Emilia Jääskeläinen – Oulun yliopisto
Tämä artikkeli perustuu kandidaatintutkielmaani, jossa käsittelin Suomessa kalmistollisen asutuksen ulkopuolella sijaitsevien myöhäisrautakautisten hautausten muinaisjäännös- ja luonnonmaisemaa paikkatietoanalyysien avulla. Näitä hautoja on aikaisemmin tutkittu jonkin verran yksittäistapauksina, mutta niitä ole tarkasteltu laajemmassa kontekstissa. Maiseman lisäksi tarkastelin myös rautakautisten irtolöytöjen sijoittumista hautojen vaikutusalueille sekä löytöjen vertautumista haudoista löydettyyn esineistöön. Irtolöydöt ovat tarkastelussa mukana, koska on ehdotettu, että osa irtolöydöistä voi olla peräisin jo tuhoutuneista hautauksista.
Paikkatietoanalyysit tehtiin ArcMap 10.3. ja 10.5. ohjelmilla. Vaikutusalueanalyysin avulla oli tarkoitus selvittää millaisia kiinteitä muinaisjäännöksiä ja irtolöytöjä 10 kilometrin vaikutusalueella on, ja ovatko vaikutusalueanalyysien tulokset samankaltaisia erämaahaudasta riippumatta. Näkymäanalyysin avulla oli tarkoitus selvittää, mitkä vaikutusalueiden kohteista olivat haudalta katsottuna teoreettisesti näkyviä sekä millaisia luonnonmaiseman elementtejä haudoilta voi nähdä.
Vanhemmissa tutkimuksissa kalmistojen ulkopuolisia hautoja on pidetty esineistön perusteella eräretkillä kuolleiden metsästäjien hautoina, jolloin sisämaan paikalliset asukkaat jäivät tulkinnoissa huomiotta. Sisämaan asukkaat kyllä mainitaan aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta hautauksia ja irtolöytöjä ei ole heihin aiemmin liitetty.
Myöhäisrautakautiset haudat erämaassa
Etelä- ja Lounais-Suomen rautakautista asutusta kutsutaan niin sanotuksi kalmistolliseksi asutukseksi, sillä asuinpaikkojen lähistöltä tunnetaan laajoja kalmistoja. Myöhäisrautakaudella (viikinki- ja ristiretkiajalla) kalmistollisen asutuksen ulkopuolelta tunnetaan yhden tai muutaman haudan sisältäviä hautakohteita. Tällaiset haudat sijaitsevat kalmistollisesta väestöstä katsoen erämaassa, joten hautoja voi kutsua erämaahaudoiksi. Erämaa-alueilla harjoitettu eränkäynti, kuten metsästys ja kalastus, tapahtui maataviljelevän väestön toimesta. Samalla alueella oli myös lappalaisiksi kutsuttua väestöä, joka eli metsästämällä ja keräilemällä. Tämän tarkemmin en haudattujen etnisiteettiä pohtinut, sillä se ei ollut työn puitteissa mahdollista.
Erämaahautojen hautaustapoihin kuuluu poltetun ruumiin asettelu luonnolliseen kivikkoon tai tasaiselle hiekka-alueelle hauta-antimineen. Hautaukset, joita on tutkittu kaivauksin (kuten Suomussalmen Heinisaari, Utajärven Viinivaara ja Pedersören Nådjärv), ovat olleet lähellä pintamaata. Ulkoisia merkkejä ei useimmiten ole, vaan hautoja on löydetty vahingossa, esimerkiksi metallinetsinnän yhteydessä, kuten Suomussalmen Heinisaari ja Pedersören Nådjärv. Erämaahaudat eivät kuitenkaan ole pelkästään polttohautauksia, vaan myös ruumishautauksia on löydetty, esimerkiksi Rovaniemen Hiukasta ja Teuvan Lautamäeltä. Rovaniemen Hiukkaa on myös epäilty pieneksi ruumiskalmistoksi.
