diagnostisia piirteitä välttämättä pysty enää havaitsemaan.

Viikinkiajalle ajoittuvat pyöreät kupurasoljet ovat yleinen löytö Suomessa, ja niitä on jo varhain pidetty tyypillisenä suomalaisena korumuotona. Solkien alkuperäisenä syntypaikkana on pidetty Vakka-Suomea (Lehtosalo-Hilander 1982b: 98). Kupurasoljet ovat kuuluneet naisen asuun, jossa niiden tehtävänä on ollut kiinnittää ja kannatella peplostyyppistä päällysmekkoa (mm. Lehtosalo-Hilander 1982a). 

Appelgrenin A-tyyppi

Appelgren nimitti ensimmäisiä kupurasolkityyppejä koristeluun perustuen ”käärmesoljiksi”. A-tyypin soljissa erottuukin neljä toisiinsa kietoutunutta käärmettä. A-tyypin soljissa on jonkin verran reikiä, mutta ei yhtä paljon kuin B-tyypissä. Keskiosan muodostaa neliömäinen reikä, jonka ympärillä on neljä pisaranmuotoista reikää. Pisaroiden välissä voi olla häränsilmäkuviot, samoin kuin nauhamaisten käärmeiden silminä. A-tyypin soljet ovat suhteellisen pieniä, eikä niissä ole tappeja, toisin kuin myöhemmissä tyypeissä. Appelgren ajoitti A- ja B-tyypit viikinkiajan alkupuolelle, ja myöhemmät tutkimukset mm. Köyliön Köyliönsaaren kalmistossa ja Euran Luistarissa ovat tukeneet solkien ajoittamista 800-luvulle.

Appelgrenin B-tyyppi

B-tyypin pyöreän kupurasoljen käärmekuviot muistuttavat A-tyypin kuvioita, mutta B-tyypissä on selvemmin erottuva ristikuvio, joka päättyy tyyliteltyihin, kolmiomaisiin eläimenpäihin. Käärmeiden päät saattavat kaveta terävästi, eikä niihin ole tehty häränsilmäleimoja. B-tyyppi on ”reikäisempi” kuin A-tyyppi, eikä siinäkään ole vielä tappeja. B-tyypin soljen keskikohdassa voi olla reikä tai pelkkä kuoppa, ja sen ympärillä on hannunvaakunakuvio. A-tyypin tavoin B-tyyppi ajoittuu 800-luvulle.

Appelgrenin C-tyyppi

C-tyypin soljen käärmekuviot eivät ole yhtä selkeitä kuin aiemmissa tyypeissä. Appelgrenin mielestä tämä johtuu siitä, että pyöreitä kupurasolkia kopioineet eivät ole enää myöhemmin ymmärtäneet kuvioiden alkuperäistä merkitystä. C-tyypin soljet ovat melko reikäisiä ja niissäkin on ristimäinen kuvio. Se ei kuitenkaan enää pääty tyyliteltyihin eläimenpäihin vaan ainoastaan mataliin kohoumiin. Soljen hannunvaakunakuvion tilalle on myös ilmestynyt neljä tappia. Tappikoristelua on pidetty Suomen alueelle ominaisena, ja sillä on saatettu jopa pyrkiä korostamaan soljen paikallista alkuperää (ks. Tappikoristelu viikinkiaikaisissa koruissa). C-tyypin soljen profiili on melko matala, mutta solkien halkaisija voi olla melko suuri. C-tyypin soljet ajoittuvat 800-luvun loppupuolelta 900-luvun alkupuoliskolle.

C- ja D-tyypin välimuoto

Kuten monien muidenkin esinetyypittelyjen tapauksessa, tyyppiluokat eivät ole ehdottomia. Mitä enemmän esinelöytöjä tehdään, sitä todennäköisemmin vastaan tulee myös eri tyyppien variantteja. Joissakin pyöreissä kupurasoljissa on sekä C- että D-tyypille ominaisia piirteitä. Tällaiset soljet muistuttavat C-tyyppiä koristelunsa puolesta (eli niistä puuttuu D-tyypin hakaristimäinen kuvio), mutta niissä on D-tyypin mukaisesti kahdeksan tappia. Lehtosalo-Hilander ajoittaa välimuodon noin vuosien 925–975 jaa. välille.

