Hanna Haverinen – Turun yliopisto
”Romanian kuningattaren sydämen pitkä matka päättyi – sydäntä siirreltiin 77 vuotta”. Näin uutisoi Helsingin Sanomat marraskuussa 2015. Kuningattaren sydän ehti kiertää ympäri Romaniaa 77 vuotta, ennen kuin se vuoden 2015 marraskuussa saapui pienessä hopearasiassa Karpaattien vuoristossa sijaitsevaan Pelișorin linnaan. Sydämen (toistaiseksi) viimeistä matkaa seurasi Bukarestin keskustassa satoja ihmisiä (Niemeläinen 2015).
Kuningatar Maria (myös Marie), syntyjään Edinburghin prinsessa, syntyi Englannissa 1875 kuningatar Victorian lapsenlapsena. Seitsemäntoistavuotiaana Maria meni naimisiin kymmenen vuotta itseään vanhemman Hohenzollern-Sigmaringeninin prinssin pojan Ferdinandin (josta tuli myöhemmin Romanian kuningas Ferdinand I) kanssa. Pariskunta sai kuusi lasta: kolme poikaa ja kolme tytärtä. Ferdinandin ja Marian välillä vallitsi kunnioittava ja välittävä ystävyys, mutta rakkaus puuttui. Marian kerrotaankin hakeneen rakkautta ajoittain avioliiton ulkopuolelta. (Ralph Lewis 1989)
Sairauden heikentämä 62-vuotias kuningatar menehtyi Pelișorin linnassa vuonna 1938. Viimeisenä toiveenaan Maria oli esittänyt, että hänen sydämensä haudattaisiin erikseen. Kuningattaren toiveiden mukaan hänet haudattiin Curtea de Argeșin kaupungissa sijaitsevaan luostariin miehensä viereen. Sen sijaan hänen sydämensä sijoitettiin, Britannian ja Romanian lippuihin käärittynä, sitä varten rakennettuun kappeliin Mustanmeren rannalle sijaitsevaan Baltšikin palatsiin, joka oli kuningattaren rakastama ja rakentama kesähuvila. (Guardian 25.9.2015)
Kuningattaren sydän sai olla Baltšikissa vain kaksi vuotta. Vuonna 1940 alue palautettiin takaisin Bulgarialle ja sydän jouduttiin siirtämään Branin linnaan Transilvaniaan. Toisen maailmansodan jälkeen Romaniasta muodostettiin kommunistinen tasavalta ja maan kuningas, Marian lapsenlapsi, lähti maanpakoon ja lopulta luopui kruunustaan 1947. Kommunistinen hallinto hääti kuninkaalliset Branin linnasta ja myös kuningattaren sydämelle jouduttiin etsimään uusi koti ja säilytyspaikka. Sydän päätyi Bukarestiin, Romanian kansallismuseon varastokellariin, jossa se sai olla viime vuosiin saakka (Niemeläinen 2015). Kuningassuku pyysi kuitenkin lupaa siirtää sydän sellaiseen paikkaan, johon suvulla on siteitä. Vuonna 2015 toive lopulta toteutui ja sydän siirrettiin juhlallisesti Pelișorin linnan huoneeseen, jossa sydämen kerrotaan lyöneen viimeisen kerran. (Guardian 25.9.2015)
Marian tapauksen kaltaisia sydänhautauksia esiintyy nykyään harvoin, mutta vielä vuonna 2011 Wieniin haudatun Itävallan arkkiherttua Otto von Habsburgin sydän haudattiin erikseen Pannonhalman benediktiiniluostariin Unkariin. Sydänhautaukset olivat Habsburgin suvun perinne, mutta Otto von Habsburg poikkesi perinteestä hieman, sillä toisin kuin häntä edeltäneet, hän toivoi sydämen tulevan haudatuksi hänelle rakkaaseen maahan, Unkariin. Suvun aiempien jäsenten sydämet ovat suurimmaksi osaksi haudattuna Itävaltaan (Bell 2011). Habsburgin suvun sydänhautausperinne on kaiku vanhasta keskiaikaisesta aristokraattiperinteestä (Ks. tarkemmin jutut Mos teutonicus – Aristokraatin viimeinen matka ja Historiallisen ajan sydänhautaukset).