Erämaahaudat voivat muistuttaa hieman polttokenttäkalmistoa, jossa poltettu vainaja hauta-antimineen asetetaan maanpinnalle tehtyyn laajaan kivikkoon. Kuten erämaahaudatkin, monet polttokenttäkalmistot on löydetty vahingossa, koska niistä ei ole selkeitä merkkejä maanpinnalle. On mahdollista, että erämaahautausten tekijät ovat saaneet vaikutteita kalmistolliselta väestöltä, tai sitten vainajat/hautaajat ovat kalmistollisen väestön jäseniä. Erojakin kuitenkin on. Kalmistoissa useita vainajia on haudattu kollektiivisesti samaan paikkaan, kun taas erämaahaudoissa haudat ovat usein yksittäisiä. On myös muutama poikkeus, joissa erämaahaudoissa on ollut useampi vainaja, mutta tällöinkin haudattuja on ollut alle kymmenen.
Miksi sitten useamman vainajan hautapaikkaa voi kutsua erämaahaudaksi eikä kalmistoksi? Termien ongelmallisuus liittyykin siihen, kuinka monta hautausta tarvitaan, jotta voidaan käyttää termiä kalmisto. Esimerkiksi Tieteen termipankissa kalmisto on määritelty paikaksi, jossa on useampi hautaus. Edellä mainittu määritelmä on hieman epämääräinen, koska useamman hautauksen voi ymmärtää monin tavoin. Tarkoittaako ”muutama” kymmeniä vai esimerkiksi kolmea vainajaa? Vain muutaman vainajan sisältävää kohdetta ei mielestäni ole mielekästä kutsua kalmistoksi. Parempi termi voisi olla esimerkiksi ”hautapaikka”, ainakin siihen asti, että kohteen laajuus on selvitetty tarkemmin. Kalmisto-termiin liittyvään tematiikkaan tulisi muutenkin paneutua tarkemmin. Kandidaatintutkielmassani nyrkkisääntönä oli, että hautapaikka ei ole kalmisto, jos vainajia ei ole kymmentä enempää. Tämä on kuitenkin hyvin mielivaltainen määritelmä, jota käytin lähinnä aineiston tulkintaa helpottaakseni.
Joitakin erämaahautoja on luokiteltu Muinaisjäännösrekisterissä polttokenttäkalmistoksi. Syynä on mahdollisesti hautaustapojen samankaltaisuus, sekä se, että erämaahaudat eivät ole virallinen muinaisjäännöstyyppi. Ongelmallista on se, että yksittäisiä hautoja on luokiteltu kalmistoksi. Kuitenkin aineistosta paljastui yksi kohde, Seinäjoen Hautamäki, joka on hyvin todennäköisesti polttokenttäkalmisto erämaahaudan sijaan. Hautamäen vaikutusalueella sijaitsee neljä muuta polttokenttäkalmistoa, joista kolme on tutkittu kaivauksin ja yhtä on epäilty kalmistoksi.
Aineisto ja metodit
Aineistoon, jota FM Ville Hakamäki on kerännyt väitöstutkimustaan varten, kuuluu 27 hautausta. Aineistojen analyysissä ongelmalliseksi muodostui kolmen kohteen, Kurikan Ahvenlamminmäen ja Tuiskulan sekä Alavuden Niku-Pennalan, puuttuvat sijaintitiedot. Näiden kohteiden summittainen sijainti määriteltiin tutkimusartikkelien ja tarkastusraporttien perusteella. Näiltä osin maisena-analyysien tulokset ovat ainoastaan suuntaa-antavia ja hieman epäluotettavia, mikä tuli ottaa huomioon analyyseja tehdessä. Vaikka edellä mainittujen kohteiden tarkka sijainti oli tuntematon, ne olivat mukana aineistossa, koska ne olivat tutkittuja kohteita.