Appelgrenin D-tyyppi

D-tyypin pyöreät kupurasoljet ovat kaikista pyöreiden kupurasolkien tyypeistä yleisimpiä. Niille (kuten myös E-tyypille) tunnusomaista on kahdeksan tappia. D-tyypissä neljä tappia sijoittuu keskiosassa olevan reiän ympärille ja neljä muuta ristikuvion päihin soljen ulkoreunan lähelle. D-tyypissä koristelu on muuttunut viivamaiseksi, ja se muodostaa hakaristiä muistuttavan kuvion. D-tyypin soljissa on usein porattuja reikiä, minkä vuoksi reiät ovat pyöreitä ja säännöllisen muotoisia. Appelgrenin mukaan D-tyypin soljet tunnistaa leveästä reunuksesta, mutta myöhempien havaintojen perusteella tyyppiin kuuluu myös kapeareunaisia solkia. Nils Cleven (1979: 93) mukaan D-tyypin kapea- ja leveäreunaiset variantit kertovat eri valmistuskeskuksista, mutta Lehtosalo-Hilanderin (1982: 98) mukaan ero selittyy pikemminkin kronologialla. Lehtosalo-Hilander ajoittaa kapeareunaiset D-tyypin soljet 900-luvun loppupuoliskolle ja leveäreunaiset 1000-luvun alkupuoliskolle.

Appelgrenin E-tyyppi

E-tyypin solkea Appelgren piti D-tyypin degeneroituneena muotona, ja tyypit muistuttavatkin suuresti toisiaan. Myös E-tyypissä on kahdeksan tappia, mutta reiät puuttuvat. Appelgrenin mukaan reunus on aina leveä, vaikka suurimmassa osassa reunus on kapea. E-tyypissä hakaristimäinen viivakoristelu on muuttunut aiempaa pehmeämpilinjaiseksi. E-tyypin soljet ovat myös kooltaan D-tyypin solkia pienempiä. Lehtosalo-Hilanderin mukaan E- ja F-tyyppien käyttö on ollut samanaikaista D-tyyppien kanssa. Näin ollen tyypit D–F ajoittuisivat 900-luvun loppupuoliskolta 1000-luvun alkupuoliskolle.

Appelgrenin F-tyyppi

F-tyypin soljessa on 12 tappia ja se on yleensä pienikokoisempi kuin alkupään tyypit A–D. Ylimääräiset tapit ovat ilmestyneet ristikuvion sakaroiden keskiosaan, aiemmissa tyypeissä esiintyvien tappien väliin. Soljen keskellä voi toisinaan olla reikä. Lehtosalo-Hilanderin mukaan F-tyypin solkia on käytetty samaan aikaan D- ja E-tyyppien kanssa (n. 950–1050 jaa.). 

Bonus: Kaksieläiminen kupurasolki

Appelgren erottaa kupurasoljissa vielä kaksieläimisen soljen. Sen koristeluna on kaksi toisiinsa kietoutunutta käärmemäistä nauhaa. Myös tappikoristeisia kaksieläimisiä kupurasolkia on löydetty. Kaksieläimisten solkien tarkasta ajoituksesta on vuosikymmenten aikana oltu montaa mieltä, mutta Cleven (1978) ja Lehtosalo-Hilanderin (1982)  mukaan solkia on mahdollisesti käytetty hieman eri versioina läpi koko viikinkiajan (800-luvulta 1000-luvun alkuun).

Lähteet:

Appelgren, H. 1897. De runda djurspännena i Finland. Finskt Museum 1897 N:o 1–2: 1–13.

Cleve, N. 1978. Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo II. Vikingatid och korstågstid. Gravfältet C. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XLIV, 2.

Kivikoski, E. 1951. Rautakauden kuvasto II. Porvoo.

Kivikoski, E. 1973. Die Eisenzeit Finnlands. Bildwerk und Text. Helsinki.

Lehtosalo-Hilander, P-L. 1982a. Euran puku ja sen edeltäjät. Euran Muinaispukutoimikunta.

Lehtosalo-Hilander, P-L. 1982b. Luistari II. The Artefacts. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 82:2.  Helsinki.