Otto von Habsburgin tapauksessa sydänhautaus oli symbolinen, ja sen avulla hän tahtoi korostaa tunteitaan Unkaria kohtaan. Keskiajalla sydänhautaukset ja ruumin käsitteleminen kuoleman jälkeen eivät aina olleet pelkästään symbolisia tekoja vaan mitä luultavammin ne ovat alkujaan syntyneet tarpeesta saada ruumis säilymään pitkää matkaa varten. Esimerkiksi keisari Fredrik III:n kuollessa 1492 Linzissä, hänen sisäelimensä poistettiin, jotta hänet saatiin kuljetetuksi Wieniin. Estella Weiss-Krejcin (2010) tutkimuksessa korostuu sydänhautausten symbolinen merkitys. Hän ajoittaa ensimmäisen virallisen sydänhautauksen vasta 1600-luvulle ja mainitsee Hohenzollernin kreivin Eitel Fredrik IV:n, jonka sydämen hautamuistomerkkiin on kirjoitettu latinaksi ”Ubi thesaurus meus, ibi cor meusm”, mikä vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”Missä aarteeni, siellä myös sydämeni.” Teksti yhdessä muistolaatan kanssa korostaa sydämen yhteyttä tunteisiin ja sen ainutlaatuista merkitystä.
Erilliset sydänhautaukset ja sisäelinten irrottaminen ruumista yleistyivät englantilaisten ja ranskalaisten aristokraattien keskuudessa 1100-luvulta eteenpäin. Erityisesti englantilaiset suosivat sydänhautauksia, joissa ainoastaan sydän haudattiin erikseen muusta ruumista (Weiss-Krejci 2010, 119-120). Weiss-Krejci määrittelee sydänhautauksen tarkoittavan sydämen itsenäistä hautaamistam ilman muita sisäelimiä, ruumiista erilliseen paikkaan. Hänen tutkimuksestaan selviää, että tapaa esiintyy jo 1000-luvulla, mutta se yleistyy vasta 1500-luvulta eteenpäin ja on ollut yleisintä 1600-1800-luvulla, erityisesti aristokraattien keskuudessa (Meier 2014).
Romanian kuningatar Maria on todennäköisesti ollut tietoinen sydänhautausten historiallisesta taustasta ja merkityksestä. Baltšikin kesäpalatsi oli kuningattarelle rakas paikka ja pyytämällä sydämensä sijoittamista sinne hän luultavasti tahtoi korostaa paikan merkityksellisyyttä hänelle itselleen. Sydämen mukana hän jätti paikkaan myös osan itsestään. Toisaalta ei voi olla ottamatta huomioon Marian rakkaudetonta avioliittoa Ferdinandin kanssa. Luultavasti Maria oli kuollessaan tietoinen tulevansa haudatuksi miehensä viereen. Olisiko sydämen hautaaminen erilliseen paikkaan, kauas miehestään, voinut olla viimeinen kannanotto? Marian sydän ei ollut kuulunut hänen miehelleen hänen ollessa elossa, joten tahtoiko Maria vielä varmistaa, ettei se kuuluisi miehelle edes kuolemankaan jälkeen?
Lähteet:
Bell, Bethanny 2011: Habsburg funeral sparks nostalgia and admiration. BBC News, 18.7.2011.
Heart of Queen Victoria’s granddaughter finally to be laid to rest after 70 years. The Guardian 25.9.2015.
Meier, Allison 2014: Bury My Heart Apart from Me: The History of Heart Burial. Atlas Obscura.
Niemeläinen, Jussi 2015: Romanian kuningattaren sydämen pitkä matka päättyi – sydäntä siirreltiin 77 vuotta. Helsingin Sanomat 3.11.2015.
Ralph Lewis, Brenda 1989: Mamma Regina. Queen Marie of Romania. Royal monthly magazine.
Weiss-Krejci, Estella 2010: Heart burial in medieval and early post medieval central Europe. Teoksessa Katharina Rebay-Salisbury, Marie Louise, Stig Sorensen ja Jessica Hughes (toim.) Body Parts and Bodies Whole. Studies in Funerary Archaeology. Oxford: Oxford Books, s. 119-134.
KALMISTOPIIRI 