Molemmissa analyysissä hyödynnettiin paikkatietojärjestelmiä. Vaikutusalueanalyysi suoritettiin ArcMap-ohjelman buffer analysis–työkalulla, jolla tehdään tietyn mallisia ja kokoisia vaikutusalueita. Tähän työhön sopiva vaikutusalue on säteeltään 10 kilometriä oleva ympyrä, joka on yleisesti käytetty määre maiseman arkeologisessa tutkimuksessa. Näkymäanalyysi suoritettiin visibility-työkalulla, joka määrittää näkyviä ja ei-näkyviä soluja korkeusmallin perusteella. Korkeusmallin tarkkuus oli 10 x 10 metriä. Tuloksena on rasteri, jossa kohteelta näkyvät solut saavat arvon 1 ja kohteelta ei-näkyvät solut saavat arvon 0. Näkymäalueen takarajana toimi myös 10 kilometriä.
Näkymäanalyysin ongelmana on pidetty sitä, että se ei ota huomioon säätä, kasvustoa tai vuodenaikaa, jotka vaikuttavat oleellisesti näkyvyyteen. Se ei myöskään anna täysin todellista kuvaa menneisyyden maisemasta, koska analyysi perustuu nykyaikaiseen korkeusmalliin. Kuitenkin analyysin avulla saadaan suuntaa-antavia tuloksia, joiden avulla voidaan hahmotella yleispiirteitä rautakautisesta maisemasta. Näkymäanalyysin avulla pystyy tarkastelemaan, näkyvien muinaisjäännösten lisäksi, myös luonnonmaiseman elementtejä. Tämä tehtiin vertailemalla näkymäalueita ilmakuviin ja maastokarttoihin.
Analyysien tekeminen haudoille, jotka eivät näy maastossa, voi tuntua hieman oudolle. Välttämättä itse haudan näkymisellä ei ole ollut niin suurta merkitystä, vaan paikalla, jossa hauta oli. Toisaalta myös hautojen ”näkymättömyydellä” voi olla merkitystä. Maiseman arkeologisessa tutkimuksessa keskitytään yleensä näkyviin elementteihin, jolloin piilossa olevat asiat jäävät vähemmälle huomiolle. Hautojen suojainen sijainti voi mahdollisesti johtua siitä, että haudan tuli samaan aikaan olla piilossa ja kuitenkin näkyvillä.
Vaikutusalueanalyysin tulokset
Vaikutusalueilla olevia muinaisjäännöksiä on kaikkiaan 978 kappaletta, joista 483 kappaletta ovat kivikautisia asuinpaikkoja ja 112 löytöpaikkoja. Kivikaudelle ajoittuvia hautapaikkoja on vain neljä. Pronssi- ja varhaismetallikautisia kohteita on 99 kappaletta, joista 65 kappaletta on hautaröykkiöitä ja yhdeksän asuinpaikkoja. Loput oli määritelty röykkiöiksi ja lapinraunioiksi. Joukkoon mahtui myös yksi löytöpaikka ja laivalatomus. Rautakautisia kohteita oli vaikutusalueilla vain 43 kappaletta, joista yli puolet (27 kpl) oli hautapaikkoja ja 13 kappaletta löytöpaikkoja. Asuinpaikkoja oli vain neljä. Loput kohteista olivat joko ajoittamattomia tai niiden ajoitus oli määritelty useammalle aikakaudelle. Nämä kohteet olivat enimmäkseen asuinpaikkoja, röykkiöitä, löytöpaikkoja, kodanpohjia sekä pyynti- ja keittokuoppia.
Vaikutusalueelle sijoittuvista muinaisjäännöksistä yleisin oli kivikautinen asuinpaikka, ja seuraavaksi yleisin kivikautinen löytöpaikka. Muiden aikakausien asuinpaikkoja oli hyvin vähän, pronssi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja oli vain yhdeksän kappaletta ja rautakautisia neljä kappaletta (Suomussalmella ja Seinäjoella). Syynä tähän on se, että rautakautisia asuinpaikkoja ei inventoidessa juuri tunnisteta. Tunnistamista vaikeuttaa myös keramiikan valmistuksen loppuminen Pohjois-Suomen alueella keskisellä rautakaudella. Kivikautiset asuinpaikat korostuvat tuloksissa niiden suuren määrän takia koko Suomen alueella. Niitä on myös helpompi tunnistaa inventoidessa. Kivikausi oli myös aikakautena paljon pidempi kuin varhaismetallikausi ja rautakausi, joten asuinpaikkojakin on huomattavasti enemmän.
Irtolöytöjä vaikutusalueilta ei juuri tunnettu. Tuloksiin vaikuttavat monien irtolöytöjen puutteelliset sijaintitiedot. Joidenkin löytöjen kohdalla jouduin arvioimaan löytöpaikan summittaisesti paikannimien perusteella. Ongelmia tuotti myös satunnaisten löytöjen ajoituksen määrittäminen. Suurin osa irtolöydöistä oli rautaisia käyttöesineitä ja pronssisia koruja. Rautaesineistä yleisimpiä olivat tulusraudat, kirveet, keihäänkärjet ja veitset. Nämä vaikutusalueiden irtolöydöt vastaavat myös erämaahaudoista löytynyttä esineistöä, joista tyypillisimpiä ovat keihään- ja nuolenkärjet, kirveet, soljet ja korut.
Monet analyysin rautakautisista irtolöydöistä sijaitsivat Suomussalmelta löydettyjen hautojen lähipiirissä. Suomussalmella on myös eniten tunnettuja erämaahautoja. Suomussalmen löytöjen runsauden syynä on pidetty sijaintia Oulujoen vedenjakaja-alueella, joka on toiminut kulkureitteinä eri alueiden välillä.
Näkymäanalyysin tulokset
Monien hautojen näkymäalue oli hyvin rajallinen, eli se ei välttämättä ylettänyt kymmeneen kilometriin asti. Haudat sijaitsevat yleisesti ottaen metsikköisessä maastossa, jonka lähellä on järvi tai joki. Neljä haudoista (Suomussalmen Heinisaari, Mikonsärkkä ja Kivisaari, sekä Konneveden Siimarinsaari) sijaitsivat saarilla. Suurin osa aineiston haudoista sijaitsi vesistön rannalla tai aivan rannan tuntumassa.
Maisemallisista elementeistä näkyviä olivat saaret, joet ja järvet, sekä korkeat kohdat, kuten vaarat, mäet ja vuoret. Edellä mainituista kohteista kaikki olivat näkymäalueella vain viidessä kohteessa, mutta vaihtelevia yhdistelmiä oli kaikissa. Erämaahautojen lähialueilla oli myös soita, mutta niitä näkyi vain neljälle kohteelle.
Myöhäisrautakaudelle tultaessa hautaustapa muuttuu näkyvistä röykkiöistä ”näkymättömiin” hautauksiin. Hautapaikkoja on voitu merkitä, jotta niiden sijainti olisi ollut tiedossa, mutta näistä merkeistä ei ole jäänyt jälkiä. Rautakauden aikana hautaustavoissa ja uskomusmaailmassa tapahtui muutos, jonka voi huomata näkyvien rakenteiden puuttumisena haudoissa.
Suurin osa hautapaikoille näkyvistä muinaisjäännöskohteista oli kivikautisia asuinpaikkoja. Nuorempia kohteita, kuten rautakauden tai varhaismetallikauden, ei juurikaan näkymäalueella sijainnut. Näkymäanalyysin tulokset eivät olleet kovinkaan yllättäviä, kun ottaa huomioon vaikutusalueanalyysin tulos, jonka mukaan kivikautiset asuinpaikat olivat yleisin muinaisjäännöstyyppi hautojen lähistöllä. Toisaalta näkymäanalyysin tulokset vahvistavat käsitystä, että asuinpainanteita sisältävällä kivikautisella asuinpaikalla oli mahdollisesti merkitystä rautakautiselle hautapaikalle.
Johtopäätöksiä
Vaikutusalue- ja näkymäanalyysin tuloksissa molemmissa korostuivat maisemasta erottuvat muinaisjäännökset, kuten röykkiöt ja asuinpainanteet. Muita yleisiä kohteita olivat löytöpaikat ja hautapaikat. Ajoitukseltaan asuinpainanteet ja löytöpaikat olivat pääosin kivikautisia. Hautapaikat olivat rautakautisia ja pronssikautisia. Ajoittamattomia asuinpaikkoja, kivirakenteita ja kuoppia oli myös jonkin verran. Vaikutusalueiden kohteet ovat pääsääntöisesti selvästi maastossa näkyviä muinaisjäännöksiä. Myöhäisrautakauden ihmiset ovat voineet nähdä samoja kohteita maastossa kulkiessaan ja tunnistaa niitä menneisyyden ihmisten jäännöksiksi.
Todennäköisesti varhaisempien muinaisjäännösten näkyvyydellä ei ole ollut samanlaista merkitystä kuin niiden läheisyydellä. Analyysien tuloksien perusteella hautapaikan valintaan vaikuttivat tietyt maisemalliset elementit sekä myös menneisyyden läsnäolo.
Erämaahaudat eivät sijaitse löydöttömässä tyhjiössä, vaan alueilla joissa on ollut ihmistoimintaa vuosisatojen ja -tuhansien ajan ennen hautauksia. Ihmiset ovat asuttaneet usein paikkoja, joissa voi havaita menneisyyden läsnäolon. Tämä liittyy mahdollisesti muistamiseen ja uusien muistojen luomiseen, jolloin esimerkiksi vanhan paikan valtaamalla luodaan jatkuvuutta menneen ja nykyisyyden välillä, mikä puolestaan on oikeuttanut valtauksen. Tällöin menneisyyttä luodaan uudelleen omiin tarkoitusperiin. On myös mahdollista, että hautojen sijoittaminen menneisyyden kohteiden läheisyyteen kertoo esi-isien palvonnasta tai kunnioituksesta.
Erämaahautojen sijainnin tärkein piirre on, menneisyyden kohteiden lisäksi, otollinen sijainti kulkuväylien yhteydessä. Etenkin veden läheisyys oli merkittävä, mahdollisesti uskomusmaailmaan liittyvä tekijä. Esimerkkinä maisemalle annetuista merkityksistä toimii arktisen alueen metsästäjä-keräilijöiden uskomuksissa rantaviivan liittäminen kolmen maailman kohtauspaikaksi: taivaan, maan ja manalan, joista juuri vesi on liitetty manalaan. Esimerkki toimii hyvin ottaen huomioon erämaahautojen sijainnin, vaikka suorien analogioiden tekeminen onkin ongelmallista.
Suomen sisämaa-alueilla on myös paljon saariin tehtyjä hautauksia, mutta vielä ei ole selvää miksi näin on tehty. Yksi syy voi olla, etteivät eläimet pääse tuhoamaan ruumista. Rautakautisiin polttohautauksiin tämä ei kuitenkaan päde, joten syytä saareen tai veden läheisyyteen hautaamiselle on haettava jostain muualta.
——
Teksti perustuu kandidaatintutkielmaan (jonka voi ladata alla olevasta linkistä pdf-muodossa):
Jääskeläinen, E. (2017.) Suomen erämaahaudat myöhäisrautakaudella. Kaksi paikkatietoanalyysia muinaisjäännösmaiseman tarkasteluun. Arkeologian kandidaatintutkielma, Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta.
Lähteet:
Bradley R. (2000): An Archaeology of Natural Places. London, Routledge.
Gibbon G. (1984): Anthropological Archaeology. New York, Columbia University Press.
Hakamäki V & Maijanen H (2017): Fragmented and separated: Morphology, Location and Cultural Implications of the Late Iron Age burial site of Heinisaari, Northeast Finland.
Hakamäki V. (2015a): Artefacts, Communication and the Social Change in the Northern Finland Interior ca. 800-1300 AD. Alenius, K. & Lehtola, V.-P. (eds.): Transcultural Encounters. Vaasa, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys.
Hakamäki V. (2015b): Suomussalmi-Heinisaari. Myöhäisrautakautisen polttohaudan kaivaus 3.-7.8.2015. Kaivauskertomus.
Hakamäki V. (2016): Late Iron Age transculturalism in the northern “periphery”: understanding the long-term prehistoric occupational area of Viinivaara E, Finland. Acta Borealia 33(1): 30-51.
Hakamäki V., Hakonen A., Moilanen M. & Kuusela J. (2013): Pohjoissuomalainen miekkalöytö viiden vuosikymmenen takaa. Artefactum 2.
Hakamäki V. & Kuusela J. (2013): Examining the Topography and Social Context of Metal Age Artefact Finds in Northern Finland. Fennoscandia Archaeologica XXX: 95-106.
Halinen P. (2015): Kivikausi. Haggrén G., Halinen P., Lavento M., Raninen S. & Wessman A. (toim.) Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki, Gaudeamus: 2-214.
Hansen L.I. & Olsen B. (2014): Hunters in transition: an Outline of Early Sámi History. Leiden, Brill.
Kallio R. & Huurre M. (1972): Vanhan Saarijärven historia. Karstula; Uurainen, Karstulan, Konginkankaan, Kyyjärven, Pylkönmäen, Saarijärven ja Uuraisten kunnat ja seurakunnat.
Kirkinen T. (2012): Myyttisen erämaan esihistoria: Arkeologian erämaakäsitykset ekokriittisestä näkökulmasta. Kallinen T. & Nygren A. & Tammisto, T. Ympäristö ja kulttuuri. Helsinki, Unigrafia: 131-156.
Lavento M. (2015): Pronssi- ja varhaismetallikausi. Haggrén G., Halinen P., Lavento M., Raninen S. & Wessman A. (toim.) Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki, Gaudeamus: 125-214.
Maanmittauslaitos, Karttapaikka
Miettinen M. (2001): Ähtävän Nådjärven myöhäisrautakautinen hautalöytö. Kentältä poimittua: kirjoitelmia arkeologian alalta 5: 69-83.
Museovirasto, kulttuuriympäristön paikkatiedot
Museovirasto, kulttuuriympäristön palveluikkuna (Muinaiskalupäiväkirja ja Muinaisjäännösrekisteri).
Ojala C. (2009): Sámi Prehistories: the Politics of Archaeology and Identity in Northernmost Europe. Uppsala, Institutionen för arkeologi och antik historia.
PaITuli – Paikkatietoja tutkimukseen ja opetukseen
Ramqvist P.H. (2007): Fem Norrland. Om norrländska regioner och deras interaktion. Arkeologi i Norr 10. Umeå, Institutionen för arkeologi och samiska studier, Umeå universitet: 153–180.
Raninen S. & Wessman A. (2015): Haggrén G., Halinen P., Lavento M., Raninen S. & Wessman A. (toim.) Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki, Gaudeamus: 213-365.
Sarvas A. (1973): Marikkovaaran löytö – ristiretkiaikaisen pohjankulkijan muisto Rovaniemeltä. Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto r.y:n julkaisu: 4-13.
Taavitsainen J.-P. (1990): Ancient Hillforts of Finland: Problems of Analysis, Chronology and Interpretation with Special Reference to the Hillfort of Kuhmoinen. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 94. Helsinki, Suomen muinaismuistoyhdistys.
Talve I. (2012): Suomen kansankulttuuri. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tieteen termipankki: kalmisto.
Vedru G. (2015): Remembering Through Place. Estonian Journal of Archaeology 15: 29-59.
Wessman A. (2009): Reclaiming the Past: Using Old Artefacts as a Means of Remembering. Sne, A. & Vasks, A. (ed) Interarchaeologia 3: Memory, Society and Material Culture. Riga: 71-88.
Wessman A. (2010): Death, destruction and commemoration: tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550-1150). Helsinki, Finnish Antiquarian Society.
Wickholm A. (2008): Reuse in Finnish cremation cemeteries under level ground: examples of collective memory. Fahlander, F. Oestigaard, T. (eds.) The materiality of death: 89-97.
Zvelebil M. (1997): Hunter-gatherer ritual landscapes: spatial organisation, social structure and ideology among hunter-gatherers of northern Europe and western Siberia. Analecta
Praehistorica Leidensia 29: 33-50.
KALMISTOPIIRI 